Tulipa noukittua viikonloppuna Virossa talteen muutama hevoskastanjan piikikäs hedelmä.
Saisikohan sellaisen kasvamaan täällä Lahden leveysasteilla? Ja jos saa, niin miten jatkan tästä eteenpäin?
Saisikohan sellaisen kasvamaan täällä Lahden leveysasteilla? Ja jos saa, niin miten jatkan tästä eteenpäin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
hei,
onko se piikkikuori jo haljennut että siellä sisällä oleva pähkinä on kypsynyt eli on ruskea jos näin on niin sitten pähkinät maahan niin kauan kun on sula maa parin sentin syvyyteen mullan alle ja kiviä tai tiiliskivi päälle talveksi, seuraavana keväänä kun lumet on sulanut pois niin ota kivet pois niin jonkin ajan kuluttua rupeaa nousemaan taimia jotka voi sitten istuttaa minne haluaa itse olen tehnyt näin ja mökillä (n. 200 km helsingistä mikkeliin päin) mulla on isoin puu jo n. 1,5 metriä korkea, muista sitten seuraavaksi talveksi suojata puut havuilla etteivät palellu ovat pienenä aika arkoja ,ja jos on elukoita esim. jäniksiä niin verkko ympärille tosin tänä keväänä soi myyrät myös puun runkoa maanpinnalta,mutta puut on sen verran isoja että selvisivät, alkuaikoina latvat aina paleltui mutta tuli uusia haaroja ja kasvu jatkui ja jatkuu edelleen.
Helsingissä niitä kasvaa monissa paikoin, mm. Hesperian puistossa.
Ja kyllähän sen Lahden korkeudellakin pitäisi menestyä. Minä laittaisin sen ruskean siemenen (pähkinän) jonnekin esim. kukkapenkkiin tms multavaan paikkaan (pitää muistaa mihin sen on kätkenyt tai merkata) ja sitten odottelemaan että keväällä nousisi jotain! Pähkinä tarvitsee kylmäkäsittelyn. Jos unohdat laittaa sen maahan ennen routaa, niin säilytä sitä, pidä talvisaikaan jääkaapissa esim. 4vkoa(?) ja laita keväällä maahan.
Laji on tarkemmin ottaen Balkanin hevoskastanja, Aesculus hippocastanum.
..neuvoistasi, näin teen :)
Hevoskastanjan siemen on tarkemmin ottaen kota, ei pähkinä.