Eikö neitsyen ja vesimiehen suhteesta tule mitään?
MITÄH??
ällistynyt..
211430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ennen pitkää kaikki neitsyen suhteet kariutuu ja neitsyt jää yksin, jos vaan vastapuolella on rohkeuttaa koota itsensä ja lähteä. Monesti neitsyt on musertanut ja alistanut toisen niin, että lähtö vaatii todella paljon ponnisteluja.
Olen seurannut tuollaista pariskuntaa. Vesimies kärvistelee suhteessa neitsytnaisen kanssa jollaisessa kukaan itseään kunnioittava ihminen ei olisi.
Vaan ei osaa lähteä, nainen on sitonut syyllistämällä ja manipuloinut toisen henkisesti niin pahasti.
Veskari on tunnesyöppö.Luonne ailahteleva eikä itsekään tiedä mitä mieltä olis. Mieli seilaa vuoristorataa ylös ja alas. Vesimiehen tunneaaltoilu vie kaiken energian neitsyeltä. Vaikka vesimies vaatii vapautta niin omalla piinaamisellaan se vangitsee toisen. Pahinta on se, että vesimies ei tunne omia tunteitaan. Ei tiedä onko jano vai nälkä. Ja nuoruutta elävä neitsytmerkki ei voi sietää vaihdevuosi-ikäistä vesimiesmerkkiä. Eikä toisinpäin. Vesimies kokee neitdyen murkuksi. Neitsyessä sinälläänm ei ole vikaa.
Parisuhteesta en osaa sanoa, mutta oma kokemukseni on, että neitsyt ja vesimies voivat olla ihan hyviä kavereita. Suhteessa on sopivasti 'ilmaa', ja keskustelut toimivat parhaiten yleisellä tasolla. Vesimies on on arvonsa tunteva, kuten neitsytkin, joten, jos osaavat kunnioittaa toisiaan tässäkin suhteessa, niin hyvin toimii. Vesimiehet ovat mielipiteissään kyllä joskus hieman liiankin ehdottomia; erityisesti, mitä tulee mielipiteisiin muista ihmisistä - vesimies joko tykkää tai inhoaa.
....mukaan vesimiehen reaktio uusiin ihmisiin on negatiivinen ja pysyy kunnes toisin todistetaan. vesimies alkaa sen pirullisen testipelinsä. Yleistäkö?
En ole tullut ajatelleeksi, muta kun nyt ajattelen, niin ehkä tuossa on jotain totta; vesimies ei suhtaudu ihmisiin aina kovinkaan positiivisesti. Toisaalta, kun on itse neitsyt, niin tällainen suhtautumistapa tuntuu lähinnä 'realistiselta' - miksikö sitä pitäisikään kaikkia miellyttää?
kuitenkin olisin neutraali. Miksi pitäisi olla epäluuloinen? Se on jo asenne sinällään.
itsekin neitsyenä suhtautumisessani neutraali. Näissä vesimiestutuissani viehättää tietty räväkkyys ja epäsovinnaisuus. Mutta parempi olla kiistelemättä heidän kanssaan - he napauttavat mielipiteensä ja se on sitten PISTE.
Tällä yhdistelmällä on paljon ulkoisia uhkia, vaikka yhteiselo muuten sujuisi. Molemmat ovat kiisteltyjä ja pelottavia merkkejä.
... Meillä ainakin menee hyvin, olemme olleet yhdessä toistakymmentä vuotta :o)
Omalla veskarimiehelläni on veskari myös nousevana, kuu on leijonassa ja venus oinaassa - itselläni leijona nousevana, kuu ja venus vaa'assa. Ehkä yhdistelmä on siksi hyvä, eli ei mennä vain aurinkomerkkien tahdissa, vaan keskinäistä rakkautta ja jopa lämpöäkin on.
Onnea matkaan vaan kaikille neitsyttytöille, jotka olette vesimiesmieheen ihastuneet :o)
Monet ulkopuoliset asiat (lähinnä) työssä "vaativat" asiaan puuttumista. Kumpikaan ei jää katsomaan rempallaan olevia asioita toimettomina, vaan vaativat asioiden hoitamista järjestykseen (neitsyt) ja heti (vesimies). Ja mikäpä parempi pari työssä voisi olla kuin neitsyt ja vesimies. Vesimies huomaa asian, neitsyt analysoi ja luo strategian ja yhdessä homma hoidetaan loppuun. Uhkilla tarkoitan sitä, että työt voi tulla joskus liian lähelle kotia.
Veskari - neitsyt yhdistelmä vaatii molemmilta aikuisuutta. Yli 20 v yhteistä matkaa antaa kyllä perspektiiviä tähän yhdistelmään. Uskonkin, että juuri neitsyt pystyy näkemään vesimiehen kuoren alle.
Vanhempani (äiti vesimies, isä neitsyt) ovat täydellinen esimerkki rakastuneesta avioparista. Olleet naimisissa yli 20 vuotta ja edelleen hyvin menee. Ei taida aina olla horoskooppimerkeillä niin merkitystä, vanhempani ovat opettaneet, että tärkeintä on rakkaus ja yhdessäolo.=)
Perhana. Sinä puhut juuri meistä.
Kommenttina sanoisin vielä, että vaikka vesimies kaipaa vapautta, niin juuri yhteiselo rauhoittaa vesimiehen. Jos suhde on tasa-arvoinen.
laitoin tän stoorin tonne vesimies osastoon, mutta laitampa nyt tähänkin:
olen lukenut näitä viestiketjuja ( mm. ilkeä vesimies) ja kyllä on niin paljon "tuttua".
Varsinkin tuo lause "Kaksi vuotta onkin minulle jo vittuillut milloin mistäkin.viimeksi taisi olla,kun katselin TV.stä väärää kanavaa ja luin jotakin juorulehteä."
En ole eläissäni nähnyt tuollaista v-tuilijaa ja toisen loukkaajaa (olen sentäs 38v.,seurustellut monien kanssa ja vuosia).
Ennen kävin jopa nyrkein tämän v-tuilijan päälle (varsinkin kännissä mies kaivoi kaikki mahdolliset asiat ja yleensä aivan tuulesta temmattuja epäilyjä), mutta nyt 3vuoden jälkeen olen alkanut pitämään turpani visusti kiinni, vaan eipä auta sekään kun vesimies alkaa sen v-tuilun. Nykyään miehen bravuri onkin v-tuilla niin kauan että alan itkemään (kun en enää jaksa nousta vastaan-vaikka edelleen tekisi mieli vetää siltä hampaat kurkkuun)
Ja todellakin moisesta vetäytymisestä mitä hän harrastaa, en tajua yhtään mitään. Yksikin väärä kommentti minulta (josta muut eivät välittäisi yhtään mitään) saa hänet vetäytymään kuoreensa ja olemaan kuin ei olisikaan -monta päivää.
Ja puhuminen on turhaa, se kaikki on kuulemma jäkättämistä ja paskan jauhamista...jaa, ja mitäpä hänen monen tunnin haukkumiset ja v-tuilut sitten ovat???
Olen myös tullut siihen tulokseen, että turha tässä on hakata päätä jatkuvasti seinään.
Viikko ehkä parhaimmillaan kaksi voi mennä suht asiallisesti (niin kun asiat menevät juuri niinkuin vesimies haluaa. En ole yhteydessä kehenkään, en käytä nettiä, katson samaa tv-kanavaa, menen nukumaan samaan aikaan, en puhu aamulla mitään-pysyn mieluiten sängyssä hiljaa kunnes hän on lähtenyt töihin, en puhu työ- enkä muistakaan asioista-ei häntä kiinnosta muut kuin omat asiat, jne jne...listaa voisi jatkaa loputtomiin)
Ja hän sitten vaatii OMAA RAUHAA, kun ei anna toisen edes hengittää vapaasti.
Kyllä on niin itsekeskeinen ja suoraan sanottuna paska jätkä (44v) kun vain ikinä olla ja voi.
Ja joku kirjoitti hyvin, että toi v-tuilu on jotain testaamista; sama kun heittäis akan seinään ja kattois et vieläkö se tykkää...JUURI SILTÄ MINUSTA TUNTUU.
Minua epäilee, tivaa, syyllistää koko ajan, mutta itse voi lähteä ovet paukkuen useiksi tunneiksi teille tietämättömille, piilotella kännykkää ja olla puhumatta asioistaan-"mitä v-tua ne sulle kuuluu" on aina vastaus ja minun pitää tilittää joka minuutti elämästäni tai muuten olen paneskellut työkamujen kanssa työaikana ym. muita aivan utopistisia syytöksiä saan kuulla kaiken aikaa.
Ketään kavereita tällä tapauksella ei ole, eikä ihme- eikä siis saisi olla minullakaan (ei edes oman äidin kanssa saisi soitella sillon tällön)
Ja viime lause oli, että minun pitäisi hakeutua hoitoon- KENENKÖHÄN sinne hoitoon tosiaan pitäisi hakeutua??
Mitä enemmän luen näitä viestejä sitä vakuuttuneemmaksi tulen oman asunnon etsimisestä ja eron hakemisesta.
Kiitos teille ystävät hyvät...
Sinä se jaksat omaa kohtaloasi valittaa jo kolmannessa viestiketjussa ja vielä sanatarkasti samalla viestillä. Sait ihan hyviä neuvoja siinä ensimmäisessä ketjussa jo.
En usko, että ongelmasi johtuvat vain aurinkomerkkien yhteensopimattomuudesta... Jos ei hyvältä tunnu, niin lähde kävelemään.
Jotkut ovat täällä kirjoittaneet Neitsyitten itsekkyydestä ja minäkeskeisyydestä.
Eli, vaikka SINÄ olet jo aiemmin lukenut edellisen kirjoituksen, on myös meitä vasta langalle tulleita, joille kirjoittaja on uusi...
Kerropa sinä, kuinka monta kertaa viesti kannattaa kopioida sillä periaatteella, että sitä ei olisi vielä huomattu (etenkin, kun sitä on jo kommentoitu...)? Samasta asiastahan voi kirjoittaa vaikka miten paljon, mutta sanatarkasti samaa viestiä ei ehkä kannata kovin monta kertaa lähettää. Mihin se johtaisi? Siihen, että kopioisimme omia viestejämme jokaiseen ketjuun, että kaikki varmasti huomaisivat ne? SE on minäkeskeisyyttä.
Itse viestin sisällöstä: Ei kannata pitää kiinni siitä, että ongelmat parisuhteessa johtuvat nimenomaan ja vain aurinkomerkeistä.
en enää kopioi omaa kirjoitustani, vaan naputtelen sen joka kerta uudelleen.
Tai itseasiassa en vaivaudu enää kommentoimaan näihin keskusteluihin mitään.
Kunhan ajattelin vain vastata kysymykseen ja kertoa omasta vesimies-kokemuksesta.
Ja lähden kyllä laputtamaan (kämppä on jo hommattu)
Oli aurinkomerkeistä tai mistä hyvää tämä ongelma, mutta kyllä vesimies mies osaa olla täys paska (Lueppas virgoW muittenkin kirjoituksia vesimies miehistä)
Olen seurustellut vuosia Leijonan, toisen neitsyen, kalan jne. kanssa ja tällaisia ongelmia ei ikinä ole ollut, joten se täys paskapää minä tuskin olen...?!
Mutta se siitä-muutan omiin hoteisiin ja jätän vesimiehen kiukuttelemaan itekseen.
Kiitos tack.....
En jaksa tästä vääntää - toivottavasti saat parisuhteesi toimimaan - hyvää jatkoa :o)
Naapurin pariskunnalla menee hyvin, toinen neitsyt ja toinen vesimies. Merkeistä huolimatta. Eikä ole kuin melkein 20 vuoden avioliitto...
Minäpä annan vesimiehelle mahdollisuuden ja yritän hillitä itseäni tunkematta liikaa hänen reviirilleen. Ehkä hän minut saalistaa, jos hänestä siltä tuntuu... Pelottaa vaan se kuinka paljon omaa tilaa ja aikaa hän tulee vaatimaan...