kiteestä

Mitä mieltä ovat muut ihmiset kiteen menosta? onko täällä oikeastaan mitään nuorille suunnattua toimintaa siis sellaisille jotka ei läträä viinojen kanssa? korjatkaa jos olen kovin väärässä mutta minusta vaikuttaa siltä että kaikkea mitä kiteelle edes pikkuisen yritetään niin kaupunki sen lopulta kaataa. (muka säästösyistä). Siis jos et hillu baareissa tai olet ala ikäinen sinne päästäksesi niin onko täällä mitään? uusi nuorisokahvila kyllä yrittää sinnitellä mutta kuinka kauan. Kiteellä pitäis kaupungin johdon tarttua niskasta itseään ja miettiä että nuorissa on sen tulevaisuus. Jos tätänykyä jatkuu niin kiteeltä lähtee kaikki nuoret ja vähän vanhemmat muualle työn ja huvin perässä. vai kuinka moni viettää kiteellä aikannsa huvitellessaan.
3775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tekee, voi katsella vaikka pöllöjen syysmuuttoa tai kerätä tatteja, niitä osteaan sillä leipomon pihalla puhoksessa. Ajoin nimittäin ohi kun olen muuttanut helsinkiin jo 30 vuotta sitten ja kävin kiteen hautausmaalla äitini haudalla.

Äänestä

Siis Kiteehän on ankee KYLÄ... Ei ihme jos asukasluku laskee tasaseen tahtiin, kun ei siellä ole riittävästi tarjontaa, esim. töitä. Pakkohan se on muualle lähtee ja suorastaanhan kaikki tahot oikein patistaa lähtemään. Tällä menolla siellä ei kohta asu ketään, kun ei viitsitä panostaa asioihin.
Ja aina sen nuorten illanviettopaikan kanssa on ollut ongelmia, yleensä ne ei ole auki kuin alkuillan. Näin siksi, että ilmeisesti kaupunki ei halua "yllyttää" nuoria notkumaan öisin kaupungilla. Mikä on kyllä ymmärrettävää, mutta toisaalta parempi se olisi, että nuorilla on oma "mesta", kuin että talvipakkasessa notkutaan ulkosalla. Hieman yritystä on tullut esim. näiden konserttien suhteen, mikä on nuorien kannalta ihan tervetullutta. Toivotaan että asioihin tulisi parannusta. Onhan se Kitee kuitenkin mun kotipaikka ja siksi niin rakas...

Äänestä

Turha sinun on haikailla menestystä muualta.Itse se on tehtävä.Kun luovut kotiseudusta,niin joudut loppuelämäsi elämään kiertolaisena.Nykyään on mahdollisuus saada tietoa yhtä hyvät kaupungeissa kuin maalla.Huvit on samoja,kaupungeissa vaan on enemmän ihmisiä ja tyhmempiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiteen nuori kirjoitti:

Mitä mieltä ovat muut ihmiset kiteen menosta? onko täällä oikeastaan mitään nuorille suunnattua toimintaa siis sellaisille jotka ei läträä viinojen kanssa? korjatkaa jos olen kovin väärässä mutta minusta vaikuttaa siltä että kaikkea mitä kiteelle edes pikkuisen yritetään niin kaupunki sen lopulta kaataa. (muka säästösyistä). Siis jos et hillu baareissa tai olet ala ikäinen sinne päästäksesi niin onko täällä mitään? uusi nuorisokahvila kyllä yrittää sinnitellä mutta kuinka kauan. Kiteellä pitäis kaupungin johdon tarttua niskasta itseään ja miettiä että nuorissa on sen tulevaisuus. Jos tätänykyä jatkuu niin kiteeltä lähtee kaikki nuoret ja vähän vanhemmat muualle työn ja huvin perässä. vai kuinka moni viettää kiteellä aikannsa huvitellessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu