Jotkut varmaan muistaakin kun kirjoittelin täällä puolisen vuotta sitten melko aktiivisesti. Jostakin kumman syystä se jäi,lieneekö syynä palstan negatiivinen "ilmapiiri"..
Olen siis nyt 20vuotias,minulla on 10kk poika ja 23vuotias avomies. Olemme asustelleet yhdessä kohta kuutisen vuotta ja elämä muutenkin vakaata.Miehellä loppui opiskelut,työtä painaa 12h/pvä jotta pärjäämme.Itsellä opiskelut kesken,tarkoitus olisi ensi keväänä ne suorittaa loppuun (muutama kk).
Vauva on toivottu ja "suunniteltu".Vauva-aika ollut ehkä liiankin helppoa,poika on aivan ihana. Kuitenkin tässä oli aika,jolloin olin todella puutunut.Mies päivät pois,iltaisin kyllä paljon pojan kanssa ja hienosti osallistuu koti-elämään minkä vain ehtii.Kaipasin kuitenkin aikaa ennen vauvaa,kun sai mennä miten halusi,tapasi ihmisiä ja sai nauttia ajasta miehen kanssa. Loppujen lopuksi olin niin uupunut,etten tahtonut miehen koskevan,en kestänyt vauvan kiukkuja ja tunsin olevani täysin elämäni menettänyt.
Vihdoinkin,nyt muutaman kuukauden vaikean ajan jälkeen ymmärrän mitä minulla on. Rakas mies, ihana poika ja aika jota en koskaan saa takaisin. Osaan nauttia kaikesta uudesta mitä poika oppii,osaan taas rakastaa miestäni ja nauttia tästä elämän onnellisesta ja yllätyksellisestä vaiheesta. Ymmärrän nyt,että aikani mennä ja tulla tulee vielä,eikä se edes tunnu enää tärkeältä. Haluaisimme toisenkin lapsen,mutta se on vasta harkinnassa.On mietittävä omia voimia,rahatilannetta,opiskeluja ja töitä..Mutta ehkäpä..
Tämän halusin kertoa vain siksi, ettei kannata säikähtää näitä vaiheita jolloin mikään ei tunnu miltään ja kaikki ahdistaa.Jos siihen ei auta apu omalta tukiverkolta,kannattaa sitä hakea ammattilaiselta.Muuten harmittaa jälkeenpäin kun tämä ihana vauva-aika on mennyt hukkaan.
Toinen mitä halusin sanoa on, että kaikilla tämä vaihe ei mene ohi..Toisinaan kannattaa siis kuunnella niitä neuvoja joita täällä saatte. Ei kannata hätiköidä näin suuren päätöksen kanssa,elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. En ikinä vaihtaisi tätä elämää mihinkään,minulle tämä sopii mutta kaikille ei..Ei vaikka itse niin luulisi.Siksi ei kannata vain kuunnella sitä halua saada vauva,vaan ottaa vastaan ympäriltä tulevia neuvoja ja ohjeita,niistä suodattaen ne järkevät ja kypsät. Uskokaa tai älkää, kyllä me tarvitsemme myös niitä vanhempien ihmisten neuvoja.Joskus vaan tuntuu,että kuuntelemme vain niitä neuvoja mitä haluamme kuulla. Oppia ikä kaikki.
Hyvää syksyä kaikille äideille,iseille ja vanhemmiksi kaipaileville!
Olen siis nyt 20vuotias,minulla on 10kk poika ja 23vuotias avomies. Olemme asustelleet yhdessä kohta kuutisen vuotta ja elämä muutenkin vakaata.Miehellä loppui opiskelut,työtä painaa 12h/pvä jotta pärjäämme.Itsellä opiskelut kesken,tarkoitus olisi ensi keväänä ne suorittaa loppuun (muutama kk).
Vauva on toivottu ja "suunniteltu".Vauva-aika ollut ehkä liiankin helppoa,poika on aivan ihana. Kuitenkin tässä oli aika,jolloin olin todella puutunut.Mies päivät pois,iltaisin kyllä paljon pojan kanssa ja hienosti osallistuu koti-elämään minkä vain ehtii.Kaipasin kuitenkin aikaa ennen vauvaa,kun sai mennä miten halusi,tapasi ihmisiä ja sai nauttia ajasta miehen kanssa. Loppujen lopuksi olin niin uupunut,etten tahtonut miehen koskevan,en kestänyt vauvan kiukkuja ja tunsin olevani täysin elämäni menettänyt.
Vihdoinkin,nyt muutaman kuukauden vaikean ajan jälkeen ymmärrän mitä minulla on. Rakas mies, ihana poika ja aika jota en koskaan saa takaisin. Osaan nauttia kaikesta uudesta mitä poika oppii,osaan taas rakastaa miestäni ja nauttia tästä elämän onnellisesta ja yllätyksellisestä vaiheesta. Ymmärrän nyt,että aikani mennä ja tulla tulee vielä,eikä se edes tunnu enää tärkeältä. Haluaisimme toisenkin lapsen,mutta se on vasta harkinnassa.On mietittävä omia voimia,rahatilannetta,opiskeluja ja töitä..Mutta ehkäpä..
Tämän halusin kertoa vain siksi, ettei kannata säikähtää näitä vaiheita jolloin mikään ei tunnu miltään ja kaikki ahdistaa.Jos siihen ei auta apu omalta tukiverkolta,kannattaa sitä hakea ammattilaiselta.Muuten harmittaa jälkeenpäin kun tämä ihana vauva-aika on mennyt hukkaan.
Toinen mitä halusin sanoa on, että kaikilla tämä vaihe ei mene ohi..Toisinaan kannattaa siis kuunnella niitä neuvoja joita täällä saatte. Ei kannata hätiköidä näin suuren päätöksen kanssa,elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. En ikinä vaihtaisi tätä elämää mihinkään,minulle tämä sopii mutta kaikille ei..Ei vaikka itse niin luulisi.Siksi ei kannata vain kuunnella sitä halua saada vauva,vaan ottaa vastaan ympäriltä tulevia neuvoja ja ohjeita,niistä suodattaen ne järkevät ja kypsät. Uskokaa tai älkää, kyllä me tarvitsemme myös niitä vanhempien ihmisten neuvoja.Joskus vaan tuntuu,että kuuntelemme vain niitä neuvoja mitä haluamme kuulla. Oppia ikä kaikki.
Hyvää syksyä kaikille äideille,iseille ja vanhemmiksi kaipaileville!
Vastaukset 15
Vanhimmat
puhut aivan totta... :)
viimeinkin nuori äiti, joka myöntää että ihmisen voimavarat ovat rajallisia ja elämä ei ole sen vauvan jälkeen ruusuilla tanssimista.
näinhän se on vanhemmallakin äidillä. tulee aikoja, jolloin ei tunnu jaksavan. silloin vain pitää hakea apua ja neuvoja, eikä tyrmätä niitä kaikkia.
se vaan jäi mietityttämään, että olet siis 20 vuotias, miten olet voinut asia tämän miehen kanssa jo kuusi vuotta yhdessä?
14-vuotiaana jotenkin tavatonta???
Se kyllä on, että se kestää... Onnittelut teille!
ei aina kannata uskoa.
pitkiä suhteita sitten löytyä? Sääli. Meillä on kavereina useampikin pari, joka on pitänyt yhtä esim. rippikoulusta, olemme nyt 3-kymmenen. Onko vaikeaa myöntää, että toisilla menee hyvin, siitä huolimatta, että on tehnyt asiat eritavoin, kuin sinun mielestäsi on oikein? Kasva aikuiseksi.
ei ollut kyse pitkästä suhteesta, vaan siitä että kuinka on voinut asua yhdessä jo niin pitkään. ei kai kukaan oikeasti muuta yhteen 14 vuotiaana..
ukon kanssa yhteen muuttaminen 14-vuotiaana on mun mielestä vähän eri asia kuin seurustelun aloittaminen.
Just juulta taisinkin joskus kysellä, että miksi, miten, kuinka vanhemmat suostuivat jne, mutta ei hän vastannut. Lieneekö arka asia, annetaan olla.
Tiedän kyllä kanssa ihmisen, joka muutti poikaystävänsä kanssa 14-vuotiaana yhteen. Ei se elämä ole aina samanlaista, mitä itse niin luulee.
On ollut hirmusesti kiirettä. Ei ole arka asia,toki voin kertoa jos se mieltä jäi vaivaamaan :)
Eli suhteeni äitiini on aina ollut hyvin läheinen. Mieheni muutti äitinsä kanssa Suomeen 10v sitten uuden miehensä luokse.Tämä mies ei kuitenkaan sietänyt miestäni (eipä paljon ketään muutakaan..heh) joten tämä 17vuotiaana olosuhteiden pakosta joutui itselleen oman asunnon etsimään. Asumme pienessä kylässä, joten asunto löytyi aivan kävelymatkan päästä. Pikku hiljaa sinne asetuin taloksi kunnes uskalsin mainita,että ehkä olisi parempi vaihtaa osoite sinne kun siellä pääasiassa kuitenkin asun :) Eli tilanne ei ollut sen erikoisempi. Mutta aivan,eihän niin nuoret ymmärrä esimerkiksi rahankäytöstä paljon mitään.Ongelmia tuli,niitä hoidellaan nyt jälkikäteen ja hyvin olemme kantapään kautta opinneet mikä on tärkeintä maksaa ensiksi,oli sitä rahaa sitten kuinka vähän tahansa.
Niin, ja mieheni asui meidän kanssamme tätä ennen n.5kk. Eli he ehtivät hyvinkin tutustua, äiti ja mieheni. Tilanne siis melko tavaton,mutta meille se sopi ja hyvin on käynyt :)
Ja kiitos kaikille vastauksista!
Okeih, eikä sinun tietysti olisi tarvinnut tekemisiäsi selitellä, mutta jäi vain kiinnostamaan :)
Onnea teille ja hieno homma että olette pärjänneet.
Ei tietenkään, mutta onhan tämä erilainen tilanne kuin monella ja siksi ehkä ihmetyttää :) Ja mukavahan se on erilaisia kokemuksia muiden kanssa jakaa.
sinustakin. Eipä ole tullut täällä enää paljon pyörittyä, kun meinaa tuota tekemista olla niin monenmoista... :)
Hyvin pyyhkii täälläkin päässä, jopa paremmin kuin koskaan. Joulu se vaan lähestyy. Töissä käydään molemmat, ja elellään samas asunnossa. Haaveita toki on paljon... Lapsia ei ole vieläkään tulossa, ollaan erittäin tyytyväisiä elämäänne näin. Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi! Terkuin se "lapseton naikkonen "
Niin se on itselläkin täällä pyöriminen jäänyt hippaisen vähemmälle,syystä tai toisesta..
Poika kohta kävelee ja tuntuu aika olevan kortilla,heh.
Hienoa kuulla,että kaikki menee teillä hyvin :) Joulua täälläkin odotellaan,saas nähdä kuinka tohkeissaan poju on pakettien kanssa.
Olen iloinen,että olette onnellisia ja kyllä se lasten aika tulee sitten kun on tullakseen,sitten kun tuntuu itsestä parhaalta ja ajankohtaiselta.
Itse aion jatkaa nyt opiskelut loppuun(iltalinjalla),nauttia perheestä ja elämästä,toisen lapsen aika on sitten myöhemmin,nyt ei ehkä voimat riittäisi kahteen lapseen ja lisävuosiin kotona.Näin on juuri hyvä :)
Hienoa se on,että kaiken äyvästyksen jälkeen ymmärrämme toinen toistemme valintoja.Mitäpä siitä tulisikaan jos olisimme kaikki samanlaisia,unelmoiden samoista asioista ja eläen elämäämme saman kaavan mukaan.
Jaahas,poika on riisunut housut ja löytänyt taas jotain suuhunsa, heh.Pitääs rientää.
Jakselkaahan hyvin ja eläkää onnellisina :)
aiemmassa viestissä kertoa, että meille tulee ens viikolla koiran pentu. Monen vuoden harkinnan jälkeen ;) Odotettu siis on tätäkin pakkausta jo melko kauan. ;)) Mutta vieläkään ei ole vauvakuumetta ilmassa. Tsemppiä opiskeluun, varmasti se vaikeampaa on, kun on lapsi. Minulla näyttää aika hyvältä tulevaisuus; taidan saada työsopimuksen kahdeksi vuodeksi! Iloista syksyn jatkoa, ja joulua teillä varmaan jo kovasti odotellaankin! :) Ehkäpä vielä joskus tällä palstalla kohtaamme.... ;))