burnout puolisolla

Miehelläni on burnout.

Millä te muut jaksatte joiden miehellä/vaimolla on burnout?

Välillä tuntuu, että itsekin on ihan naatti, mieheni ei jaksa mitään ylimääräistä.Enkä sitä vaadikaan, joskus kyllä pinna palaa ja pyydän nätisti tekemään jonkun homman jota en itse osaa ns. "miesten homma"

Lapsetkin on välillä niiiin kiukkusia kun isä ei jaksa. Onneksi on kavereita.

Kuinkahan kauan burnout kestää, milloin on toivoa, että mieheni olisi jälleen ennallaan.

Aamut on mälsiä, kun lapset ei meinaa jaksaa nousta kouluun/hoitoon.Välillä toivoisin että mies laittaisi lapset matkaan, mutta ei, makaa sängyssä.Tottahan mä ne voin laittaa kun lähden itsekin töihin, mutta kun välillä on vaan niin plääh...

Onko teillä antaa joku hyvä linkki tai kirjavinkki.
33526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vähän masennuksesta ja kuinka syvää se on. kuitenkaan ihan hetkessä se ei ohi mene. itse hoidin äitiäni 2,5 vuotta kun hän kärsi pahasta burn outista. masennus oli syvää eikä alkuun tuntunut mikään auttavan. pienistä asioista kuitenkin lähdin liikkeelle eikä paikalleen saanut jäädä. joka päivä joku juttu piti tehdä ja pienistä jutuista alkuun liikkeelle, oli se sitten vaikka aamukahvin keitto. lääkkeistä en huomannut olevan mitään apua, mutta se on aika yksilöllistä, joillekin auttaa ja joillekin ei. pitkää pinnaa kuitenkin vaaditaan, mutta oli se sen arvoistakin. nyt äitini on kuin uudesti syntynyt ja energiaa ja elämänhalua riittää. toivottavasti oli sulle apua tästä tarinasta!

Äänestä
  • niin se vain monesti on että apu löytyy masennuslääkityksestä,levosta ja terapiasta.Harvemmin se pahasti loukkaantunut polvikaan paranee pelkästään makaamalla.Ihmisen pään sisus VÄSYY siinä missä kroppakin,vaan miten se on meille niin vaikea kynnys myöntää.Silloin tarvitaan apua sen pään sisuksen normaaliksi palauttamiseen.Monilla toimii tässä vaiheessa masennuslääkitys mutta se ei toki toimi heti,vaan menee muutamia viikkoja ennenkuin elämä alkaa taas näkyä todellisissa ja positiivisimmissa puitteissaan.Puhuminen ammattiauttajan kanssa ja avautuminen siellä juuri sellaisena kuin miltä elämä sillä hetkellä tuntuu,on hyvin tärkeää.Itse puhun tässä kokemuksella,en hoivaten enkä tietäväisenä neuvoen.

    Äänestä

Tämän otsikon nimimerkin kanssa olen asiasta TÄYSIN samaa mieltä.
Hän tietää, mistä kirjoittaa ja on totta.
Itselläni paha masennus, alkoi jälleen pari kuukautta sitten.
Aviomies on paljon pois kotoa töiden takia mutta arkea on jotenkin vaan pyöritettävä.
Sitten, kun mies tulee kotiin, hän tekee täällä ihan kaiken. Olen hänestä hyvin kiitollinen ja olen sen hänelle monesti sanonut.
Saan nukkua silloin, kun haluan,mennä kavereita tapaamaan ja niin...hän ilmoitti mut jumpparyhmään,joka on tosi piristävä kylläkin.

Onneksi lapseni ovat jo isompia, etteivät ihan kaikessa tarvitse äitiä.
Saan nukkua päivällä,koiran ulkoiluttamisen jälkeen ja vaan olla.
Lääkitys alkaa olla kohdallaan muttei vielä tunnu ihan kunnolla olevan.
Terapia auttaa hetkiseksi,kun saa puhua omista tunnoistaan kivalle ammatti-ihmiselle.
VOIMIA ARKEEN JA KYLLÄ SE SIITTÄ, KUNHAN HAETTE YHDESSÄ APUA MIEHELLESI! Silloin lapsetkin voivat paremmin.
KAIKKEA HYVÄÄ TÄÄLTÄ HÄMEESTÄ!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sini_ kirjoitti:

Miehelläni on burnout.

Millä te muut jaksatte joiden miehellä/vaimolla on burnout?

Välillä tuntuu, että itsekin on ihan naatti, mieheni ei jaksa mitään ylimääräistä.Enkä sitä vaadikaan, joskus kyllä pinna palaa ja pyydän nätisti tekemään jonkun homman jota en itse osaa ns. "miesten homma"

Lapsetkin on välillä niiiin kiukkusia kun isä ei jaksa. Onneksi on kavereita.

Kuinkahan kauan burnout kestää, milloin on toivoa, että mieheni olisi jälleen ennallaan.

Aamut on mälsiä, kun lapset ei meinaa jaksaa nousta kouluun/hoitoon.Välillä toivoisin että mies laittaisi lapset matkaan, mutta ei, makaa sängyssä.Tottahan mä ne voin laittaa kun lähden itsekin töihin, mutta kun välillä on vaan niin plääh...

Onko teillä antaa joku hyvä linkki tai kirjavinkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu