Katsoin eilen sen dokumentin, jossa nainen oli yksin hotellihuoneessa ja kesti yksinäisyyttä muistaakseni 5 päivää häilyen lopulta hulluuden rajamailla.
Olen itse kokenut saman kun vietin kesälomaa mökillä yksin. Mökki oli vuokrattu viikoksi, mutta kestin vain 5 ja ½ päivää, sitten oli päästävä kotiin ja pian ettei sekoaisi.
Nyt olen ollut työtön ja yksin jo monta vuotta, eikä hyvältä näytä. Haluan seuraa, mutta olen tottunut olemaan yksinäni. Toiseksi, naiset eivät osoita kiinnostusta koska olen suoraan sanottuna ruma, ja kun päälle isketään nuoruudesta lähtien vaivannut ujous ja heikko itsetunto voidaan sanoa, että olen kusessa, ja tulossa hulluksi jollen jo ole sitä.
En oikein tajua miten olen selvinnyt näinkin hyvin, siis että olen vielä hengissä, vaikka hengenriistäminen on käynyt mielessä toisinaan. Kai sitä vaan on tottunut säätämään mielialojaan lääkkeillä, ruoalla ja satunnaisella liikunnalla niin että pärjää joten kuten.
Pahinta yksinäisyydessä on kai se kun ei saa jakaa asioita toisen kanssa, kokea tunteita jotka elävöittäisivät, kosketusta.
Kuulin vähän aikaa sitten serkkuni kuolleen syöpään. Häneltä jäi vaimo ja lapset suremaan. Tällaisina hetkinä miettii mikä on minun funktioni tässä maailmassa, kun ei ole muuta kuin minä ja ajatukseni.
Olen itse kokenut saman kun vietin kesälomaa mökillä yksin. Mökki oli vuokrattu viikoksi, mutta kestin vain 5 ja ½ päivää, sitten oli päästävä kotiin ja pian ettei sekoaisi.
Nyt olen ollut työtön ja yksin jo monta vuotta, eikä hyvältä näytä. Haluan seuraa, mutta olen tottunut olemaan yksinäni. Toiseksi, naiset eivät osoita kiinnostusta koska olen suoraan sanottuna ruma, ja kun päälle isketään nuoruudesta lähtien vaivannut ujous ja heikko itsetunto voidaan sanoa, että olen kusessa, ja tulossa hulluksi jollen jo ole sitä.
En oikein tajua miten olen selvinnyt näinkin hyvin, siis että olen vielä hengissä, vaikka hengenriistäminen on käynyt mielessä toisinaan. Kai sitä vaan on tottunut säätämään mielialojaan lääkkeillä, ruoalla ja satunnaisella liikunnalla niin että pärjää joten kuten.
Pahinta yksinäisyydessä on kai se kun ei saa jakaa asioita toisen kanssa, kokea tunteita jotka elävöittäisivät, kosketusta.
Kuulin vähän aikaa sitten serkkuni kuolleen syöpään. Häneltä jäi vaimo ja lapset suremaan. Tällaisina hetkinä miettii mikä on minun funktioni tässä maailmassa, kun ei ole muuta kuin minä ja ajatukseni.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tajusin vasta mielisairaalassa että kuinka yksinäinen olen. Vain vanhemmat kävivät katsomassa minua ollessani siellä. En varmaan enää löydä kumppania. Luulen niin koska tämä historia on niin kammottava. aijemmat suhteet on loppunut aina siihen että minua on petetty. Saattaahan se olla että näin on parempikin, vaikka edellistäni rakastin paljon. Asuimme yhdessä ja siitäkin on jo vuosia. Oon yrittänyt opiskella ja kaikkea, nyt ollut vuoden päivät sairaslomalla ja totiset opiskelut ja työt on voinut unohtaa. Tuntuu vaan että on ollu pakko pysähtyä ja rauhoittua hoitamaan itseään. Lääkkeet pitää mielen sen verran turtana että yksinäisyyttä tuskin edes huomaa.
Pari käytännön juttua mitä viestistäsi kävi ilmi.
Kannattaisi tehdä jotain tuolle kokemuksellesi että olet ruma, jottei se olisi esteenä kehittymisellesi. Mielestäni on päivänselvää että ihminen voi ihan oikeasti olla ruma ja että se voi naisten mielestä olla epämiellyttävää. Luulen kuitenkin että hius/parta/silmälasi/vaate/etc. -valinnoilla voisit saada asiaa parempaan suuntaan ja itseluottamustasi kohoamaan. Ja naisethan eivät loppujen lopuksi edes katso yhtä paljon miesten ulkonäköä kuin miehet naisten.
Yksinäisyyttä voi parhaiten torjua olemalla ihmisten parissa. Ujoudesta voi harjoitella pois, jos haluaa.
Töissä käyminen olisi myös ihan jees koska se pitää vireyttä yllä ja lisää kiinnostavuutta myös naisten silmissä. Toisaalta en tietenkään ole oikea henkilö arvioimaan työkykyisyyttäsi.
Ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin että tunnistat pahimmat ongelmasi, asetat jonkinlaiset tavoitteet niille ja käyt tulta päin. Monilla on vaikea tilanne mutta murehtiminen ei ainakaan sitä eteenpäin vie. Takaan että loppujen lopuksi on sinulle edullisempaa, että näet vaivan ongelmien ratkaisemiseksi, kuin ettet tee mitään ja elämä jää elämättä.
tuossa olet kyllä väärässä! kyllä nenaiset enemmän sitä ulkonäköä katsoo kuin miehet. Pinnallisempia naiset ovat. Tänäkin kesänä olen bongannut ainakin viisi sellaista paria joissa mies oli pitkä ja suht ok näköinen, jos ei jopa hyvännäköinen ja nainen taas ihan taviksen näköinen,(joidenkin mielestä ruma) ja jopa lihava. Kun taas vuorostaan kaikilla vähänkin kivannäköisillä naisilla oli kainalossaan joku ns. komitus.
Minäkin olen omasta mielestäni "ruma". Olen isokokoinen, harmaanruskeasilmäinen, miltei mustatukkainen, kasvoni eivät ole yleisen kauneuskäsityksen mukaiset, kapeat... Mutta silti uskon siihen, että on olemassa mies/miehiä, jotka huudahtavat "ihana!!", kun näkevät minut. Tietenkin on sellaisia miehiä. Miksei muka olisi?
Minä asetan ehdot sille, minkälainen miehen pitää olla. Minä olen mitä olen, jos joku ei minusta pidä, saa painua helvettiin. Miehen täytyy olla sellainen, että hän a) pitää pitkistä naisista!! b) ihailee tummahiuksisia enemmän kuin vaalea- c) tykkää minusta muutenkin (luonne, puhetyyli jne.)
Jos ei tällaisia miehiä ole, suostun jäämään yksin. Minun osuuteni ei ole olla lyhyt, laiha, bimbo blondi. Se osuus kuuluu jollekin toiselle henkilölle kokonaan. Minä olen minä. Sillä siisti.
Sanomani on: et sinä ole ruma. Sinun täytyy vain löytää sellainen nainen, joka pitää ulkonäöstäsi.
Ja usein tuo laihojen blondien (ja tämä nyt ei ole heidän vastainen kirjoitus, mutta kun se näyttää olevan se yleinen vaatimus) tai pitkien komeiden miesten ottaminen on enemmänkin sitä, että ei uskalleta ottaa muunnäköistä kun kuvitellaan että se on joku standardi.
"Sinun osuutesi ei ole olla lyhyt, laiha, bimbo blondi"
Ahaa, mikä helvetissä sinä tumma valas olet sanomaan että ne blondit ovat niitä bimboja?? Sinä tässä bimbolta vaikutat, ja katkeralta... !! kun et satu olemaan nätti ja nykyisten kauneuskäsitysten mukainen ulkoisesti. itse olen lyhyt, reilu 160 senttinen, hoikka ja blondi, pitkät vaaleat hiukset (luonnollinen värini katso!) ja sinä sanot siellä minua bimboksi??? satuin syntymään lyhyeksi, blondiksi ja hoikkana olen pysynyt, niin se tekee minut bimboksi? katkeran puhetta. olen koulussa ollessani saanut stipendit koulun parhaasta keskiarvosta ja olen mensan jäsen, korkeahkon älykkyysosamääräni ansiosta. samaan aikaan olen koko ikäni kuullut kehuja ulkonäöstäni, jotkut jopa kehottaneet menemään missikisoihin, vaikka olisinkin siihen liian lyhyt...
Pientä itsekehun tuoksua tässä mutta faktaa vain puhuin, en ihaillut itseäni. Pistipä vaan vituttaan sinun lihavan tumman bimbon puheet siellä. Jatkahan miehen etsimistä. itse olen seurustellut saman miehen kanssa kuusi vuotta vaikka nuori olenkin... ihana elämäni.
ymmärrä huumoria? Sehän on ihan yleinen vitsi, että "blondit ovat bimboja". Miksi kukaan ottaisi sitä henkilökohtaisesti?
Tässä sinulle todistusaineistoa, blondi ;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000006&conference=4500000000000040&subcat=952
Kolme päivää alkaa olla se maksimi minkä mitenkään kestää näkemättä ketään, puhumatta kellekkään, sitten on pakko lähteä Alkoon hakemaan viinapullo ja suunnata kaupungille. Kaupungilta löytyy kyllä humalassa aina joku jonka kanssa voi puhua, edes pikku hetken.
Hupsu kysymys, mutta etkö käy töissä tai opiskele? Mistä saat rahat viinaan, jos et ole missään?
Etkö sä töissä käy, tai opiskele, vai onko sulla jokin liikuntavamma tai jotain minkä vuoksi et missään käy? Äläs nyt vähiä rahojasi viinaan pistä. Kokeile saada kavereita netistä esim.
"--vai onko sulla jokin liikuntavamma tai jotain minkä vuoksi et missään käy?--"
Mitä ihmettä tarkoitit tuolla? Minulla ja myös parhaalla ystävälläni on liikuntavamma, mutta molemmat opiskellaan, harrastetaan, käydään kaupungilla, tavataan ystäviä jne. Pitäisikö meidän liikuntavammamme takia olla vain kotona?
Samoja ongelmia on.Mietin aikoinani että en välitä vaikka en saisi ystäviä,jos he eivät huomaa minua niin oma moka.Nyt ajattelen erilailla.Huomasin miten vaikeaa minun on puhua puolituttujen ihmisten kanssa.Olen ihan hermona,jos joudun olemaan väkijoukossa,jossa kaikki tuijottavat rumaa naamaani.Okei tuo meni vähän liioitteluksi,mutta totuus on että useat ihmiset vahtaavat pitkään."En kai minä nyt sentään noin ruma ole", tekisi mieli sanoa,joskus päin naamaa.Minun iässäni opetettiin että tuiottaminen on rumaa.En pysty enään edes katsomaan ihmisiä silmiin.Sosiaaliset taitoni ovat niin ruostuneet kun niille on niin harvoin käyttöä.Muistan yläaste ajoiltani miten vaikeaa oli saada kavereita,varsinkin jos olit vähänkin poikkeavan näköinen tai hiljaisempi tai epävarmempi. Haluaisin kavereita,mutta olen ollut yksin liian kauan ja olen unohtanut miten ystävien kanssa ollaan.Minua pidetään itsestään selvyytenä ja osaan päiväni rutiinilla.Pelkään munaavani itseni,jos teen jotain muuta kuin istun hievahtamatta paikallani.Itsemurha ei sentään onneksi ole putkahtanut mieleeni.Niin huonosti ei saa koskaan mennä.Usein tuntuu kyllä todella pahalta.Tiedän.