Olen lapseton, mutta tämä asia vähän mietityttää. Mitä nyt psykologiaa tuli aikanaan luettua, vauvan pitäisi keskimääräisesti oppia kävelemään n. 12 kuukautta vanhana ja puheen alkaa suurin piirtein samoihin aikoihin. Tietysti aikainen kävely saattaa viivästyttää puhetta ja päinvastoin.
Nyt kuitenkin sattui vastaan tapaus, joka seisoi 5 kuukautta vanhana, käveli 8 kuukautta vanhana ja juosta töpötteli 9-kuukautisena. 1-vuotiaana oli myös tarhan suurin papupata, eli se siitä puheen viivästymisestä. Onko kyseessä tilastollinen friikki vai heitteleekö nuo kehitysasteet todella noin paljon yksilöittäin? Tuttujen lapset eivät ole viisikuukautisina oikein kunnolla edes istuneet, saati sitten seisseet.
Nyt kuitenkin sattui vastaan tapaus, joka seisoi 5 kuukautta vanhana, käveli 8 kuukautta vanhana ja juosta töpötteli 9-kuukautisena. 1-vuotiaana oli myös tarhan suurin papupata, eli se siitä puheen viivästymisestä. Onko kyseessä tilastollinen friikki vai heitteleekö nuo kehitysasteet todella noin paljon yksilöittäin? Tuttujen lapset eivät ole viisikuukautisina oikein kunnolla edes istuneet, saati sitten seisseet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin olen ihmeissäni tässä kummastellut, miten lapset kehittyy eri tahtia. Kummipoika oppi kävelemään 7 kuukauden ikäisenä, serkun poika lähti vasta 1,5 vuotiaana, molemmat aivan normaaleja lapsia.
Omani on 10,5 ja kävelee tukia pitkin, mutta ei vielä ilman, joten en tiedä miten hänellä menee tuo liikunnallinen kehitys, mutta juttelee kyllä jo useita sanoja (poppa, potta, ei, ei saa, ei oo, päppä = heppa, kissa jne), joten luulisin, että hänellä tuo puheen kehitys etenee nopeammin kuin liikunnallinen. On ollut muutenkin aika "keskimääräinen" tapaus liikunnallisessa kehityksessä. Tosin niinhän se kuulemma nykyisten tutkimusten mukaan on, että puheen ja liikunnan kehityksen välillä ei ole mitään yhteyttä eli vanhan kansan kieli jää jalan alle-sanonta ei pidä paikkaansa.
ja nimenomaan on tutkittu että aikainen motorinen kehitys ennakoi myös aikaista kielellistä kehitystä.
Esim. Lyytinen & Ahonen & kump. (2000) osoittivat että ääntelyn kehityksessä ikätasonsa mukaan tai nopeammin edenneet lapset noudattivat samaa kehityskulkua myös kokonaismotoriikan ja hienomotoriikan alueilla.
Lapsi omaksuu uusia taitoja kiinteässä vuorovaikutussuhteessa ympäristöönsä niin, että eri alueiden kehityssaavutukset tukevat toisiaan. Eli "puheen jääminen kielen jalkoihin" on vanhan kansan hömppäpuhetta joka on suomessa tieteellisesti todistettu paikkansapitämättömäksi. Varmasti näin joillakin saattaa ollakin, mutta laajat tutkimustulokset kertovat toista.
Aiheesta voit lukea esim teoksista Lyytinen, Ahonen, Eklund & Lyytinen. (2000) Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä. Jyväskylän yliopiston lapsitutkimuskeskus ja Niilo Mäki instituutti. Yliopistopaino.
sekä Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Pulkkinen, Ruoppila & Lyytinen. (2006) Ihmisen psykologinen kehitys. WSOY
Koko ajan oli kiire, hirveä hoppu joka paikkaan. Ihmeteltiin sitä kovasti. Silloin emme aavistaneet, mitä edessä oli tulossa, viisivuotiaana sitten adhd-diagnoosi. Muut lapsemme eivät ole pitäneet tällaista hoppua missään, eikä heillä ole samoja ongelmiakaan...
Monelta olen kuullut samantyyppistä tarinaa, toivottavasti tämä lapsi ei kuulu samaan ryhmään...
Tämä "lapsi" on jo aikuinen :) Itse asiassa tuo kielellinen kehitys kiinnosti juuri siinä mielessä, että ko. henkilö on verbaalisesti erittäin lahjakas, amatööri (piakkoin kaiketi ammatti-)kirjailija. Aina ollut kielellisesti ikäisiään edellä, esim. 13-vuotiaana kirjoitti tasokkaampaa proosaa kuin moni parikymppinen tai vanhempi.
Saman perheen muut lapset lähtivät liikkeelle myöhemmin ja säästelivät myös sanojaan, eikä samanlaista verbaalista kykyä heillä ole. Vaikka fiksuja ihmisiä ovat jokainen :) Toki nämä ovat väistämättä geeneissä, pisti vain mietityttämään, olisiko ollut jotain yhteyttä nopealla kehityksellä (on muutenkin ollut koko ikänsä todella nopea oppimaan ja omaksumaan uusia asioita) ja juuri tuolla kielellisellä lahjakkuudella.
Toisillahan on enemmän asiaa isonakin ja toisilla palavampi kiire joka paikkaan... Jos on tuli pyllyn alla vaikka...
Ihan oikeesti, jos lapsi kasvaa paljon lyhyessä ajassa, kehon painopiste muuttuu koko ajan ja vie kauemmin aikaa oppia hallitsemaan sitä. Pieni sirppana lähtee aikasemmin liikkeelle, todennäköisemmin, kuin pitkä korsto.
Meillä poika on tosiiiiiiiii pitkä, sanoi ekat sanat selvällä suomen kielellä 1/2-vuotiaana ja ryömiin alkoi 7,5 -kuisena. Konttausasennossa on heivannut viikkokausia, mutta nyt 9,5-kuisena on istumaan noussut tasan kaksi kertaa itse (istuu kyllä tuetta, jos joku panee istumaan, mutta ei oikeestaan yritäkään itse nousta). Sen sijaan nousee kyl kohta seisomaan ja kiipee jo sileetä seinää ylöspäin.