Kerrottu on

Aiemmin kirjoittelin siitä etten uskalla kertoa vanhemmilleni raskaudesta. Nyt on kuitenkin kerrottu ja kaikeksi helpotukseksi olivat melkoisen positiivisia asian kanssa! Olivat tosiaan yllättyneitä ja suoraan sanoivat, etteivät tiedä mitä sanoa ja ajatella, mutta kun keskusteltiin niin sanoivat kyllä että raskaus on ihana asia enkä saa nyt stressata sillä mitä muut ajattelevat. Ja ihmettelivät kovasti miksen ollut uskaltanut aiemmin kertoa. Ja valittelivat etteivät tiedä lapsen isästä juuri mitään ja halusivat nyt ehdottomasti alkaa rakentaa parempia suhteita meihin ja ainakin mulle jäi sellainen tunne että lapsenlapsi tulee olemaan rakastettu heidänkin taholtaan vaikka vähän yllätysvauva onkin! Toivotaan että kaikki jatkuu yhtä hyvin kuin tällä hetkellä, ainakin olo on nyt todella helpottunut. Kunpa vain vielä vauvallakin olisi asiat hyvin!! Kiitos kaikille jotka jaksoitte kannustaa ja annoitte hyviä, lohduttavia neuvoja. Te olitte oikeassa, ei mun vanhemmat niin hirveitä ihmisiä olekaan, mitä luulin!
3462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihanaa kuulla että kaikki kääntyi parhain päin, niin kuin jaksoin uskoakin =)

vauvalla on kummasti sydämet sulattava voima =))

ihanaa jatkoa ja onnea odotukseen!

Äänestä

Tästä lähtien on helpompaa, kun olet saanut kerrottua ...

...jos tulee vaikeuksia, ota se niin, että annat vain kasvattaa, elämässä aina joku sanoo inhottavasti ja satuttaa. Älä muiden takia anna rohkeutesi horjua.

Positiivisella asenteella selviää vaikka mistä.

Ja sinulla on KAIKKI mahdollisuudet lapsesi kanssa edessä tulla hyväksi äidiksi ja nauttia äitiydestä. Itse opin aikanaan paljon vauva-lehdistä, kävin kirjastossa lukemassa ilmaiseksi vinot pinot. Minulle äitiys on aina ollut asia, jonka haluan tehdä hyvin... ja kun on pieni lapsi niin silloin saa rauhassa keskittyä siihen yhteen asiaan, lapseen, muita asioita ehtii tehdä myöhemminkin.

Meillä ei ole aina ollut paljon rahaa...mutta toivottavasti sitäkin enemmän rakkautta!

Siunausta ja iloisia päiviä pikkunyyttiä odotellessasi!!

Äänestä

Tosi kiva kuulla että asiat on nyt paremmin päin. Muistan sun viestin ja tiesin miltä susta tutnu koska ite pelkäsin kanssa kuollakseni kun jouduin kertomaan ekasta (ja toisestakin) raskaudesta vanhemmille. Joskus ne vanhuksetkin osaa yllättää, ja kyllähän se niin on että vaikka vanhemmat olis kuinka tiukkoja ja millasia tahansa ni on se vauva niin suuri ihme ja ilon aihe että viimeistään alkujärkytyksen jälkeen vanhemmat leppyy ja ymmärtää että vauva tuo rikkautta heidänkin elämäänsä.
Mun vanhemmat on kuin aivan eri ihmisiä pojan syntymän jälkeen...enää ei maailma pyöri pienten asioiden ja ongelmien ympärillä vaan lapsenlapsi on maailman napa ja elämän rikkaus :-)
Onnelista odotusta sulle :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentelija kirjoitti:

Aiemmin kirjoittelin siitä etten uskalla kertoa vanhemmilleni raskaudesta. Nyt on kuitenkin kerrottu ja kaikeksi helpotukseksi olivat melkoisen positiivisia asian kanssa! Olivat tosiaan yllättyneitä ja suoraan sanoivat, etteivät tiedä mitä sanoa ja ajatella, mutta kun keskusteltiin niin sanoivat kyllä että raskaus on ihana asia enkä saa nyt stressata sillä mitä muut ajattelevat. Ja ihmettelivät kovasti miksen ollut uskaltanut aiemmin kertoa. Ja valittelivat etteivät tiedä lapsen isästä juuri mitään ja halusivat nyt ehdottomasti alkaa rakentaa parempia suhteita meihin ja ainakin mulle jäi sellainen tunne että lapsenlapsi tulee olemaan rakastettu heidänkin taholtaan vaikka vähän yllätysvauva onkin! Toivotaan että kaikki jatkuu yhtä hyvin kuin tällä hetkellä, ainakin olo on nyt todella helpottunut. Kunpa vain vielä vauvallakin olisi asiat hyvin!! Kiitos kaikille jotka jaksoitte kannustaa ja annoitte hyviä, lohduttavia neuvoja. Te olitte oikeassa, ei mun vanhemmat niin hirveitä ihmisiä olekaan, mitä luulin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu