Mitäs nämä ovat, mitä ilmestyi ruukkuni aluslautaselle veden mukana?
Pienessä ruukussa on juuri sinne istuttamani mandariininsiemenet, joita yritän huvikseni kasvattaa. Eivät ole vielä itäneet.
Samassa mullassa oli vähän aikaa paprikoita, jotka syystä tai toisesta kuolivat. Syynä ei kuitenkaan ollut mikään eliö. Mutta nyt tuossa aluslautasella kelluu vedessä valkoisia kiemurtelevia pikku matoja. Jotain toukkiako?
Multa on otettu pihalta kukkapenkistä viime syksynä, ja sinne on mädäntynyt paprikantaimia ja -siemeniä.
Eivät matoset minua haittaa, mutta ajattelin että haittaako mandariinia.
Kiitos jo avustasi :)
Valkoisia pikku matoja?
5
1949
Vastaukset
- Nilla
pienet valkoiset madot aikanaan koteloituvat ja niistä tulee varmaan hyvin tuntemiasi "inhottavia" pieniä mustiä kärpäsiä - itse asiassa harsosääskiä.
Ovat harmillisia suurina määrinä sisällä lennellessään, mutta kasveille periaatteessa harmittomia. Ne syövät mädäntyvää kasviainesta, jota löytyy mm. mandariinin- ja paprikansiemeniesi pinnalta.
Lääke niihin olisi kuivattaa multa täysin, mutta sitten kasvisikin kuolisivat... Koita löytää sellainen hyvä tasapaino mullan kosteuden suhteen, ehdottomasti ei liian märkä, mutta kuitenkin riittävän kostea.- Mandariini
Pesaisin sen alustan ja nyt niitä matoja ei enää ole ilmaantunut.
Kiitos vinkeistä :) - Multa-jussi
Aha...jaa harsosääski?
Ettei ny kumminkin olis kyseessä sienisääski.
Vahingollinen juuristolle ja kasvin tyvelle.
...Muuten oikein... - Collembola
Multa-jussi kirjoitti:
Aha...jaa harsosääski?
Ettei ny kumminkin olis kyseessä sienisääski.
Vahingollinen juuristolle ja kasvin tyvelle.
...Muuten oikein...Eivät ne ole harsosääsken toukkia vaan hyppyhäntäisiä (Collembola) joita on sit taas satoja lajeja. Ne syötvä lähinnä homehtuvaa kariketta. Torjunta-ohjeet ovat kyl samoja kun harsosääskienkin torjunnassa, eli multa mahd. kuivana.
- TÄRKEÄÄ!
Älä koskaan pistä ruukkuun ulkomultaa!
Käytä aina kaupasta ostettua!
Kasvit eivät elä ulkomullassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733674Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92001Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261333- 1341220
- 1011084
- 1091065
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701020Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6975- 60974
- 35886