En tiedä mitä halusit. Kesäkivaa? Jotain kevyttä ja helppoa? Kenties vain kokeilla markkina-arvosi?Ehkä jotain vakavampaa? Vai halusitko mitään? En tiedä, koskaan en sitä kysynyt.. Ehkä kuitenkin jotain, luulen niin.
En kuitenkaan "huomannut" sua, niinkuin en muitakaan. Olen jo pitkään elänyt vain tätä hetkeä, ilman suurempia suunnitelmia tai päämääriä, tarttunut vain tilaisuuteen, mennyt sinne minne nenä näyttää, mihinkään sitoutumatta. Päivä, viikko, kuukausi kerrallaan. Valmiina jatkamaan matkaa, ottamaan seuraavan haasteen vastaan.
Mutta nyt näin kuitenkin Sinussa jotain sellaista, joka pysäytti mut ajattelemaan. Elämää, mitä siltä tahtoisin. Voisinko jäädä paikalleni, edes hetkeksi. Tutustua uuteen ihmiseen, joka niin paljon kiinnostaa? Niitä sattuu kohdalle todella harvoin. Haluanko jäädä tänne, maailmassa on kuitenkin niin paljon nähtävää ja koettavaa. Menetänkö jotain suurta, liian paljon, jos en Sinun takiasi pystyisikään lähtemään hyvän tilaisuuden tullen? Ehkä ihastuin liikaa, ehkä mietin liian paljon, se pelottaa. Sinussa oli jotain sellaista, että taisin säikähtää tunteitani, satuttaisin varmaan vielä itseni. Onhan sulla oma elämäsi, varmaan suunnitelmasi. Elämä vasta edessä, niinkuin mullakin vielä, olen tosin hieman pidemmällä. Mitäpä sä täällä tekisitkään? Se yhteinen polku ei ehkä löytyisi kovinkaan helposti, vaikka enhän mä kyllä tiedä, mitä olet ajatellut elämälläsi tehdä, ehkä et vielä tiedä itsekään. Mä en ainakaan taas tiedä omastani.
Aika kuluu nopeasti, etenkin kun on paljon ajateltava ja liian vähän vapaa-aikaa. Taisi tiimalasista loppua hiekka, juuri kun sain ajatuksia selväksi. No, jäljelle jäi haikeus. Sillä on nyt toistaiseksi pärjättävä. Elämä opettaa joskus kovakouraisesti, olen kai elänyt tähän asti oikein, ainakin jotain voi saada ja saavuttaa, jos toimii empimättä, elää hetkessä, tarttuu tilaisuuteen. Siitä on sitten helppo jatkaa eteenpäin. Ehkä olenkin taas valmis valmis jatkamaan matkaa, en tiedä viihdynkö täällä, tuskin ainakaan ilman hyvää seuraa ja vapaa-ajan virikkeitä.
p.s.
Ehkä hymyillään, jos tavataan, Sinä typykkä. Kun.
En kuitenkaan "huomannut" sua, niinkuin en muitakaan. Olen jo pitkään elänyt vain tätä hetkeä, ilman suurempia suunnitelmia tai päämääriä, tarttunut vain tilaisuuteen, mennyt sinne minne nenä näyttää, mihinkään sitoutumatta. Päivä, viikko, kuukausi kerrallaan. Valmiina jatkamaan matkaa, ottamaan seuraavan haasteen vastaan.
Mutta nyt näin kuitenkin Sinussa jotain sellaista, joka pysäytti mut ajattelemaan. Elämää, mitä siltä tahtoisin. Voisinko jäädä paikalleni, edes hetkeksi. Tutustua uuteen ihmiseen, joka niin paljon kiinnostaa? Niitä sattuu kohdalle todella harvoin. Haluanko jäädä tänne, maailmassa on kuitenkin niin paljon nähtävää ja koettavaa. Menetänkö jotain suurta, liian paljon, jos en Sinun takiasi pystyisikään lähtemään hyvän tilaisuuden tullen? Ehkä ihastuin liikaa, ehkä mietin liian paljon, se pelottaa. Sinussa oli jotain sellaista, että taisin säikähtää tunteitani, satuttaisin varmaan vielä itseni. Onhan sulla oma elämäsi, varmaan suunnitelmasi. Elämä vasta edessä, niinkuin mullakin vielä, olen tosin hieman pidemmällä. Mitäpä sä täällä tekisitkään? Se yhteinen polku ei ehkä löytyisi kovinkaan helposti, vaikka enhän mä kyllä tiedä, mitä olet ajatellut elämälläsi tehdä, ehkä et vielä tiedä itsekään. Mä en ainakaan taas tiedä omastani.
Aika kuluu nopeasti, etenkin kun on paljon ajateltava ja liian vähän vapaa-aikaa. Taisi tiimalasista loppua hiekka, juuri kun sain ajatuksia selväksi. No, jäljelle jäi haikeus. Sillä on nyt toistaiseksi pärjättävä. Elämä opettaa joskus kovakouraisesti, olen kai elänyt tähän asti oikein, ainakin jotain voi saada ja saavuttaa, jos toimii empimättä, elää hetkessä, tarttuu tilaisuuteen. Siitä on sitten helppo jatkaa eteenpäin. Ehkä olenkin taas valmis valmis jatkamaan matkaa, en tiedä viihdynkö täällä, tuskin ainakaan ilman hyvää seuraa ja vapaa-ajan virikkeitä.
p.s.
Ehkä hymyillään, jos tavataan, Sinä typykkä. Kun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja mehän Hymyillään kun tavataan,nykäise vaikka hihasta jos ei muuten.
Kahden ...... pitkä matka,tahoillaan.
En tiedä kelle kirjoitit! Mutta tuntui jotenkin
niin tutulta ajatuksesi. Elämä opettaa joskus
kovakouraisestikin varsinkin ihmissuhde asioissa.
Monesti toisen ainutlaatuisuuden tajuaa vasta kun
hänet on jo menettänyt.Pitäs etää tätä päivää nyt ja olla onnellinen siitä ,mitä kaikkea on.Mutta
joskus vain kohtaa sellaisia ihmisiä jotka koskettaa "pintaakin syvemmältä".Ne jää jotenkin
tuonne sydäntasolle.!!!
tuo vaikuttaa siltä, että olet miettinyt asioita, mutta muistahan kertoa myös hänelle. Muutoin pohdiskelusi on spekulointia. Yleensä ihmiset kyllä ihan aidosti ovat kiinnostuneita toisistaan. Välillä pitäisi uskaltaa, muutoin molemmat turhaan spekuloivat itsekseen, kun asioista voisi jutellakin :)
tilaisuuden kuin tuhkan tuulen vietäväksi? Entä jos et koskaan enää elämässäsi tunne, koe samoin? Mietit vain, mitä saatoit menettää...Miksi? Muista, elämä todellakin on LYHYT ja toisille lyhyempi kuin arvaakaan.Kuka niin hullu olis, että tuhlaisi sen päämäärättömään etsimiseen, jos tarjolla voisi olla kaikkea sitä, mitä olet aina halunnut?
-Typykkä-
Et ole se, kuka toivoisin sun olevan... mutta tuntuu hyvältä purkaa tunteita tänne, kun ei voi puhua tästä kenenkään kanssa.
En tiedä mitä halusin tai haluan. Ajatukset ovat sekavat, niin kai sullakin. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole vaan pinnallista... pelissä on aika isot tunteet. Haluan sun lähelle.
...en voi olla hymyilemättä sulle, kun tavataan, taas huomenna... toivon.
http://www.youtube.com/watch?v=FhkrY8Oip6w&mode=related&search=
Tuo pelasti iltani... kiitos hymystä ;)
En hitto vie halunnut mitään kesäkivaa,yhden yön juttua.Vaan aitoa ihmis-suhdetta.Petyin todella rankasti,olisi saanut jäädä tekemättä,tulematta,istumatta viereesi...niin elämäni olisi pysynyt raiteillaan.Sen kun naureskelet nyt vaan,hölmöydelleni.En ruikuta jälkeesi,olet sen jo huomannut.Mitä menetimme,se jäi tietämättä,saunakin jäi lämmittämättä.Olisin kutsunut kahville,vaan sinusta tuli sanaton mies,pois tullessa.
En tiedä itsekkään mitä halusin... Sen tiedän etten itse sinua huomannut, mutta nyt näin jotain sellaista joka sotki kaiken.... Halusin jäädä vain siihen ja elää paikallani.... Halusin sanoa tuhat sanaa ja pukea kaiken sen sanoiksi, mutta kaikki se tunne ja olotila sisälläni sai kiertämään kokotilanteen.,., Kuitenkin kaipaan joka hetki sinun lähellesi, mutta pelkään että vain hajottaisit kaiken minussa....Kuitenkin haluaisin kokea edes pienen hetken kanssasi
KAikesta on jo aikaa, mutta tulee sitä aikaa lisääkin ja eihän sitä tiedä mitä kohtalo on ajatellut.... Minun pitäisi varmastikkin kävellä päin niin en voisi vähän aikaan kadota :)
P.S pahoittelen epäselkeyttä :)
Kumpa se viimeinen hetki ei olisi mennyt niin nopeasti. Tiein että olit nähnyt jo enemmän elämää kuin minä, siksi kai pakenin, kompuroin pois halauksestasi. Tunsin itseni naiviksi, kun edes kuvittelin susta enemmän kuin yhden illan seuraa.
Ihastuin, olet tatuoituna sydämeeni, vaikka niin pienen hetken sain vierelläsi kulkea tätä pitkää elämän polku. Kiitos matkaseurasta. Ei se aika vaan tunne. Olit jotain vahvaa ja samalla herkkää. Asennetta, joka kosketti. Ei se mitä vaan miten sut jo tunsin ja hengitin sua, niinkuin olisit aina ollut siinä. Miksi en tavoita sua enää?