Enpä oikein tiedä mistä aloittaa, mutta jotain yritän kirjoittaa. Odotan toista lasta vkolla 29.
Kun odotin ensimmäistäni, niin sain mieheltäni paljon huomiota. Niin sai myös silloin masussa kasvava vauva. Eli masun silitykset oli jokapäiväisiä, sekä juttelu vaavin kanssa. Seksielämämme kukoisti. (Tosin minä olen aina ollut aktiivisempi osapuoli, mutta silloin miehenikin teki alotteita usein.)
Tämä odotus on ollut erilainen joka suhteessa. Ensinnäkin olen voinut hirmuisen huonosti ja oksennellut lähes koko ajan. Muutama päivä vain välissä ollut seesteisempää.
Enemmän minua kuitenkin huolettaa, ettei masuvaavi ilmeisesti herätä samanlaisia tunteita kun ensimmäinen yhteinen lapsemme. (Miehellä kaksi lasta edesmenneen vaimonsa kanssa.) Hän kuitenkin itse halusi useamman lapsen.
Minkäänlaisia silityksiä ei tule. Potkujakin tunnustelee kun pyydän. Seksielämä ei todellakaan kukoista. Sitä harrastetaan, jos hyvin sattuu niin kerran kuukaudessa. Sekin useamman illan pyynnön jälkeen. "Mukavinta" tietty että aina juuri sellaisen iltana, kun olen päivän touhunnut itseni väsyksiin ja halaisin nukkua. Mutta en todellakaan silloinkaan kieltäydy seksistä, koska muutenkin on nykyään niin harvinaista herkkua.
Silloinkin tietty seksi kestää vain sen aikaa, että hän saa tyydytyksen.
Muutenkin tuntuu, että mies on etäisempi kuin ennen. Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan, mutta ei hän osaa mitään syytä sanoa käytökselleen.
Jossain vaiheessa jo mietin, että mahtaakohan hänellä olla joku toinen nainen. Toisaalta en sitäkään usko, koska ei hänellä mitään iltamenoja ole tullut, eikä selittämättömiä poissaoloja. Ei myöskään kukaan ole soitellut, mitä hän ei selittäisi.
En oikein itsekään tiedä, miksi tätä kirjoitan, mutta johonkin pitäisi purkaa, enkä jotenki halua kertoa ystäväpiirissämmekään meidän ongelmasta.
Jos joku haluaa kommentoida, niin olisi ihan kiva lukea, miten muut tästä pääsisivät eteenpäin.
Itsellä on välillä tosi kurjia ajatuksia, joita en tässä ala kertomaan. Tiedän että niihin tulisi kommentti, että hae apua lääkäristä, mutta en halua pilata tulevan lapsen elämää syömällä mielialalääkkeitä, koska tiedän, että niitä minulle määrättäisiin.
Tiedän itse olevani lapsestamme onnellinen, vaikka mieheni ei siitä näytä olevan.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Kun odotin ensimmäistäni, niin sain mieheltäni paljon huomiota. Niin sai myös silloin masussa kasvava vauva. Eli masun silitykset oli jokapäiväisiä, sekä juttelu vaavin kanssa. Seksielämämme kukoisti. (Tosin minä olen aina ollut aktiivisempi osapuoli, mutta silloin miehenikin teki alotteita usein.)
Tämä odotus on ollut erilainen joka suhteessa. Ensinnäkin olen voinut hirmuisen huonosti ja oksennellut lähes koko ajan. Muutama päivä vain välissä ollut seesteisempää.
Enemmän minua kuitenkin huolettaa, ettei masuvaavi ilmeisesti herätä samanlaisia tunteita kun ensimmäinen yhteinen lapsemme. (Miehellä kaksi lasta edesmenneen vaimonsa kanssa.) Hän kuitenkin itse halusi useamman lapsen.
Minkäänlaisia silityksiä ei tule. Potkujakin tunnustelee kun pyydän. Seksielämä ei todellakaan kukoista. Sitä harrastetaan, jos hyvin sattuu niin kerran kuukaudessa. Sekin useamman illan pyynnön jälkeen. "Mukavinta" tietty että aina juuri sellaisen iltana, kun olen päivän touhunnut itseni väsyksiin ja halaisin nukkua. Mutta en todellakaan silloinkaan kieltäydy seksistä, koska muutenkin on nykyään niin harvinaista herkkua.
Silloinkin tietty seksi kestää vain sen aikaa, että hän saa tyydytyksen.
Muutenkin tuntuu, että mies on etäisempi kuin ennen. Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan, mutta ei hän osaa mitään syytä sanoa käytökselleen.
Jossain vaiheessa jo mietin, että mahtaakohan hänellä olla joku toinen nainen. Toisaalta en sitäkään usko, koska ei hänellä mitään iltamenoja ole tullut, eikä selittämättömiä poissaoloja. Ei myöskään kukaan ole soitellut, mitä hän ei selittäisi.
En oikein itsekään tiedä, miksi tätä kirjoitan, mutta johonkin pitäisi purkaa, enkä jotenki halua kertoa ystäväpiirissämmekään meidän ongelmasta.
Jos joku haluaa kommentoida, niin olisi ihan kiva lukea, miten muut tästä pääsisivät eteenpäin.
Itsellä on välillä tosi kurjia ajatuksia, joita en tässä ala kertomaan. Tiedän että niihin tulisi kommentti, että hae apua lääkäristä, mutta en halua pilata tulevan lapsen elämää syömällä mielialalääkkeitä, koska tiedän, että niitä minulle määrättäisiin.
Tiedän itse olevani lapsestamme onnellinen, vaikka mieheni ei siitä näytä olevan.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi! En osaa auttaa sinua, sillä minulla ei ole omakohtaista kokemusta tilanteestasi. Odotan ensimmäistä vauvaa, ja kaikki on tietysti uutta ja ihmeellistä miehelleni ja minulle.
Muistan joskus nuorempana keskustelleeni baaritiskillä erään perheenisän kanssa. Hänellä oli vaimo ja pari lasta. Hän kertoi, kuinka kaikesta rakkaudesta vaimoaan kohtaan hän ei jaksanut huomioida puolisoaan. Kuulemma ennen lapsia tilanne oli toinen, mutta nyt hän ilmaisi tunteensa siten, että hän "tukahtuu" hellyyteen. Kun kotona on kaksi pientä lasta, joita täytyy pitää sylissä, pussailla ja halailla, niin hän sanoi, ettei pehmoilua kerta kaikkiaan enää riitä vaimolle. Omien sanojensa mukaan hän tunsi menettävänsä miehuutensa ja omat rajansa, jos hän joutui vain olemaan sillä töin, että pussailisi ja halailisi jatkuvasti jotakin.
Ymmärsitkö, mitä mies tarkoitti? Hän oli yksinkertaisesti hieman väsynyt ja menettänyt omat rajansa. Vaikka haluan periaatteessa vältettä sukupuoliroolien korostamista, uskallan väittää, että läheisyyden antaminen ja saaminen on naiselle tarpeellisempaa ja luonnollisempaa. Ainakin meidän avioliitossa asia on niin, ja hellyyden tarpeeni on vain korostunut raskausaikana. Uskon täysin, että mieheni välittää minusta - kovin innoissan hän on vauvasta - mutta kuitenkaan fyysinen läheisyys ei ole hänelle niin välttämätön asia kuin minulle.
Minkä ikäinen teidän ensimmäinen lapsenne on? Viettääkö miehesi hänen kanssaan paljon aikaa? Ehkä miehesikin voi olla hieman väsynyt ja toisaalta ulkopuolinen kotikuvioista. Hän ei voi ymmärtää, miltä sinusta tuntuu, koska ei itse sattuneesta syystä ole raskaana kaikkine herkkyyksineen ja tunteineen. Varmasti asia konkretisoituu miehellesi kun saat sen maailman ihanimman lapsen maailmaan. Lähtötilanne on teillä vaan täysin erilainen kuin esikoista odottaessanne.
Kaikkea hyvää: uskon, että olette ihanat vanhemmat!
Kiitos! Ymmärsin mitä tarkoitit tuon perheenisän tarkoittaneen. Mieheni on juuri sellainen. Eli esikoinen on kohta 1½-vuotias. Mieheni todella rakastaa häntä. Jaksaa aina töiden jälkeen leikkiä, touhuta, halia ja pussailla lastamme.
Tätä kirjottaessa tuli mieleeni, etten kuitenkaa ole mustasukkainen, vaan tyytyväinen, että hän jaksaa touhuta, koska silloin voin itse levätä.
Toinen ahaa elämys tuli myös, että sehän on myös mieheni välittämistä minua kohtaan, että SAAN levätä. Olen kuitenkin hoitovapaalla ja päivät touhuan esikoiseni kanssa.
Harmillista kun joutuu masentelemaan raskausaikana ja miettimään ikäviä asioita varsinkin kun muutenkin kirjoitat voivasi huonommin kun ensimmäisessä raskaudessasi.
Suosittelen kunnon keskustelua miehesi kanssa jonain rauhallisena hetkenä niin että molemmat tuntee olonsa kuulluksi ja ymmärretyksi. Rohkeasti vaan sanot miltä tuntuu vaikka sanasi tuntuisivatkin loukkaavalta. Loukkaavathan ne miehesi teot sinuakin.
Jos sinulla sattuu olemaan hyvä neuvolatäti suosittelen hänellekkin puhumista ja muista ettei kukaan voi sinua väkisin pakottaa syömään mielialalääkkeitä varsinkaan raskausaikana.
Nauti niistä pienistä onnellisista hetkistä joita saat yhdessä mahasi kanssa ja keskity olennaiseen eli itsesi hemmottelemiseen.
Parempia odotusaikoja toivottaen.
... sinulle. Juuri niin itsekin olen kyllä ajatellut, että minu pitää olla onnellinen niistä hetkistä, kun saan hellyyttä. Olenkin oikeasti niistä onnellinen. Olen myös yrittänyt ajatella asiaa mieheni kannalta.
Todennäköisesti on melko rankkaa käydä päivät töissä, leikkiä illat lapsen kanssaja antaa lapselle isän hellyyttä. Lapsihan saa minulta hellyyttä ja rajoja kaiket päivät. Illalla vielä pitäisi antaa vaimolle hellyyttä. Ymmärrän, että sekään ei ole helppoa.
Itseäni kuitenkin helpotti, kun voi jotenkin purkaa sydäntään.
Kiitos.
Minä en saanut kirjoituksestasi mitään toivotonta kuvaa. Tarkoitan, että mun mielestä tuo voi kuulostaa ihan normaaliltakin.Ihan joka suhteessa on pakko olla välillä vaikeampia aikoja... Sellaisia on ollut myös meillä ja varmasti tulee vielä olemaankin.
Minä olen meidän suhteessamme se, joka jo ennen raskautta kieltäydyin useammin seksistä. Syytä en osaa sanoa. Ei vaan huvittanut. En halunnut muita ja rakastin/rakastan miestäni ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Sinuna en tuosta seksistä olisi huolissani, ehkä asia korjaantuu ajan mittaan. Meillä se on jo korjaantumaan päin ja mukavalta tuntuu, kun mies ei tehnyt "vaiheestani" mitään suurta numeroa, vaan jaksoi hellitellä mua ehdoitta ja ilman odotuksia, vaikka olinkin ehkä aika kylmä häntä kohtaan.
Toki voit yrittää kysellä mieheltäsi, että onko hänellä jotain stressiä. Töissä voi olla hankalaa, onko jotain muita huolia, mitkä vievät ajatukset muihin asioihin? Tätäkin täytyy mielestäni jaksaa jatkaa, vaikka tuntuu, ettei mitään vastausta saa. Mutta ei jankuttamalla, vaan jotenkin kautta rantain. Minä olen varmaan jonkun sortin mestari tässä, ku en kyllä luovuta, ennenkuin edes jonkunlaisen vastauksen saan. Joskus siihen menee monta kuukautta, joskus asia selvitetään samana iltana. Jos ei tuosta mitään muuta hyötyä ole, ainakin mies on joutunut penkomaan omia ajatuksiaan.
Puhuit edesmenneestä vaimosta. Onko hänen entinen vaimonsa siis kuollut? Jos näin on, voi raskautesi tuoda hänelle kaikenlaisia muistoja mieleen. Hänellä on kaksi lasta edesmenneen vaimonsa kanssa ja kohta tulee olemaan kaksi lasta sinun kanssasi. Olipa entinen vaimo sitten elossa tai kuollut, niin raskaus voi herättää miehellä jotain muistoja mieleen, mikä on ihan normaalia. Ehkä jotain pelkojakin.
Jotenkin vaan tuli vaikutelma, että teidän kohdallanne asiat kyllä järjestyvät. Älä vertaa miehesi reaktioita eri raskauksien kohdalla, kyllä hän varmasti vauvaansa rakastaa ja tulee rakastamaan yhtä paljon kuin muitakin. -Ja sinua, kun on lapsia kanssasi halunnut. Näin ajattelisin. Jaksamista sinulle ja nauti parhain mahdollisin mielin raskaudestasi!