Asperger tuntuu

Kuinka moni teistä asseista on ollut tai on masentunut? Saako siihen assi mahdollisen lääkityksen lisäksi terapiaa/keskusteluapua?
41026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ollut masentunut enemmän tai vähemmän aina.
Lukioaikana kävin terapiassa kolme vuotta.
Nyt olen taas käynyt terapiassa neljä vuotta ja syönyt lääkkeitä. Pitkän kokeilun jälkeen mulle on sopineet Efexor Depot ja Zyprexa.
Kannattaa hakea keskusteluapua, jos siltä tuntuu. Mua terapia on auttanut jaksamaan. Tosin mulla on ollut muitakin syitä masennukseen kuin as.

Äänestä

Minä en ole assi mutta lähipiiristä löytyy aikuinen assineito joka on saanut terpapiaa masennukseen samoihin aikoihin kun häneltä diagnosoitiin asberger.Nyt hän voi hyvin ja tiedostaa omat juttunsa paremmin.

Äänestä

sai As-dg:n vuosia sitten sain paljon tietoa "tulevasta" siitä, mihin kannattaa varautua. Erikoislääkäri kertoi, että herkän assin sairastuminen masennukseen on suuri.
Kului toista vuotta ja tuli rajut mielialapurkaukset, itsetuhoajatukset ja masennus. Onneksi toimintaterapia aloitettiin heti dg:n jälkeen ja myöhemmin masennuksen lääkitys. Edelleen on molemmat hoidot ja jää nähtäväksi pääseekö niistä koskaan irti, eli sujuuko arki ja elämässa selviäminen ilman niitä.
Lääkäri vielä totesi, että assille ei sovi rankka psykoterapia, vaan se pahentaa jo entisestään huonoa itsetuntoa, vaan toimintaterapia on paras. Aikuistuva lapsi käy nykyään keskusteluterapiassa hoitajan vastaanotolla.

Äänestä

...mulla on yhtenä diagnoosina toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso...

joo kai minäkin saisin keskusteluapua/terapiaa mutten ainakaan nyt semmoista tarvitse(aina joskus tosin käyn terapeuttia jututtamassa) kun lääkkeet tehoaa... mitä tuota keskusteluja käymään kun muutama pilleri voi ajaa saman asian ja vielä paremmin...:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja masentaa kirjoitti:

Kuinka moni teistä asseista on ollut tai on masentunut? Saako siihen assi mahdollisen lääkityksen lisäksi terapiaa/keskusteluapua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu