PSYK PKL

Mitähän tapahtuu psyk. polilla, pelottaa mennä, vaikka aihetta onkin?
Mieluimmin jättäisin menemättä, mutta ei muutakaan tietä ole, vai onko?
5522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos koet, että tarvitset apua, niin mene ihmeessä. En enää muista kovin tarkkaan mitä minulle siellä sanottiin tai tehtiin, sillä siitä on aikaa kulunut yli kaksikymmentä vuotta, kun jouduin siellä käymään. Olin kaiken lisäksi niin huonossa kunnossa, että sekin muistiani heikensi, mutta eiköhän he tarkistaneet kuntoni siellä ja antaneet lääkityksen. Taisin joutua sinne toisenkin kerran ja sitten sain lähetteen sairaalaan.
Älä pelkää, mene ihmeessä hakemaan apua.
Minäkin olen ollut jo yli kaksikymmentä vuotta täysin terve. Sairastin silloin niin vakavasti, että olin yhdeksän kuukautta sairaalassa ja kyllä se oli minun ja koko perheeni parhaaksi.

Asenteesta kaikki on kiinni ja asennoidu nyt nöyrästi tunnustaen, että apu on paikallaan.

Äänestä
  • Itse olen hoitoon vaikeuksineni hakeutunutkin, mutta
    ainahan se uusi askel pelottaa. "Koulutettu kallonkutistaja"
    on outo askel terveyskeskuksen jälkeen ensikertalaiselle.
    Saanko sieltä terapiaa/lääkitystä/jotakin muuta, kun en tiedä?

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Itse olen hoitoon vaikeuksineni hakeutunutkin, mutta
    ainahan se uusi askel pelottaa. "Koulutettu kallonkutistaja"
    on outo askel terveyskeskuksen jälkeen ensikertalaiselle.
    Saanko sieltä terapiaa/lääkitystä/jotakin muuta, kun en tiedä?

    että uudet asiat tuovat uusia, outojakin tuulia elämään, toivottavasti oikein lempeitä ja hyviä tuulia. Siunausta sinulle ja tervehtymistä.

    Äänestä

Mikä siinä nyt on niin pelottavaa, ei siellä sinun kimppuun käydä. Siellä ihmiset yrittävät auttaa sinua.
Siellä voidaan kysellä miten sinulla on vaikeaa ja sitten luettelet kaikki muistamasi jutut.
Unettomuutta, ahdistusta, toimettomuutta, pelkotiloja, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, rahavaikeuksia, perhe-elämän vaikeuksia, oppimisvaikeuksia eli kerrot miten sinulla on vaikeata. Jos ammattiauttajat eivät saa tietoa, eivät he myöskään voi auttaa.
Mikäli joku asia tuntuu vaikealta käsitellä, niin sanot vain, että tämä on niin kipeä asia ettet ole vielä valmis.
Älä nyt ihmeessä pelkää vaan ajattele, että toivottavasti saat apua ja elämäsi raiteilleen.

Äänestä
  • Tuossa oli niin paljon tuttua jottua, jota on ennenkin käsitelty, joten eiköhän se siitä.
    Menen joka tapauksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisso kirjoitti:

Mitähän tapahtuu psyk. polilla, pelottaa mennä, vaikka aihetta onkin?
Mieluimmin jättäisin menemättä, mutta ei muutakaan tietä ole, vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu