Hei!
Kaipaisin teidän muiden äitipuolten tarinoita. Miten tapasitte miehenne, millainen on suhde hänen lapsiinsa ja millaista arkenne on...
Kaipaisin teidän muiden äitipuolten tarinoita. Miten tapasitte miehenne, millainen on suhde hänen lapsiinsa ja millaista arkenne on...
Vastaukset 10
Vanhimmat
...on ollut mielestäni enemmän hyviä kuin huonoja nimenomaan LAPSEN suhteen.
Itselläni on kaksi lasta ensimmäisestä aviosta ja kun tapasin toisen mieheni, lapseni olivat n. 9 ja 10-vuotiaita.
Halusin kolmatta lasta, mutta mies ei (onneksi) suostunut.
Kun tapasin hänen pienen tyttönsä joka oli silloin vajaa 2-v, rakastuin häneen välittömästi.
Mies ei ollut koskaan hoitanut lastaan ja minä sen homman otinkin hoitooni. Vaihdoin vaippoja, nukutin ja syötin ja NAUTIN kun oli pieni taas talossa.
Tytön vierailut olivat aika harvassa koska asuivat kaukana, muutamia kertoja vuodessa vain viikonloppuja ja lomalla pidemmän ajan.
Tyttö viihtyi meillä ja lapseni myöskin hieman lellivät häntä, mitään mustasukkaisuutta ei ollut.
Paitsi mieheni kohdalla. Hän EI halunnut hoitaa lastaan, mutta minäkään en olisi saanut sitä tehdä.
Tilanne oli järjetön, olihan lapsi vielä pieni.
Joskus mies lähti kotoa kun lapsi tuli ja palasi kun lapsi, hänen lapsensa, viikonlopun jälkeen haettiin kotiin.
Meille tuli ero 6;n vuoden jälkeen, ei lapsen takia kuitenkaan.
Senkin jälkeen tytön äiti soitteli, että voiko tuoda tytön meille kun hänellä oli ikävä MINUA ja lapsiani.
Tyttö jatkoi vierailujaan melkein aikuiseen asti kunnes lähti ulkomaille opiskelemaan. Vieläkin soittelemme ja lähettelemme kortteja ja mailaamme.
Isästään hän ei kysy, ei ole kuulemma tavannut häntä vuosiin.
Tyttö ei osaa kaivata, omien puheidensa mukaan, isää koska ei edes tunne koko miestä ja hän muistaa kuinka isä karkasi paikalta kun tyttö tuli meille.
Eli tytön kanssa oli ja on hieno olla yhteydessä vieläkin ja muistot ovat suloisia.
Tytön äidin kanssa olemme myös ystävystyneet vuosien varrella.
Että näin päin joskus.
kuuluu ihana mies, valloittava rakas miehen lapsi, joka meillä lähes puolet kk:sta, 4v.kaveri ja vuodenvaihteessa syntyy perheenlisäystä. en tykkää käyttää sanoja uusio-tai ydin perhe, joten me olemme vain PERHE.
mieheni lapsi on saanut alkunsa yhden illan suhteesta,mutta mies rakastaa lastaan ja kantaa todella vastuun isänä. lapselle on aina ollut selvää että hänellä on 2 kotia, jossa molemmissa rakastavia ihmisä ympärillä.
tulemme toimee lapsen äidin kanssa hyvin, pari kertaa ollaan useat tunnit höpötetetty maailman menosta, ja tottakai puhumme usein lapsen tarpeista sekä mahd.ongemista ja niiden ratkausisuista, ja perheemme säännöistä,sillä meillä on erilaiset säännöt joihin lapsi opettelee vielä, sillä eihän voi vaatia omaksumaan hetkessä 2 kodin sääntöjä ja tapoja.juttelemme sitten näistä puolin ja toisin lapsen kanssa, ja valmistamme häntä.
meillä toimii näin tosi hyvin, rahasta ei ole riitaa, kuten usein lukee ja kuulee, mieheni maksaa elatustuen, sekä osallistuu hankintoihin äidin luona parhaansa mukaan, meillä on lapsella omat tavarat,huone ym..jos joskus ei ole rahaa osallistua johonkin, se onneksi ymmäretään, eikä ala syyttely ja riita.Tapaamiset hoidetaan yht.ymmärryksessä,sekä huomioidaan molempien kotien menot..
itse en vaihatisi tätä mihinkään, vaan olen saanut arvokkaan lahjan PERHEEN ennekuin vauvamme eded syntyy, olen oppinut itsestäni uusia puolia, kasvanut ihmisenä, ja ennenkaikkea saanut rakkaita ihmisiä elämääni jotka rakastavat minua..
olen onnellinen minä,äitipuoleksi en kut´su itseäni, mutta onnellinen perheen jäsen=)
Olet ilmeisesti "hippula", koska kirjoitat ihan samanlaista tekstiä, mutta ihan eri "äänellä" kun kahdessa muussa ketjussa. Mieli tosin vaihtelee meillä kaikilla, mulla sinulla menee laidasta laitaan. Juu, raskaana olet mutta silti....
hippula..=) enkä haluisi hänen asemassaan ollakkaan ainakaan sen perusteella mitä kirjoittanut.
äitipuoleksi ryhtymistä. Niin olen kaikille tutuilleni sanonut.
itse olen "äitipuoli". Tai siis sitä mieltä olen ,että lapsella on vain yksi äiti joten minä olen vain kasvattaja.
Ja sitä minä todellakin olen. Lapsen biologinen äiti tekee kaikkea muuta kuin kasvattaa lasta. Minä olen opettanut lapsen vaipoista, sääntöjä yms. Ostan lapselle vaatteet, ruuat, lelut kaiken. Ja lapsen äiti kehtaa sitten vielä pimittää lapsilisät. En koskaan ole ketään vihannut, mutta lapsen äitiä vihaan. Hän on rillustanut kaiken aikaa juossut miehissä ja lapsi asuu meillä, onneksi. Ja usein alkaa lasta itkemään jos äitin luokse pitää mennä. Siellä, kun miehet vaihtuu ja koti on järkyttävässä kunnossa. Jos lapsi sattuu olemaan kaksikin yötä peräkkäin, haisee lapsi tupakalle ja samoissa alusvaatteissa ja päällysvaatteissa pyörii, kun meiltä on lähtöisin.
Jos olisin tiennyt mihin sotkuun itseni laitan, kun mieheeni rakastuin. En olisi lähtenyt. Mutta nyt lapsi tarvitsee minua, enkä vain noin vain voi enään lähteä. Mieheeni rakastuin lapsen olessa 2½ ja lapsen äidistä he olivat eronneet jo melkein vuosi ennen kuin me kohdattiin.
Nyt lapsen äiti paukautti uutisen. Onhan hän nyt seurustellut kakskymppisen kollin kanssa jo 3kk, että hän on raskaana.
Oli siinä minulla itkussa pitelemistä.
Sääliksi käy sitä lasta.
Suututtaa, kun jotkut äidit täällä valittaa äitipuolista. Minä kun niin mielelläni olisin halunnut saurustella miehen kanssa jolla ei ole lasta. Ettei heti olisi tarvinnut alkaa kokopäiväiseksi äidiksi, jota en heti seurustelun alkuun tajunnut.
Se saa myös suuttumaan, kun sellaiset äidit saa tuosta vaan lapsia jotka ei edes niitä itse osaa kasvattaa.
Minä olen kyllä katkera, kun kaikessa on lapsi mukana ja jos ei ole on huoli lapsesta, kun se on siellä äidinluona.
Mutta minä haluan antaa lapselle hyvän vakaan kotikasvatuksen ja turvallisen ympäristön.
Itse pääsin äitipuolen asemaan kolme kuukautta sitten, joten asia on tuore kohdallani. Mies on ihana, lapsi on ihana 5 vuotias vesseli, vaikka välillä kokeileekin, missä kohtaa menee minun rajani. Ja hän on huomannut, että minä en anna asiden mennä niin kuin hän haluaa (tekoitku ja huuto tehoaa isään ja äitiin, mutta minuun ei) eli lapsi osaltaan pitää minusta siksi, kun en men siihen huutohalpaan mihin vanhemmat lankeavat. Ainut mikä tuottaa ongelmia on oikea äiti. Olen tehnyt selväksi kaikille osapuolile, että en astu kenenkään varpaille, vaikka olenkin tullut osaksi heidän kaikkien elämää, mutta silti äiti haluaa vaikeuttaa kaikkea tekemällä kurjia temppuja, valittamalla rahan vähyydestä, vaikka kaikki on aikanaan sovittu, niin nyt ei tunnu sopimukset pitävän, kun isä on saanut uuden elinkumppanin. Lapsi ei haluaisi mennä äidilleen (2 viikkoa ja 2 viikkoa), mutta viimeksi minä puhuin lapsen rauhalliseksi, koska haluan tehdä asiat helpoksi kaikille. Äiti vain ei tunnu haluavan. en tiedä onko se mustasukkaisuutta vai katkeruutta, mutta itse on aikoinaan tehnyt sen valinnan, että lähti pois, niin miksi hankaloittaa nyt muiden elämää. Ehkä se, että oma elämä ei mennyt niin kuin kuvitteli aikoinaan.
Lapsi on rakas minulle, mutta jos saisin valita, ottaisin lapsettoman miehen, mutta rakkaus ei katso onko lapsia vai ei ja rakastan lasta, en niinkuin omaa rakastaisin, jos sellainen olisi, mutta kuitenkin rakastan. Kuitenkin kun lapsi menee äidileen, tuntuu vapaammalta hengittää ja elää.
Olen mielissäni siitä, että tässä viestiketjussa on vain positiivisia asioita äitipuolena olemisesta.Itsellä niitä valitettavasti ei ole.
Luinkin näistä juuri tyytyväisyyden mitä itse en ole kokenut, koska mieheni lapset olivat jo niin isoja mieheeni tutustuessa,12-ja 10 vuotiaat.(Luulenkin, että pienempään lapseen saa helpommin kontaktin, kuin jo näin isoon)
Mikään ei heitä kiinnostanut,huudettiin,raivottiin, lähdettiin vaikka vain kalsarit päällä ulos huutamaan kun tahtoa ei saatu läpi(monasti oman poikani kanssa tätä menoa katsoimme, ja ajattelin, että millaista tuo perhe-elämä on aikoinaan ollut, kun lapset tuollalailla oireilevat). Soiteltiin äidille, että isä sanoo niin ja näin, et sano sille että näin he saavat tehdä....Vieläkään mies näitä lapsiaan(16, ja 17v) ei ole kuriin saanut, ja haistattelevat edelleen minullekin, ja odottavat täydellistä "palvelua" meillä ollessaan.Eli mitään ei tarvitse tehdä.
Ei ihme, että nykyään en tunne kuin sitä, että parempi olisi kun eivät meille tulisi.En jaksa! Ostaisi isänsä oman asunnon, jonne menisivät.
Meidän suhde alkoi työpaikalla, kun molemmilla oli aiempi avoliitto vielä meneillään. Miehellä oli lapsi, minulla ei. Kun aloimme virallisesti olla yhdessä, lapsi oli 2 v. Hänen kanssaan olen aina tullut aika hyvin toimeen, vaikka äitinsä kanssa ei ole ollut minkäänlaisia neuvotteluvälejä parin eka vuoden aikana. Miehelle hän huusi, samalla yritti olla kuin minua ei olisikaan (joskus sanoi suoraan, että minun kaltaisiani ihmisiä ei pitäisi olla olemassa). Ymmärrän sen vihan, mutta ei siinä aina sitä lapsen parasta tai varsinkaan asioiden käytännöllistä sujumista katsottu. Mies on aina neuvotellut kanssani lapsensa asioista, ja olen niihin mielelläni osallistunut. Hän on myös itse hoitanut lastaan eikä ole kasannut minulle liikaa "pakollisia tehtäviä". Koskaan, edes kun yhteinen esikoinen oli ihan pieni vauva ja itse asta toipumassa synnytyksestä, en ole ajatellut, että miehen lapsi ei saisi tulla meille. Varmaan juuri siksi, että mies on itsekin hoitanut vanhemmuuttaan eikä vain olettanut, että minä hoidan lapsen, kun kerran olen nainen. Mies myös osaa puhua tunteistaan ja kuunnella minua, mikä on aika pakollista näissä vaikeanlaisissa perhekuvioissa.
Miehen esikoisen äiti rauhoittui niihin aikoihin, kun meille syntyi vauva. Nyt lapset 2 ja 7 v., ja elämä hyvin tasaista. Kun sen alun sopeutumis- ja viharaivokiukkuvaiheen kesti, elämä on ollut hyvää. Kannatti ilman muuta.
Jos löytyy eronnut miehen puolikas, jolla on lapsia, varsinkin pieniä, niin pitäkää ihmeessä omat huushollit. Mies voi huseerata omissa oloissaan lastensa kanssa ja tietysti nyxä voi olla mukana auttamassa, mutta pattitilanteessa on nyxällä paikka, minne karata, jos tulee mutkia matkaan ja niitä tulee.
"äitipuolena" virallisesti pari kuukautta.Perheeseeni kuuluu myös tyttäreni, joka on 4vuotias, mieheni, ja hänen poikansa 11v En tiedä kuinka saan poikaan yhteyden, hän on paljon omissa oloissaan, ja lähinnä tietokoneella. Moni muukin on sanonut että lapsi on kylmän oloinen.. se tuntuu toisaalta aikuiselta, ja toisaalta se kiukuttelee kuin 5 vuotias. Tämä on poika on hyvin tarkka, tavarat pitää olla paikoillaan jne. mutta kyseenalaistaa sen mitä minä sanon. "koska ei tartte äidilläänkään". toivoisin että poika olisi enenmmän äidillään, kuin 4pvä/kk. Poika siis asuu meillä. Poika haluaa kaiken, hänellä pitää olla aina uusimmat jutut, parhaimmat asiat, kuin kellään muulla tässä perheessä. Älytöntä esitystä koko ajan. välillä mulla tosissaa hattu höyryää, ja yritän vaan jaksaa. Olenkin tänne jo aiemmin kirjoittanut tästä asiasta. hän vaan haluaa elää isänsä kanssa kahden. mielestäni lapsi on pilalle lellitty kakara, jolle on ostettu kaikki mitä haluaa, ja sillä korvattu vanhempien aika. Jos jotain pyydän, vastaus on kohta. ja se "kohta" voi kestää kolme tuntia, kyselyistä huolimatta. toinen on ruoka.esim. olemme kaikki syöneet iltapalaa, ja varmistamme vielä pojalta että onko nälkä, vai jaksatko odottaa aamuun. "kyllä jaksan", kuuluu vastaus. no kun on kaikki raivattu, ja kello niin paljon että nukkumassa pitäisi olla, niin se tallustaa keittiöön ja rupeaa tekemään voileipää. en tiedä miksi se raivostuttaa! joko siksi että ei voi uskoa, vai siksi että taas on keittiö sekanen.. en usko että mua on luotu äitipuolenvirkaan, mutta minkäs teet jos meet "lapselliseen" mieheen rakastumaan...