Auttakaa aloittelijaa

missä vika???

Otimme akaattikotilon, joka asustaa 60 litran akvaariossa, jota eläintarvikekauppias suositteli. Nyt se vaan ei meinaa millään pysyä siellä, vaan noista lasikannen aukoista on jatkuvasti lähdössä huitelemaan. Onko vinkkiä, miten ne voisi tukkia, muutoin joudun vahtimaan varmaan koko yönä sitä. Akvaarion levyissä on kolmessa kulmassa se reikä. Mikään verkko ei liene hyvä ratkaisu?

Olen jo lisännyt turvetta, josko olisi päässyt liian kosteaksi tuo pohja, herkkuja olen antanut, ja niillä sain jo kerran sen vaihtamaan suuntaa ja palaamaan alas vapaaehtoisesti. Mutta kun hetkeksi huoneesta poistuin (ehkä vartiksi), niin johan oli taas pää ulkona reiästä.

Ja minä kun luulin, että kotilo olisi helppohoitoinen, mutta kyllä tuota saa enemmän vahtia kuin kahta koiraamme. Tosin kyllähän se on yllättävän hauska otus myös.

5

405

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäff

      Tuki reiät esimerkiksi läpinäkyvällä teipillä. Niin minä olen tehnyt ja hyvin onnistui. Tuo kiipeileminen kuuluu akaattikotilon luonnolliseem käyttäytymiseen eikä sitä tarvitse estää. Minusta sinun kannattaisi sitten kun olet tukkinut reiät hommata pari kaveria akaattikotilollesi sillä paremmin ne viihtyvät kavereiden kesken ja saisi sekin jotain muutakin tekemistä kuin syöminen. Minusta akaattikotilot ovat erittäin helppohoitoisia eläimiä kunhan asiat ovat kohdallaan eivätkä ne pääse karkuun tuollaisista reijistä.

      • minäf

        Ja kun akaattikotioiden terrassa ei ole mitään liian suurta reikää ei niitä tarvitse vahtia ollenkaan ja ovat paljon helppohoitoisempia kuin koirat. Kunhan muistat laittaa hoito-luukun kiinni.


    • vivi joka ei jaksanut kirja...

      vain verkko.Itselläni terran kansi on puoliksi lasia ja puoliksi verkkoa.Verkkoon voi vaikka laittaa jonkinlaiset painot että sitä ei pysty työntämään pois

    • cat70

      suosittelen verkkoa. jos tukit kaikki reiät niin mistäs se kotilo saa happea? Kyllä nekin hengittää, eikä pienen terran happi riitä kauan jos ei ole kunnon ilmanvaihtoa. Ja haistakin se alkaa helpommin umpinaisessa.

      • aloittelija taas

        Soitin eilen aamulla eläinkauppaan, ja olivat sitä mieltä, että tosiaan ilma ei kierrä tarpeeksi, eli happea haukkailee. Hätäratkaisuna Nostin apukeppien avulla noita kansia, ja nyt lähden hankkimaan kunnollista verkkoa. Kotilo rauhoittuikin, kun lisäsin ilman kiertoa.

        Hassua, että sieltä mistä kotilon tarvikkeet hankin, sanottiin, että kannet voi hyvin olla paikallaan. Taitaa olla parempi asioida tästä lähtien siellä toisessa paikassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      389
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe