Mulla vaivat alko lomamatkalla heinäkuussa. Diagnoosiksi neurologi antoi tension neckin, joka aiheutui pitkäaikaisesta väärästä työasennosta, mutta äityi oireiluksi vasta väärin säädetyn rinkan kantamisen takia matkalla.
Kärsin takaraivossa tuntuvan päänsäryn lisäksi pahoinvoinnista, huimauksesta (pystyasennossa), selkäkivuista sekä käsien ja joskus myös jalkojen puutumisesta. Pahoinvoinnilla tarkoitan etovaa tunnetta aataminomenan alapuolella, joka ei kuitenkaan johda oksennukseen, sekä vatsan muuta oireilua. Neurologin mukaan tällaiset sympaattisen hermoston oireet johtuvat etenkin kaulan lihasten krampista. Käyn fysioterapiassa ja kiropraktikolla; lihaksia siis hierotaan ja rankaa manipuloidaan. Kaikki lupailevat toipumista suurella todennäköisyydellä, mutta oireet silti jatkuvat. Onko muilla kokemuksia tällaisesta ja oletteko saaneet vaivoihin toimivaa hoitoa?
niskaperäinen päänsärky/pahoinvointi
4
4440
Vastaukset 4
Mulla on todettu tension neck jo monta vuotta sitten,yksi todella vaaralliselta tuntunut "kohtaus"vei sairaalaan...jaloista lähti tunto ja kädet puutuivat eikä puhekaan sujunut.Sen jälkeen olen läpikäynyt akupunktiot,fysioterapiat,kiropraktikot.omt-terapautit ja kaikki mahdolliset maan ja taivaan väliltä!Tilapäistä helpotusta voi saada mutta oireet ikävä kyllä palaavat nopeasti.Fysiatri pyysi käymään erikoishammaslääkärillä tarkistuttamassa purennan,sieltä sain hammaskiskot,vääränlainen purenta aiheuttaa niskaoireita.Kiskoja käytetään öisin ja olen todennut niistä olleen pientä helpotusta,ei vaivat hävinneet kokonaan mutta jotain jeesiä kuitenkin.
- hoidettu
Mäkin kävin aikoinaan n. 15 kertaa kiropraktikolla, 30 kertaa naprapaatilla, 20 kertaa akupunktiossa, 50 kertaa hieronnassa, parikymmentä lääkäriä, fysiatreja ja vaikka mitä muuta... Aika turhia oli.
Ei helpottanu selkäkivut, ei iskias, ei tension neck, ei päänsärky, ei migreeni, ei juuri mikään. Joiltakin sain hetkellistä apua, mutta jo seuraavana päivänä kivut ja vaivat oli takasin...
Sitten löysin vihdoin osaavan ja kivut lähti... on se sääli ku niin harva osaa oikeasti ihmisiä auttaa.- Kipukissa
Minkä alan osaajan löysit ja miten pian parannuit?
- oirehtija.
valehteli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a456925- 56589
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160573- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232514Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72467Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20446Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta92445Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187430