Olen tässä phtinut, kun anoreksia on niin kiva tauti, että muutkin sen jo ymmärtää sairaudeksi, perhe tukee, on hulissaan ja muutenkin suurin osa ihmisistä jo ymmärtää... Niin miksi alkoholismia tai huumeita ei suvaita? Okei niitä ei ehkä ole luokiteltu sairaudeksi samalla lailla, mutta itse koen näin:
Olin anorektikko, ja tein sitä, koska halusin olla laiha, mutta samalla sain hyvän olon siitä itsensä rankaisemis tunteesta. Mitä pahempi olo fyysisesti, sitä parempi. Tähän liittyy myös viiltely, ym itsensä satuttaminen.
No, kaikki suuret tukijoukkoni nosti minut pinnalle ja kovasti kiittelin heitä. Sitten sairastuin alkoholismiin ja joskus sekakäyttöäkin. Kukaan ei tukenut, sanoivat vaan että "juoppo mikä juoppo" ja lopettivat puhumasta minulle ym. (siis en edes humalassa heitä tavannut, mutta tapasin harvemmin, kunnes he eicät enää välittäneet)
Nyt olen omin avuin pääsyt tästä asiasta yli, mutta olen heille edelleen se juoppo ja halveksuttava ihminen. Itse uskon kuitenkin että tein samoista syistä molempi asioita.
Nyt nmielessäni pyöriikin ajatus anoreksiasta ja laihduttamisesta TAAS kokoajan ja olenkin hieman laihtunut... En halua sääliä tai tukea rinnalleni vain sairauteni vuoksi, mutta vituttaa kun anoreksia oli se hyväksytty sairaus, nyt sitten sille tielle olisi kovin helppo lähteä...
Mitä mieltä olette? Voiko sairauksien myöntämisestä ja hyväksymisestä olla haittaakin? Minun kohdallani oli, tosin jos alkon käyttö olisi myös luyokiteltu sairaudeksi ja sekin olisi saanut saman laisen tukevan vastaanoton niin ei ehkä olisi kumpaakaan nyt...
Molemmissahan on kyse siitä, mitä suuhunsa kaataa tai ei laita... Eli omista valinnoista...
Olin anorektikko, ja tein sitä, koska halusin olla laiha, mutta samalla sain hyvän olon siitä itsensä rankaisemis tunteesta. Mitä pahempi olo fyysisesti, sitä parempi. Tähän liittyy myös viiltely, ym itsensä satuttaminen.
No, kaikki suuret tukijoukkoni nosti minut pinnalle ja kovasti kiittelin heitä. Sitten sairastuin alkoholismiin ja joskus sekakäyttöäkin. Kukaan ei tukenut, sanoivat vaan että "juoppo mikä juoppo" ja lopettivat puhumasta minulle ym. (siis en edes humalassa heitä tavannut, mutta tapasin harvemmin, kunnes he eicät enää välittäneet)
Nyt olen omin avuin pääsyt tästä asiasta yli, mutta olen heille edelleen se juoppo ja halveksuttava ihminen. Itse uskon kuitenkin että tein samoista syistä molempi asioita.
Nyt nmielessäni pyöriikin ajatus anoreksiasta ja laihduttamisesta TAAS kokoajan ja olenkin hieman laihtunut... En halua sääliä tai tukea rinnalleni vain sairauteni vuoksi, mutta vituttaa kun anoreksia oli se hyväksytty sairaus, nyt sitten sille tielle olisi kovin helppo lähteä...
Mitä mieltä olette? Voiko sairauksien myöntämisestä ja hyväksymisestä olla haittaakin? Minun kohdallani oli, tosin jos alkon käyttö olisi myös luyokiteltu sairaudeksi ja sekin olisi saanut saman laisen tukevan vastaanoton niin ei ehkä olisi kumpaakaan nyt...
Molemmissahan on kyse siitä, mitä suuhunsa kaataa tai ei laita... Eli omista valinnoista...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nii i. Ei ne ongelmat silti kenenkään muun vika ole. Hyvä jos olet vahva ja pääset yli. Tsemppiä!