Olen ostanut Olavi Virran levyjä ja täytyy sanoa että parempaa viihdelaulajaa Suomessa ei ole. Ei lähellekään. Olan ääni on jumalaisen kaunis, hän laulaa tarkkaan tekstiä ja musiikkia tulkiten, hallitsee äänensä, osaa laulaa hiljaa ja voimakkaasti. Korkeat äänet tulevat helposti, pakottamatta- hän ei huuda. Ääni ohenee kauniisti mentäessä korkeimpiin säveliin. Öiset kitarat laulussa häneltä irtoaa korkea a-sävel lopussa. Korkea ääni baritonille. Olan äänessä on klassisen laulun aineksia. Kansallisooppera menetti hienon baritonin, mutta onneksi hän levytti n. 600 laulua äänilevyille.
Paras laulaja
27
1537
Vastaukset
- Lahjakkain kaikista
- Ansku.
Onhan Olavi Virta erinomainen laulaja, mutta on se mun mielestä vähän yliarvostettukkin.
Ei mun mielestä ole mikään kovin koskettava tulkitsija, sellaista kailotusta sen laulu vaan ennemminkin.
Mauno Kuusisto esim. on mun mielestä paljon parempi. Hänen tulkinnoissaan on tunnetta. - sanoppa se
Miksei sitä Olaa sitten pyydetty kansallisoopperaan jos se kerran oli niin hyvä ???
- Okra
Veikko Tyrväinen pyysi Olaa 50 luvulla Kansallisoopperaan. Näin asiasta on kirjoitettu. Kyllä Olan äänessä tunnetta oli. Laila Kinnusesta sanoisin, että nätisti ja puhtaasti lauloi, mutta dynaaminen asteikko oli siellä hiljaisen laulun puolella liikaa.
- lKnoni
Okra kirjoitti:

Kyllä Olan laulutavan olisi pitänyt sentään reilusti muuttua, jos olisi oopperassa laulanut. Tämä pyydettiin oopperaan sanonta on valetta- ei sinne tavallisesti pyydetä ellei ole merittejä alalta. Keskustelua voi olla mahdollisuuksista . Olan laulu on kyllä upeata, mutta ei taidelaulun tyylin mukaista, varsinkin tekstin käsittely on välillä liikaa iskelmämäistä. Olan ääni on kyllä uskomaton. Kaunis, pehmeä, pyöreä, vokaalit soivat kauniina. Hänen vertaistaan ei ole. Kukaan ei ole päässyt lähellekään.
- Vesa
lKnoni kirjoitti:

Tuure Ara, Ilkka Rinne, Georg Malmsten ja Olavi Virta ovat laulajia joilla oli ääntä oopperaan. Ara, Rinne ja Malmsten siellä lauloivatkin. Muita ei tule mieleen viihdelaulajista. No, Tamara Lund tietenkin.
- PÖH!
Vesa kirjoitti:

On muitakin... tai ainakin yksi, mutta en viitsi sanoa nimeä, kun siitä taas oopperapeelot vetää herneet nenäänsä.
- Sarkkinen
PÖH! kirjoitti:

Onko kyseessä kaveri, joka valitsi viihteen oopperan sijasta vaikka kukaan ei pyytänyt oopperaan? Onko kyseessä kaveri, joka päihittää kaikki maailman laulajat, vaikka hänellä ei ole mitään kansainvälistä menestystä? Onko kyseessä kaveri, joka ei tajua nuoteista mitään, mutta on valtavan ammattitaitoinen? En mainitse nimeä, koska en halua että minua herjataan. Kyseinen laulaja ei kuulu ed. mainittujen laulajien sarjaan.
- PÖH!
Sarkkinen kirjoitti:

Kai joku ilkeämielinen ihminen voi hänet tuollakin tavalla nähdä. Kyseinen kaveri on ammattitaitoinen, musikaalinen, lahjakas ja hänellä on kapasiteettia ja potentiaalia myös klassisemman musiikkin laulamiseen.
- Sarkkinen
PÖH! kirjoitti:
Kai joku ilkeämielinen ihminen voi hänet tuollakin tavalla nähdä. Kyseinen kaveri on ammattitaitoinen, musikaalinen, lahjakas ja hänellä on kapasiteettia ja potentiaalia myös klassisemman musiikkin laulamiseen.
Jos olin ilkeämielinen ja näin asiat väärin, kysyn sinulta yksinkertaisemmin: Onko Tapani Kansaa pyydetty oopperaan? Onko hänellä kansainvälistä menestystä laulajana? Onko hän nuotinlukutaitoinen, jota yleensä edellytetään musiikkialalla toimivalta? Toivon kyllä tai ei vastauksia. Ehkä en niin ilkeämielinen olekaan kuin tarkemmin ajattelet. Perustan väitteeni faktoihin vai mitä?

No okei... kai noihin kaikkiin pitää vastata ,että EI.
Älä nyt silti riemusta repeä. - Sarkkinen
PÖH! kirjoitti:
No okei... kai noihin kaikkiin pitää vastata ,että EI.
Älä nyt silti riemusta repeä.Olen yllättynyt. Kunnioitan Sinua, koska todella vastasit kysymykseeni rehellisesti. Mielipideasiat ovat ihan toista kuin fakta-asiat.
- Whi is he/she
Sarkkinen kirjoitti:
Olen yllättynyt. Kunnioitan Sinua, koska todella vastasit kysymykseeni rehellisesti. Mielipideasiat ovat ihan toista kuin fakta-asiat.
Kenestä on kysymyt. En tajua ?
- Who is he/she

- Wold

Hänen nimeään ei voi mainita. Muuten viestit poistetaan. Älä turhaan lausu sinun J....
- musica
Sarkkinen kirjoitti:
Olen yllättynyt. Kunnioitan Sinua, koska todella vastasit kysymykseeni rehellisesti. Mielipideasiat ovat ihan toista kuin fakta-asiat.
Mutta tiesittekös ,että T.K on ollut Herbert Bauerin liedin mestariluokkakurssilla !
- Öhhmann
musica kirjoitti:
Mutta tiesittekös ,että T.K on ollut Herbert Bauerin liedin mestariluokkakurssilla !
Tunnen kavereita, joita ei voi parhaalla tahdolla sanoa hyviksi laulajiksi, mutta jotka ovat käyneet hyvien opettajien kursseilla. Se tapahtuu näin: ilmoittaudutaan aktiivioppilaaksi ja maksetaan kurssimaksu. Muita vaatimuksia ei ole. T.K herättää hilpeyttä näillä kursseilla koska hänellä ei ole kielitaitoa ja hän ei yhtään tajua mitä laulaa. Kerran hän lähti ensimmäisenä päivänä iltapäivällä, koska opettaja haukkui hänet ylimielisyytensä takia. Hän oli tullut paikalle Euroopan omistajana. Aloittanut laulun- opettaja keskeytti heti ja sanoi, että jo aloitus on täysin pielessä. "Taiteilijalle" riitti, lähti lounaan jälkeen omille teilleen. Kun ei tajua yhtään mitä laulaa, nämä kurssit on yhtä tyhjän kanssa. Kun vielä tekniikkakin pettä liedeissä, joissa vaaditaan herkkää äänen hallintaa- ei tule mitään.
- Basso profondo
Öhhmann kirjoitti:

Olin 90-luvun alussa mestarikursseilla Tampereella jossa opetti kuuluisa opettaja Jean Petit. Seuranani oli mm. Pasi Kaunisto ja Inga Sulin. Että ei kannattaisi paljon kehua mestarikursseista. Eli kuten ed.kirjoittaja kirjoitti, kun ilmoittautuu ja maksaa- pääsee kursseille. Se että osallistuu ei ole todiste mistään tasosta. Ja jokainen joka ymärtää musiikista tietää mitä tasoa T.K edustaa.
- nih!

No, ei ihmekkään ,että Tapsa oli sieltä kursseilta lähtenyt kesken pois. Hän, ei julkista nolaamista ja nöyryytämistä siedä ( kuten ei tiestysti varmaan kukaan ).
- nih!
Basso profondo kirjoitti:

Kyllä T.K minun milestäni edustaa hyvää tasoa, vaikka ilmeisesti kaikki kaltaisesi tyypit ei hänen lahjojaan ja taitojaan arvostakkaan.
- Basso Profondo
nih! kirjoitti:
Kyllä T.K minun milestäni edustaa hyvää tasoa, vaikka ilmeisesti kaikki kaltaisesi tyypit ei hänen lahjojaan ja taitojaan arvostakkaan.
Tarkoitin tasolla, että ei T.K. mihinkään kärkeen taidelaulun alalla kuulu. On satoja parempia Suomessa. Viihdelaulajana hyvä.
- Jacceri
nih! kirjoitti:
No, ei ihmekkään ,että Tapsa oli sieltä kursseilta lähtenyt kesken pois. Hän, ei julkista nolaamista ja nöyryytämistä siedä ( kuten ei tiestysti varmaan kukaan ).
Kannattaisi hiukan valmistautua kursseille ja opetella laulut ja ottaa selvää mitä niissä on. Jos luulee itsestään liikaa- saa kyllä näpäytyksen. Tapsa on itsekin myöntänyt että hänelle on näytetty missä on hänen paikkansa taidelaulun kartalla. Ei missään. Oikeututetusti.
- kassikauppa
Jarno Itkonen on ykkönen.
- määitevaa
tän aloituksen ja olen kanssasi samaa mieltä. Aivan äskettäin mietin, kuinka persoonallinen ja kaunis Olan ääni oli. Sitä matkivat eivät koskaan yllä hänen kaltaisekseen.
Hänen arvostuksensa lienee ollut vähäistä, kuten aikoinaan Spedenkin, ettei nämä osaajat saaneet sitä arvostusta, jonka olisivat ansainneet.
Mietin myös sitä, kuinka persoonallisia, toisistaan äänellään erottuvia artisteja aikaisemmin on ollut ja kuinka nämä nykyiset nuoremmat laulajat ovat samaa äänimassaa, ettei heitä toisistaan erota.
Esim. tangokilpailun finalistit, joilla oli kovasti toistensa kaltaiset äänet, kuinka heistä voi valita se paras? Kun eivät erotu kunnolla joukosta. - 100000340
On totta, että Veikko Tyrväinen ja jotkut muut Olan kaverit (oopperaihmiset) pyysivät häntä oopperaan, mutta tuskin kyseessä oli mikään virallinen pyyntö vaan pikemminkin kehotus että tuollaisilla laulunlahjoilla voisi menestyä oopperassa mainiosti, mikä epäilemättä pitää paikkansa.
Ola ei oikeastaan koskaan treenannut ääntään klassisesti. On totta että hän jaksoi laulaa korkeaan a:han asti ja alarekisteriäkin riitti enemmän kuin useimmilla baritoneilla. Ylä-c olisi irronnut mikäli Ola olisi vaivautunut kouluttamaan ääntä taidelaulajan tapaan, jos siis hänen työkaveriaan kapellimestari Ossi Runnetta on uskominen.
Mielestäni on kuitenkin hyvä ettei Virta lähtenyt "pilaamaan" ääntään laulunopettajalle. Viihdemusiikin laulamisessa hän on täysin vertaansa vailla - yksi maailman parhaista jopa kansainvälisesti katsottuna.
Olalla on ehkäpä kaunein baritoni, minkä olen koskaan kuullut. Suosittelen hankkimaan jos jostain vielä löytyy Olan koottuja levyjä 50-luvun puolivälin jälkeen.
Mainioina esimerkkeinä mainittakoon 'palaa luokseni', 'elämäni tarina', 'rakkautta huhtikuussa', 'välttää et voi', 'toiveiden keinu', 'victoria regia', jne. jne.
Olavin tasoista laulajaa ei tähän maahan enää toista synny. - Ola on 1.
Kyllä Olavi on ehdottomasti paras laulaja! Vuosien saatossa hänen tekniikkansa kehittyi miltei täydelliseksi, mutta hänen suurin vahvuutensa on kuitenkin tulkintakyky.
Olavi oli laulajana itseoppinut ja ilmiömäinen luonnonlahjakkuus, laulunohjausta hän sai hiukan 40-luvun puolella. Hienon klassisen tekniikkansa hän lie oppinut aikanaan Kipparikvartetissa, jossa hän pääsi harjoittelemaan ja esiintymään ensiluokkaisten oopperalaulajien kanssa. - Vain suomalaisia?
Georg Ots, Tapio Heinonen, Roger Waters ja David Gilmour
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982