huume-

Tuomarin edessä oli kaksi huumetrokaria syytettynä. Tuomari päätti tehdä heille seuraavan tarjouksen: "Toinen teistä saa ankaran tuomion, mutta vapautan teistä toisen. Vapautan sen, joka onnistuu viikon aikana raitistamaan enemmän narkomaaneja. Teillä on nyt viikko aikaa. Aika alkaa nyt!"

Viikko kului nopeasti ja taas istuttiin tuomarin tentittävänä. "No niin", sanoi tuomari ja pyysi ensimmäistä trokaria kertomaan viikon tapahtumista.

"Herra tuomari, kaksi narkomaania raitistui. Käytin vertauksena ympyröitä, isoa ja pientä ympyrää. Kerroin narkomaaneille, että heidän aivonsa ovat vielä tämän isomman ympyrän kokoiset. Sitten kerroin heille, että jos he eivät lopeta niin heidän aivonsa kutistuvat pienemmän ympyrän kokoisiksi"

"Hyvä saavutus", totesi tuomari. Tuomari kääntyi toisen trokarin puoleen: "Entä sinä, miten sinä olet toiminut?"

Toinen trokari ilmoitti kokonaisen huumejengin lopettaneen huumeidenkäytön ja vannoneen, etteivät he koskaan enää ala narkkaamaan. Jengissä oli yli kaksikymmentä narkkaria.
"Miten ihmeessä sinä tuon sait aikaan", kysyi tuomari ällistyneenä.

"Herra Tuomari, käytin ympyröitä kuvaamaan sanottavaani. Kerroin narkkareille, että heidän persläpensä on vielä tämän pienemmän ympyrän kokoinen.
Sitten kerroin heille, että jos he eivät heti lopeta narkkaamista he joutuvat vankilaan ja heidän persläpensä on kohta vähintään tämän isomman ympyrän kokoinen."
0209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valistusta kirjoitti:

Tuomarin edessä oli kaksi huumetrokaria syytettynä. Tuomari päätti tehdä heille seuraavan tarjouksen: "Toinen teistä saa ankaran tuomion, mutta vapautan teistä toisen. Vapautan sen, joka onnistuu viikon aikana raitistamaan enemmän narkomaaneja. Teillä on nyt viikko aikaa. Aika alkaa nyt!"

Viikko kului nopeasti ja taas istuttiin tuomarin tentittävänä. "No niin", sanoi tuomari ja pyysi ensimmäistä trokaria kertomaan viikon tapahtumista.

"Herra tuomari, kaksi narkomaania raitistui. Käytin vertauksena ympyröitä, isoa ja pientä ympyrää. Kerroin narkomaaneille, että heidän aivonsa ovat vielä tämän isomman ympyrän kokoiset. Sitten kerroin heille, että jos he eivät lopeta niin heidän aivonsa kutistuvat pienemmän ympyrän kokoisiksi"

"Hyvä saavutus", totesi tuomari. Tuomari kääntyi toisen trokarin puoleen: "Entä sinä, miten sinä olet toiminut?"

Toinen trokari ilmoitti kokonaisen huumejengin lopettaneen huumeidenkäytön ja vannoneen, etteivät he koskaan enää ala narkkaamaan. Jengissä oli yli kaksikymmentä narkkaria.
"Miten ihmeessä sinä tuon sait aikaan", kysyi tuomari ällistyneenä.

"Herra Tuomari, käytin ympyröitä kuvaamaan sanottavaani. Kerroin narkkareille, että heidän persläpensä on vielä tämän pienemmän ympyrän kokoinen.
Sitten kerroin heille, että jos he eivät heti lopeta narkkaamista he joutuvat vankilaan ja heidän persläpensä on kohta vähintään tämän isomman ympyrän kokoinen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu