äitiysneuvolaan ja varasitte aikoja ensimmäisiin "sessioihin"? Eli odotitteko plussauksen jälkeen, vai soititteko heti?
Monennella vkolla soititte
kyselenpä vaan
6951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tosin mulla kun tuo kierto oli mitä sattui pcos:n takia niin katsoin viisaimmaksi soitella heti että pääsee ultraan. siitä kun ei ollut tuon taivaallista tietoa että olinko ekoilla viikoilla vai kolmannen kuun lopussa...
no, lopulta mulla oli viikkoja vasta 3 kun testi näytti plussaa, selvisi sit ultrassa myöhemmin =)
Plussasin viikolla 5, soittelin yksityiselle viikolla 6 ja sanoivat, että ultraan tullessa kannattaisi olla vähintään 7. viikolla.
Äippäneuvolaan soitin vasta ultran jälkeen ja varasivat muistaakseni ajan viikolle 11.
Että näin.
jälkeen soiteltiin neuvolaan ja siitä noin.kuukauden parin päähän saatiin aika
plussan jälkeen olin rv:lla 4 3 ja ensimmäisen neuvolan sain rv:lle 9. Alkuraskauden ultrassa yksityisellä kävin rv:lla 6 3 muistaakseni!
soitettiin kun plussattiin.
saatiin melkein saman tien aika en sitten tiedä johtuiko siitä että asutaan pienellä paikkakunnalla vai siitä että ei oltu ihan varmoja kuin kauan raskaus on kestäny.
eli soitin 9 viikolla,kun ainakin meillä päin otetaan vasta 8-10 viikolla.En pitänyt turhaa hoppua.Aika tulee olemaan sitten,kun olen 10.-11.viikolla.