Hei!
Odottajien palstalta en oikein apua ja sympatiaa ole saanut, josko täältä sitten...
Eli odotan lastani yksin. Lapsen isä ei oikeastaan ole kovinkaan kiinnostunut minusta tai lapsesta, omat harrastukset, auto, baareissakiertely jne kiinnostavat enemmän. Siitäkin huolimatta näin, että yritimme tosissamme vuosia ennen kuin tärppäsi. En tahtonut alistua sellaiseen. Jäimme kaksin, minä ja vatsa.
Pelkään ihan hirmuisesti tulevaisuutta. Miten minä, yliopisto-opiskelija pärjään lapsen kanssa kaksin? Olen yksinäinen ja onneton ja todella tarvitsisin tukea, mutten tiedä mistä etsiä. Ehkäpä täältä? Jos löytyisi joku samassa tai edes samantapaisessa elämäntilanteessa oleva, voisi jutella peloista ja murheista, iloista ja onnen hetkistä...
On vain niin kovin vaikeaa olla ensiodottaja yksin.
Odottajien palstalta en oikein apua ja sympatiaa ole saanut, josko täältä sitten...
Eli odotan lastani yksin. Lapsen isä ei oikeastaan ole kovinkaan kiinnostunut minusta tai lapsesta, omat harrastukset, auto, baareissakiertely jne kiinnostavat enemmän. Siitäkin huolimatta näin, että yritimme tosissamme vuosia ennen kuin tärppäsi. En tahtonut alistua sellaiseen. Jäimme kaksin, minä ja vatsa.
Pelkään ihan hirmuisesti tulevaisuutta. Miten minä, yliopisto-opiskelija pärjään lapsen kanssa kaksin? Olen yksinäinen ja onneton ja todella tarvitsisin tukea, mutten tiedä mistä etsiä. Ehkäpä täältä? Jos löytyisi joku samassa tai edes samantapaisessa elämäntilanteessa oleva, voisi jutella peloista ja murheista, iloista ja onnen hetkistä...
On vain niin kovin vaikeaa olla ensiodottaja yksin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Moikka!
Ja ensinnäkin voimia, kyllä sinä selviät ;o )
Olen itsekkin nyt odottaja, mutta tätä en kylläkään odota yksin. Esikoista odotin, silloin 6 vuotta sitten. Mies ryyppäs,oli paljon "töissä", minä odottelin yksin kotona massun ja koiran kanssa. Olin silloin idiootti ja jäin, ero tuli viime vuonna.
Jos haluat mailikaveria, niin laita osoittees, juttuseuraa ei ole koskaan liikaa ;o )
..poikakaveris on niin kuin minä,nuorempana kyllä.Meille syntyi tyttö,kun olimme molemmat nuoria,ja mä olin just samanlainen kuin kuvaamasi kaveri,tosin en kapakoissa käynyt,mutta aina olevinaan jotain"tärkeää"tekemistä.Lapsen hoito jäi äidille kokonaan.Mä olen jälkeenpäin ajatellut asiaa ja huomannut että,en ollutkaan silloin vielä aikuinen vaikka niin oletin,ja en osannut ajatella asioita niiden vaatimalla vakavuudella.Nyt mietin että,miten hölmö sitä olikaan silloin,autoja ym ropas vaan,vaikka maailman rakkaimmat ihmiset ois sua kaivannut tuekseen.Mutta se on vaan niin että,kaikki ei aikuistu samaan aikaan,ja toiset ei ollenkaan.Turha sitten jälkeenpäin surkutella,miten ois pitänyt olla ja elää.Minustakin on tullut kuitenkin vastuuntuntoinen isä myöhemmin,mutta monta asiaa oisin tehnyt toisin,jos vain olisin osannut ajatella asioita,kuten nyt.Jaksamisia sulle,ja kyllä lapsen isä joskus huomaa,mitä ehkä menettää.
....toivotan sulle ja jaksamisia!Yksin ei varmaankaan helppoa ole odottaa lasta saati sitten kasvattaa mutta varmasti sitä aina jotenkuten pärjää että älä murehdi.Koita nauttia raskausajasta se tuleva käärö vielä palkitsee ja tuo paljon iloa ja kaikkea ihanaa elämään mitä ei voi edes kuvitella ennen kuin lapsia on.Itse olen ihanassa avioliitossa ja saimme pienen prinsessan 26.7 ja tää on niin mahtavaa.Kaikkea hyvää ja älä luovuta ja jos viestikamua kaipailet niin laita osotetta tulemaan :)
no onpa kiva vittuilla--> "itse olen ihanassa avioliitossa ja saimme pienen prinsessan 26.7 ja tää on niin mahtavaa"
etpä varmaan saanu kivaa oloa toiselle, joka on yksin kokemassa vaikeita asioita. "älä murehdi", oletko itse ollut yksin? voisitko kuvitella, mitä elämäsi olisi lasten kanssa, yksin? millaista se arki olisi? et pääsisi kauppaan, vessaan,suihkuun, roskia viemään yms mihinkään itseksesi vaan aina huolehdit ensin lapsesi, sitten itsesi. ja lopuksi lähdette yhdessä hoitamaan nuo em asiat. Kyllä se välillä on murhettakin, valitettavasti en voi antaa pelkkää "positiivista" vastausta, koska tulevan yksinhuoltajan olisi hyvä saada varautua siihen, mitä tuleman pitää. En tarkoita tätä millään tavalla pahalla, vaan koska tuollaiset pienet arjen asiat täytyy myös tiedostaa.
Minä olen sen saman "yksinolon" kokenut ja olen edelleenkin yksin, lapsi 1.5v. Paljon on matkassa ollut surua, mutta myös iloakin. Yksin alussa on erittäin vaikeata, mutta kyllä se lapsi sinulle, tavalla tai toisella, aina hymyn saa korville.
onnea matkaan ja voimia paljon sinulle.
enpä ihmettele jos yksin oot jääny kun noin negatiivinen asenne
Kerroin vaan oman elämän tilanteeni jonka sinä käsität vittuiluna huh huh,enkä tosiaan käskisi toista ottamaan yhteyttä ja kirjoittelemaan minulle suoraan jos vittuilla haluaisin.Pieni vauva vie suurimman osaa aikaani tällä hetkellä että ei ole "vittuiluun "aikaa,jospa tuo tuli nyt sullekkin selväksi!Ja ensimmäisen lapsen olemme saaneet jotta ei mulla henkkohtasta kokemusta tosiaan yksinhuoltajuudesta ole mutta kaikki jotka aivot omistaa osaa varmaan aatella että helppoa se ei ole yksin kasvattaa lasta mutta eikait kukaan kuollu yksinhuoltajuuteen tietääkseni että tarkoitin vain et joten kuten pärjää aina.Onkohan tämä todella niin että tänne saa vain kirjottaa ja vastailla yksinhuoltajat?Tuskin näin on ja yritin vain tsempata tätä yksin jäänyttä!
Lapsen isä ei oikeastaan ole kovinkaan kiinnostunut minusta tai lapsesta, omat harrastukset, auto, baareissakiertely jne kiinnostavat enemmän.
Kuulostaa, että olet alemmasta sos.luokasta, missä ei harjoiteta ns.perhesuunnittelua. Oma vikasi.
Aina ei kaikki mene niin kuin suunnittelee,itse odotan toista lastani syntyväksi nyt lokakuussa esikoinen 1.4 vuotias yksin jäin kun mies kuoli 10.7
että voi raivostuttaa välillä ihmisten kommentit...pentele!
Ai kuoliko tuon alkuperäisenkin kirjoittajan mies??? Vai puhutko vaan muuten aidanseipäästä muiden puhuessa aidasta?
mutta etpä voi tietää sinäkään!ja on kai niitä muitakin syitä miksi on jäänyt yksin,esim:mies on vaan lähtenyt,väkivaltainen käytös jne...ei sovi arvostella ihmistä ennen kuin tiedät mitä hän käy tällä hetkellä läpi!
juuri siellä alemmassa sosiaalisessa luokassa! Miksi on nainen lyöttäytynyt yhteen sellaisen miehen kanssa?
olla hiukan tyhmä ihminen.ensinnäkään mistä sitä voi tietää ennen kuin tutustuu toiseen kunnolla minkälainen hän on ja tiedän tapauksia joissa väkivaltainen käytös on alkanut vasta kun nainen odottaa ja on saanut lapsen.ja pikku huomio tämmöistä tapahtuu myös yläluokassa!
Hei!
Ensiksikin... en minä ollenkaan loukkaannu tai ota vittuiluna jos joku kertoo saaneensa vasta ihanan vauvan ja elävänsä avioliitossa. Sehän on hirmuisen hieno asia että elämässä asiat ovat järjestyneet hyvin. varmasti on rankkaa vaikka lasta hoitaa kaksi aikuista, siksi olenkin huolissani miten pärjään yksin. Paljon onnea kirjoittajalle ja myöskin jaksamista hänelle!
Toiseksi: entinen mieheni ei kuollut. Hän lähti minun pyynnöstäni. Perhesuunnittelussamme ei käsittääkseni ollut mitään hätiköityä, vauvaa yritettiin tosissaan vuosia ja kävimme läpi raskaita lapsettomuushoitoja. Suhteemme oli kuitenkin mennyt siihen pisteeseen, ettei sitä kannattanut jatkaa. Huomasimme sen varmaankin molemmat, mutta emme halunneet myöntää. Pikkuhiljaa kuvioon astuivat miehen omat menot, huuto, tappelu, sohvalla nukkuminen, ovien paiskominen... Jotenkin ajattelin ennen raskauden alkamista, että kyllä mies muuttuu ja uhkailu loppuu. Että kyllä nyrkillä oviin lyödyt reiät ovat viimeiset, ettei hän koskaan kävisi käsiksi minuun. Niin... ihminen on niin kovin naiivi. Lastani en halua sellaiselle kodille alistaa. Mies lähti, onneksi. Uusin ovet ja elämäni.
Kolmanneksi: En minä kuulu alempaan sosiaaliseen luokkaan, eikä kuulu ex-miehenikään. En välitä puhua tuloistani, mutta sanotaan vaikka, etten minä niinkään paljon ole huolissani siitä miten taloudellisesti pärjään kuin henkisestä jaksamisestani.
Toivottavasti vastaukseni lopettaa turhan toisten mollaamisen ja väärät oletukset tästä ketjusta.