Syksy,taas! Inhoan sitä,se saa mielen masentumaan.
Sairastan masennusta ja nämä harmaat päivät eivät oikeen iloa tuo.
Miten löytäisin taas ilon joka kävi vieraana hyvän aikaa ja päivät olivat kevyempiä.
MIten te kohtalotoverit jaksatte syksyn yli?
Sairastan masennusta ja nämä harmaat päivät eivät oikeen iloa tuo.
Miten löytäisin taas ilon joka kävi vieraana hyvän aikaa ja päivät olivat kevyempiä.
MIten te kohtalotoverit jaksatte syksyn yli?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Syön masennuslääkkeitä, eikä nekään tehoa! Onneksi on matka tilattuna, saan aurinkoa.
Syksyhän on monessa mielessä hienoa aikaa. Ihmiset ovat silloin nimittäin parhaimmillaan, on nimittäin tutkittu että marraskuussa ihmisen aivot ovat kaikkein vireimmillään, koska silloin on takana kaikkein eniten aurinkoisia kuukausia!!
Kokeile kirkasvalohoitoa ja vitamiineja.
Tiedän, syksy on pahinta aikaa. Rakastan, mutta silti vihaan. On pimeää, tykkään. Mutta pimeä saa masentumaan entisestään. Itse huomaan olevani masentunut vasta, kun olen ripustautumassa roikkumaan, mutta näin jälkikäteen katsottuna joka syksy on alkanut menemään huonompaan suuntaan.
Mä käyn kirkossa rukoilemassa Jumalalta voimia aren haasteisiin. Kun puketuu nätisti ja pitää itsestään huolta ulkoisesti, niin se saattaa jo päivää piristää. laittaa esim. punaa huuliin etc. Lisäksi kirjoitan listan mitkä asiat elämässä ovat hyvin ja mihin itse on itsessään tyytyväine. Ei tartte olla täydellinen "less is more".
olkaa täydellisiä niinkuin teidän taivaallinen isännekin.
joo kiitti, olkaa te täydelliset siellä kirkoissanne.
Usko antaa näköalan tulevaan. Joka uskoo, ei ole umpikujassa.
Jos jotakuta ei kiinnosta kirkon oppeihin uskominen ja jos pitää moista täytenä roskana, niin miten se silloin voi masentaa. Miten jokin täysin tyhjänpäiväinen ja omaan elämään kuulumaton voi ketään masentaa.
Ja jos taas se masentaa, että ylipäänsä on niin hölmöjä ihmisiä, jotka moiseen fuulaan uskovat, ihminen on itsekeskeinen ja suuruudenhullu, ja se on masennuksen lähde, ei suinkaan kirkko hölmöine satukirjoineen ja opetuksineen.
sinä varmaankin olet sitten täydellinen ja miellytät jumalaa.
Itsekin havahduin tänään siihen, että mieli on pitkästä aikaa todella maassa, mielen pohjalla kaihertaa tuskaisuus, ja tunnen taas viheliäistä kaipausta - johonkin. Tähän liittyy yleensä menneiden muistelu, kaipaus entiseen. Olen opetellut ajattelemaan ikään kuin ulkopuolisen silmin (tai ehkä se on järjen ääni) elämääni ja läimäyttämään itseäni poskelle: MITÄ NIITÄ MUISTELET, HAUDOT JOUTAVAA PASKAA MIELESSÄSI, VAI VÄITÄTKÖ, ETTÄ ELÄMÄ SILLOIN MUKA OLI HELPPOA, ONNELLISTA TAI MALLILLAAN?! EI, NE OLI VAIKEITA AIKOJA, JA TUOLLOINKIN HAAVEILIT MENNYTTÄ TAI TULEVAA IHAN NIIN KUIN NYTKIN! NIIN ETTÄ STOP TYKKÄNÄÄN! LÄPS! (Kyllä, olen ruvennut läimäyttämään itseäni poskelle - ikään kuin pisteeksi järjen äänelle. Punkt och slut.)
Koska viime kesänä olin todella hyvässä kunnossa, tasapainoinen ja jotenkin "rauhassa", ajattelin yrittää korvata kesää ja aurinkoa mahdollisuuksien mukaan keinotekoisesti: Ostin 20 mikrogramman D-vitamiinipillereitä ja käytän kirkasvalolaitetta. Viime kesän vietin lähinnä lukien ulkona, joten sillä on pakko olla ollut vaikutus vointiini.
Ensi yönä siirrytään talviaikaan. Siitäköhän nämä mietteet kumpusivat...