En koskaan enää katsoisi Aurinkoon. En koskaan enää tuntisi sen lämpöä, pehemänä tai kovana. Katson vain eteenpäin, hämärtyvään huoneeseen, jossa seinien tummuus on kylmää,kuin sanasi jotka putoilivat lattialle kilahdellen. Jäähtyessä sieluni höyryää, sen pintaa kirkastuu ja kiristyy. Jäinen huuru koristaa sydämeni, pinnoittaa sen kuin hammaslääkäri hampaan. Yksin olisin, itkisin, katsoisin. Enkä koskaan enää voisi elää kuin ennen. Sekunnin katsoin sinua ja maailma muuttui, koskaan ei saa sille kääntää selkäänsä. Pudotessa saattaa rikkoa nenänsä sen murtuessa kuin kipsilevy. Pyyhkiessä käsiäni seinien pintaan ja hyppiessäni laatalta laatalle ajattelen sinua ja vankilaani joka pelkona levittyy ihoni ympärille. Kerros kerrokselta kylmät kädet sivelevät pelkoa päälleni kunnes olen hysteerinen. Itkuiset huuleni puristuvat yhteen, repeävät ja halkeavat jäisten sormien puristuksessa. Valaisen kasvoja silmilläni, häikäisevä kirkkaus sokaisee seinät enkä näe mitään. Seinien huudot väreilevät ikkunoissa jotka kauan
sitten kuolivat. Koskaan ennen ei sellaista ollut, eikä koskaan enää. Kiersin hiukseni kaulan ympärille ja kuristin itseni kuoliaaksi.
En koskaan enää katsoisi Aurinkoon. En koskaan enää tuntisi sen lämpöä, pehmeänä tai kovana.
sitten kuolivat. Koskaan ennen ei sellaista ollut, eikä koskaan enää. Kiersin hiukseni kaulan ympärille ja kuristin itseni kuoliaaksi.
En koskaan enää katsoisi Aurinkoon. En koskaan enää tuntisi sen lämpöä, pehmeänä tai kovana.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.