Minä olen

Monet haluavat pilkata minua mutta minähän olenkin teidän kaikkien maalitaulu mihin voitte sylkee.

Oikeasti minä olen kriittinen, epäsovinnollinen, lannistava, ilkeä, tyhjästä niuhottaja.

Mutta kuule. Minulla on monta konekivääriä, miekkaa, monta askelta edessäpäin ja vielä nussimisen himo on suuri.

Minä vien kaikilta järjen ja tuon tilalle repoisen nussitun. Minä en pelkää ketään. Minä en myöskään ole optimisti. Minä olen raakalsinen. Minä nussin toisen että ikinä ei sitä unohda. Minä olen myös nyrkillä pöytään paukuttaja. Minä tiedän mikä on oikein ja mikä väärin. Itseasiassa minä olen kirkko keskellä kylää ja juoskaa te minua ympäri. Pilkatkaa ja haukkukaa, minä en lannistu ikinä. Minä nousen aina uudelleen ja tappelen vastaan.

Minä en koskaan häviä vaikka lannistankin kaikki muut. Minulta ei mopo karkaa käsistä. Minä tiedän mitä tulee milloinkin tehdä. Minä olen voimakas ja toisille annan toisarvoisen roolin. Minun päättävääisyydelläni ei ole mitään rajoja. Minä olen voima ja valta kukistaessani kaikki muut.

Joko uskotte, minä olen neitsyt.
311496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Näin sitä pitää! Ja voin sanoa, että siiä yhestä asiasta tykkään minäkin, kovin kovin paljon...sekin alkaa n:llä...

Äänestä

- tästä iltasatu (joka illaksi)!

Äänestä

sanottu! Just noin se menee!

Äänestä

Mutku, mä olen eronnut kirkosta!

Äänestä

juuri näin siskot ja veljet
nostakaa sitä itse tuntoa kyllä se siitä
vaikka vähän seiniä kaatuisikin ;]

Äänestä
  • Nuo haukkujat läkähdyttävät itse itsensä hengiltä. On vai hauska seurata mitä seurasi tuosta ketjusta "puhutaan pahaa neitsyistä", Se on helppoa, kun osaa ja siihen pystyy vain neitsyt. Haukkujilta alkaa happi loppua. Neitsyt ei tarvitse happea.

    Äänestä

  • neitsyiltä kirjoitti:

    Nuo haukkujat läkähdyttävät itse itsensä hengiltä. On vai hauska seurata mitä seurasi tuosta ketjusta "puhutaan pahaa neitsyistä", Se on helppoa, kun osaa ja siihen pystyy vain neitsyt. Haukkujilta alkaa happi loppua. Neitsyt ei tarvitse happea.

    Kun happi loppui neitsyiltä, he laittoivat happinamarit päälle. Haukkuva koira sen sijaan jatkoi haukkumista ja taintui maahan. Neitsyen julistivat koiran suojeluspyhimyksekseen, koska koira opetti heille, että koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.

    Äänestä

  • jo legenda! kirjoitti:

    tunnu yksinäiseltä joukkojen harvetessa neitsyitten siirtyessä autiomaitten karavaanireittejä raahustamaan?

    (Tai jaa... ne onkin neitsyitä, jotka ajelevat "perävaunumökkeineen" pitkin teitä ja harrastavat pakkokoreografian mukaista sosiaalista kanssakäymistä liikkuvien pikkukoppiensa sisätiloissa. Tämä selittäisi myös happinaamarien käytön. )

    Neitsyt laittaa aina happinaamarin ensin omaan naamaan, jotta voi sitten auttaa toisia. Muut kun EIVÄT OSAA AUTTAA. Ja koirahan on ihmisen paras ystävä, m.o.t.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    vaeltaa laajoilla alueilla, vapaasti. Sinua pelottaa, että neitsyt kokee itsensä yksinäiseksi. Pelko pois. Jätä kotimökkisi sinäkin, ja uskaltaudu vapaaksi, niin näet. Ja ota koirasi mukaan. Se on kanssasi, jos et jaksa patikoida mukana. Kamelit eivät ota pelkääviä kytiin.

    Äänestä

  • naamarista kirjoitti:

    Neitsyt laittaa aina happinaamarin ensin omaan naamaan, jotta voi sitten auttaa toisia. Muut kun EIVÄT OSAA AUTTAA. Ja koirahan on ihmisen paras ystävä, m.o.t.

    Menepä lentokoneeseen ja kuuntele lentoemon pehmeää ääntä; sieltä tulee: laita naamari ensin itsellesi...

    mutta sinä laitoit sen ensin koirallesi, ja se koira oli muutenkin fiksumpi sinua. Nyt se asuu sinun kartanossasi, ja naureskelee ystäviensä Mustin ja Missen kanssa isäntänsä hölmöydelle - ... kyllä minuakin joskus naurattaa...

    Äänestä

  • pikku vinkin: kirjoitti:

    laatua eli mitä kirjoitusta kommentoit??

    Muuten, jouduitko sinäparka isäntäsi hölmöyden jälkeen löytökoirakotiin, kun vain joskus naurat?
    Mustilla, Rekulla, Mirulaisella ja mulla osoittavat suupielet jatkuvast kohti korvia täällä kartanossa.

    Äänestä

  • korvaa kirjoitti:

    meillä kaikilla on aina hauskaa, niin Rekulla, minulla kuin Mirrilläkin. Sitä on yksinkertaisesti hauska muistella 'koiruuksia'.

    Äänestä

Sanoit selkeästi sen, mitä olemme. Minä olen neitsytmies.

Äänestä
  • Minä olen neitsyt nainen ja en koskaan pidä kenestäkään muusta neitsyestä. Anteeksi vain mutta minä olen joittenkin mukaan kylmä ja kova.

    Enhän minä voi olla tollainen. Minä olen sympaattinen ja tunteellinen jos kukaan ei minua vastusta. Jos joku vastustaa niin harkitsen ja sitten kylmetyn vuosikymmeniksi. Neitsyt on sellainen ettei toista ole, neitsyt sanakin puhuu ja kertoo koskemattomuudesta, valkeasta ja puhtaasta rumien ympäröimänä.

    Suututtuaan neitsyt on hirveän pitkävihainen ja jos niinkuin minulla on nousevamerkki skorpioni, jos suututat niin silloin menee kaikki mäsäksi.

    Neitsyt on myös taiteellinen omalla alallaan. Kaikki taidemaalarit ovat töhertelijöitä. Minun taiteellisuuteni asuu omassa päässäni ja minun vertaista taiteilijaa ei ole missään. miten näytän luomukseni? Haluan pilkata, runnoo, ehdä toiset mitättömiksi ja olla itse timantti mitä kaikki palvovat.

    Äänestä

ei neitsyen sisäisiä tuntoja juuri voi kuvata. Kiitos.

Äänestä

luettua ei tarvitse ihmetellä, miksi lopullisen totuuden selvitessä neitsyille, he putoavat korkealta ja kovaa.
Neitsyen...

Äänestä
  • iski kiukku? Nytkö riitti, ja sanoit kiitti. Ja käyttäydyit sopimattomasti. Jäljelle jäänneet muistavat sen piipityksen, kun entistä (- niin, menetit työpaikkasikin siinä hötäkässä) vierihoitajaa vietiin, ja kovaa. Neitsyet veivät.

    Äänestä

  • läähätys vain kuului kirjoitti:

    iski kiukku? Nytkö riitti, ja sanoit kiitti. Ja käyttäydyit sopimattomasti. Jäljelle jäänneet muistavat sen piipityksen, kun entistä (- niin, menetit työpaikkasikin siinä hötäkässä) vierihoitajaa vietiin, ja kovaa. Neitsyet veivät.

    kiukku, murhe lähdöstään (sinne, mist ei paluuta) miltei mursi.
    Neitsyen muistokirjoituksen kirjoittanut ja...

    Äänestä

kaipasin!! terv. 'ihastunut neitsyt'

Äänestä

Muistakaa neitsyiden uhrien tuki ry!

Olen neitsyen uhri. Neitsyt kuvittelee olevansa minua parempi, mutta neitsyt on väärässä. Neitsyt ei enää uhkaa minua! Minun mieltä ei enää neitsyt sekoita,..

Olen neitsyen uhri. Neitsyt kuvittelee olevansa minua parempi, mutta neitsyt on väärässä. Neitsyt ei enää uhkaa minua! Minun mieltä ei enää neitsyt sekoita,..
.
.

Äänestä
  • Jos aika ei paranna niin tuo mantra ainakin. On se vaan niin hyvä.
    Vitsi, että neitsyttä pitä noin paljon pelätä. En ikinä olis uskonut. Uskottava on kun se selvästi sanotaan. Pitää lähteä illalla hyödyntämään sitä teollisesti: Pois alta risut ja männynkävyt!

    Äänestä

  • parantaa kirjoitti:

    Jos aika ei paranna niin tuo mantra ainakin. On se vaan niin hyvä.
    Vitsi, että neitsyttä pitä noin paljon pelätä. En ikinä olis uskonut. Uskottava on kun se selvästi sanotaan. Pitää lähteä illalla hyödyntämään sitä teollisesti: Pois alta risut ja männynkävyt!

    Aika yksin ei riitä parantamaan, on itse toimittava aktiivisesti.

    Haavat voi ehkä parantua, mutta arvet jää. Hyvä ehkä niin, muistuttaa, että ei enää ryhdy tekemisiin neitsyen kanssa.

    Olen neitsyen uhri. Neitsyt kuvittelee olevansa minua parempi, mutta neitsyt on väärässä. Neitsyt ei enää uhkaa minua! Minun mieltä ei enää neitsyt sekoita,..

    Olen neitsyen uhri. Neitsyt kuvittelee olevansa minua parempi, mutta neitsyt on väärässä. Neitsyt ei enää uhkaa minua! Minun mieltä ei enää neitsyt sekoita,..
    .
    .

    Äänestä

tuohan täytyy kopioida työ- ja olohuoneen seinälle =D
Ja varsinkin näin motoristina toi lause "mopo ei karkaa käsistä" on mitä mainioin ;)
Eikä tuossa tekstissä ollut pätkääkän mitään "vitsi mä luomakunnan paras merkki" juttua vaan TÄYTTÄ TOTTA!

Äänestä
  • ..että olisi kiva nähdä kun Oinas kirjoittaisi tuon saman itsestään...MINÄMINÄMINÄMINÄ olen maailaman napa ja joka rivin välistä voisi lukea silkkaa tyhmyyttä ja itsekehua!

    Nimim. tunnen paljon oinas naisia ja miehiä ja jestas että ovat OMASTA mielestään täydellisiä!!

    Äänestä

  • neitsyt plikka kirjoitti:

    ..että olisi kiva nähdä kun Oinas kirjoittaisi tuon saman itsestään...MINÄMINÄMINÄMINÄ olen maailaman napa ja joka rivin välistä voisi lukea silkkaa tyhmyyttä ja itsekehua!

    Nimim. tunnen paljon oinas naisia ja miehiä ja jestas että ovat OMASTA mielestään täydellisiä!!

    ylipäänsä jonkun muun merkin kirjoittavan jotain vastaavaa itsestään - sellaista päivää ei tule, ja olkaamme siitä onnellisia (- me neitsyet...heh hee) - itsetuntemusta kun ei kaikilta löydy... (kjäh kjäh)

    Äänestä

  • kiva nähdä kirjoitti:

    ylipäänsä jonkun muun merkin kirjoittavan jotain vastaavaa itsestään - sellaista päivää ei tule, ja olkaamme siitä onnellisia (- me neitsyet...heh hee) - itsetuntemusta kun ei kaikilta löydy... (kjäh kjäh)

    Neitsyen itsetunto on heikko. Hän epäilee ja miettii kokoajan mitä muut hänestä ajattelevat.

    Peitääkseen epävarmuuttaan neitsyt pöyhkeilee ja retostelee kokoajan.

    Neitsyt yrittää itsekehullaan varmistaa, että muut nyt huomaisivat hänen ylemmyytensä, muutenhan se voi jäädä täysin huomaamatta.

    Äänestä

  • peittääkseen epävarmuutensa.. kirjoitti:

    Neitsyen itsetunto on heikko. Hän epäilee ja miettii kokoajan mitä muut hänestä ajattelevat.

    Peitääkseen epävarmuuttaan neitsyt pöyhkeilee ja retostelee kokoajan.

    Neitsyt yrittää itsekehullaan varmistaa, että muut nyt huomaisivat hänen ylemmyytensä, muutenhan se voi jäädä täysin huomaamatta.

    Jäit sitte Virgolandiaan niinku asumaan. No, yritetään järkätä sullekin joku toimi. Me ollaan sen verran auttavaista porukkaa, et ketään ei jätetä, ja oothan sellanen rutiinitapaus, et mikään kovin omaperänen (jos tästä suutut, niin sit ei mutinoita, vaan suoraan päätä 'neitsyiden uhrit ry:hyn'- ja sielä sitte oot ja pysyt, eiks ihan ok diili?)

    Äänestä

  • etsii paikkaansa kirjoitti:

    Olen ollut jäsenenä jo kauan.

    Oikea mantraa auttaa oikeasti!

    Kannattaa kokeilla!

    Äänestä

tuu pois sielt viime vuosituhannelta. Juna meni jo.

Äänestä

Aivan varamasti uskotaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

neitseellinen kirjoitti:

Monet haluavat pilkata minua mutta minähän olenkin teidän kaikkien maalitaulu mihin voitte sylkee.

Oikeasti minä olen kriittinen, epäsovinnollinen, lannistava, ilkeä, tyhjästä niuhottaja.

Mutta kuule. Minulla on monta konekivääriä, miekkaa, monta askelta edessäpäin ja vielä nussimisen himo on suuri.

Minä vien kaikilta järjen ja tuon tilalle repoisen nussitun. Minä en pelkää ketään. Minä en myöskään ole optimisti. Minä olen raakalsinen. Minä nussin toisen että ikinä ei sitä unohda. Minä olen myös nyrkillä pöytään paukuttaja. Minä tiedän mikä on oikein ja mikä väärin. Itseasiassa minä olen kirkko keskellä kylää ja juoskaa te minua ympäri. Pilkatkaa ja haukkukaa, minä en lannistu ikinä. Minä nousen aina uudelleen ja tappelen vastaan.

Minä en koskaan häviä vaikka lannistankin kaikki muut. Minulta ei mopo karkaa käsistä. Minä tiedän mitä tulee milloinkin tehdä. Minä olen voimakas ja toisille annan toisarvoisen roolin. Minun päättävääisyydelläni ei ole mitään rajoja. Minä olen voima ja valta kukistaessani kaikki muut.

Joko uskotte, minä olen neitsyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu