Eli kysymys kuuluu onko teillä muilla havaittu kysta rakenne ultrassa...? itse kävin siellä tänään ja päässä havaittiin pieni kysta joka on terkan mukaan semmonen harmiton josta ei ole haittaa mtuta tahtoisin kuulla kokemuksia teiltä.. kiitos
kysta
mievaan86
5437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo, minulla on kaksi suklaakystaa eli endometrioomaa. Niiden käyttäytymistä raskauden aikana seurataan ja saattaa vaikuttaa synnytystavan valintaan, mutta normaalista pienestä kystasta tuskin on haittaa.
että päässä havaittiin pieni kysta? siis vauvan päässäkö????? jos ymmärsin oikein, niin en osaa kyllä sanoa mitään...
mut jos se kysta oli sinussa, sun kohdussa/munasarjassa, niin niistä ei kyllä yleensä juuri ole haittaa.
tuttavallani on ollut nuoruutensa aikana ilmeisesti synnynnäinen kysta päässä, joka on sitten murrosiässä alkanut kasvaa ja on leikattu muutamaan kertaan kun on alkanut uudelleen kasvaa. Ei ole sinänsä hengenvaarallinen mutta hoitamattomana tietenkin varmaan aiheuttaa vähän yhtä sun toista.. Ja nyt tuttavani on ollut jo useita vuosia ihan "terveiden kirjoissa". Tuttavani esim. on ihan täysjärkinen ja komea poika, mutta aavistuksen verran jäykkä ja kömpelö ja hidasliikkeinen ja puhekin on vähän omituista, en tiedä johtuuko se kystasta ja leikkauksista, vai onko ihan sattumaa. Mutta ei siis syytä suurempaan huoleen tuon kystan kanssa varmaankaan ole jos lääkäritkin niin sanovat.
Niin siis se oli vauvan päässä semmonen ihan pikku ei ees cm pituudeltaan.. ja ei minulla mitään kystiä ole kuten ensimmäinen kirjoittaja kirjoitti... terkan mielestä ei ollut huolta..
..voi ihmisellä kyllä olla ihan synnynäisinä ja toiset eivät koskaan oireile tai ilmoita itsestään mitenkään, ja toiset sitten voivat alkaa kasvaa ja sitten pitää leikkausta miettiä.