Kasaribasaribileet Jyväskylässä pe 1.12.2006

Sara

Upee meininki, kaikki mun suosikit ja eteenkin Dingo!

www.festago.fi/kasaribasari/

7

932

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olevan tiedottekin

      Hanoi Rocks, Yö ja Dingo
      yhteiskeikalle Jyväskylään

      Suomirockin legendat Hanoi Rocks, Dingo ja Yö saapuvat Jyväskylän jäähalliin yhteiselle keikalle perjantaina 1. joulukuuta. Järjestäjät suunnittelevat ”Kasaribasari – Legendat livenä” -nimellä kulkevasta konsertista Jyväskylän pikkujoulukauden päätapahtumaa.

      Konsertin tuottaja Vesa Walden Festago Oy:stä kertoo, että konsertista on tarkoitus tehdä koko kaupungin pikkujoulubileet, joka toimisi hyvänä illan kohokohtana niin kaveriporukoiden kuin firmojenkin pikkujouluihin.
      - 80-luku on nyt ajankohtainen teema niin musiikissa kuin muodissa. Ja nämä bändit ovat juuri ne, jotka ovat antaneet kasvot 80-luvulle Suomessa, Walden kertoo.

      Suomirockin historian kovimpiin nimiin kuuluvat Hanoi Rocks, Yö ja Dingo valittiin Waldenin mukaan esiintyjiksi myös siksi, että ne pystyvät tarjoamaan yleisölle samaan aikaan nostalgisia muistoja ja tässä päivässä olevan viihdyttävän rock-keikan.
      - Bändit ovat hyvässä keikkakunnossa ja tuotteliaita myös levytysrintamalla. Kun kaikki kolme vielä näkee kerralla, on koossa konsertti, jota kovempaa ei kotimaisin voimin saa kokoon, Walden kehuu.

      Konsertin liput maksavat 35 ja 40 €. Lipunmyynti alkaa Lippupalvelussa torstaina 28. syyskuuta. Jäähallin ovet aukeavat perjantaina 1.12. kello 18.


      Bändit:

      Hanoi Rocks
      - Perustettu 1979
      - Glam rockin suunnannäyttäjä
      - Kansainvälisesti suurimman suosion saavuttanut suomalaisyhtye ennen HIM:iä
      - Suurin hitti "Up Around the Bend" vuodelta 1984.


      - Perustettu 1981
      - Suurin hitti “Joutsenlaulu”
      - Suomen pisimpään yhtäkestoisesti toimineita rockyhtyeitä

      Dingo
      - Perustettu 1982
      - Nosti 80-luvun puolivälissä Suomessa ainutlaatuisen hysterian.
      - Suurin hittilevy ”Kerjäläisten valtakunta” myi 190 000 kappaletta.

      • ..............

        Dingo pois ja Popeda tilalle, näin sen ois pitäny mennä!!
        Kyllä Popeda on paukuttanut pitkin poikin suomenmaata miljoona kertaa enempi ku Dingo.


      • hegulli
        .............. kirjoitti:

        Dingo pois ja Popeda tilalle, näin sen ois pitäny mennä!!
        Kyllä Popeda on paukuttanut pitkin poikin suomenmaata miljoona kertaa enempi ku Dingo.

        Hyvä vain ettei se juoppopate joka muuten on tyhmä kuin saappaan varsi tule sotkemaan hyvää keikkaa.
        Tarpeeksi hörhöjä lavalla jo hanoin aikana.


      • pauli
        hegulli kirjoitti:

        Hyvä vain ettei se juoppopate joka muuten on tyhmä kuin saappaan varsi tule sotkemaan hyvää keikkaa.
        Tarpeeksi hörhöjä lavalla jo hanoin aikana.

        Kun isä oli juoppo äiti uskovainen siskoni tosi upee nainen mutta huora ja musta ei ollut mihinkään.POPEDA dingo ei tee ikinä noin hyviä biisejä.


    • ja perheelliselle

      järkiaikataulu - ku ei viikon jälkeen perjaintai-illalla tahdo silmät aukia pysytellä vai kui sinnittelee:
      Illan aikataulu
      18.00 Ovet auki, 80's disco aukeaa
      20.00 Ensimmäinen orkesteri aloittaa
      01.30 Valomerkki
      Esiintymisjärjestys:
      1. Dingo
      2. Yö
      3. Hanoi Rocks

      Hyvä DINGO!!!

    • huomenta suomessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      470
      6670
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      3988
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2553
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      30
      2134
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      144
      1501
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1366
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1208
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1196
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      66
      1151
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1109
    Aihe