Muistakaa

kaikki eivät osaa elää romansseja virtuaalimaailmassa. Toisille virtuaalimaailma tuntuu riittävän, toiset eläisivät mieluumin rakkautensa oikeassa maailmassa. Älkää siis loukkaantuko tai masentuko jos toiset eivät aina jaksa/halua ottaa tällaista kirjoittelua niin älyttömän tosissaan.

Älkääkä loukkaantuko myöskään tästä viestistä, sillä tämä oli vain tällainen yleinen välihuomautus kaikille, mutta joka saattoi kyllä silti olla eräälle henkilölle vähän opiksi ja ojennukseksi ;D Puolustuksekseni voin vain sanoa, että olen hyvin hyvin väsynyt ja lohdutukseksenne lisätä, että olen menossa ihan kohta nukkumaan, enkä kirjoittelee tällaisia tänne enempää :)
5600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ketäs sä ojentelet, sellaista suhun ihastunutta jonka oot pakottanut tänne kirjoittelemaan kun ei saa olla kuolaamassa sun korvaan? ;D
Ei muisteta..luullaan aina.

Äänestä
  • Kirjoitin eräälle sellaiselle joka tarvitsee vielä aikaa ja minä ymmärrän ja hyväksyn sen. En selitä asiaa sen tarkemmin.

    Äänestä

Minä en sitten vastannut tähän viestiin!

Äänestä

Muistuttaisin, että täällä ei kaikki ole siltä miltä näyttää. Luet viestejä omasta, suppeasta näkökulmastastasi ja ajattelet tuon ja tuon olevan varmasti häneltä. Todellisuudessa hän ei ole välttämättä puoleen vuoteen kirjoittanut riviäkään, jos on koskaan kirjoittanutkaan... Älä ota näitä juttuja niin älyttömän tosissasi. Älä myökään loukkaannu tästä kommentista, puolustaisin itseäni sillä, että olen aamuisin vähän äreä.

Äänestä

virtuaalikunkut saa virtuaali-itseluottamusta virtuaali-ihmisten alistamisesta ja pompottelusta,virtuaali-itseluottamus murenee oven ulkopuolella,virtuaalikunkkuus toimii vain virtuaalimaailmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että.. kirjoitti:

kaikki eivät osaa elää romansseja virtuaalimaailmassa. Toisille virtuaalimaailma tuntuu riittävän, toiset eläisivät mieluumin rakkautensa oikeassa maailmassa. Älkää siis loukkaantuko tai masentuko jos toiset eivät aina jaksa/halua ottaa tällaista kirjoittelua niin älyttömän tosissaan.

Älkääkä loukkaantuko myöskään tästä viestistä, sillä tämä oli vain tällainen yleinen välihuomautus kaikille, mutta joka saattoi kyllä silti olla eräälle henkilölle vähän opiksi ja ojennukseksi ;D Puolustuksekseni voin vain sanoa, että olen hyvin hyvin väsynyt ja lohdutukseksenne lisätä, että olen menossa ihan kohta nukkumaan, enkä kirjoittelee tällaisia tänne enempää :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu