Olen vapauttanut mieltäni minuun parinkymmenen vuoden aikana juurtuneista perinnäissäännöistä. Huomaan, että elämiseen on enemmän tilaa. Mieleni on tyytyväisempi ja katseeni kirkkaampi. Olen antanut itselleni vapauden harkita asioita omakohtaisesti. Persoonani on päässyt oikeuksiinsa ja elämäni on saanut uusia ulottuvuuksia. Vapaa-aikaani mahtuu nykyään muutakin kuin ainoastaan srk:n menoja. Tavasta en enää mene yrkälle, vaan silloin minut näkee penkissä, kun tunnen olevani sanan tarpeessa. Viimeinkin olen itsenäistynyt. "Kyllä elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa" ja sille antaa tilaa.
Tykkään elää
-raksu-
5438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oma kokemukseni on, ettei sitä seuroihin menon tarvetta välttämättä tule. Seurojen säännöllisyydestä luopuminen johtaa seuravälien kasvamiseen ja pikkuhiljaa kokonaan pois jäämiseen. Kuitenkin usko tulee kuulosta.
Älä usko sisäiseen ääneen, joka kertoo että olet vahva. Ei kukaan ole.
Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että sunnuntaiseurat olivat itsestään selvyys lapsena. Se muisto herätti minut ajattelemaan tilaani. Seurahalut olivat periaatteessa olemassa, mutta aina oli jotain tärkeämpää tekemistä. Oikeastaan sekin haittasi, että Helsingin Ry:llä käyminen on tavattoman vaikeaa. Onneksi seuroja on myös lähialueella... Auton saa parkkiin, ja pyllyn penkkiin. Takki löytyy naulakosta alle varttitunnin yms.
Koen, että ainakin sunnuntaina olisi hyvä pitää seuroja "itsestäänselvyytenä", johon joskus voi tehdä poikkeuksen. Ei niin, että seuroihin mennään jos on aikaa.
Siionissa oman sisäisen ääneni jälkeen. Välillä on täytynyt sulkea silmät ja korvat näiltä rakkauden neuvoihin soljutetuilta "mitä uskovainen ei halua tehdä"-säännöiltä, ettei uskon tärkein sanoma pääsisi hämärtymään. Täältä palstoilta saa silloin tällöin lukea, että olemme oikeilla linjoilla, kun maailma meitä pilkkaa. Pilkkasihan se Jeesustakin.
Ymmärrän kyllä pilkan, jos se todella kohdistuu Jeesuksen seuraamiseen. Sitä pilkkaa, joka meihin kohdistuu omien älyttömien "sääntövaatimusten" takia, en todellakaan jaksaisi ottaa vastaan. Suorastaan hävettää! Jatkuva ohjeiden puolustaminen ja selitteleminen ns. ulkopuolisille
kuluttaa ja näivettää, kun ei itsekään niitä koe
aina oikeiksi. Sisäisen ääneni kuunteleminen ja sen mukaan eläminen ymmärrykseni mukaan riittää Jumalalle. Uskon ja luotan Hänen armoonsa ja huolenpitoonsa.
"Ymmärrän kyllä pilkan, jos se todella kohdistuu Jeesuksen seuraamiseen. Sitä pilkkaa, joka meihin kohdistuu omien älyttömien "sääntövaatimusten" takia, en todellakaan jaksaisi ottaa vastaan. Suorastaan hävettää!"
Suurin osa v-lestadiolaisten väittämästä ja kokemasta "pilkasta" kohdistuu juuri näihin seurakunnan rakkauden neuvoihin, joiden noudattamattomuus johtaa jopa vl:n arvioimaan toisen vl:n uskonelämää. Miksi nämä (mielestäni) lainomaiset neuvot eivät aiheuttaisi ihmetystä ja arvostelua liikkeen ulkopuolisissa.
Välimiehen välimies-oppiin toki kohdistuu myös paljon kritiikkiä, koska Raamatussa ei ole sanottu, että se on ainoa oikea tapa saada syntinsä anteeksi, kuten vl:l väittävät.
Joku on täällä sanonut, että vl:t ovat liimanneet Raamattuun 'lisälehtiä' ja ulkopuolisin silmin sanoja on oikeassa. Olisi suotavaa, että vl:t tarkastelisivat oppiaan ja seurakunnan neuvoja, joista on tullut osaehto autuuteen, edes joskus ulkopuolisin silmin.
kannata tehdä ja noudattaa saadakseen mahdollisimman paljon pilkkaa (ihmettelyä) osakseen, kuten monet vl:t käyttäytymistään perustelevat. Sitä enemmän ihmettelyä osakseen saa, mitä kummallisemmin ja järjenvastaisemmin käyttäytyy. Sekä on vl-uskon tarkoitus ja tosiuskovaisuuden todistelukeino?
että hullulta tuntuu. Mutta kun rajoitteet ovat lähinnä kieltäymyksiä eikä niinkään että pitäisi tehdä jotain älytöntä, en ole kokenut niitä kohtuuttomiksi. Esim nyt taakse jäänyt seksitön seurusteluaika on nähtävissä siunaukseksi. Televisio on elämääni vaikuttanut päivittäin 5-8 vuotta. Nyt en sitä käytä ja elämäni on parempaa. Minulla on aikaa laadukkaampaan tekemiseen, kuten lukemiseen ja harrastuksiin kuten ruoan laittoon. Absolutismiin ohjaamisesta olen todella kiitollinen, ja olisin vaikka nyt tältä istumalta uskomisen jättäisin. Samoin kuin muista yllämainituista seikoista. Ei ne niin hulluja elämäntapoja ole vai kuinka?