Jouduin pakkohoitoon, kun aloin nälkälakon mielestäni mielivaltaisen asioitteni käsittelyn vuoksi mielenterveysviranomaisessa.
Tarkkailujakson kuluessa minulta kysytiin katsonko jonkun tekevän minulle pahaa. Vastasin siihen että en katso kenenkään tekevän pahaa minulle. En tiedä onko po. mielisairaanhoitaja kirjannut tätä lausuntoani tarkkailujakson kertomukseen.
Tulos oli kuitenkin se, että minut julistettiin paranoidikseksi, vaikka jopa ensimmäisellä osastolla johon minut tuotiin kotoa lääkäri totesi ettei ole aihetta edes ottaa tarkkailuun. Toinen lääkäri sitten julisti tarkkailujakson tarpeelliseksi, vaikka olin jäänyt vapaaehtoisesti sairaalaan tutkituttamaan muistinmenetystä, jota oli ilmaantunut.
Tämä toinen lääkäri sitten julisti minut paranoidiseksi vaikka nimenomaan sanoin, etten katso kenenkään tekevän pahaa minulle. Ehkä häneen on vaikuttanut avohoidon erään hoitajan mahdollisesti antama lausunto jossa härskisti valehdellen hän imeisesti sanoi että katsoin hoitohenkilökunnan tekevän minulle pahaa.
En tiedä tarkkaan mitä avohoidon hoitaja on sanonut, mutta todennäköisesti hän on esittänyt em. valheen, koska mm. hänen toimiaan aloin tutkia vuosia jatkuneesta hoitosuhteessa. Ja kun sain avohoidon paperit käsiini niin hämmästykseni oli suuri kun siellä ei oikeastaan ollut mitään paikkansapitävää. Kun hän sai minut leimattua paranoidiseksi niin hänen toimiaan ei epäiltäisi.
Po. lääkäri oli lisäksi kirjoittanut tarkkailulausuntoon muita paikkaansa pitämättömiä asioita. Lääkäri oli hyvin tyly ja ärhenteli joka asiasta, mm. kiroili useaan otteeseen.
Tarkkailujakson kuluessa minulta kysytiin katsonko jonkun tekevän minulle pahaa. Vastasin siihen että en katso kenenkään tekevän pahaa minulle. En tiedä onko po. mielisairaanhoitaja kirjannut tätä lausuntoani tarkkailujakson kertomukseen.
Tulos oli kuitenkin se, että minut julistettiin paranoidikseksi, vaikka jopa ensimmäisellä osastolla johon minut tuotiin kotoa lääkäri totesi ettei ole aihetta edes ottaa tarkkailuun. Toinen lääkäri sitten julisti tarkkailujakson tarpeelliseksi, vaikka olin jäänyt vapaaehtoisesti sairaalaan tutkituttamaan muistinmenetystä, jota oli ilmaantunut.
Tämä toinen lääkäri sitten julisti minut paranoidiseksi vaikka nimenomaan sanoin, etten katso kenenkään tekevän pahaa minulle. Ehkä häneen on vaikuttanut avohoidon erään hoitajan mahdollisesti antama lausunto jossa härskisti valehdellen hän imeisesti sanoi että katsoin hoitohenkilökunnan tekevän minulle pahaa.
En tiedä tarkkaan mitä avohoidon hoitaja on sanonut, mutta todennäköisesti hän on esittänyt em. valheen, koska mm. hänen toimiaan aloin tutkia vuosia jatkuneesta hoitosuhteessa. Ja kun sain avohoidon paperit käsiini niin hämmästykseni oli suuri kun siellä ei oikeastaan ollut mitään paikkansapitävää. Kun hän sai minut leimattua paranoidiseksi niin hänen toimiaan ei epäiltäisi.
Po. lääkäri oli lisäksi kirjoittanut tarkkailulausuntoon muita paikkaansa pitämättömiä asioita. Lääkäri oli hyvin tyly ja ärhenteli joka asiasta, mm. kiroili useaan otteeseen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lääkärien lausunnot ovat vain senhetkisiä lausumia. Kaikki muuttuu ajan myötä.
Jos tuosta poimii jotakin, niin unohda nälkälakot ja keskity sellaiseen joka on konkreettista ja hyödyllistä. Vaikka olisi jotakin erikoista sattunut, niin pyri tekemään silti jotakin aivan muuta. Se maailma jota kohtaat mielenterveyshoidossa, ei ole se mitä kannattaa elää. Siitä kannattaa vähitellen oppia pois.
Tämä oli nyt vain vastaus joka ei ehkä mitään auta. En ole asiantuntija. Enkä edes halua olla. Lue siis yllä oleva se huomioiden. Minä nyt vain heitän vastauksia vähän joka suuntaan.
kulunut 15,5 vuotta ja paljon on tasaantunut, mutta voimaton tuska kesti 5 vuotta ja olo on ollut sen jälken välillä vieläkin hyvin ahdistava.
Tuskin minä koskaan unohdan sitä lääkärin jatkuvaa tapahtumien väärentämistä ja sanojen laittamista suuhun. Mielenterveyspotilailla ei ole mitään oikeusturvaa.
Eräs psykologi sanoi, että olen kärsinyt shokista vuosikausia.
Nykyisin ajattelen, että elämä on surelta osin pilalla ja en voi elää normaalia kansalaisen elämää leiman vuoksi jonka sain ala-arvoisesta ja suorastaan rikollisesta toiminnasta.
Minulle kävi kans noin.Tapauksessa vaan meni vauvatkin huostaan.
Mieheni joka ei saanut huoltajuutta omasta mielestään helpommalla kun valehtelemalla minusta psykiatriselle ja soskuille ja kappas kummaa sain diagnoosiksi Tunne-elämältään epävakaa persoona ja impulssiivinen.Olin muka reuhannut kotona yms.
Menin sairaalaan omanedun vuoksi koska halusin tavallaan arvioinnin terveydentilastani jotta mieheni ei olisi voinut huijata soskujakaan ihan mielivaltasesti.
Sairaalassa sit minua kehuttiin potilaiden puolelta ja harjoittelijoiden sekä siistiäin puolelta näillä sanoilla:
- miten ihmeessä sinä olet täällä?Olet tervein ihminen minkä olen koskaan nähnyt.
Osa luulikin jo minua hoitohenkilökunnaksi.
Minulle sanottiin että olen varmasti hyvä äiti kun olen niin empaattinen ja hoivaava.
Tapahtumasta on kulunut nyt vuosi ja olen yrittänyt virallista tietä saada tään diagnoosin pois päiväjärjestyksestä ja en ole siinä onnistunut.Olen saanut tämän diagnoosin takia sit oikean mielenterveys ongelman joka tuntuu luissa ja ytimissä eli masennuksen.Minulla on kauhea huoli lapsistani ja heidän tulevaisuudestaan sijoituksessa.Lapseni vaikka ovatkin vielä niin pieniä ovat kuitenkin niin hyvä muistisia ja muistavat kuinka kotona äidin kanssa oli ihanaa....Ensimmäinen lause jonka lapseni oppi oli: - milloin kotiin?Miksi?
Minusta tuntuu siltä,että sairaaksi leimaminen ei ole mitään kovinkaan harvinaista esim. vaikkapa työyhteisöissä. Joskus tuntuu siltä, että lääkärit uskovat vain sellaista mikä osoittaa sairautta.
Juridisesti jos nostaa esim. kanteen virkamiestä vastaan täytyy näyttää tämän toimet virheelliseksi. Mutta virkamiehen on perusteltava kantansa virkatoimissaan. Jos juttua viet eteenpäin niin voisi tulla kyseeseen kysymys siitä kumman sana on luotettavampi ex miehesi vaiko sinun ja virheen etsiminen siitä virkatoimessa ( ketä on uskottu ja miksi juuri häntä eli ex miestäsi). Miten on perusteltua uskoa miestäsi eikä sinua virkatoimessa? Jos muu ei auta niin jutun saa ainakin oikeudessa käsittelyyn jos valitusajat eivät ole menneet umpeen. Mutta kun en ole juristi niin en osaa varmasti neuvoa. Voit myös kannella Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Varmaankin tiedät kaikki valitusreitit.
Onko sinulle annettu päätöstä lastensuojeluviranomaiselta tms:lta? Millaiset olivat sen perustelut?
Minusta tuntuu siltä, että paranisit masennuksestasi jos saisit lapset itsellesi.
Voimia syksyyn.