Tulin vahingossa raskaaksi, vaikka ehkäisyä käytimmekin. Raskaus on vasta alussa, 4 viikolla. Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet 9kk vasta. Olemme 20v. ja 21v. ja opiskelijoita.
Emme asu yhdessä, eikä se ole ollut suunnitelmissa kuin aikaisintaan n. vuoden päästä, se olisi edes vuokrasopimusten vuoksi edes mahdollista.
Poikaystävä haluaa ehdottomasti abortin. Hänen perustelunsa ovat kieltämättä hyvät ja järkevät: taloudellinen tilanne, elämäntilanne, opiskelut, ikäkysymys, meidän kahden tilanne, koska olemme niin vähän aikaa seurustelleet, emme asu yhdessä ym.
Poikaystävä sanoi suoraan, että tukee 100% jos teen abortin, mutta ei halua enää seurustella, jos pidän lapsen, koska hän kokee sen pettämisenä, etten ota hänen kantaansa kuuloonkaan.
Itselleni abortti on vain viimeinen vaihtoehto, itse olisin valmis ottamaan vastaan lapsen ja haluiaisinkin.
Silloin menettäisin poikaystäväni.
Hän on kyllä vastuuntuntoinen, hän tekisi lapsen kanssa oman osansa vastuuntunnosta, mutta ei haluaisi enää seurustella minun kanssani.
Olen onnellinen poikaystäväni kanssa, meillä on koko ajan mennyt hyvin ja haluan todellakin jatkaa seurustelua hänen kanssaan.
Pelkään kuitenkin, että abortti tuhoaa välimme, varsinkin jos myöhemmin käy niin, että alan katua asiaa, jos teen abortin 60% poikaystävän painostuksen takia ja 40% oman ajatukseni takia.. :(
Miten abortti on vaikuttanut teidän parisuhteeseenne? Lähentänyt, vienyt teidän erillenne? Tiedän, ettei abortti ole helppo prosessi, joten jotenkin sen täytyy parisuhteeseen vaikuttaa.
Emme asu yhdessä, eikä se ole ollut suunnitelmissa kuin aikaisintaan n. vuoden päästä, se olisi edes vuokrasopimusten vuoksi edes mahdollista.
Poikaystävä haluaa ehdottomasti abortin. Hänen perustelunsa ovat kieltämättä hyvät ja järkevät: taloudellinen tilanne, elämäntilanne, opiskelut, ikäkysymys, meidän kahden tilanne, koska olemme niin vähän aikaa seurustelleet, emme asu yhdessä ym.
Poikaystävä sanoi suoraan, että tukee 100% jos teen abortin, mutta ei halua enää seurustella, jos pidän lapsen, koska hän kokee sen pettämisenä, etten ota hänen kantaansa kuuloonkaan.
Itselleni abortti on vain viimeinen vaihtoehto, itse olisin valmis ottamaan vastaan lapsen ja haluiaisinkin.
Silloin menettäisin poikaystäväni.
Hän on kyllä vastuuntuntoinen, hän tekisi lapsen kanssa oman osansa vastuuntunnosta, mutta ei haluaisi enää seurustella minun kanssani.
Olen onnellinen poikaystäväni kanssa, meillä on koko ajan mennyt hyvin ja haluan todellakin jatkaa seurustelua hänen kanssaan.
Pelkään kuitenkin, että abortti tuhoaa välimme, varsinkin jos myöhemmin käy niin, että alan katua asiaa, jos teen abortin 60% poikaystävän painostuksen takia ja 40% oman ajatukseni takia.. :(
Miten abortti on vaikuttanut teidän parisuhteeseenne? Lähentänyt, vienyt teidän erillenne? Tiedän, ettei abortti ole helppo prosessi, joten jotenkin sen täytyy parisuhteeseen vaikuttaa.
Vastaukset 68
Vanhimmat
itselläni on ollut juuri samanlainen tilanne hetki sitten. mieheni oli täysin sitä mieltä että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aborttia,syitä en jaksa nyt kertoilla. minä itse olin ensin sitä mieltä että pidän vaikka yksin lapsen, mutta ei, en pitänyt, eli päädyimme aborttiin. Se aika kun aborttia mietti ja hormoonit oli jo muutenkin sekaisin oli kamalaa. Sitten yksi kaunis päivä päätin tehdä abortin, se tehtiin kaavinnassa ja kaikki meni ok. Itkut itkin ennen sitä ja nyt jälkeenpäin olo ihan hyvä, ei katumusta eikä muutakaan. Mieheni kanssa suhde on hyvä ja rakkautta riittää. Me haluamme lapsen sitten vasta kun suhde on vakiintunut ja pystymme asumaan yhdessä. Se vaan on niin että jos sä itse haluat suhteesi pysyvän kasassa senkin jälkeen se pysyy. Se on kahden ihmisen kauppa! tsemppiä, toi on ikävä tilanne.
Kirjoitit:
"Se vaan on niin että jos sä itse haluat suhteesi pysyvän kasassa senkin jälkeen se pysyy. Se on kahden ihmisen kauppa! tsemppiä, toi on ikävä tilanne."
Ensin kirjoitit että suhteen säilyminen on kiinni yhdestä ihmisestä.
Ja toisessa lauseessa kirjoitit että suhden on kahden kauppa.
Siis kumpaa tarkoitat?
Minä olen sitä mieltä että vaikka kuinka itse haluaisi suhteen pysyvän kasassa, niin sillä ei ole mitään merkitystä jos toinen ei halua jatkaa suhdetta.
(Ja jos viestiketjun aloittajan poikaystävä on valmis jättämään raskaana olevan, niin eikö silloin tärkeintä ole joku muu kuin raskaana oleva. Se nyt vain on niin että melkein kuka vain nainen voi tulla vahingossa raskaaksi. mUtta jos oikeasti rakastaa toista, niin voiko toisen jättää vain sen takia? Minusta kuulostaa että poikaystävä rakastaa silloin vain itseään. On niin itsekäs että ei ole valmis ottamaan vastuuta tyttöystävänsä kanssa aikaansaamaa lasta.
Eli eikö voisi epäillä poikaystävän sitoutumista tyttöystäväänkin? Ei se ainakaan pitkäaikaiselta sitoutumiselta kuulosta eikä rakkaudelta.)
Mietithän tarkkaan ratkaisuasi? Äkkiseltään tulee sellainen kuva mieleen, ettei miehesi välttämättä ole teidän suhteessa täysillä mukana, jos hän tosiaan sanoo suoraan jättävänsä sinut jos pidät lapsen. Kiristyksenäkin toi tunnetaan...
Omakaan mieheni ei varsinaiseti haluaisi lasta, mutta sanoo kyllä tukevansa minua tulin sitten päätöksen kuin päätökseen raskauteni suhteen. En nyt siis tarkoita lesoilla asioilla tai mitään, itsehän ratkaisusi teet. Suosittelen kuitenkin että harkitset asiaa tarkoin, ja mietit, että kumman haluat ennemmin? Miehen, joka saattaa jättää sinut milloin vain, vai lapsen, joka on osa sinua loppuelämäsi ajan...
zemppiä sulle, päädyit sitten kumpaan ratkaisuun tahansa! :)
Miten pystyt olemaan miehen kanssa, joka ilmoittaa sinulle, ettei ole valmis ottamaan vastuuta sinusta ja lapsesta. En sano sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä: pitääkö lapsi vai ei. Tulee vaan mieleen, että minä en pystyisi tuollaista miestä katsomaan pidemmän päälle silmiin.
Jo pelkkä asenne kuulostaa minusta narsistiselta: olen sinun kanssasi, jos teet mitä haluan. Jätän sinut, jos teet vastoin tahtoani. Mitähän noin itsekkäästä tyypistä vielä vuosien kuluttua paljastuukaan, jos nyt annat periksi vain poikaystäväsi takia ja jäät häneen roikkumaan.
Anna anteeksi, mutta poikaystäväsi vaikuttaa hyvin tunteettomalta tyypiltä sinuun verrattuna. Jos teet hänen tahtonsa mukaan, niin älä katkeroidu tai ala syyttää häntä myöhemmin. Äläkä uskottele itsellesi haluavasi samaa kuin poikaystäväsi, jos et todella halua samaa eli aborttia. Se, jos jokin, on itsepetosta.
Miehellä on aivan yhtä suuri oikeus sanoa rehellinen mielipiteensä raskaudesta kuin naisellakin joka haluaa lapsen. Nainen ei ole mikään pyhimys vain koska kantaa pentua sisällään. Jos mies ei halua lasta, niin sitten ei myöskään kukaan kunniallinen nainen häntä siihen saa pakottaa.
"Nainen ei ole mikään pyhimys vain koska kantaa pentua sisällään."
Jospa puhuttaisiin kunnioittavasti lapsista, vaikka aborttipalstalla ollaankin. Käytetään siis ihmisen jälkeläisistä lapsi-sanaa, mikäli sikiöstä jotakin vastaavaa haluat käyttää. Pentu kuulostaa tosi pahalta.
Ja mitä miehiin tulee, niin he ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, ettei heitä isyyteen voi pakottaa. Totta kai harhalaukauksesta täytyy maksaa elarit, mutta muuten lapsen tapaamisen yms. vastuun voi halutessaan välttää.
Mitäs muuten mielestäni kunniallinen mies tekee, jos nainen haluaa pitää lapsen?
kirjoittaja kertoi miehensä sanoneen: ottaa lapsesta vastuun. Mutta vasten isän tahtoa synnytetty lapsi on tosiaan miestä kohtaan petos.
Onhan lapsi hänenkin, miksi siis miehen on väärin sanoa mielipiteensä?
Jos haluat joskus lapsia, niin tulet huomaamaan, että lapsi on aina lähempänä äitiä. Yhdeksän kuukautta odotusta, rintaruokinta, äitiysloma, ensimmäinen kiintymyssuhde. Paperilla kaikki on kuten sanoit, mutta kyllä lapsi on aina henkilökohtaisempi asia äidille, joka hänet kehossaan tähän maailmaan tuo. Mielestäni alkuperäisen kirjoittajan poikaystävä ei ilmoittanut ottavansa vastuuta lapsesta, vaan hän tukee vain aborttipäätöksessä. Kumpi luki väärin?
Mies ottaa vastuun lapsesta, mutta ei jää suhteeseen. Mielestäni se ei ole täysipainoista vastuun ottamista.
joille isä on aivan yhtä rakas kuin minä, huolehtii heistä aivan kuten minä ja kantaa huolta ja vastuuta aivan kuten minä. Miksi hänellä olisi vähemmän oikeutta vaikuttaa omien lastensa elämään, kuin minulla? Sairasta, tuo äidin nostaminen isän yläpuolelle! Lapsi on yhtälailla isän, ja isän etäisyys lapsiin johtuu äidin käytöksestä lähes poikkeuksetta. Äiti kun haluaa monesti pitää yllä tätä äiti-keskeisyyttä ja näin omaa valtaansa.
KYLLÄ asia on vain niin Urvelo et NAINEN SEN LOPPUPELEISSÄ päättää pitääkö lapsen vai ei!!Siinä ei miehellä ole paljo sanomista jos nainen sen haluaa pitää!!
"isän etäisyys lapsiin johtuu äidin käytöksestä lähes poikkeuksetta."
*repeää nauruun eikä hekotukseltaan pysty paljoa kommentoimaan*
Mistäs tuollaista propagandaa olet vetänyt vai ihan itsekö keksit?
***
Kun äiti omii lapsen, eikä anna isän osallistua, tai vastavaasti antaa kyllä osallistua vauvan hoitoon itse vieressä kokoajan korjaten ja neuvoen -"ei noin, anna minä kun sä et osaa"...
Kauanko isää jaksaa kiinnostaa? Sitten kun äiti kyllästyy eikä jaksakaan enää (esim. uhmaikä) yksin hoitaa lasta, niin alkaa valitus, ettei mies osallistu... Aika monessa perheessä olen nähnyt, ikävä kyllä. Tämä ei suinkaan tarkoita kaikkia, se nyt on selvä.
Ihan vinkiksi: tapasi "kommentoida" on idioottimainen, kasva aikuiseksi.
olet nähnyt oikein esimerkin siitä kuinka äidin käytös ärsyttää isää ja siitä vedit johtopäätöksen että "isän etäisyys johtuu äidin käytöksestä lähes poikkeuksetta?" Aika velikulta olet.
"Ihan vinkiksi: tapasi "kommentoida" on idioottimainen, kasva aikuiseksi. "
Hmmh, taidat olal ensimmäinen joka minua kehoittaa aikuiseksi kasvamaan. Onneksi olkoon! Myöhässä olet kuitenkin, meni jo, ihan iakuinen perheenäiti täällä päivää. Nähnyt elämää hiukan ilmeisesti enemmän kuin kaveri joka yhden esimerkin perusteella tekee johtopäätöksiä koko ihmiskunnasta.
"lähes poikkeuksetta".
***
Poikaystävälläsi on oikeus kieltäytyä isänä olemisesta ihan samoin kuin sinulla on oikeus kieltäytyä abortista. Nuoren miehen pakottaminen vastoin tahtoaan tunnustamaan isyyden on myös aika itsekästä ja aiheuttaa tulevaisuudessa todennäköisesti pelkkää katkeruutta, kun nuori mies jo nyt oikeutetusti suhtautuu negatiivisesti vahinkoraskauteen. Et tietenkään saa ajatella tekeväsi aborttia painostuksesta vaan niistä todella relevanteista järkisyistä, jotka itsekin mainitset poikaystäväsi esittäneen. Tai sitten valitset todennäköisesti yh:n elämän, mikä nyt on oma ratkaisusi.
Meillä oli myös viime vuonna sellainen tilanne, että tyttöystävä tuli raskaaksi ehkäisyn pettäessä. Molemmat silloin 21v. Itse olen aina ollut tarkka ehkäisystä, joten tuo kyllä pysäytti. Mutta helpotukseksi tyttöystäväni halusi yhtä paljon aborttia kuin minä ja olin hänen tukenaan myös itse toimenpiteessä. Kenellekään muulle emme ole kertoneet ja itse toimenpide oli nopeasti ohi. Pari viikkoa tyttöystävä vietti abortin jälkeen kuitenkin omissa oloissaan ja sanoi selvitelleensä asiaa itsensä kanssa. Olin aika huolissani hänestä silloin, mutta sitten kaikki palautui normaaliksi onneksi ja olemme edelleen yhdessä. Abortista emme koskaan puhu.
..joku voi kirjoittaa, että:
"Varmasti lapsi tuhoaa välinne ajan myötä."
Mistä sinä sen tiedät?
Mistä sinä olet saanut tiedon mitä ihan varmasti tulee tapahtumaan tulevaisuudessa?
(Teetkö abortteja työksesi, saatko niistä provikkaa? Jos et, niin en ymmärrä kantaasi, se on sairas!)
yhteinen, puolet kummaltakin. Ihan vinkiksi, että tämä kundi kirjoitti OMAN LAPSENSA abortoinnista, ei tyttöystävänsä tekosista... Voisiko mitenkään olla niin, että miehellä olisi jokin kanta ja näkemys asiaan? Hän kun oli tilanteessa AIVAN YHTÄLAILLA. Ei ollut tullut mieleen, vai?
"Nuoren miehen pakottaminen vastoin tahtoaan tunnustamaan isyyden on myös aika itsekästä ja aiheuttaa tulevaisuudessa todennäköisesti pelkkää katkeruutta"
Kukaan muu ei pakota isyyttä tunnistamaan kuin suomen valtio, eikä tunnistamista tehdä äidin vaan justiinsa lapsen etua ajatellen.
Voihan tehdä Valtiolle Oharit, ja sanoa ettei tiedä kuka isä on, vaikka en nyt itse suosittele tätä keinoa lainkaan, mutta itse ehdotin moista aikoinaan jotta olisin saanut isän ns. Pois elatusvelvollisuudesta. Silti mies Sanoi ei, eikä todellakaan kyse ollut oikeustajusta vaan ihan omasta syystä jota en tiedä tänäkään päivänä.
Ainoastaan sen että menetykseni oli katkera, eikä siinä ollut mitään inhimillistä, edes mitään minkä vuoksi voisin hyväksyä tapahtuneen.
että mies on myös lapsen vanhempi? Et vain sinä.
Ikävää... Myös miehellä on oikeus päättää omasta lapsestaan, ei vain naisella. Miksi miehen pitäisi suostua OMAN lapsensa syntymään, kun naisen ei sellaiseen koskaan tarvitse vastoin tahtoaan suostua? Ihmettelen.
Teit oikein, lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan, se on tärkeämpää kuin se, mitä sinä olisit halunnut. Varmasti saat aikanaan vauvan, jonka isä haluaa kanssasi hänestä huolehtia ja rakastaa.
Just joo... Niin minä valitsin abortin Koska se oli Miehen tahto. Myöskin oli yhteinen tahto saada esikoisen jälkeen kakkonen, mutta Mies muutti mieltään siinä vaiheessa kun olin rv 8 menossa. Oliko sekin Oikein? Kyllä henkisesti tämä Mies joka on esikoiseni isä, ajoi tilanteen niin ahdinkoon kuin ajatella saattaa. Jos olisin ollut yhtään selväjärkinen olisi tilanteeni ja pesueeni aivan eri mitoissa.
Tällä hetkellähän mull aon 3 lasta, se kultainen esikoinen ja kultaiset ipanat vm. 04 ja 05. Kiitos, kyllä heillä on rakastava isä, MIES eikä Mikki Hiiri kuten esikoisen isä on.
Onhan se miehen helvetin hyvä vaatia tekemään naista abortti, sillä eihän se elämän Itunen hänessä kasva, ja koskaan henkisellä tasolla mies ja nainen ei tule kävelemään käs kynkään. (Suomennos::: Henkinen taso, osaltaan myös Tunnepuoli) Jotenka on tura puhua miehen ja naisen vaateista et olisivat ns. Tasoissa varsinkaan mitä raskauteen tulee. Mieshän pystyy rakastamaan lastaan vasta sitten kun on Konkreettisesti läsnä, vai oletko koskaan kuullut miehen rakastavan jotain jota ei ole kuunaan nähnyt?
Tämän tapauksen miehessä on valitettavasti samaa vikaa kuin esikoiseni isässä.. Henkinen kypsymättömyys sekä sitoutumisen pelko, eikä se Riitä syyksi lähteä tuhoamaan jotain niin arvokasta jos äiti kykenee lastaan haluamaan ja Rakastamaan.
olimme seurustelleet vähän aikaan kun ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. Yhdessä itkimme että miksi näin kävi? Tilanne tuntui epäreilulta, emme halunneet olla siinä tilanteessa että tuollaista asiaa pitäsi edes miettiä. Raskastumisvaihe kestää vuodesta kahteen ja ennen kuin eden tunsimme toisiamme kunnolla niin jouduimme tuollaista miettimään.
Ratkaisu kuitenkin meidän kohdallamme oli "helppo", emmä halunneet vielä lasta, opiskelut olivat niin pahasti kesken ettei siitä olis tullut mitään. Mietimme sitäkin että jos saamme lopputyöpaikat eri paikkakunnilta niin mitä sitten? Perhe hajalla ympäri Suomea? Teimme abortin ja kuinka ollakaan ne lopputyöpaikat löytyivät eri paikkakunnilta vaikka samalta paikkakunnalta niitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa.
Meitä abortti lähensi suuresti, kriisiä oli tietysti koska toimenpide ei ole millään tavalla helppo. Tunnemme toisemma nyt paljon paremmin, tiedämme mitä toinen tuntee ja ajattelee sekä millä tavalla työstää surua. Abortti todellakin lähensi meitä, enkä tarkoita tällä sitä että olis hyvä jos kaikki kokisivat saman. En todellakaan.
jos haluat pitää lapsesi,pidä ihmeessä helppoa se ei ole,mutta mikä nyt sitten elämässä on! miehesi on oikeastaan vaan huvittava,tyranni joka ei halua kantaa vastuuta,joo no sitä ei huvita leikkiä sun kanssa kotia mutta kyseessä on isommat asiat kuin miehen tämänhetkinen mielihalut. parisuhteesi ei tunnu olevan muutenkaan paskan arvoinen tälle äijälle joten mitä sinäkään sitä sitten suremaan. vaikka päätyisit abortoimaan,pistä äijä pihalle,katso uusiksi viiden vuoden päästä olisko jo sitten kasvanut omista potkuhousuistaan ulos. voimia ja kyllä vauvat ja lapset vaan on suloisia,ja rakkauttahan ne vaan tarvii viime kädessä,olisiko sulla tarjota sille sitä!
Lapsi tarvitsee paljon muutakin kuin rakkautta esim. turvallisuutta, rajoja, omistautumista vain lapselle pitkän aikaa ja mielellään myös tietoisuutta siitä, että molemmat vanhemmat rakastavat pyyteettömästi. Jos taas kyseessä on vahinkoraskaus kuin salama kirkkaalta taivaalta, on ihan normaalia ettei pysty mitään tälläistä tarjoamaan ja tuntee itsensä todella epävarmaksi äitinä. Siksi tässäkin on abortti syntymättömän elämän kannalta turvallinen ja pitkälle tähtäävä päätös.
..että on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin:
abortti tai yksinhuoltajuus?
Joskus voi käydä niin että vauvan odotusaikana mieskin haluaa pitää lapsen.
Joskus voi käydä niin että kumpikaan ei loppujen lopuksi halua lasta ja se annetaan adoptioon.
Vaihtoehtoja on.
Mutta sen voi sanoa että abortti ei aina ole "syntymättömän elämän kannalta turvallinen ka pitkälle tähtäävä päätös."
Tai onhan sen pitkälle tähtäävä sillä tulevan lapsen koko elämä tuhotaan.
Mutta onko elämän lopettaminen turvallinen ratkaisu?
Ja abortissa on aina mahdollisuus ongelmiin, niin fyysisiin kuin psyykkisiinkin.
Aborttia ei saa sen tehtyään enää tekemättömäksi!!!
lastakaan
aborttia tekemättömäksi. Se ei ole mikään ihanteellinen toimenpide vaan kyllä kaikki abortin tekijät haluavat sen olevan ohi mahdollisimman äkkiä. Mitään lasta tai elämää kun ei ole todistetusti olemassakaan niin silloin ei tuhota vaan pelastetaan huonolta elämältä. Lapsi ei ole useimmiten mikään suloinen nukke vaan vaatii paljon sellaista, mitä kaikki eivät pysty tarjoamaan, varsinkaan kun kyseessä on vahinkoraskaus ja miehen asenne tuollainen. On totta, että vaihtoehtoja on aina, mutta on aivan liian epävarmaa antaa raskauden jatkua ja odottaa, että miehen mieli sattuisi kääntymään.
kertoessaan, ettei vielä halua isäksi? Esittäessään varsin hyvät perustelut hän päinvastoin on rehellinen ja on selvästi miettinyt asioita! Onko tosiaan väärin, että mies haluaa suhteen vakiintuvan ja asioiden olevan kaikin puolin muutenkin kunnossa ennen vauvan tuloa? Hänhän haluaa syntyvälle vauvalle parasta -vanhempien varman suhteen ja asiat kuntoon muutenkin! "Lapsen koti on vanhempien suhteessa", on päässyt neideiltä unohtumaan? Mikä tekee miehestä, joka rehellisesti haluaa odottaa sopivampaa ajankohtaa itsekkäämmän, kuin naisesta, joka vaan NYT sattuu haluamaan vauvan??? Miksei miehellä ole oikeutta sanoa mielipidettään ja päättää omasta lapsestaan, kun NAISELLAKIN ON? Käsittämätöntä. Lapsellisia olette te, ei suinkaan mies, joka ajattelee syntyvän lapsensa etua!
on todellakin muitakin vaihtoehtoja.omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka poikaystävä lapsen takia jättikin niin ei haitannu pätkääkään.kyllä siinä ikävä oli monta kuukautta mutta se ikävä kun lähti pois löysin uuden miehen jonka kanssa ollaan nyt eletty erittäin onnellisessa parisuhteessa kaksi vuotta.mieheni pitää poikaa omanaan mikä on aivan ihanaa ja joulukuussa saamme yhteisen vauvan!
Päätös, mihin ikinä päädytkään, pitäisi olla sinun. Sinä olet se joka joutuu kokemaan kaikki tunteet ja jos aborttiin päädyt, sen kaiken mukanaan tuoman.. Eli omalla kohdalla tarkoitti henkistä tuskaa, koska fyysistä kipua ei ollut. Itse tein abortin 2v sitten, minä olin juuri täyttänyt 18v, poikakaveri 20v. Poikakaveri oli heti että abortti ja itse olin samaa mieltä. Hän oli tukenani sen verran kuin pystyi, koska oli intissä silloin. Mutta olin yksin kun oli lääkärit ja pillerin syönnit ja odottelu ja kaikki se lopullinen... Tai olihan mulla äiti tukena mutta.. Kun lääkäri oli loppulausunnon antanut että kaikki on hyvin, meni pari viikkoa niin ero tuli. Ja uskon että tämä vaikutti siihen.(Nykyään onneksi ollaan kavereita). Mutta näin mun kohdalla, ei tarkoita että kaikilla kävis niin, onneksi.
Puhu poikakaverin kanssa ja miettikää yhdessä. Puhuminen on hyväksi, omalla kohdalla puhuminen jäi minimiin...
Ja tsemppiä!!!
Teillä ei ole mitään kokemusta yhdessäasumisesta tai yhteisen vastuun ottamisesta ja olette pidemmän päälle varmasti aivan liian erilaisia. Näkeehän sen jo miehen ja sinun poikkeavista asenteista. Lapsen ehdit hankkia myöhemminkin.
mä olen nyt raskaana viikkoja kasassa tasan 13
MIES HALUSI LAPSEN minä en ollut kauhean innoissani asiasta.
päätin pitää lapsen koska mies oikein aneli että anna mun tulla isäksi jo.ollaan molemmat 23 vuotiaita.
tietysti nyt kun olen tottunut ajatukseen että maailma mullistuu muutaman kuukauden päästä mutta silti myöskin mietin sitä kuinka elämä voisi olla ihan toisenlainen jos olisin vain päättänyt tehdä abortin, mitä harkitsin vakavasti (ja mikä on nyt niinku myöhäistä).
tämä 13 viikkoa on ollut elämäni kamalimmat vaikka en enää ole pitkiin aikoihin ajatellut abortin mahdollisuutta.pelkään lapsen puolesta vaikka olen perus terve, lopetin tupakoinnin enkä käytä ollenkaan alkoholia silti päässä pyörii että jos vauva onkin vaikka jollakin tavalla viallinen?
yksin en pelkojeni kanssa selviäisi päivääkään.
ja jos poikaystäväni ei olisi lasta halunnut olisi tehnyt abortin.
Luota elämään! Miksi sinun lapsessasi olisi jotakin vikaa? Kukapa täällä nyt meidänkään joukossa olisi niin viimeisen päälle suunniteltu ja toivottu lapsi (nim. pillerilapsen äiti minäkin). Ei se lapsi sen viallisempi tai huonompi ole kuin 1000 neliön palatsiin syntynyt hellantelttukaan. Päin vastoin voit saada paljon täyspäisemmän lapsen, kun olet ottanut vastaan mitä elämä antaa, etkä ole tuottanut häntä vain omien mielihalujesi jatkeeksi. Toivon sulle kaikkea hyvää! Sinä selviät, hieno nuori äiti.
Tuo ei tule hyvin päättymään. Voi hyvin kuvitellä että nulikka pakenee jo ensimmäiset paskavaipat nähtyään. No itsepä tiedät.
Oliko tuo ihan tarpeellista ilmoittaa? Mietipä hetki, mitä menit sanomaan toiselle ja mikä on sanomasi mahdollinen hyöty. Kun lapsi on päätetty tehdä, niin siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista. Et sietäisi itsekään, jos joku tulisi puhumaan omista ratkaisuistasi sinulle noin ikävään sävyyn.
"Et sietäisi itsekään, jos joku tulisi puhumaan omista ratkaisuistasi sinulle noin ikävään sävyyn"
Jos tekee lapsen vain toisen takia, tässä tapauksessa ilmeisen keskenkasvuisen nulikan satunnaisten mielihalujen tyydyttämiseksi, on kyllä väärillä teillä. Se tulee varmasti heijastumaan parisuhteeseen ja tekemään siitä lopun. Kummallakin eri odotukset. Kirjoittaja ilmaisi aivan selvästi, että olisi päätynyt aborttiin jos poikaystävän asenne olisi ollut toinen. Miehellä ei ole eikä voi olla mitään aavistusta siitä, miltä tuntuu kantaa lasta sisällään ja varsinkin pelätä lapsen terveyden puolesta. Vaatiahan saa vaikka kuuta taivaalta, mutta on todella epäitsenäistä tehdä lapsi vastoin omaa tahtoa vain pitääkseen kiinni miehestä.
"Kun lapsi on päätetty tehdä, niin siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista"
Siten ei myöskään aborttiratkaisuun päätyneiden valintoihin pitäisi olla mitään mukisemista.
Kuka tässä on abortin tehnyttä nyt arvostellutkaan? En minä ainakaan. Eiköhän kuitenkin kunnioiteta ihan yksilön vapautta, kun se on sallittua. Valinta kunnioittaa miehen päätöstä on valinta sekin, ja edelleenkään siihen ei ole meillä muilla nokan koputtamista.
Mikäli nainen pohtisi vielä aborttia (olisi siis < 12 rv.) niin voisit silloin esittää mielipiteitäsi miehen tahdon mukaan toimimisesta. Nyt olet kuitenkin myöhässä, kun lapsi pidetään. Juttusi eivät saa aikaan enää mitään muuta kuin pahaa mieltä. Rikkooko tämä nainen jotenkin henkilökohtaisesti SINUA vastaan, kun hän pitää lapsensa?
Jos olisit fiksu, niin pyytäisit anteeksi ja toivottaisit hyvää jatkoa. En ymmärrä ihmisiä, joiden on tieten tahtoen lietsottava pahaa mieltä eri tavoin toimivia ihmisiä kohtaan. Se, jos jokin, on nulikkamaista. Jos sinä vaadit suvaitsevaisuutta omia ratkaisujasi kohtaan, niin osoita sitä ihminen itsekin!
Kukaan ei ole mukissut tässä yhteydessä abortin tekijöiden ratkaisusta. Eihän tässä kukaan ole vielä mitään aborttia ehtinyt tehdäkään, jos pysytään ihan tämän keskustelun kontekstissa.
Jos nainen ei aio tehdä aborttia, niin miksi sinun täytyy tulla vielä erikseen pahoittamaan hänen mielensä. Voin äitinä kertoa, että nk. toivotun lapsenkin kanssa mieliala voi olla joskus todella herkkä. Siinä ei enää todellakaan kaipaa sellaista, että joku tulee arvostelemaan ratkaisuasi tyyliin "eikö ois kuitenkin kannattanut toimia toisin".
Jos sinä olet vaikkapa tehnyt abortin, niin good for you. Olet varmasti tyytyväinen ratkaisuusi. Et kaipaa muiden sormella osoittamista. Jos joku päättää synnyttää lapsen, niin good for her. Eiköhän olisi silloin fiksuinta toivottaa hänelle onnea hänen valitsemallaan tiellä, eikä toitottaa toisenlaisen ratkaisun paremmuutta. Joka on sitä paitsi myöhäistä noilla raskausviikoilla...
Olen tehnyt abortin vuosi sitten ja minun kohdallani ratkaisu oli hyvä. Silloinen poikaystäväni käski minun ratkaista asian miten haluan. Minun kohdallani abortti oli paikallaan vaikka joskus tulee paha mieli. :(
Mutta miksi sinä menet huutamaan tulevalle äidille noin rumia asioita?! Kuka noista jutuistasi hyötyy? Mielestäni on hienoa, jos joku pystyy pitämään lapsen, vaikkei minusta siihen ollutkaan. Voin vain kuvitella sieluni silmin, kuinka sinä alkaisit ärhennellä jos joku tulisi arvostelemaan sinun ratkaisuasi. Mikä oikeus sinulla on "huhhutella" ja arvostella sitten muita? Oma aborttisiko sinut korkeampaan asemaan nosti.
PYYDÄ ANTEEKSI JUTTUJASI KUTEN SINUA ON JO KEHOTETTU!!!
en tietääkseni sanonut etten lasta tahtoisi? alku vaiheessa mietin aborttia koska se olisi ollut helpoin tapa...aina vain ei kannata mennä siitä yli missä aita on matalin.
ja koska et taustoista (tai miehenkään) tiedä mitään niin älä väitä asiaa mitä ei tule tapahtumaan.
Juuri näin! Siksi täällä taidettiin älähtääkin oikein isommalla porukalla, kun olet pitämässä lasta ja luomassa uutta elämää. Kun sinä olet ratkaisusi tehnyt, niin se on hieno asia eikä kenelläkään ole enää mitään sanomista asiaan.
Voin äitinä kertoa, että yhdeksän kuukautta on pitkä aika sopeutua vauvantuloon. Eikä suunnitelmallisin äitikään ole valmis äidiksi heti lapsen synnyttyä. Äidiksi kasvetaan, eikä äidiksi synnytä tai tulla noin vaan. Se on pitkä prosessi.
Hyvin teillä tulee menemään! Ei lapsi muuta sinua eikä miestäsi ihmisenä juurikaan, ja elämännekin on pitkälti sitä, kuinka sen tulette itse järjestämään. Joka elämäntilanteessa on mahdollista jäädä itkemään kämppään ja odottamaan, että sosiaalihuolto tai muut ihmeoelastajat tulevat hätiin. Jos vielä sen verran saan neuvoa, niin ota miehesi mukaan alusta lähtien mukaan hoitamiseen jne. Se lujittaa myös isän ja vauvan suhdetta, ja sinä tulet saamaan enemmän liikkumavaraa. Elämän ei tarvitse eikä saa pysähtyä lapsentuloon.
Teet lapsen, ja annat miehen mennä. Ihan erilailla suret menetettyä lasta (koko ikäs) kuin menetettyä miestä. Itse kokenut mokoman. Mies painosti aborttiin ja juurikin uhkasi jättää minut ja meidän jo olemassa olevan lapsen yksiksemme, ettei ottaisi kontaktia kumpaakaan. Minä hölmö menin tekemään virheen jota nyt 8 vuoden jälkeen kadun vieläkin. Itse jätin miehen, koska syytin häntä lapsemme menetyksestä... Rakkauden tilalle saapui viha ja vain siksi että tein jotain mitä hän vaati, mitä en itse ollut valmis tekemään.
Jaksamista!
Tällä hetkellä mulla on 3 lasta, mutta en laittaisi pahitteeksi vaikka näitä olis 4, eli se minun pikku enkelin kun saisin vielä aatoksistani maan kamaralle arkea jakamaan
Voin vain kuvitella tunteesi. Vaikka en ole koskaan aborttia tehnytkään. Odotan nyt ensimmäistä vauvaani, ja olen alkanut muistella ensimmäistä poikaystävääni, jonka kanssa olin parinkympin molemmin puolin. Kysyin joskus eksältäni, ottaisiko hän vastuun, jos tulisin raskaaksi. Hän sanoi, että todennäköisesti lähtisi kävelemään. Vaikka en ollut edes raskaana, se tuntui aivan järkyttävältä.
Ihmisinä ollaan kasvettu varmasti puolin ja toisin, mutta olen alkanut tuntea suurta raivoa entistä poikaystävääni kohtaan. Vaikkakin olen nyt naimisissa ja asiat ovat OK. Tekisi mieli soittaa hänelle, muistuttaa häntä kusipäisestä asenteesta (tuli kyllä esiin muissakin tilanteesta) ja tsekata, onko mies ollenkaan muuttanut arvojansa. No, tuskinpa soitan, mutta... Kuten sanoin, voin vain ymmärtää tunteesi. Nauti ihanasta kolmesta lapsestasi ja puhu avoimesti kokemuksesta. Ehkä siten voit saada muutaman lapsen pidettyä ihan täällä maan kamaralla kuten itse asian ilmaisit. Hyvää jatkoa!
Miehellä on samanlainen oikeus mielipiteeseen raskaudesta kuin sinullakin. Olisihan hän ollut toinen osapuoli siihen.
Kun olimme keskustelleet toisesta vauvasta. Mies todennäköisesti muuttomme myötä kun oli saanut töitä, ihastui johonkin tai muutti mieltänsä muuten vain. Mielestäni siinä vaiheessa kun vauva on laitettu alulle, niin ei siinä sovi enään mieltään muuttaa.
Vastasinkin aiheeseen joka ei tarkoitettu minulle, Suonette tämän kerran anteeksi :)
On mahdollista, että poikaystäväsi on sanonut noita asioita sinulle harkitsematta, koska ei ole mieltänyt sitä, että ihminen on ihminen jo kohdussa ja että lapsen saaminen on lahja vanhemmille. On tyypillistä, että mieli muuttuu raskauden edetessä ja kun myöhemmin poikaystäväsikin saa tunnustella lapsen potkuja mahasi läpi.
Ehdotan seuraavaa:
(1) Yhteiset reissut kauppoihin vauvanvaatteita, vaunuja yms. katsomaan.
(2) Avioliitto ja yhteen muuttaminen.
(3) Toisen vuokrasopimuksen purkaminen. Tämän täytyy ehdottomasti olla mahdollista reilusti alle vuodessa. Jos ei, voitatte asian käräjäoikeudessa.
Riippuu aivan olosuhteista ja vanhemmista onko lapsi lahja vai taakka. Kaikista ei ole vanhemmiksi eikä siihen voi pakottaa. Vauvanvaunujen konkreettinen näkeminen sen sijaan vain vahvistaa tunnetta siitä millaiseen häkkiin miestä yrität sulkea. Avioliitto tai suhde ihmisen kanssa jota ei rakasta, ei todellakaan ole ratkaisu enää tänä päivänä; se on menneisyyttä. Sinähän se olet tietävänäsi taas kaikesta kaiken. Miten niin muka mieli muuttuu? Itsellesi käynyt näin`? Onko sinut aivopesty?
On aivan mahdollista, että poikaystäväsi on ensijärkytyksissään mennyt sanomaan jotain, mitä ei ole aivan täysin harkinnut. On myös aivan mahdollista, että raskauden jatkuessa molemmat rakastutte siihen mytykkään.
MUTTA - en tunne yhtä ainuttakaan miestä, joka vapaaehtoisesti lähtee kauppoihin eikä takuulla vauvanvaatteita katselemaan. Ne asiat on naisten jutksia. Mikäli mies pitää siitä, on hän todennäköisesti homo eikä siten joudu tämmöiseen tilanteeseen :D
Ja lisäksi - lapsi saattaa olla lahja, saattaa olla ettei. Älä Mikko yleistä omaa kokemustasi kansakuntaa kattavaksi.
Älkääkä muuten missään tapauksessa syöksykö avioliittoon vain lapsen vuoksi. Asioiden selvittely myöhemmin on helpompaa, koska sellaiset liitot päätyvät kuitenkin (yleensä) eroon.
ei aina ihan noin mene että lapsi lähentää.meillä on henk.koht.lapsi ja yhteen muutto laittanu niin paljon uusia asioita eteen ja muutokset pelottaa että siihen ei auta pelkästään se että ostetaan yhessä niitä lasten tavaroita.turhaa edes ajatella että kannattais mennä heti naimisiin ja muuttaa yhteen ja synnyttää lapsi.se saa joskus toisen niin sekaisin että on parempi lähteä liikkeelle pienistä asioista.yhteen voi muuttaa sittenkin kun lapsi on syntynyt ja naimisiin kerkeää myöhemminkin.turhaa stressata kymmenellä asialla yhtäaikaa kun se voi ahdistaa toista niin paljon että koko suhde menee vituiks.
Nykyisin näkee lehdissä paljon vuokra-asuntoilmoituksia, jotka ovat muotoa määräaika 1 v/jatko (tai vaihtoehtoisesti 2 vuotta/jatko), mikä tarkoittaa sitä, että vuokranantaja varmistaa vuokrasuhteen pysyvyyden vähintään vuodeksi.
Aikaisemmin yksityisilläkin on saattanut olla sopimus "toistaiseksi". Tällöin esim. parin kuukauden mittaisiksi jäävät peräkkäiset vuokrasuhteet aiheuttavat vuokranantajalle reilusti kustannuksia lyhyellä aikavälillä.
Määräaikaisen sopimuksen voi purkaa varmaankin ilman oikeudenpäätöstä, mutta korvaamaan kyllä joutuu.
...tehnyt ratkaisusi jo..ja se on ihan oikea! (lukee rivien välistä) ajattelet asioita ihan oikeista näkökulmasta, monet asiat huomioiden, myös poikaystäväsi.
Ei aina tarvitse mennä "niin syvälle" ajatuksissa ja tunteissa, että niitä pitää kaivella ja vatvoa vuosikausia.
Tehty päätös mikä tehty ja niillä eväillä mennään pelkästään eteenpäin!
Tiedätte mitä teette/haluatte, teitte ratkaisunne, puhukaa siitä ja sitten annatte elämän jatkua niinä hyvine, myöhemmin syyttelemättä toisianne!
Puhuminen auttaa, mutta jossain menee myös raja asioiden vatvomiseen!
nimim. "Elämä on"
Tilanteesi ei ole helppo, mutta Sinun kannattaa joka tapauksessa kuunnella omaa sydäntäsi, koska vain sydän näkee asiat eteenpäin oikein. Järkiseikat antavat usein väärän viestin.
Tilastoiden ja tutkimuksien mukaan on hyvin todennäköistä, että abortti vaikuttaisi suhteeseenne intoa laimentaen. Ja kaiken lisäksi, etkö kokisi itseäsi hyväksikäytetyksi, jos suostut poikaystäväsi vaatimuksiin - ja jos hän sitten kuitenkin vielä hylkäisikin...? Hyvin yleisesti naiset saavat abortista koko joukon seuralaisia, jotka ovat vähemmän mukavia. Monet masentuvat syvästi, kokevat syyllisyyttä ja häpeää, jotkut eivät voi hiljentää sisäistä tuskaansa muuta kuin juomalla tai huumeilla, jotkut ovat yrittäneet jopa itsemurha, moni kieltää koko abortin olemassaolon tai sen että se olisi vaikuttanut elämään vaikka 30 vuottakin, kunnes tuska tulee läpi.
Haluatko todella antautua tällaiseen tuskaan?
En kirjoita näitä luodakseni kauhukuvia, mutta tämä vain on raaka todellisuus. Puhutaan post-abortion-syndroomasta.
Jos poikaystäväsi rakastaa Sinua TODELLA, lapsi ei tule tuhoamaan välttämättä teidän suhdettanne.
Sitä, että pidätte lapsenne ette todennäköisesti tule koskaan katumaan, koska jokainen lapsi tuo mukanaan myös iloa, joskin vaivannäköäkin.
Tsemppiä Sinulle ja teille molemmille.
Tämä viesti ei ole muille kommentoitavaksi, vaan alkuperäisen viestin jättäjälle! Tiedän että teitä, jotka olette toista mieltä on miljoonia, mutta se ei kuitenkaan muuta totuutta miksikään.
"Tilastoiden ja tutkimuksien mukaan on hyvin todennäköistä, että abortti vaikuttaisi suhteeseenne intoa laimentaen."
Missä nämä tilastot ja tutkimukset ovat?
"Hyvin yleisesti naiset saavat abortista koko joukon seuralaisia, jotka ovat vähemmän mukavia. Monet masentuvat syvästi, kokevat syyllisyyttä ja häpeää, jotkut eivät voi hiljentää sisäistä tuskaansa muuta kuin juomalla tai huumeilla, jotkut ovat yrittäneet jopa itsemurha"
Missä on todisteet näille väittämillesi?
Itse en ainakan ole missään moiseen kohdannut. Suomessa kuitenkin joka kolmas nainen on tehnyt abortin. Onko kaikilla heillä asiat todella noin huonosti.
"Sitä, että pidätte lapsenne ette todennäköisesti tule koskaan katumaan, koska jokainen lapsi tuo mukanaan myös iloa, joskin vaivannäköäkin. "
Kuinka voit sanoa noin? Mies ei lasta halua, eiköhän katuminen ainakin hänen kohdalla ole todennäköistä.
"Tämä viesti ei ole muille kommentoitavaksi, vaan alkuperäisen viestin jättäjälle!"
Niinpä tietysti, haluat aivapestä ihmisiä ja esittää todellisuudesta kaukana olevia "faktoja". Ota vastuu väitteistäsi ja esitä niille todisteet, muuten tuollaisia tekstejä on aivan turha kirjoittaa!
AP:lle paljon voimia tielleen minkä hän sitten valitseekaan!!
Olet aivan oikeassa.
Paskapuhetta!
kaukana todellisuudesta tuo tekstisi on. Valetta koko kirjoitus!
samassa tilanteessa kanssasi paitsi vaan huomattavasti nuorempana,17 vuotiaana. sain itse valita poikaystävän ja lapsen väliltä ja valitsin lapsen! siitä asti ollaan lapsen kanssa eletty erittäin onnellista ja iloista elämää en vaihtaisi poikaani mihinkään! sain myös jälkeenpäin tietää että ero olisi tullut meille poikaystävän kanssa jokatapauksessa!poikaystäväni paljastui pettäjäksi.
vaikean päätöksen edessä.Kokematta itse aborttia
(niitä kyllä nähneenä) kehoittaisin sinua mietti-
mään asioita todella monelta kannalta, kuten olet
jo tehnytkin. Ota myös huomioon että parisuhde voi päättyä ilman aborttiakin, mieti katuisitko
sitten. Raskauden edetessä mies voi myös kypsyä
ajatukseen - tai sitten ei. Myös syntynyt lapsi
voi muuttaa miehen mielen - tai ei. Abortti on
kuitenkin niin iso asia että jollain tasolla sen
muistat aina - ja mitä se sitten vaikuttaa pari-
suhteeseen?
ja siinä vedetään taas tyttöä höplästä.siinä ei toinen paljoa voi toista kunnioittaa ja rakastaa jos uhkaa jättää toisen jos toinen haluaa pitää lapsen.teet niin kuin itse parhaaksi näät. itse synnyttelen kk.päästä ja meidän tilanne oli se että oltiin seurusteltu 1kk.ja tulin raskaaksi.päätettiin pitää lapsi ja nyt syksyllä muutettiin yhteen. mies on 23 ja mä oon 21.totta on että raskausaika muuttaa parisuhdetta todella paljon.sitähän ei ikinä voi tietää saattaako abortti teitä enemmän yhteen vai erottaako kuten ei voi tietää miten raskaus muuttaa asioita. joillekkin se on niin kova paikka ettei yhteis elämästä tuu mitään ja joillain se taas lähentää.
Hei!
Meillä oli vastaavan kaltainen tilanne, tosin seurustelua hieman vähemmän aikaa takana ja molemmilla enemmän ikää kuin teillä. Vuosi oli ollut monenlaista myllerrystä täynnä ja raskaus oli todella ikävä uutinen kummallekin. Mies ei halunnut lasta suurinpiirtein samoista syistä kuin sinun miehesi ja minä olin tunteistani niin sekaisin, että silloin raskauden keskeytys oli "paras" ratkaisu kummankin mielestä.
Nyt lapsi saisi tulla luvan kanssa, mutta ei ole kuulunut. Syyllisyys nostaa sisimmässäni päätään, mutta mieheni on tukenani ja kannustaa: kyllä vielä onnistumme, älä murehdi. En osaa olla aina niin positiivinen ja se näkyy nykyään tunteissani: asia selvästi kaivertaa, vaikka varsinaista katumusta ei olekaan. Parisuhde ei kuitenkaan ole mennyt huonoksi, keskeytys on osa meidän historiaamme ja se siitä.
Neuvonkin, että tee ratkaisusi niin, että pystyt elämään sen kanssa lopun elämääsi. Abortin pystyy ehkä hyväksymään, mutta ei sitä koskaan unohda. Parisuhteen kestäminen on ihan tyypeistä kiinni, sen kestämiseen ei osaa kukaan muu vastata. Mutta jos olet selvästi sitä mieltä, että sinua painostetaan, epäröit asiaa ja olet valmis kantamaan vastuun uuden ihmisen elämästä osittain yksinkin, niin mieti aborttia hyvin tarkkaan!
Olimme olleet yhdessä jo seitsemän vuota ja niistä kaksi aviosssa. Meillä oli yksi yhteinen lapsi ja minulla yksi tyytö edellisestä suhteesta.
Tulin raskaaksi, suunnittelematta.
Mies laittoi minun syyksi ja antoi mnulle kaksi vaihtoehtoa abortti tai avioero.Syytä ei kertonut. Minun ei tarvinnut asiaa kauaa pohtia, päätin pitää lapsen. Mieheni heittäytyi todella ilkeäksi (lievästi ilmaistuna), itkin monta viikkoa ja olin valtavan paineen alla, koko ajan piruili ja oli äärettömän v...nen.
Sanoi ettei aio pennusta maksaa tippaakaan, heittäytyy työttömäksi, sanoi myös etten saa yhteistä lastamme, lupasi tehdä kaikkensa sen eteen. En kuulemma ollut huono äiti vaan hän oli päättänyt niin ihan periaatteesta.
En olisi ikinä pystynyt edes kuvittelemaan millainen mieheni osaisi olla.
Kävi kuitenkin niin, että minulle tuli keskenmeno.
Sairaalassa maatessani oli miehenikin tosi apea ja hiljainen ja minä vain itkin.
Kotimatkalla mieheni sanoi, että olisi kuitenkin sitä lasta rakastanut yhtä paljon kuin tyttöämme ja poikaammekin.
Se ei kyllä siinä kohtaaa lohduttanut. Hän toivoi ettei asiasta enää puhuttaisi, syytti asiasta itseään.
Kun keskenmenosta oli kulunut vajaa vuosi, mieheni ehdotti , että hankksimmme kolmannen lapsen. Minä olin haljeta riemusta, kunnes mieheni kuukauden yrittämisen jälkeen pudotti pommin niskaani. Hän sanoi ettei olekaan siihen valmis. Minun maailmani hajosi taas uudelleen.
Keskenmenosta toipuminen vei vuosia.
Itse tahtoisin niin kovasti kolmannen lapsen, mieheni taas ei.
Hän on sanonutkin minulle, et ei millään pahalla mut sun kanssa lapsikiintiö on täysi.
Et näin meillä.
vielä teet sen narsistisen psykopaatin kanssa?? Monoa ja nopeasti, ennen kuin sekoat itsekin!
Mä olin kans raskaana, yhteinen päätös siis oli raskaus.Mies sanoi, että haluaa elää mun kanssa ja lapsi on tervetullut,,No mies tulikin katumapäälle, kun olin 9 viikolla.Sanoi, että haluaa abortin sekä elää yksin.ja mä torvi suostuin siihen ja tein abortin.No mies halusi jatkaaki suhdetta abortin jälkeen..Nyt kadun aivan hirveesti, näen painajaisia kuollesta vauvasta ,olen masentunut enkä oikein tiedä mitä ajattelisin mieskaveristakaan.En oikeastaan tunne häntä kohtaan mitään, mut oon sen kans kuiteski.Mulla on todella sekava mieliala..Hän vaan porskuttaa menemään, iloitsee jotain mitä kivaa sille on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, esim.oli hirvimetsällä ja oli kaatanut jonku pirun hirven, naama on kun Hangon keksillä.Mä kuiteskin joka ikinen päivä murehdin mitä mä oon tehnyt, itken joka päivä ja näen niitä painajaisia.Joku varmaan aattelee, että ihan oikein sulle, ku teit abortin.No,joo elä nyt tämän tuskan kans..
Toisen tilanteeseen on vaikea
sanoa mitään, koska ihmisiä ei tunne henkilökohtaisesti.
Itse en tekisi aborttia
jos oma mieheni sitä vaatisi.
Koska oma lapseni on minulle tärkeämpi
kuin mies joka voi kuitenkin jonain päivänä
viereltäni kadota kuitenkin syystä tai toisesta.
Omaa lasta saa rakastaa ehdoitta ja kaiken
lisäksi lasta saa hoivata ja kasvattaa.
Nähdä pienen ihmisen oppivan uutta
ja vastoinkäymiset vain kouluttavat
sekä vanhempaa että lasta.
Rahan vuoksi en lastani antaisi pois,
koska tässä maassa kukaan ei jää ilman ruokaa.
Tiukkaahan elämä voi olla, mutta aika aikansa
kutakin eikä maailmassa työ lopu.
Opiskeluja voi jatkaa myöhemmin elämässä.
Kaikki järjestyy ajallaan, niin asioilla
vain on tapana mennä ja kaikesta kyllä
selviää jos tahtoo.
Voimia ja sitkeyttä se vaatii,
mutta mitäpä äiti ei oman lapsensa eteen tekisi?
Voimia sinne :)
Olen osittain kanssasi samassa tilanteessa, raskausviikkoja myöten. Olen nuori, opiskelen, olen tuntenut lapsen isän vasta lyhyen aikaa... Silti olen aikeissa pitää lapsen.
Ajattele, se on sinun LAPSESI! En pyri moralisoimaan vaan toivon, että ymmärrät...
Kaikkea hyvää sinulle!
Ps. Varmasti teet väärin, jos päädyt poikaystäväsi painostuksen vuoksi aborttiin.
luulet olevasi paasaamaan oikeasta tai väärästä?
Meillä kävi niin, että tarkoittamatta raskaaksi tullut naiseni teki abortin vastoin tahtoani, mutta haluen jatkaa yhdessäoloa. Rakkauttakin oli siihen saakka. Abortin jälkeen emme ole tavanneet (kohta vuosikymmeneen).
Poikaystäväsi ei ole oikea mies, sillä isä ei saata toivoa lastaan abortoitavaksi. Vastoin tahtoasi ja vastoin lapsen elämää tehty abortti todennäköisesti turmelee mielenrauhasi ja päättää ennen pitkää onnettomuuteen päättyneen parisuhteen.
1. Pidä lapsi. Hän on lapsesi ja ainutkertainen ihminen.
2. Tee miehenkuvatukselle selväksi, mitä haluat itsellesi ja lapsellesi ja mitä miehen vastuuseen asiassa kuuluu.
3. Huomaa, että asian keskiössä et ole sinä eikä toistaiseksi kypsymätön poikaystäväsi. Asia koskee lasta ja hänen elämäänsä.
4. Lapsen elämä antaa mahdollisuuden keskinäiseen kasvuun ja pääsyyn todella tärkeiden asioiden ääreen.
Itselleni tilanne oli erilainen, mies halusi lapsen puheissaan, eikä suvainnut että päädyin aborttiin...
Meillä oli siis toisinpäin, itsekin olin ensin lapsen teon kannalla, mutta päädyin pitkän harkinnan jälkeen kuitenkin tekemään abortin raskausviikolla 10 3. Tehtiin lääkkeillä.
Siitä seuraamuksia tuli, ja ne ovat aina mukanani, vaikka unohtua se abortti on ehkä hiukan saattanut, sillä en pysty tai SAA tuhota kokonaan omaa elämääni abortin vuoksi. Tehtyä en saa enää tekemättömäksikään.
Jos, se ettette ole samaa mieltä asiasta on koko ajan pinnalla on varma että "riitoja" tai vaikeuksia ette vältä.
Se on varmaa.
Kuitenkin kehotan kuuntelemaan omaa sydäntäsi ja järkeäsi eniten.
Sitten vasta olet päätöksesi tehnyt, kun olet itse miettinyt asian loppuun asti!
Jos päädyt miehen painostuksen alla aborttiin teet erittäin väärin itseäsi ja lasta kohtaan!
Siitä saattaa olla vaikeaa selvitä.
Siksi kehotan KUUNTELE ITSEÄSI. MITÄ SINÄ HALUAT; samalla hiukan ajatellen tietty poikaystävää/tulevaa isää.