Minun

ystäväni! kirjoitti:

Ystäväni valitti ja valitti ja nurisi ja nurisi ja oli onneton ja syytti kaikista vaikeuksita puolisoaan. Sitä hän teki vuosikymmenien ajan ja oli masentunut ja toivoton, niin toivoton, että ei toivonut toisinajaoin mitää, eikä tehnyt mitää, muuta kuin makasi sängyssä ja siellä nurisi ja oli pahantuulinen.
Sitten puolisot muuttivat erilleen asumaan ja ystäväni nurina vain jatkui, eikä hän tullut tippaakaan onnelisemmaksi, vaikka se "kaikessa huono puoliso" ei ollut hänen päiviään pilamaassa.
Eräänä päivänä tämä ystäväni, ikään kuin heräsi ja katsoi peiliin ja huomasi itse pilanneensa omalla asennoitumisella elämästä suuren osan. Hän alkoi tarkkailla itseään ja halusi tulla paremmaksi ja alkoi lukea Raamattua ja ei mennyt, kuin puolivuotta, kun tämä ystäväni oli kuin eri ihminen ja aviopuolisot palasivat yhteen ja tulevat nyt toimeen keskenään erinomaisesti ja tästä ystävästäni on tullu aktiivinen ja toimelias.
Tämä on tositarina ja tälläistä tapahtuu täällä ihmisille, he eksyvät, eivätkä ymmärrä hetikään aina omaa parastaan, mutta tapatuu myös eksymyksestä pois pääsemistä, kun ensin tunnustaa eksyneensä ja alkaa hakea oikeaa tietä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä