Täällä harvassa tulee vastaan samanlaista tapahusta kun minä olen... Kun en voi synnyttää ite ikinä omaa lasta se on aika suuri ja raskas asia minulle välillä.... Sen takia en voi saada lasta kun minulla ei ole kohtua... :(
En voi koskaan saada lasta....
Haidi-88
193046
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hei!
Tiedän sen tunteen mikä sinulla on. Minullakaan ei ole kohtua, enkä voi ikinä synnyttää omaa lasta. Menetin kohtuni pari vuotta sitten sairauden takia enkä kerennyt hommaamaan lasta ennen sitä. Asia on koko ajan mielessä, joka ikinen päivä, se seuraa minua olen ja teen mitä ikinä saatan. Itken välillä niin katkerana ja välillä on parempia päiviä.
Miksi minulle??? Joka olen aina rakastanut lapsia ja halunnut itselleni lapsia, haaveillut pikkutytöstä lähtien. Nyt kaikki haaveet on menneet ainakin biologisesta lapsesta.
Kotimaista adoptiota emme saa, koska miehelläni on entisestä liitosta lapsia ja mieheni ei haluaisi kansainvälistä adoptiota. Mitä siis teen? Jään lapsettomaksi loppuiäkseni ja elän asian kanssa, joka todellakaan ei ole mikään yksinkertainen asia hyväksyä. Miestä en vaihda tämän vuoksi, koska parempaa miestä en voi mistään ikinä saada.
Pää on välillä niin helvetin sekaisin kaikista ajatuksista, että tuntuu että en jaksa enää edes jaksaa elämää eteenpäin, aina jotenkin kuitenkin menen eteenpäin.
Mutta minussa on tapahtunut pieni kuolema kun kohtuni poistettiin. Kaikki haaveet ja ajatukset omasta pallerosta on mennyttä. Miten tässä nyt jatketaan eteenpäin, en tiedä!
Miten sinä tulet asian kanssa toimeen? Oletko hyväksynyt asian, vai onko sinulla ratkaisua ongelmaan?
Minä tulen ihan hyvin toimeen asian kanssa... Ihmetteln kyllä itsekkin sitä. Välillä on tosi vaikeita päiviä. Koska itsekkin rakastan lapsia todella paljon... Tämä ei ole ainoa asia mitä minulle on käynnyt.. Olisi kiva kirjoitella sinun kanssa.. Ota yhteyttä jos tahdot... [email protected]
Eihän nyt hyvänen aika noin nuoren tytön tarvitse surra tälläistä asiaa. Nauti elämästäsi ja nuoruudestasi. Etkä ole menettänyt mitään. On itsestäsi kiinni, miten asiaan suhtaudut. Sinun kohdallasi on kertakaikkiaan jokin toinen tarkoitus kuin tehdä sitä samaa mitä kaikki muut naiset. Toivottavasti löydät oman juttusi.
Ikävä juttu, todella. Onneksi tiedät jo nyt. Itselläni on kohtu, joka ehkä poistetaan joskus myomien takia. Kaikki eivät saa aina lapsia sen kohdunkaan kanssa. Onko sinulla munasarjat?
Voi olla, että voit saada vaikka sukulaisen odottamaan biologisen lapsen puolestasi. Tai mistäpäs sitä tietää, miten kohdunvuokrauskin muuttuu kymmenessä vuodessa luvalliseksi.
Voit toki miettiä ja orientoitua adoptioonkin jo nyt. KAikkea hyvää elämääsi. :)
Hei!
Ikävää, että voit menettää kohtusi. Tiedän minkälainen tuska on odottaa leikkaus hetekeä ja sitä mitä lääkärillä on sinulle kerrottavana.
Minulla on munasarjat paikallaan ja hyvin toimivat. On mietitty myös sijaissynnytystä, mutta kun ei ole ketään halukasta ryhtymään toimeen ja omaa sisarta ei ole minulla eikä miehelläni. Kuka vieras olisi siihen halukas? Jos joku olisi, alkaisimme välittömästi toimeen.
Adoptio on mahdollisuus, mutta meille kansainvälinen vain onnistuu ja mieheni on vähän tätä vastaan. Ehkä venäjältä tai puolasta voisi ajatella ja virosta jos sieltä voi adoptoida.
Sijaissynnytys tullaan kieltämään uuden lain myötä, joka ei minusta ole oikein. Tästä on kirjoiteltu nyt kovasti tälläkin palstalla ja tapetilla kovasti. Halukkaita kohdun lainaajia on, mutta se kohdun lainaaja on vaikea löytää.
Ei auta kuin kokeilla mennä eteenpäin jotenkin asian kanssa. Oikein hyvää jatkoa myös sinulle!
on minulla munasarjat.. mutta eihän millään muulla tavalla saatu lapsi tunnu omalta kun itse sen synnyttäisi.
minulta ei ole leikattu kohtua pois... minulla ei ole koskaan ollutkaan kohtua.
Itse en voi myöskään synnyttää koska kohtu on poistettu. Itse en voi edes adoptoida koska olen sairastanut rintasyövän eikä syövän sairastaneelle anneta adoptiolasta...!
Ymmärrän kyllä tuskasi ja olenkin joskus täällä kritisoinut kirjoittajia. He keskustelevat enemmän lapsettomuushoidoista ja raskauden alkamisesta kuin oikeasta lapsettomuudesta!
"He keskustelevat enemmän lapsettomuushoidoista ja raskauden alkamisesta kuin oikeasta lapsettomuudesta"
Tämä pisti pahasti silmään. Olen todella pahoillani teille, jotka ettei voi edes hoitojenkaan avulla saada lasta MUTTA mikä olet sanomaan, että tämä ei olisi OIKEAA lapsettomuutta kun ei voi tulle raskaaksi vaikka on kohtu??????
Kohtu löytyykin ja muutenkin kaikki on allekirjoittaneessa tiptop-kunnossa, niin missään kirkossa ei silti ole kuulutettu, että meille biologista lasta koskaan tulee. Nuo hoidotkaan kun eivät aina tuota toivottua tulosta.
Joten, eiköhän sovita, että jokainen tahattomasti lapseton pariskunta ON lapseton niin kauan jos/kun lapsi jotenkin alullle saadaan.
ps: Toki myönnän, että kohduttomat naiset ovat ikuisesti lapsettomia mikäli eivät adoptiolasta saa.
esim. adoptoida, minä en saa lasta millään keinolla. Ja tarkoitin juuri sitä, että ei täällä keskustella LAPSETTOMUUDESTA vaan hoidoista, raskauden alkamisesta jne.
Eläpä vaivu synkkyyteen.Minulla itselläni on samanlainen tilanne ollut jo vuosia kun kohtu jouduttiin poistamaan sairauden takia. Täytyy vain etsiä niitä positiivisia asioita elämästä eikä vain niitä negatiivisia. Jos tosissaan haluat lapsen, niin suosittelen Sinulle tutustumista adoptioon. Ole onnellinen niistä asioista mitä Sinulla on, eläkä murehdi suotta vaikka asia on varmasti sinulle vaikea. Onnea Sinulle tulevaisuuteen!
Harvassa varmaan on samanlaiset kohtalot, mutta jos yhtään lohduttaa niin täällä on yksi kohtalotoverisi. Olen jo yli kolmekymppinen, joten mulla on ollut vähän enemmän aikaa sulatella asiaa. Muistan kyllä elävästi kun ollessani 16v lääkäri vaan kylmästi ihmetteli asiaa ja vielä tokaisi että olen harvinaisempi tapaus kuin lottovoitto. Itkin asiaa joka yö enkä pystynyt puhumaan asiasta kenellekään. Kukaan ei varmaan kuitenkaan edes huomannut kuinka paljon asiasta kärsin. Käännekohta elämässäni tuli kun poika jonka kanssa muutaman vuoden olin seurustellut, niin ilmoittikin ettei pysty olemaan enää kanssani koska ei voinut hyväksyä minua sellaisena kuin olin. Murruin pahasti, mutta ymmärsin että se oli hetki elämässäni jolloin joko luovutan tai taistelen ja selviän. Siskoni pakotti minut harrastuksiin ja järjesti minulle mukavaa tekemistä. Luin kirjoja positiivisestä ajattelusta, vaikka kuinka tökkikin ne ajatukset että "kyllä kaikki järjestyy" ja että "ei kannata murehtia" yms. Opettelin hyväksymään itseni. Ei se helppoa ole ollut ja vieläkin tulee päiviä kun inhoan sitä että en saa olla "normaali". Olen viihtynyt paremmin poikien kanssa, koska silloin ei ole tarvinnut höpöttää niitä "naisten juttuja". Vieläkin tunnen oloni epämukavaksi raskaana olevien naisten tai pienten lasten äitien kanssa, jotka eivät muusta puhu kuin synnyttämisestä. Tai siltä se ainakin on tuntunut. Näin lyhyesti kirjoitettuna asia tuntuu liian helpolta, mutta jos haluat kuulla lisää kokemuksiani tai kertoa omistasi niin ilmoittele. Uskon todellakin ymmärtäväni mitä olet joutunut kokemaan ja oikeastaan olen itsekin kaivannut kohtalotovereita joiden kanssa voisi keskustella asiasta kunnolla.
Kiva että löytyi samanlainen toveri.. Kerrotko oman oikean nimesi??
Sen verran ujo ja epävarma olen, että en ainakaan täällä keskustelupalstalla halua omalla nimelläni esiintyä. Miksi kysyt?
en halua nyt kiusata mutta käsitättekö kuinka onnekkaita te olette kun teillä on vielä elämä edessä ja te VOITTE adoptoida! Minulta on viety sekin mahdollisuus!
Etsikää nyt hyvät ihmiset niitä positiivisia asioita elämästänne. Täällä on joku ( nainen ) joka on teille kateellinen, te Onnekkaat!
Moi,
Ei se näköjään niin harvinaista olekkaan tämä synnynnäinen kohduttomuus... Täällä yksi kohtalotoveri lisää. Olen 28 v ja myös elänyt asian kanssa jo vuosia. Olen minäkin itkenyt ja suruta asiaa monta yötä, mutta jotenkin oppinut elämään asian kanssa. Ei tämä maailman pahin asia kuitenkaan ole vaikka välillä tuntuukin epätoivoiselta..
Haluaisin jutella sinun kanssa enemmin.Tässä minun sähköpostiosoite: [email protected]
Olisi kiva kuulla, onko täällä muita sellaisia lapsettomia, jotka ovat oman jatkuvan sairastamisen takia luopuneet ajatuksesta hankkia lapsia. Omalla kohdallani on tämä tilanne lähinnä psyykenpuolen ja osittain fyysisenkin sairauden takia. Syynä on ollut pelko omasta jaksamisesta raskaan sairauden ja pienen,paljon hoitoa vaativan lapsen kanssa. Nyt olen jo sen ikäinen, että en enää varmaan saisikaan lapsia, silti lapsen kaipuu joskus yllättää. Adoptointi ei myöskään tule kohdallani kysymykseen, koska on ollut sairauksia niin paljon.