Kivuliasta

Sain keskenmenon viimevuonna, ja taisin saada nyt uudestaan, sunnuntaista asti on ollut kuukautis vuodon tapaista vuotoa, paitsi paljon paakkuisempaa (verihyytymiä), ja nyt sattuu aivan kamalasti, ei vieläkään vuoda niin paljon kun viime keskenmenossa, jonka takia lähdettiin ambulanssilla sairaalaan, kaavintaa ei silloin tehty, imettiin vain iso verihyytymä pois (jonkinlainen pussin näköinen.) Verta ei siis tule nyt niin paljon että sairaalaan haluaisin mennä, mutta siellä siteessä veren keskellä oli jonkinlainen valkoinen hyytymän näköinen juttu, siis ihan valkoinen, jonka keskiosassa oli jokin kirkas kuplaa muistuttava pyöreä osa, joka ei mennyt rikki kun yritin sitä tarkastella, sisällä taisi olla nestettä. Ei kai tämä olisi voinut olla sikiötä?! Olin n.10 viikollani. Onko se mahdollista että oli vaikka osa sitä? Anteeksi ällöttävät yksityiskohdat, pakko saada tietää. =(
2590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otan osaa. Kyllä se varmaan oli sikiöpussi. Alkio olisi ollut siellä pussin sisällä.

Jos sinua yhtään lohduttaisi se tieto, että keskenmenot ovat hyvin tavallisia. Yksi kolmesta raskaudesta menee kesken. Se on luonnon tapa hoitaa asia, jos jotakin on lähtenyt menemään pieleen.

Äänestä

10. viikolla sinun on kyllä pakko mennä lääkäriin. Keskenmenoltahan tuo tietty kuulostaa, mutta eihän sitä kukaan muu kuin tutkiva lääkäri voi tietää. saattaa olla, että suurempi verentulo on vielä edessä, joten kyllä kantsii lääkäriin mennä, varsinkin kun kuulostaisi, että sikiö/sen osia olisi tullut ulos.
On vaarallista jos kaikki "raskausmateriaali" ei tule ulos kohdusta. Noilla viikoilla on pakko ainakin käydä tarkistuttamassa kohdun tilanne, ettei vaan mitään ole jäänyt sisään. Toivotaan kuitenkin, että on kyse jostain muusta kuin keskenmenosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko kukaan kuulolla kirjoitti:

Sain keskenmenon viimevuonna, ja taisin saada nyt uudestaan, sunnuntaista asti on ollut kuukautis vuodon tapaista vuotoa, paitsi paljon paakkuisempaa (verihyytymiä), ja nyt sattuu aivan kamalasti, ei vieläkään vuoda niin paljon kun viime keskenmenossa, jonka takia lähdettiin ambulanssilla sairaalaan, kaavintaa ei silloin tehty, imettiin vain iso verihyytymä pois (jonkinlainen pussin näköinen.) Verta ei siis tule nyt niin paljon että sairaalaan haluaisin mennä, mutta siellä siteessä veren keskellä oli jonkinlainen valkoinen hyytymän näköinen juttu, siis ihan valkoinen, jonka keskiosassa oli jokin kirkas kuplaa muistuttava pyöreä osa, joka ei mennyt rikki kun yritin sitä tarkastella, sisällä taisi olla nestettä. Ei kai tämä olisi voinut olla sikiötä?! Olin n.10 viikollani. Onko se mahdollista että oli vaikka osa sitä? Anteeksi ällöttävät yksityiskohdat, pakko saada tietää. =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu