Sotku

Kävin maanantai aamuna mielenterveysneuvolassa. Hoitaja, jonka luona olen noin vuoden käynyt, ilmoitti, että on saanut muualta töitä ja meidän yhteinen taival loppuu tähän.
Molemmin puolin meillä synkkasi TODELLA hyvin yhteen. Vaikka minulla ei ole enää suurta psyykkistä hätää, pelkään hiukan tulevaa. Omia siipiä minun on jo kokeiltava, mutta tietoisuus siitä että sama henkilö ei ole enää hädän hetkellä tavoitettavissa harmittaa.
Uudelle on kerrottava asiat uudestaan ja saako yhtä hyvin toimivaa suhdetta enää aikaan. Toivottavasti!
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi harmi! Minä olen aina huolissani siitä, että hoitosuhde katkeaa ja ymmärrän nuo tuntemukset. Mutta varmasti on ihan normaalia, että henkilökunta vaihtuu ja uudet tekevät parhaansa, ettei asiakas kärsisi liikaa tilanteesta, joka ei ole hänen omaa syytään.

Toivotan rohkeutta! Kaikki menee varmasti ihan hyvin loppujen lopuksi. Ja aina on lupa kertoa sille uudellekin ihmiselle, mitä pelkää ja miettii.

Äänestä
  • Joo kurja juttu mutta saat tottua tuohon käyttäessäsi mielenterveyspalveluita.jos olisi rahaa minäkin kävisin yksityisellä tulisi paljon halvemmaksi pidemmällä tähtäimellä eikä olisi aina mielipahaa kun kaiki hoitosuhteet katkeaa tai lekurit ovat tavoitettavista pois..huokaus..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kävin maanantai aamuna mielenterveysneuvolassa. Hoitaja, jonka luona olen noin vuoden käynyt, ilmoitti, että on saanut muualta töitä ja meidän yhteinen taival loppuu tähän.
Molemmin puolin meillä synkkasi TODELLA hyvin yhteen. Vaikka minulla ei ole enää suurta psyykkistä hätää, pelkään hiukan tulevaa. Omia siipiä minun on jo kokeiltava, mutta tietoisuus siitä että sama henkilö ei ole enää hädän hetkellä tavoitettavissa harmittaa.
Uudelle on kerrottava asiat uudestaan ja saako yhtä hyvin toimivaa suhdetta enää aikaan. Toivottavasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu