Liian ujoja?

Ilmeisesti kaikki joita tämä koskee, ovat liian ujoja kirjoittamaan tänne ;)
4905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oikeasti, kyllä aikanaan kun ensimmäistä kertaa kirjoittelin keskustelupalstoille - tai oikeammin taisin aloitella uutisryhmistä ja omalla nimellä - niin kyllä silloin oli melkoinen itsekritiikki. Nykyisin kirjoittelenkin enimmäkseen tänne Suomi24:n keskustelupalstalle 5-20 postausta päivässä, käytössä 5 eri tavalla profiloitua nimimerkkiä ja joitakin nimimerkkejä käytän vain kerran. Väite "kirjoittamalla oppii kirjoittamaan" pitää ainakin jossain määrin paikkansa, kyllähän ensimmäiset kirjoitukseni oli melkoisen tökeröä tekstiä ja varmaan vieläkin löytyy parantamisen varaa, tavoitteeni täällä onkin oppia ilmaisemaan itseäni paremmin.

Ujous on kyllä jonkin verran vähentynyt vuosien myötä, pakko on ollut jonkinverran oppia kommunikoimaan toisten ihmisten kanssa. Kyllähän ujous edelleenkin vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni, jotenkin tuntuu kuin kukaan ei kuuntele silloinkaan kun lopultakin saan jotain sanottua ja kaiken uuden aloittaminen tuntuu vaikealta.

Kaikille ujoille: kirjoitelkaa ihmeessä tänne keskustelupalstoille kun kerran pystytte, alussa voi olla vähän vaikeaa mutta kaikkea ei tarvitse tyhjentävästi pystyä sanomaan. Ja kun tulee negatiivisia kommentteja, älkää antako niiden masentaa, ei niissä koskaan ole mitään henkilökohtaista... joku vain haluaa purkaa tunteitaa sillä tapaa ja se heille suotakoon.

Äänestä
  • mä oon muuten rohkee mut seksielämässä ujo.
    ei ollu nuorena mahdollisuutta harrastaa seksiä ku oli ankara kasvatus. Muuten sek jo sujuu, seksi, mut kamala kauheus iskee kun tarttis jotakuta alkaa nuoleen, kun miehet semmosta toivoo. Ikinä en pääse siitä yli ja se on ujoutta.
    tai kunnioitusta miestä kohtaan.

    ei saa, ei voi, ei uskalla....

    itse en kärsi mut miehet ei ymmärrä

    Äänestä

niinpä on liijän nuoria poltaji ja liijan ujoja kirjotaan tänne

Äänestä

Väitteenne on täten kumottu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rohkea kirjoitti:

Ilmeisesti kaikki joita tämä koskee, ovat liian ujoja kirjoittamaan tänne ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu