oikaisu

Surukseni joudun toteamaan, että olen tietämättäni tullut esittääkseni palstalla väitteen, joka ei pidä paikkaansa. Tämä väite koskee Seppo Lohen hyllyttämistä Srk:n historiankirjoittajan tehtävästä sekä hänen ja Srk:n yhteistyöhön liittyviä ongelmia.

Olen nyt saanut tämän tiedon suoraan itse Seppo Lohelta. Hän jatkaa edelleen historiankirjoittajana ja mitään ongelmia hänen ja Srk:n välillä ei ole koskaan ollut. Päinvastoin, hän on kokenut aina saaneensa työlleen täyden tuen.

Oma väitteeni ensinnäkin yhteistyön ongelmista perustui kentältä jo pitkän aikaa kantautuneisiin puheisiin. Viimeisen lausunnon, joka liittyi Seppo Lohen hyllyttämiseen, kuulin asiaa suhteellisen lähellä olevalta henkilöltä, joka kuitenkin äsken käydyssä keskustelussa myönsi A.P. Palolan siirtymisestä historiankirjoittajan paikalle tehdyn johtopäätöksen olleen hänen omansa. Tämän minä käsitin faktana ja välitin sen ajattelemattomasti eteen päin.

Haluan edelleen jatkaa tärkeäksi katsomaani rehellistä ja avointa keskustelua palstalla, mutta näen nyt hyvin selkeästi, että asia kääntyy helposti täysin päälaelleen, ellei varmistu moninkertaisesti esittämänsä tiedon todenperäisyydestä.

Olen itse nyt tullut em. tarkoituksessa antaneeksi lähimmäisistäni väärän todistuksen.

Esitän syvät pahoitteluni synnyttämäni sekaannuksen johdosta ja pyydän anteeksi kaikilta, joille tähän aiheeseen liittyvät kirjoitukseni ovat syystä aiheuttaneet pahaa mieltä.
728506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Sinä olet palstan yksi asiallisimpia ja rehellisimpiä kirjoittajia

Sinulla on myös nöyryyttä myöntää olevasi väärässäkin

Jatka samaan malliin !

Äänestä

....niin kysy häneltä miksi hänen suhtautumisensa hoitokokous sotkuun on niinkin humaani verrattuna toimivan johtomme telaketjupolitiikkaan?

Hänen lausuntoihin, ja myös nuorten teologien (AP; MH; ....) kannanottoihin on tämmöisen rivimiehenkin helppo yhtyä

Sen sijaan rivimiehen sydäntä ahdistaa havaita että nykyjohtomme sivuuttaa ko vaatimukset kylmästi - ja vieläpä syyllistäen uhrit!

Kysy Sepolta ja kerro palstalle. Tieto kulkee tätä kautta pirttiin pienimpäänkin sellaisenaan.

Palstan kautta saadaan muutenkin noin satakertaa luotettavampaa tietoa kuin toimivan johtomme taholta.

Äänestä
  • itse vai luulekko että S tykkää kun hänen sanomisiaan niin tinkaa vatkataan tällaisella palstalla, missä on niin paljon pahaa jumalanlapsia kohtaan?

    Äänestä

  • soitapa kirjoitti:

    itse vai luulekko että S tykkää kun hänen sanomisiaan niin tinkaa vatkataan tällaisella palstalla, missä on niin paljon pahaa jumalanlapsia kohtaan?

    jos ne on painetussa sanassa julkistettu

    että elä ukko siellä urputa

    Äänestä

  • ovat julkisia kirjoitti:

    jos ne on painetussa sanassa julkistettu

    että elä ukko siellä urputa

    julkaistuja ja silti ne tulkitaan väärin vai? Ja kerrotaan tekemiset ja tekemättä jättämiset, nekinkö löytyy sieltä painetusta sanasta.

    Äänestä

Tämä on kolmas viestini tälle palstalle koko palstan olemassaolon aikana. Nyt en malta pitää suutani kiinni. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka virheen tehdessään tunnustavat sen ja korjaavat virheensä. Virheettömäksi itseään luulevia en voi ihailla, koska sellaisia ei ole. Hyviä unia!

Äänestä

kun rohkeasti korjasit asian. Olin juuri lukenut sen ketjun ja olin ihmeissäni niistä kirjoituksista, ja myös huhuista joita on liikkunut,ja jotka ovat osoittautuneet vääriksi tiedoiksi. Koeta jaksella :)

Äänestä

kuitenkin, mikä ihmeen tarve sinulla on esiintyä "sisäpiiriä lähellä olevana" ja mikä on tarve ikäänkuin muka "vuotaa" näitä "sisäpiirin" (mikä se sitten lieneekin) tietoja julkisuuteen

kuuntelet hyväuskoisen tietolähteesi kertomaa, eikä hän yhtään osaa epäillä, että levität kuulemasi tällaiselle areenalle

jotenkin tuntuu kavalalta touhulta

ihmettelen

Äänestä
  • Tekevälle sattuu. Tärkeintä on se, että Maria täällä rohkeasti kirjoittaa.

    Äänestä

  • ei voi kuin hämmästellä, että miksi ihmeessä hän levittelee juttuja. Sekin on huono merkki kun ei uskota, mitä palstalla uskovaiset kehoittavat vaan väitellään heitä vastaan, silloin ollaan jo väärällä polulla.

    Äänestä

vaikka useat meikäläiset ovat tyytymättömiä kirjoituksiisi. Miten otat sellaisen asian kun Raamattu kehoittaa meitä neuvomaan toisia
Ei minulla olis vara olla tottelematon jos omien piiristä pyydettäis lopettamaan tällainen.

Jumalan myllyt pyörivät näköjään hitaasti.

Äänestä
  • On tällä palstalla paljon uskovaisia nimimerkkejä, joiden kirjoitukset ovat minun ja monen muunkin mielestä niin kuivan lakihenkisiä, että ihan oksettaa. Mm. weha ja Janhus nyt ainakin. Voisinkohan minä pyytää heitäkin lopettamaan? Luulen, että he olisivat kuitenkin tottelemattomia, vaikka omien piiristä pyydettäisiin lopettamaan.

    Äänestä

  • Olöetko sittenkin feikki.

    "... useat meikäläiset ovat tyytymättömiä" Ma_rian kirjoituksiin? "Omien piiristä pyydetään lopettamaan tällainen."
    Ikävää että turvaudut epämääräisiin ja halpamaisiin vihjailuihin, Kicki.

    Kehotan sinua harkitsemaan mitä kirjoitat. Ei ole tuollainen tyyli uskovaisen tapaista.

    Vapaaseen keskusteluun kuuluvat erilaiset kannat.
    Kristillisyydessä on näistä kysymyksisä jotia Ma_ria pitää esillä todella syytä entistä avoimemmin keskustella.

    Äänestä

  • Lopeta! kirjoitti:

    Olöetko sittenkin feikki.

    "... useat meikäläiset ovat tyytymättömiä" Ma_rian kirjoituksiin? "Omien piiristä pyydetään lopettamaan tällainen."
    Ikävää että turvaudut epämääräisiin ja halpamaisiin vihjailuihin, Kicki.

    Kehotan sinua harkitsemaan mitä kirjoitat. Ei ole tuollainen tyyli uskovaisen tapaista.

    Vapaaseen keskusteluun kuuluvat erilaiset kannat.
    Kristillisyydessä on näistä kysymyksisä jotia Ma_ria pitää esillä todella syytä entistä avoimemmin keskustella.

    siitähän on sanottu. Se on halpamaista.

    Äänestä

  • alkaa arvailemaan kirjoitti:

    siitähän on sanottu. Se on halpamaista.

    "... useat meikäläiset ovat tyytymättömiä" Ma_rian kirjoituksiin? "Omien piiristä pyydetään lopettamaan tällainen."

    Raamattu sanoo, että älkää itseänne ylen viisaana pitäkö.
    Jos kerran täällä ei olla meikäläisten parissa tyytyväsisä Marian kirjoituksiin omien taholta. Silloin se kuuluu uskon kuuliaisuuteen lopettaa sellainen asia,joka aiheuttaa pahennusta. Ja korajata asiat.

    Äänestä

  • Yksi ei voi olla oikeassa kirjoitti:

    Sinä Kicki pahennat minua ja niin monia muita uskovaisia, että uskon kuuliaisuuteen kuuluu se, että lopetat saman tien kirjoituksesi. Meitä on useita, jotka ovat tätä mieltä, joten sinun on pakko olla väärässä. Yhteisen rakkauden nimissä sinun täytyy nyt luopua kirjoittamisesta, koska olet väärässä ja rikot rakkautta.

    Kaikille tulee virheitä.Siellä lastut lentelee, missä höylätäänkin. Myös tällä palstalla. Kaikilla ei kuitenkaan ole kanttia noin huolellisesti korjata sanojaan kuin Ma rialla on ollut. Mitä syytä siis on hamuilla niitä kiviä käteensä ja paiskoa niillä?

    Vastuullisuus kirjoittamisestaan näkyy myös tällä tavalla kuin Ma ria osoittaa. Tällaiselle rehellisyydelle sopii hattua nostaa, oltiinpa sitten vl:a tai ei.

    Äänestä

  • lopettaa? kirjoitti:

    Ei mikäään ole niin varmaa kuin epävarma toisen nikkien arvailussa.

    Äänestä

  • nikin arvailun kirjoitti:

    Ei mikäään ole niin varmaa kuin epävarma toisen nikkien arvailussa.

    on halpamainen tapa.

    Äänestä

  • esiin vetäminen kirjoitti:

    on halpamainen tapa.

    ja toisen tuomitseminen on halpamaista. Nikin perusteella! Jos on vaikka ent.vl.

    Äänestä

  • UPDATE_7775334 kirjoitti:

    Kaikille tulee virheitä.Siellä lastut lentelee, missä höylätäänkin. Myös tällä palstalla. Kaikilla ei kuitenkaan ole kanttia noin huolellisesti korjata sanojaan kuin Ma rialla on ollut. Mitä syytä siis on hamuilla niitä kiviä käteensä ja paiskoa niillä?

    Vastuullisuus kirjoittamisestaan näkyy myös tällä tavalla kuin Ma ria osoittaa. Tällaiselle rehellisyydelle sopii hattua nostaa, oltiinpa sitten vl:a tai ei.

    ja en minä tuossa näe niin ihmeellistä jos tuollaisen erehdyksen korjaa jos sanoo väärin, niin että sen haluaa korjata.
    Eräs vl sanoi kerran, että kun paljon puhuu, sitä joutuu paljon tekemään parannustakin.

    M teki vaan sen, minkä sen pitikin tekemän (Biblia.)
    "Ja kun te kaikki tämän olette tehneet, sanokaa, että te olette kelvottomat palvelijat." (Biblia)
    Paisutellaanko täällä taas asiat ja tehdäänkö tämä M:an asioiden korjaus ihan liioitellen toiseen suuntaan kuin mitä täällä on aikasemmin tapahtunut toisten asioiden yhteydessä.

    Voidaan hyvällä syyllä kysyä, vaikuttaako persoonat? Koska kukaan muu ei ole tälllaista huomiota saanut kun on asioitaan korjannut.
    En ainakaan itse ole huomannut täällä sitä.

    Ja tällaisista asioista vl:ät ymmärtää, että kunnia kuuluu Jumalalle, eikä ihmiselle. Jos joku jaksaa korjata asioita.
    Eikä sitä ruukata ihmsistä kiittää tällaisessa taapauksessa jos uskovainen korjaa asioita.Ainakaan vl:ien piirissä ei ole sellainen tapa. Se on turhaa.

    Maailmassa on sellainen tapa, että kiitetään ihmistä. Ja siellä on myös ihmisellä hyvinä päiviän paljon ystäviä. Mutta huonoina päivinäniitä ei tahdo löytyä.

    Äänestä

  • asioitaan kirjoitti:

    laita nikkisi esiin kun anteeksi pyydät. sitten minäkin täältä "maailman" puolelta voin kehua sinua. kestätkö sen? vai ehkä ylpistyt?

    Äänestä

  • arvailu kirjoitti:

    ja toisen tuomitseminen on halpamaista. Nikin perusteella! Jos on vaikka ent.vl.

    Se on kuule ihan yksi ja sama mikä sinun nimimerkkisi on, mutta sinun kirjoituksiisi on joka tapauksessa pahennuttu. Ei näytä nöyryys ohjaavan tekemisiäsi kuitenkaan niin että lopettaisit kirjoittamisen, vaan tarve olla oikeassa. Ei tuommoinen ole uskovaisen käytöstä alkuunkaan. Kovalla ja vaativalla mielellä olet liikkeellä.

    Äänestä

  • sama. kirjoitti:

    taisi tulla väärään kohtaan? en ole hän joka vaihtelee nikkejä ja kyselee toisen uskoa: oletko vl vai et? jos on vaikka ent.vl, niin hän leimaa heti taivaskelvottamaksi. se on vaativaa ja kovaa mieltä. olen samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • arvailu kirjoitti:

    ja toisen tuomitseminen on halpamaista. Nikin perusteella! Jos on vaikka ent.vl.

    Tuli kuin tulikin väärään kohtaan, pyydän anteeksi erehdystäni.

    Äänestä

  • asioitaan kirjoitti:

    ja en minä tuossa näe niin ihmeellistä jos tuollaisen erehdyksen korjaa jos sanoo väärin, niin että sen haluaa korjata.
    Eräs vl sanoi kerran, että kun paljon puhuu, sitä joutuu paljon tekemään parannustakin.

    M teki vaan sen, minkä sen pitikin tekemän (Biblia.)
    "Ja kun te kaikki tämän olette tehneet, sanokaa, että te olette kelvottomat palvelijat." (Biblia)
    Paisutellaanko täällä taas asiat ja tehdäänkö tämä M:an asioiden korjaus ihan liioitellen toiseen suuntaan kuin mitä täällä on aikasemmin tapahtunut toisten asioiden yhteydessä.

    Voidaan hyvällä syyllä kysyä, vaikuttaako persoonat? Koska kukaan muu ei ole tälllaista huomiota saanut kun on asioitaan korjannut.
    En ainakaan itse ole huomannut täällä sitä.

    Ja tällaisista asioista vl:ät ymmärtää, että kunnia kuuluu Jumalalle, eikä ihmiselle. Jos joku jaksaa korjata asioita.
    Eikä sitä ruukata ihmsistä kiittää tällaisessa taapauksessa jos uskovainen korjaa asioita.Ainakaan vl:ien piirissä ei ole sellainen tapa. Se on turhaa.

    Maailmassa on sellainen tapa, että kiitetään ihmistä. Ja siellä on myös ihmisellä hyvinä päiviän paljon ystäviä. Mutta huonoina päivinäniitä ei tahdo löytyä.

    Miten ihmeessä voit tällaisia asioita kirjoittaa:

    Kyllä Marian henki paljastuu,
    Kirjoittanut: kun sinäkin 1.10.2006 klo 17.19

    olet häntä kiittelemässä. Yhdessä olette Jumalan valtakuntaa olleet mustamaalaamassa. "

    tämän olit kirjoittanut Leena Huoviselle. Ja toinen ihmettelyni aihe on viesti, jonka osoitit minulle otsikolla "On täällä muutkin korjanneet". Miksi tuollainen asennoituminen? Jos anteeksipyytäjälle annetaan anteeksi, eikö se ole kristillistä toimintaa? Tuskin Maria siitä paisuu ja ottaa kehuiksi, jos hänelle anteeksiannetaan, vai mitä?

    En ala kiistelemään enkä riitelemään asiasta kanssasi. Tässä on kaikki mitä minulla on asiasta sanottavaa.

    "Miten ihmeessä?
    Kirjoittanut: JIA 1.10.2006 klo 17.50

    En ala kiistelemään enkä riitelemään asiasta kanssasi. Tässä on kaikki mitä minulla on asiasta sanottavaa. "

    Äänestä

  • on kirjoittanut eri ihminen kirjoitti:

    Kiitos sinulle, JIA, asiallisesta kritiikistä omituisen aggressiivista puskalaukojaa kohtaan. Tuo toinen, "Kyllä Marian henki paljastuu" -viesti lienee ylläpidon taholta jo täältä poistettu. Palstan moderaattori saisi tarttua nykyistä tiukemmin henkilökohtaisia solvauksia kirjoittaviin.

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    laita nikkisi esiin kun anteeksi pyydät. sitten minäkin täältä "maailman" puolelta voin kehua sinua. kestätkö sen? vai ehkä ylpistyt?

    ...

    Äänestä

  • ei ollut tarkoitus kirjoitti:

    ...

    laita nimesi esiin niin kehun sinua.

    Äänestä

  • UPDATE_7775334 kirjoitti:

    Miten ihmeessä voit tällaisia asioita kirjoittaa:

    Kyllä Marian henki paljastuu,
    Kirjoittanut: kun sinäkin 1.10.2006 klo 17.19

    olet häntä kiittelemässä. Yhdessä olette Jumalan valtakuntaa olleet mustamaalaamassa. "

    tämän olit kirjoittanut Leena Huoviselle. Ja toinen ihmettelyni aihe on viesti, jonka osoitit minulle otsikolla "On täällä muutkin korjanneet". Miksi tuollainen asennoituminen? Jos anteeksipyytäjälle annetaan anteeksi, eikö se ole kristillistä toimintaa? Tuskin Maria siitä paisuu ja ottaa kehuiksi, jos hänelle anteeksiannetaan, vai mitä?

    En ala kiistelemään enkä riitelemään asiasta kanssasi. Tässä on kaikki mitä minulla on asiasta sanottavaa.

    monta ihmeellistä asiaa/ se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa :)

    Mutta eikös se ole niin,että armonmerestä on onkiminen kielletty?

    Äänestä

Kuinka ankaran vihanpidon alaiseksi jouduit, kun sinut pakotettiin tämä oikaisu kirjoittamaan ?

Äänestä

on liekin kuva, vaikka vastauksia ei ole kuin muutama?

Äänestä
  • ..tulee siitä, että tätä on luettu ahkerasti lyhyen ajan sisällä.

    Äänestä

noinkin merkittävän asian saattamista julkiselle keskustelupalstalle ilman tiedon todenperäisyyden varmistamista. Peruutuksesta huolimatta uutinen vaikuttaa 10 kertaa enemmän kuin peruutus. 7 Päivää -lehden toimintastrategia perustuu paljolti tähän. Ensin kirjoitetaan joku huippujuoru ja parin lehden päästä perutaan juttu "vahinkona". Ja kauppa käy.

Äänestä
  • Mutta kuten jo sanoin, pidin tietoa, joka pohjautui pitkäaikaiseen asian samassa hengessä esillä oloon, niin varmana, etten pysähtynyt miettimään sitä enempää. Se osoittautui surulliseksi virheeksi, josta olen vastuussa.

    Noilla esittämilläni "tiedoilla" on spekuloitu tälläkin palstalla kuitenkin jo aiemminkin, ennen kuin itse niistä mitään. Mainitsemiani käsityksiä on liikkunut myös palstan ulkopuolella.

    Kirjoitin jo itse keskustelussa, epäilysten herättyä lausuntoani kohtaan, että mikäli se perustuu paikkaansa pitämättömään tietoon, asia tullaan oikaisemaan.

    Vaikka olet ihan oikeassa sen suhteen, että julkisuuteen saatettu, jotakuta mustamaalaava virheellinen tieto aiheuttaa yleensä enemmän vahinkoa, kuin mitä myöhemmin ilmestyvä oikaisu voi korjata, niin tässä tapauksessa oikaisu kuitenkin tavoitti suunnilleen saman lukijakunnan, kuin siihen syyn antanut, virheelliseksi sittemmin osoittautunut tietokin.

    Tästä syystä päädyin myös laittamaan oikaisun omaksi aloituksekseen, jolloin sen osakseen saama huomioarvo on ihan toinen, kuin osana virheellistä tietoa sisältävää ketjua. Jokainen palstaa seuraava yleensä ainakin lukaisee uudet aloitukset. Ja oikaisun otsikosta kävi ilmi sen sisältö, eli virheellistä tietoa sisältänyttä ketjua lukeneet luultavasti yhdistivät asiat toisiinsa jo otsikon nähdessään.

    Tätä ketjua on myös luettu ahkerasti, mikä on asian kannalta hyvä.

    Toivon kovin, että sekä oma väärä lausuntoni, lähimmäisestäni antamani väärä todistus, että muut asiat liittyvät spekulaatiot tulivat tämän korjauksen myötä oikaistuksi.

    Olen kipeän tietoinen aiheuttamastani vanhingosta, mutta mahdollisimman näkyvän oikaisuni ja anteeeksipyyntöni lisäksi oikeastaan en voi enempää tehdä. Lisäksi, mikäli se jotakuta lohduttaa, voin sanoa, että tunnen itseni tällä hetkellä hyvin epäonnistuneeksi ihmiseksi.

    Päädyin myös ensimmäistä kertaa poistamaan viestejäni,(vaikka olen viestieni sanamuotoja enemmän tai vähemmän katunut joskus ennenkin) siitä syystä, etteivät virheelliset tiedot enää enempää leviäisi.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Mutta kuten jo sanoin, pidin tietoa, joka pohjautui pitkäaikaiseen asian samassa hengessä esillä oloon, niin varmana, etten pysähtynyt miettimään sitä enempää. Se osoittautui surulliseksi virheeksi, josta olen vastuussa.

    Minä ajattelen että SRK:n johdosta, mutta et Seppo Lohesta.

    että SRK:n vastuuhenkilöiden tulisi ottaa Sinusta oppia: pyrkiä pyyhkimään "ylilyöntiensä" jäljetkin TOTAALISESTI.

    Äänestä

  • annoit väärän todistuksen? kirjoitti:

    Minä ajattelen että SRK:n johdosta, mutta et Seppo Lohesta.

    Molemmista, kyllä. Seppo Lohen nimeltä mainiten ja hänen hyllyttämisensä totena kertoen ja muistaakseni "joihinkin Srk:n jäseniin" liittyviin yhteistyön ongelmiin epämääräisesti viitaten.

    Lohi itse asianosaisena kumosi yksiselitteisesti kaikki nämä väitteet.

    Ongelmia oman historian kohtaamisessa on mielestäni kiistatta edelleenkin, mutta antamani esimerkki niiden kulminoitumisesta ei pitänyt paikkaansa. Se oli väärä todistus.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Mutta kuten jo sanoin, pidin tietoa, joka pohjautui pitkäaikaiseen asian samassa hengessä esillä oloon, niin varmana, etten pysähtynyt miettimään sitä enempää. Se osoittautui surulliseksi virheeksi, josta olen vastuussa.

    Noilla esittämilläni "tiedoilla" on spekuloitu tälläkin palstalla kuitenkin jo aiemminkin, ennen kuin itse niistä mitään. Mainitsemiani käsityksiä on liikkunut myös palstan ulkopuolella.

    Kirjoitin jo itse keskustelussa, epäilysten herättyä lausuntoani kohtaan, että mikäli se perustuu paikkaansa pitämättömään tietoon, asia tullaan oikaisemaan.

    Vaikka olet ihan oikeassa sen suhteen, että julkisuuteen saatettu, jotakuta mustamaalaava virheellinen tieto aiheuttaa yleensä enemmän vahinkoa, kuin mitä myöhemmin ilmestyvä oikaisu voi korjata, niin tässä tapauksessa oikaisu kuitenkin tavoitti suunnilleen saman lukijakunnan, kuin siihen syyn antanut, virheelliseksi sittemmin osoittautunut tietokin.

    Tästä syystä päädyin myös laittamaan oikaisun omaksi aloituksekseen, jolloin sen osakseen saama huomioarvo on ihan toinen, kuin osana virheellistä tietoa sisältävää ketjua. Jokainen palstaa seuraava yleensä ainakin lukaisee uudet aloitukset. Ja oikaisun otsikosta kävi ilmi sen sisältö, eli virheellistä tietoa sisältänyttä ketjua lukeneet luultavasti yhdistivät asiat toisiinsa jo otsikon nähdessään.

    Tätä ketjua on myös luettu ahkerasti, mikä on asian kannalta hyvä.

    Toivon kovin, että sekä oma väärä lausuntoni, lähimmäisestäni antamani väärä todistus, että muut asiat liittyvät spekulaatiot tulivat tämän korjauksen myötä oikaistuksi.

    Olen kipeän tietoinen aiheuttamastani vanhingosta, mutta mahdollisimman näkyvän oikaisuni ja anteeeksipyyntöni lisäksi oikeastaan en voi enempää tehdä. Lisäksi, mikäli se jotakuta lohduttaa, voin sanoa, että tunnen itseni tällä hetkellä hyvin epäonnistuneeksi ihmiseksi.

    Päädyin myös ensimmäistä kertaa poistamaan viestejäni,(vaikka olen viestieni sanamuotoja enemmän tai vähemmän katunut joskus ennenkin) siitä syystä, etteivät virheelliset tiedot enää enempää leviäisi.

    lausetta, jossa sanotaan "Jos me tyhmistymme, niin me Herralle tyhmistymme"?

    Äänestä

  • sitä Raamatun kirjoitti:

    lausetta, jossa sanotaan "Jos me tyhmistymme, niin me Herralle tyhmistymme"?

    Raamatun paikkoja, mutta voisitko kuitenkin vähän avata tuota kohtaa, jotta paremmin ymmärtäisin, miten liität sen tähän tilanteeseen?

    Kukapa meistä ei joskus erehtyisi ja tekisi virheitä. Paitsi tietysti SRK ja vl-johtohenkilöt - hehän ovat oman oppinsa mukaan erehtymättömiä.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Raamatun paikkoja, mutta voisitko kuitenkin vähän avata tuota kohtaa, jotta paremmin ymmärtäisin, miten liität sen tähän tilanteeseen?

    tulee tahtomattaan mokanneeksi. Jumala kuitenkin on voimallinen kääntämään mokankin voitoksi, kun vain mokaaja säilyttää nöyryytensä ja rehellisyytensä.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Mutta kuten jo sanoin, pidin tietoa, joka pohjautui pitkäaikaiseen asian samassa hengessä esillä oloon, niin varmana, etten pysähtynyt miettimään sitä enempää. Se osoittautui surulliseksi virheeksi, josta olen vastuussa.

    Noilla esittämilläni "tiedoilla" on spekuloitu tälläkin palstalla kuitenkin jo aiemminkin, ennen kuin itse niistä mitään. Mainitsemiani käsityksiä on liikkunut myös palstan ulkopuolella.

    Kirjoitin jo itse keskustelussa, epäilysten herättyä lausuntoani kohtaan, että mikäli se perustuu paikkaansa pitämättömään tietoon, asia tullaan oikaisemaan.

    Vaikka olet ihan oikeassa sen suhteen, että julkisuuteen saatettu, jotakuta mustamaalaava virheellinen tieto aiheuttaa yleensä enemmän vahinkoa, kuin mitä myöhemmin ilmestyvä oikaisu voi korjata, niin tässä tapauksessa oikaisu kuitenkin tavoitti suunnilleen saman lukijakunnan, kuin siihen syyn antanut, virheelliseksi sittemmin osoittautunut tietokin.

    Tästä syystä päädyin myös laittamaan oikaisun omaksi aloituksekseen, jolloin sen osakseen saama huomioarvo on ihan toinen, kuin osana virheellistä tietoa sisältävää ketjua. Jokainen palstaa seuraava yleensä ainakin lukaisee uudet aloitukset. Ja oikaisun otsikosta kävi ilmi sen sisältö, eli virheellistä tietoa sisältänyttä ketjua lukeneet luultavasti yhdistivät asiat toisiinsa jo otsikon nähdessään.

    Tätä ketjua on myös luettu ahkerasti, mikä on asian kannalta hyvä.

    Toivon kovin, että sekä oma väärä lausuntoni, lähimmäisestäni antamani väärä todistus, että muut asiat liittyvät spekulaatiot tulivat tämän korjauksen myötä oikaistuksi.

    Olen kipeän tietoinen aiheuttamastani vanhingosta, mutta mahdollisimman näkyvän oikaisuni ja anteeeksipyyntöni lisäksi oikeastaan en voi enempää tehdä. Lisäksi, mikäli se jotakuta lohduttaa, voin sanoa, että tunnen itseni tällä hetkellä hyvin epäonnistuneeksi ihmiseksi.

    Päädyin myös ensimmäistä kertaa poistamaan viestejäni,(vaikka olen viestieni sanamuotoja enemmän tai vähemmän katunut joskus ennenkin) siitä syystä, etteivät virheelliset tiedot enää enempää leviäisi.

    Se, että sanoit tuntevasi itsesi epäonnistuneeksi ihmiseksi. Epäonnistuneita ihmisiähän olemme jokainen, emmekä muuksi muutu. Jos pyrkisimme olemaan onnistuneita ihmisiä, ei meitä kiinnostaisi Jeesuksen sovitustyö. Voisimme yrittää porskuttaa omin voimin.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Mutta kuten jo sanoin, pidin tietoa, joka pohjautui pitkäaikaiseen asian samassa hengessä esillä oloon, niin varmana, etten pysähtynyt miettimään sitä enempää. Se osoittautui surulliseksi virheeksi, josta olen vastuussa.

    Noilla esittämilläni "tiedoilla" on spekuloitu tälläkin palstalla kuitenkin jo aiemminkin, ennen kuin itse niistä mitään. Mainitsemiani käsityksiä on liikkunut myös palstan ulkopuolella.

    Kirjoitin jo itse keskustelussa, epäilysten herättyä lausuntoani kohtaan, että mikäli se perustuu paikkaansa pitämättömään tietoon, asia tullaan oikaisemaan.

    Vaikka olet ihan oikeassa sen suhteen, että julkisuuteen saatettu, jotakuta mustamaalaava virheellinen tieto aiheuttaa yleensä enemmän vahinkoa, kuin mitä myöhemmin ilmestyvä oikaisu voi korjata, niin tässä tapauksessa oikaisu kuitenkin tavoitti suunnilleen saman lukijakunnan, kuin siihen syyn antanut, virheelliseksi sittemmin osoittautunut tietokin.

    Tästä syystä päädyin myös laittamaan oikaisun omaksi aloituksekseen, jolloin sen osakseen saama huomioarvo on ihan toinen, kuin osana virheellistä tietoa sisältävää ketjua. Jokainen palstaa seuraava yleensä ainakin lukaisee uudet aloitukset. Ja oikaisun otsikosta kävi ilmi sen sisältö, eli virheellistä tietoa sisältänyttä ketjua lukeneet luultavasti yhdistivät asiat toisiinsa jo otsikon nähdessään.

    Tätä ketjua on myös luettu ahkerasti, mikä on asian kannalta hyvä.

    Toivon kovin, että sekä oma väärä lausuntoni, lähimmäisestäni antamani väärä todistus, että muut asiat liittyvät spekulaatiot tulivat tämän korjauksen myötä oikaistuksi.

    Olen kipeän tietoinen aiheuttamastani vanhingosta, mutta mahdollisimman näkyvän oikaisuni ja anteeeksipyyntöni lisäksi oikeastaan en voi enempää tehdä. Lisäksi, mikäli se jotakuta lohduttaa, voin sanoa, että tunnen itseni tällä hetkellä hyvin epäonnistuneeksi ihmiseksi.

    Päädyin myös ensimmäistä kertaa poistamaan viestejäni,(vaikka olen viestieni sanamuotoja enemmän tai vähemmän katunut joskus ennenkin) siitä syystä, etteivät virheelliset tiedot enää enempää leviäisi.

    että olet poistanut?

    Muistitko korjata asian, eli pyytää henk.koht. Sepolta anteeksi, ja SRK:lta. Heitä kohtaan olet menetellyt tässä asiassa todella Raamatun vastaisesti. Eli onko asia evankeliumilla hoidettu?

    Äänestä

  • rivimies Oulusta kirjoitti:

    ja huolehdi vain omista synneistä. Tähän teitä riittää, vikomaan aina muita, vaikka Maria on asian korjannut.
    Te kun oottte kasvaneet niin "pitkäksi ja paksuksi" tuon omahyväisen uskonne kanssa.

    Äänestä

  • rivimies Oulusta kirjoitti:

    Muistitko korjata asian, eli pyytää henk.koht. Sepolta anteeksi, ja SRK:lta. Heitä kohtaan olet menetellyt tässä asiassa todella Raamatun vastaisesti. Eli onko asia evankeliumilla hoidettu?

    kirkuen ja etsien, löytyisikö revittävää ja raadeltavaa.

    Äänestä

  • yksi vl kirjoitti:

    kirkuen ja etsien, löytyisikö revittävää ja raadeltavaa.

    On näköjään ma_ria havahtunut huomaamaan, kuinka törkeän tempun teki ja kuinka vaikea sitä on lähteä korjaamaan, ilman anonyymi-suojaa. Anonyymina se on tietysti helppo korjata ja pyydellä anteeksi, mutta se että ihan oikeasti lähtisi Raamatun opettamalla tavalla korjaamaan erehdystään, niin onpa vaikea paikka. toivottavasti ma_ria ottaa opiksi tästä, ja onpa näköjään ottanutkin, kun ei ole enää palstalla näkynyt.

    Äänestä

  • oulun sonni kirjoitti:

    toinen jatkaa. Nyt on vuorossa Mauri Kinnunen.

    Äänestä

  • oulun sonni kirjoitti:

    On näköjään ma_ria havahtunut huomaamaan, kuinka törkeän tempun teki ja kuinka vaikea sitä on lähteä korjaamaan, ilman anonyymi-suojaa. Anonyymina se on tietysti helppo korjata ja pyydellä anteeksi, mutta se että ihan oikeasti lähtisi Raamatun opettamalla tavalla korjaamaan erehdystään, niin onpa vaikea paikka. toivottavasti ma_ria ottaa opiksi tästä, ja onpa näköjään ottanutkin, kun ei ole enää palstalla näkynyt.

    "12 Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.
    13 Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.
    14 Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.
    15 Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun." (Ps.22:12-15)

    On se taivaan Jumala antanut sinulle lahjan rakkaudella ja viisaudella suhtautua kenties joskus ilkeämielisiksi tarkoitettuihin palstan kommentteihin. Olet esimerkillinen kristitty kirjoittaja täällä.

    Toivon sinulle Jumalan siunausta. On syytä rukouksella kääntyä taivaallisen Neuvonantajan puoleen, pyytäen meille viisautta ja malttia. Että anonyymina palstalla kirjoittavat uskovaiset entistä enemmän täälläkin kantaisivat toistensa kuormia, kuten Raamattu meitä opettaa. Ettemme olisi lisäämässä lähimmäisen kuormaa.

    Voimia ja jaksamista omalle vartiopaikallesi. Ma_ria.

    Äänestä

  • Uskov.teologi kirjoitti:

    lämmin tervehdys!

    Aivan kuten "Uskov.teologi" toteaa, olet rakkaudella ja viisaudella lähestynyt niitä aiheita ja teemoja, jotka täällä ovat usein esillä, puhumattakaan rakkauden sävyttämistä kommenteista heille, jotka ovat esittäneet henkilöön meneviä ja hyvinkin suorasukaisia jopa ilkeitä äänenpainoja.

    Kukaan meistä ei kykene hallitsemaan kieltänsä niin, etteikö erehtyisi, se on meidän jokaisen kohdalla oleva "vaaranpaikka" joka päivä. Kun haluat esittää tällaisesta asiasta oikaisun ja anteeksipyynnön, niin tuntuu käsittämättömältä se, että jotkut kirjoittelijat osoittavat kovuutta ja lyömisenhalua sinua kohtaan.

    Toivottavasti jatkat entiseen malliin kirjoitteluasi, se on ollut monta kertaa "ylle"kirjoittaneelle suureksi ilonaiheeksi.

    Respektii! sanoisi ehkä joku nykyajan kieltä enemmän tunteva.

    Äänestä

  • ent vl = evl kirjoitti:

    Kiitos kaikille, jotka ovat lausuneet lämpöisiä ja rohkaisevia sanoja minulle tässä ketjussa, vaikkei se avaukseni perusteella ollut kovin odotettavaa. Töppi loukkasi epäilemättä monen oikeustajua, sen se teki itsellenikin, mutta harva on antanut ansion mukaan. Ystävällisiä sanoja ja lempeitä potkuja eteenpäin on tullut runsaasti myös yksityispostiin, "tilaamatta ja yllätyksenä". Vähän ihmetyttääkin.

    Vaikka ystävälliset sanat lohduttavat ja epäystävälliset tuntuvat luonnollisesti ikäviltä (vaikka ehkä kuitenkin lähemmäs totuutta sijoittuvilta), eivät ne kumpaisetkaan muuta sitä tosiasiaa, että virheeni oli niin surkea laatuaan että asiaa täytyy pohtia lähinnä silmätyksin itsensä kanssa.

    Muniminen on henkilökohtaisestikin ikävää, anonymiteetti lohduttaa yllättävän vähän, mutta se on ikävää myös tämän korkealle arvostamani palstan kannalta. Viimeiseksi itse haluaisin olla synnyttämässä palstasta mielikuvaa virheellistä tietoa levittävänä foorumina.

    Tämä kun on vapaan, vakavan, asiallisen ja vl-liikkeelle elintärkeän keskustelun ainoa mahdollisuus tällä hetkellä.

    ja katse eteenpäin. Töppäys on hoidettu ja korjattu, kaiken lisäksi se oli snadi. Voi kun itsekin selviäisi noin pienillä töppäyksillä. Todella odotan tekstejäsi, nyt vauhtia näppäimiin:) Joku tällä palstalla on käyttänyt munkkiin liittyvää nimimerkkiä, samoin haluan sanoa; I love ma_ria!

    Äänestä

Arvokkainta mielestäni on se, että olet avoin meille palstalaisille. Ainakin minulle on toissijaista, että avoimuutta toteuttaessasi lankeat "ylilyöntiin" YHDEN KERRAN, kun kumminkin välittömästi korjaat tekemäsi virheen.

Annat hyvän esimerkin liikkeesi johdolle miten tulisi toimia: oikaista virheet reilusti. Jos SRK:n vastuuhenkilöt toimisivat yhtä vastuullisesti kuin Sinä, taivaan enkelitkin iloitsisivat.

Äänestä

Sinun antamasi "väärät" tiedot eivät ole muuttaneet mitään minussa. Kirjoitit itsekin varauksella "paljastuksesi".

Se, että ao. henkilö itse oikaisee sen, ei ole uutta sekään. Se on ymmärrettävää kun tietää vl-käytännöt, asioiden sopimisen ja yhteenpuhaltamisen. Muu ei kuulu muille!

Olet esimerkillinen rehellisyydessäsi. Sen vuoksi kunnioitan ja arvostan Sinua.

Äänestä

...

Äänestä
  • lyhyet sanat! Niinkö olet täynnä itseä ja omaa hyvää?
    Nöyryyttä voisit itsekin oppia.

    Äänestä

Yhtä asiaa minä vain pienessä päässäni ihmettelen, miten SRK:n suunnalla Sepolle sallitaan se, mistä nuorten teologien (Antti Pentikäinen ym.) sielut joutuivat Oulun miesten hoidettaviksi: "maailman" lehdissä esiintyminen ja niiden palstoilla hoitokokouskauden pikkuriikkinen kyseenalaistaminen.

Jokin syy tähän eriarvoiseen kohteluun täytyy olla. Onko Sepolla sellaista tietoa, että häntä ei passaa suututtaa? Vai onko Sepon merkitys SRK:lle elintärkeä Erkki Reinikaisen arkiston "avaimenhaltijana"? ER:han ei ole luovuttanut omaa arkistoaan SRK:lle, jostakin syystä.

Paljon kysymyksiä. Vastauksina vain arvauksia.

Mutta: ei savua ilman tulta. Miksi kentällä on liikkunut arveluja Sepon ja SRK:n näkemyseroista? Ovatko nekin vain "Jumalan valtakunnan mustamaalausta", vaikka arvelijat itsekin ovat tuon valtakunnan asukkaita?

Äänestä
  • faktana, että Seppo Lohi kirjoittaa vl-liikkeen viime vuosisadan alun hajaannuksen historiaa, ei SRK:n historiaa. Sitä kirjoittaa A-P Palo.
    Lohen työ on siis ymmärtääkseni riippumatonta tieteellistä tutkimusta, mihin SRK:lla ei ole nokan koputtamista. Oman historiankirjoituksensa se on sen sijaan tilannut, ja voi sen kirjoittajan valita.

    Äänestä

  • tästä AP:n puheista. Mistä L kirjoittaa. Ja silloin ainakin hänen puheensa ei vastannut henkeen.

    Ja eräs toinenkin henilö,kuin aloin tarkistaa tätä asiaa, että oliko Ry tehnyt oikein. Niin kyllä tämä hoito vastasi oikealta.
    Tosin tämä henkilö on ulkona vl:istä, eikä nöyrtynyt parannukseen.

    Äänestä

  • "Onko Sepolla sellaista tietoa, että häntä ei passaa suututtaa? Vai onko Sepon merkitys SRK:lle elintärkeä Erkki Reinikaisen arkiston "avaimenhaltijana"? ER:han ei ole luovuttanut omaa arkistoaan SRK:lle, jostakin syystä. "

    ER on mielestäni huolellisesti harkinnut sen, ettei hänen arkistonsa tullut SRK:n käyttöön.

    Voihan olla, että arkiston hallintaoikeus toimii myös jonkinlaisena "kilpenä" SL:lle ja EP:lle.

    Äänestä

niin, että alat varoa kirjoittamasta tänne.
Tämä palsta tarvitsee Sinua ja sinunlaisiasi.

Äänestä
  • välillä mariallekin ihan oikeasti neuvon, nuhteen ja opetuksen sanoja. Kun Seppo on kirjoittanut hänelle oikaisupyyntöä, niin luulen hänen antaneen palautetta muistakin kuin vain siitä virheellisestä "huhusta", jota hän tällä palstalla esitti totuutena.
    Tämäkään ei välttämättä pidä paikkaansa, mutta korjatkoon Maria jos näin ei ole.

    Äänestä

  • antaa kirjoitti:

    välillä mariallekin ihan oikeasti neuvon, nuhteen ja opetuksen sanoja. Kun Seppo on kirjoittanut hänelle oikaisupyyntöä, niin luulen hänen antaneen palautetta muistakin kuin vain siitä virheellisestä "huhusta", jota hän tällä palstalla esitti totuutena.

    opillisista kysymyksistä täsmälleen samalla tavalla kuin ma ria, joten ma ria voi sen suhteen huoletta jatkaa kirjoittamistaan.

    Äänestä

  • Ei viime päivinä vain ole kauheasti kirkastunut näkemyksiä, miten toimien ne hommat mallikkaasti sujuisivat.

    Ehkäpä niitä taas ajallaan tulee. Erittäin tärkeätä keskustelua täällä käydään kaiken aikaa.

    Äänestä

  • antaa kirjoitti:

    välillä mariallekin ihan oikeasti neuvon, nuhteen ja opetuksen sanoja. Kun Seppo on kirjoittanut hänelle oikaisupyyntöä, niin luulen hänen antaneen palautetta muistakin kuin vain siitä virheellisestä "huhusta", jota hän tällä palstalla esitti totuutena.
    Tämäkään ei välttämättä pidä paikkaansa, mutta korjatkoon Maria jos näin ei ole.

    ei pidä paikkaansa.

    S.L lähestyi minua oikaisten ystävällisesti ainoastaan työhönsä liittyvän väärän tiedon. Tämän hän teki erityisen taiten ja rakkaudella, vaikka olisi syystä voinut toisinkin toimia. Käymämme keskustelun perusteella jäi vaikutelma lämminsydämisestä uskovaisesta miehestä.

    ...kuin nykyjohtajamme, jotka uhoavat kristillisissä (!) julkaisuissa hoitokokouksien uhreille kylmästi, että ANTEEKSIPYYNTÖÄ EI TIPU!

    ....ja omille joukoillekin PM:ssä vedetään TIUKKAA LINJAA.

    Äänestä

Paljoa en ehdi palstaa lukemaan, vain hajanaisesti sieltä täältä silmäilen. On erittäin hienoa, että Ma_ria tämän tänne kijoitti, kiitos sanoistasi, ja hyvää jatkoa. Olen ymmärryksellä ja anteeksi antamuksella suhtautumassa virheisiisi, niitähän meille kaikille joskus tulee. Ne kuitenkin pitävät meitä pienen paikalla, paikalla josta saamme uskoa itsemme autuaiksi Jeesuksen ansion tähden.

Siihen on lupa turvata vaikeinakin hetkinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ma_ria kirjoitti:

Surukseni joudun toteamaan, että olen tietämättäni tullut esittääkseni palstalla väitteen, joka ei pidä paikkaansa. Tämä väite koskee Seppo Lohen hyllyttämistä Srk:n historiankirjoittajan tehtävästä sekä hänen ja Srk:n yhteistyöhön liittyviä ongelmia.

Olen nyt saanut tämän tiedon suoraan itse Seppo Lohelta. Hän jatkaa edelleen historiankirjoittajana ja mitään ongelmia hänen ja Srk:n välillä ei ole koskaan ollut. Päinvastoin, hän on kokenut aina saaneensa työlleen täyden tuen.

Oma väitteeni ensinnäkin yhteistyön ongelmista perustui kentältä jo pitkän aikaa kantautuneisiin puheisiin. Viimeisen lausunnon, joka liittyi Seppo Lohen hyllyttämiseen, kuulin asiaa suhteellisen lähellä olevalta henkilöltä, joka kuitenkin äsken käydyssä keskustelussa myönsi A.P. Palolan siirtymisestä historiankirjoittajan paikalle tehdyn johtopäätöksen olleen hänen omansa. Tämän minä käsitin faktana ja välitin sen ajattelemattomasti eteen päin.

Haluan edelleen jatkaa tärkeäksi katsomaani rehellistä ja avointa keskustelua palstalla, mutta näen nyt hyvin selkeästi, että asia kääntyy helposti täysin päälaelleen, ellei varmistu moninkertaisesti esittämänsä tiedon todenperäisyydestä.

Olen itse nyt tullut em. tarkoituksessa antaneeksi lähimmäisistäni väärän todistuksen.

Esitän syvät pahoitteluni synnyttämäni sekaannuksen johdosta ja pyydän anteeksi kaikilta, joille tähän aiheeseen liittyvät kirjoitukseni ovat syystä aiheuttaneet pahaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu