Minulla on usein erittäin vahvoja pelkotiloja, joiden takia aikaisemmin en uskaltanut esim. yöpyö muualla kuin kotona, mennä leireille jne. Nykyisin se on helpottunut onneksi, mutta yksin ollessani kärsin niistä lähes aina.
Pelkään tolkuttomasti yliluonnollista. En tiedä miksi, ennen en edes uskonut mihinkään yliluonnolliseen tai maanpäälle näkymättömään elämään realistisesti, mutta nykyään uskon. Uskon ja ajattelen ettei se ole paha asia. Silti pelkään hysteerisesti, pelkään näkeväni kuolleiden ihmisten henkiä tai jotakin muuta, mitä en osaa selittää. Pelkään pimeää, metsiä, yksinoloa. Outoa on, etten pelkää mitään ns. realistisia pelonaiheita, kuten sitä että joku ryöstäisi, hakkaisi tai raiskaisi minut.
Joskus vain tunnen hiton vahvasti JONKIN muun läsnäolon ja se tunne on aina karmiva. Sinänsä jos vain uskoisin yliluonnolliseen, se ei haittaisi, uskoohan ihmiset jumalaankin.
Onko olemassa jotain paranormaalin fobiaa? Niin kauan kuin muistan olen ollut tällainen. Tunnistaako kukaan muu itseään? Tai onko kellään minkäänlaisia muita kokemuksia tällaisista asioista.. Muistakin peloista haluaisin kuulla kokemuksia.
Pelkään tolkuttomasti yliluonnollista. En tiedä miksi, ennen en edes uskonut mihinkään yliluonnolliseen tai maanpäälle näkymättömään elämään realistisesti, mutta nykyään uskon. Uskon ja ajattelen ettei se ole paha asia. Silti pelkään hysteerisesti, pelkään näkeväni kuolleiden ihmisten henkiä tai jotakin muuta, mitä en osaa selittää. Pelkään pimeää, metsiä, yksinoloa. Outoa on, etten pelkää mitään ns. realistisia pelonaiheita, kuten sitä että joku ryöstäisi, hakkaisi tai raiskaisi minut.
Joskus vain tunnen hiton vahvasti JONKIN muun läsnäolon ja se tunne on aina karmiva. Sinänsä jos vain uskoisin yliluonnolliseen, se ei haittaisi, uskoohan ihmiset jumalaankin.
Onko olemassa jotain paranormaalin fobiaa? Niin kauan kuin muistan olen ollut tällainen. Tunnistaako kukaan muu itseään? Tai onko kellään minkäänlaisia muita kokemuksia tällaisista asioista.. Muistakin peloista haluaisin kuulla kokemuksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla oli nuorena aivan samanlaisia, käsittämättömiä pelkoja paljon. Nyt eläkeiän lähestyessä olen miettinyt paljon lapsuuttani ja tajunnut, mistä pelkoni ovat peräisin. Minulla oli tunnekylmä ja "mykkä" koti, jossa ei voinut näyttää tunteitaan, eikä ilmaista mielipiteitään. Ulkoisesti kaikki oli hyvin.
Koska tunteita ei voinut näyttää, ne piti piilottaa ja esittää, ettei niitä ole. Siitä nousi pelko, että joku ehkä sittenkin paljastaa minut. Piti pitää entistä pontevammin pärjäämisen kulisseja pystyssä. Siis se pelko jäi minun päähäni.
Nyt olen alkanut ottaa etäisyyttä pelkooni. Pelottavissa tilanteissa rauhoitan itseäni puhumalla hiljaa, että ei hätää, lapsuuden tunnemyrskyt ne vain mellastaa, nyt olen aikuinen.
Tämä onkin vähentänyt pelkoja, vaikka kokonaan irti niistä en pääse koskaan.
Tämä on minun kokemukseni pelkäämisestä. Minua ainakin olisi auttanut puhuminen jonkin luotettavan ihmisen kanssa. Silloin ei ollut terkkariakaan. Peloista on myös kirjoja, muistaakseni ainakin Toskala on sellaisen kirjoittanut.
Mullakin on samanlaista yliluonnollisen pelkoa.Olen puhunut äitini kanssa joka on lähes kuusikymppijnen mummeli.Hän on nähnyt sekä kokenut yliluonnollisia koko ikänsä jo aivan pikkutyttönä.Hän on rauhoitellut minua kuitenkin aina kertomalla ettei usko että minulle tapahtuu yliluonnollista koska minä juuri pelkään sitä.Enkä koskaan todellakaan ole kokenut mitään yliluonnollista unihalvaustapauksia lukuunottamatta,noissa olen kokenut vaikka mitä.minä tahdon uskoa että tavallaan se mikä on pelkoa juuri suojelee sinua noilta kokemuksilta.Ei kenelläkään anneta enempää mitä kestää kokea.Ai niin vielä yksi asia äidiltäni opittuna kun jokin tai joku yliluonnollinen sinua kokeilee niin rukoile ääneen isä meidän rukousta,auttaa kuulemma ja saa pahan väistymään,En ole kovin uskovainen itsekään mutta uskon kuitenkin tuohon.Voimia pelkoihisi ja toivon todella että pääsisit peloistasi
noi sanat olivat kuin suoraan omasta suustani, nousi ihan tunteet pintaan, luulin että olen ihan yksin tän mun aisan kanssa.
Kuulostaapa tutulta. Ihan samanlaista minullakin oli nuorena, eikä keneltäkään voinut saada apua. Vanhempani olivat vihaisia että poltin lamppuja öisin ja vielä vihaisempia kun herättelin heitä väittäen nähneeni pahaa unta. Täytyy oikein ihmetellä miten selvisin ne ajat. Yöt olivat silmitöntä kauhua. Vieraissa paikoissa yksin yöpyminen mahdotonta.
Pelkäsin täysin samoja asioita kuin sinäkin. Taistelin pelkoja vastaan iltarukouksella, pitämällä valoja päällä, pitämällä radiota hiljaisella (vaikka pelkäsin kuulevani sieltäkin outoja ääniä) ja valvomalla.
Hieman vanhempana huomasin jonkun lehden lääkärinpalstalla jonkun toisen nuoren kirjoituksen. En ole lukenut koskaan masentavampaa vastausta; lääkäri totesi vain töykeästi ettei osaa auttaa.
Ei edes ohjannut eteenpäin hakemaan apua! Minua suretti niin tämän avunpyyntäjän kuin itsenikin puolesta.
Myöhemmin muistelen lukeneeni, että ko. ahdistus liittyisi aikuiseksi kasvamiseen (hmm..kovinpa pitkään kesti minulla). Olen kuitenkin varma, että nykyisin ongelma tiedossa ja hoidettavissa normaalin terveydenhuollon kautta, lähinnä kai psygologin avustuksella (keskustelemalla sekä tarvittaessa ahdistusta ja pelkotiloja poistavalla lääkityksellä).
Voisiko sinulla olla myös toinen samanlainen ongelma kuin minulla oli? Ei kehtaisi puhua ääneen sellaisista, joita ei usko itsekkään (mutta silti pelottaa). Jospa kokeilisit nettilääkärin vastaanottoa. Osaat sinä ainakin ensihätiin hyvin kirjoittaa.