tästä:
eli lastemme mummo ei halua nähdä lapsiamme, eikä minua. Hän näkee minua ja lapsiamme vain juhlatilaisuuksissa jotka mieheni suvun puolelta on.
Hän mielellään soittelee miehelleni ja kyselee kuulumiset, että osaa olla ajan tasalla asioistamme, jotta osaa kertoa jos joku kysyy. (liian noloa sanoa ettei tiedä)
Hän ei käy luonamme, se on aina jotenkin niin vaikeaa, eikä heille voi mennä, ilman että sovitaan etukäteen aika. Eikä meitä koskaan kutsuta sinne. Aniharvoin, ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Mummo asuu 15-20 km päässä meistä.
Joskus kun mainitsin hänelle asiasta, hän sanoi
että kokee olevansa epäonnistunut mummo, mutta olen sanonut hänelle ettei kukaan häneltä vaadi mitään. Kysehän on siitä, mitä hän itse elämältään haluaa. olen ainoastaan pahoillani lasten puolesta, joille toinen mummo on jäänyt aivan vieraaksi.
5-vuotias kysyi että kuka on -mummu, kun pyysimme häntä kerran puhelimeen. Hän ei enää tunnistanut mummuaan edes etunimeltä.
Myös minun äidilleni hän on ihmetellyt, kuinka hän "osasi" olla mummo heti. Eihän sitä minun mielestäni noin voi ajatella. Jokainen isoäiti joko iloitsee lapsenlapsistaaan tai sitten ei.
Hän on varakas nainen.Joskus hän on osallistunut suksien ostoon vanhemmalle lapsellemme, puoliksi hän suostui maksamaan ne.(silloin oli pakko pyytää, rahatilanteemme oli huono, ja ajattlimme, että kyllä kai nyt mummolta voi kysyä, kun hänellä ei pikkurahan puutetta ole)
Lapsemme saivat viime synttärilahjaksi 20 e, per nenä. He eivät saa mummoltaan koskaan mitään, eik kertakaikkiaan yhtään mitään.
Minulla oli mummo, joka ei ollut varakas, mutta hän antoi sirkusrahaa, leffarahaa, ja vei joskus kauppaankin ostamaan minulle jotakin pientä kivaa.
Mieheni äiti lupasi kaksi kesää sitten kolmevuotiaalle tyttärelleni, että hän pääsee mummille yökylään. Koskaan se ei käynyt, tyttäreni soitti itse mummille ja kysyi, kun hän oli aikansa kysynyt sitä minulta. Vastailin vain että mummilla on kai kiire, muuta sellaista.
Mieheni soitteli ja kyseli useaan otteeseen äidiltänsä, että sopiiko se yöjuttu. Joulunakaan se ei sopinut, vaan sitten tämä mummo sanoi että katsotaan sitten joulun jälkeen.
Vuoden jälkeen tyttäreni unohti onneksi asian, eikä ole enää kysellyt.
Mutta miksi mummi lupaa lapselle jotakin kivaa, eikä sitten pidäkään lupausta.
Hän myös lupasi lapsilleni viedä heidät sirkukseen. Sirkus tuli, ja minä sitten vein lapset sirkukseen, koska ei mummista taaskaan kuulunut mitään. Ajattelin silloin, ettemme enää kysele mummilta mitään, koska kaikki tuntuu niin vaikealta.
en ymmärrä häntä. Inhoaako hän miniäänsä (minua) niin paljon, että sen vuoksi käyttäytyy noin. en kertakaikkiaan käsitä.
Mutta en halua häntä tuomita, sillä en tiedä mitkä ovat oikeita syitä. ehkä hän vierastaa olla mummi?
Olen ajatellut niin, etten odota häneltä mitään, vaan jos sieltä päin joskus jotakin kivaa tulisi, otan sen kaiken iloisena ja positiivisena yllätyksenä.
Hän on ihminen, ja vapaa tekemään valintojaan. mutta luulisi, että ihminen, jonka kaksi omaa lasta ovat aikaihmisiä, olisi jo iloinen saadessaan pieniä lapsenlapsia. Ihmiset ovat erilaisia, niin mummitkin.
Kiinnostaisi tietää, miten muut mummit suhtautuvat lapssenlapsiin. Onko tällaisia mummuja nykyään paljonkin? Vai onko tämä meidän mummu ainoa laatuaan.
eli lastemme mummo ei halua nähdä lapsiamme, eikä minua. Hän näkee minua ja lapsiamme vain juhlatilaisuuksissa jotka mieheni suvun puolelta on.
Hän mielellään soittelee miehelleni ja kyselee kuulumiset, että osaa olla ajan tasalla asioistamme, jotta osaa kertoa jos joku kysyy. (liian noloa sanoa ettei tiedä)
Hän ei käy luonamme, se on aina jotenkin niin vaikeaa, eikä heille voi mennä, ilman että sovitaan etukäteen aika. Eikä meitä koskaan kutsuta sinne. Aniharvoin, ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Mummo asuu 15-20 km päässä meistä.
Joskus kun mainitsin hänelle asiasta, hän sanoi
että kokee olevansa epäonnistunut mummo, mutta olen sanonut hänelle ettei kukaan häneltä vaadi mitään. Kysehän on siitä, mitä hän itse elämältään haluaa. olen ainoastaan pahoillani lasten puolesta, joille toinen mummo on jäänyt aivan vieraaksi.
5-vuotias kysyi että kuka on -mummu, kun pyysimme häntä kerran puhelimeen. Hän ei enää tunnistanut mummuaan edes etunimeltä.
Myös minun äidilleni hän on ihmetellyt, kuinka hän "osasi" olla mummo heti. Eihän sitä minun mielestäni noin voi ajatella. Jokainen isoäiti joko iloitsee lapsenlapsistaaan tai sitten ei.
Hän on varakas nainen.Joskus hän on osallistunut suksien ostoon vanhemmalle lapsellemme, puoliksi hän suostui maksamaan ne.(silloin oli pakko pyytää, rahatilanteemme oli huono, ja ajattlimme, että kyllä kai nyt mummolta voi kysyä, kun hänellä ei pikkurahan puutetta ole)
Lapsemme saivat viime synttärilahjaksi 20 e, per nenä. He eivät saa mummoltaan koskaan mitään, eik kertakaikkiaan yhtään mitään.
Minulla oli mummo, joka ei ollut varakas, mutta hän antoi sirkusrahaa, leffarahaa, ja vei joskus kauppaankin ostamaan minulle jotakin pientä kivaa.
Mieheni äiti lupasi kaksi kesää sitten kolmevuotiaalle tyttärelleni, että hän pääsee mummille yökylään. Koskaan se ei käynyt, tyttäreni soitti itse mummille ja kysyi, kun hän oli aikansa kysynyt sitä minulta. Vastailin vain että mummilla on kai kiire, muuta sellaista.
Mieheni soitteli ja kyseli useaan otteeseen äidiltänsä, että sopiiko se yöjuttu. Joulunakaan se ei sopinut, vaan sitten tämä mummo sanoi että katsotaan sitten joulun jälkeen.
Vuoden jälkeen tyttäreni unohti onneksi asian, eikä ole enää kysellyt.
Mutta miksi mummi lupaa lapselle jotakin kivaa, eikä sitten pidäkään lupausta.
Hän myös lupasi lapsilleni viedä heidät sirkukseen. Sirkus tuli, ja minä sitten vein lapset sirkukseen, koska ei mummista taaskaan kuulunut mitään. Ajattelin silloin, ettemme enää kysele mummilta mitään, koska kaikki tuntuu niin vaikealta.
en ymmärrä häntä. Inhoaako hän miniäänsä (minua) niin paljon, että sen vuoksi käyttäytyy noin. en kertakaikkiaan käsitä.
Mutta en halua häntä tuomita, sillä en tiedä mitkä ovat oikeita syitä. ehkä hän vierastaa olla mummi?
Olen ajatellut niin, etten odota häneltä mitään, vaan jos sieltä päin joskus jotakin kivaa tulisi, otan sen kaiken iloisena ja positiivisena yllätyksenä.
Hän on ihminen, ja vapaa tekemään valintojaan. mutta luulisi, että ihminen, jonka kaksi omaa lasta ovat aikaihmisiä, olisi jo iloinen saadessaan pieniä lapsenlapsia. Ihmiset ovat erilaisia, niin mummitkin.
Kiinnostaisi tietää, miten muut mummit suhtautuvat lapssenlapsiin. Onko tällaisia mummuja nykyään paljonkin? Vai onko tämä meidän mummu ainoa laatuaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihmisiä on eriluonteisia, niin myös mummoja. Ei isoäitiys muuta ihmistä niin, että hänestä kuoriutuisi mukava, empaattinen, maailmaa rakastava olento, jollei hän aiemminkaan sellainen ole ollut.
Oma anoppini ei pidä minusta, mutta en murehdi asiaa, koska tunne on alusta asti ollut molemminpuolinen. Lapsenlapsestaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut. Tytön ollessa pieni lirkutteli kaikissa sukujuhlissa, että ensi kesänä sitten pääset meidän kanssa laivalle ja talvella otetaan mukaan etelään jne.
Vuosien myötä tyttökin oppi, että mummon lupaukset ovat katteettomia, kunhan höpöttelee omiaan halutessaan pitää vieraiden silmissä yllä kiiltäviä kulissejaan.
Ja ei, en ole myrkyttänyt tytön mieltä isoäitiään kohtaan, sen on nainen hoitanut aivan itse. Ja sama on toistunut mieheni veljenpoikien kanssa.
Minulle anoppi on yhdentekevä ihminen, mutta jos tilanne olisi toinen ja haluaisin yrittää, kutsuisin hänet saman pöydän ääreen ja keskustelisin asiat halki. Näin suosittelisin sinuakin tekemään. Muuten teilläkin lasten tultua aikuisikään isoäitiä puhutellaan vain etunimellä.
Onko mahdollista, että tämä mummo on esim.kaappijuoppo, joka ei sentakia pysty pitämään lupauksiaan?
heti mieleen. Tiedän kyllä että hän tykkää juoda viinejä, siis laadukkaita viinejä, ja sitä mummo miehensä kanssa todellakin juo.
Mutta kyllä kai se kaappijuoppous on verhottavissa viininmaisteluun, nautintollisen illallisen kanssa ja välillä ihan muutenkin vain.
Hänen sisarensa on viinaan menevä, joten miksei hänkin. En ole koskaan ajatellut tuota. Voit hyvinkin olla oikeassa!
...rakastan kaikkia kolmea lapsenlastani toidella paljon. Ensimmäisen lapsenlapseni kansaa meillä on aivan erityinen suhde kun olen vauvaasta asti paljon häntä hoitanut...ja poika on paljon ollut meillä (on nytkin)yökylässä.Kyllä sen pienemmänkin aika vielä koittaa kun vähän kasvaa.Joskus on ollut nämä molemmat pojat (1.3v ja 2.10kk) yhtäaikaa hoidossa, mutta se on aika raskasta kun ovat niin vilkkaita molemmat. Mutta mielellään heitä hoitelee.Nuorin on vasta 6vko, joten hän ei ole vielä hoidossa minulla ollut kun äitinsä ei vielä raaski antaa...eikä tietysti tarvitsekkaan:) tässä ollaan valmiina auttelemaan sitten kun tarvii.
Tänään kun vanhin poikani kysyi tuolta pikupojalta (2.10v) että onko hänellä jo tyttö ystävää? Poika sanoi että hänellä on mummi-ystävä
1950-luvulla, tuo kuuluu ikäluokan "itsekäsmummu-syndroomaan".
Älä yritä keskustella asioita halki niinkuin joku aiemmin ehdotti, se tulee tekemään asioita hankalammaksi vain.
Anna miehesi selvittää asia jos joku sen selvittää. Käyttäkää paljon tuota "lapsi soittaa ja kysyy", jos lapsia vaan kiinnostaa enää koko mummu. Ja kun näette, korostakaa kuinka mukavaa toisen mummon kanssa on. Niin ja sitä että "mikäs tuon mummon nimi olikaan". Todella veemäistä, mutta muu ei mene perille, eikä nääkään todennäköisesti, mutta saattaa ne jotain siellä korvien välissä liikauttaa. Jospa joskus.
Tsemppiä.
T. kahden lapsen äiti jonka oma äiti oli juuri tuollainen mummo ja oppi tavoille vasta kun oli välit poikki vuoden (eli älä anna palautetta, se kääntyy sinua vastaan)
että nämä nykyäidit unohtavat, että sillä mummullakin on oma elämä.
He ns. kouluttavat äitejään murjottamalla kun eivät saa heistä lapsenvahtia lapsilleen.
Nämä nykymummot ovat nuorekkaita ja haluavat nähdä ja kokea vielä.
He ovat lapsensa kasvattaneet ja voivat viimein keskittyä itseensä.
Sallikaamme se heille.
Jokaisen vuoro siihen mummouteen tulee ajallaan.
itsekäsmummusyndroomainen äitini halusi olla mummo, kailotti sitä kaikille, varasi mummolavierailuja varten lapselle omat lelutkin, puhui kuinka mökkeilee lapsen kanssa ja hoitaa sitä. Kuinka ollakaan, nämä eivät onnistuneetkaan, koskaan.
Ja minusta tuli se ilkiö joka on riistänyt äidiltään mahdollisuuden olla mummo, kun en enää voinut luottaa mummon hoitavan jos niin lupasi. Kerran hoitaminen onnistui, lapsi silloin 7kk eikä oma äitini olisi 2 tunnin hoitokeikan jälkeen halunnut edes antaa lasta takaisin kun oli niin kivaa. Siltikään sen jälkeen ei onnistunut, aina oli "ihanku oltas tulossa kipeeksi"-tarinaa. Ihan sama. Miehen äiti on ehkä liiankin uhrautuvainen mummo, mutta oikeasti olemassa lapsilleni.
"He ns. kouluttavat äitejään murjottamalla kun eivät saa heistä lapsenvahtia lapsilleen"
Mulla oma äiti murjotti, en minä. Se vaan on niin, etten pystynyt näkemään omaa osuuttani asiassa kuin ei myöskään äitini. Minä aion viisikymppisenä kyetä puhumaan ongelmista enkä hyökkää ovasta ulos ovia paiskoen.
kuitenkaan antaa pienille lapsille katteettomia lupauksia kivoista asoista, joita ei ole aikomuskaan lunastaa.
Nykymummumme saa olla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Enkä tuomitse, hän pistää omassa elämässään asiat tärkeysjärjestykseen.
Mutta eipä tarvitse udella myöskään muiden kautta mitä kuuluu, kun ei edes oikeasti kiinnosta. Eikä kukaan häntä tuomitse.
En todellakaan odota mummusta lastenhoitajaa, tai rahakonetta.
Mutta kun ei ollenkaan kiinnostunut lapsenlapsista, niin se on hiukan kummallista. Eikö?
saimme palkaksemme vuoden rauhan ja sitten lapsia arvostavan mummun.
teillä on noin että mummu karttaa eikä anna huomiota ja RAHAA !!!!!
Meillä taas niin, että itse mummona olisin vaikka kaiken aikani lapsenlapseni kanssa, antaisin kaiken omaisuuteni heidän hyväkseen, tekisin mitä váin nähdäkseni heidät onnellisena MUTTA !!! miniäni ei voi sietää minua, hän kokee rasitteena jokaisen pullapussin jonka sinne vien, jokaisen lapselle antamani lahjan jonka annan, jokaisen sylissäpidon ja lapsen hellittelyn ja leikin hänen kanssaan. Hän ei voi sietää että rakastan heidän lastaan ja annan hänelle huomiota. Joskus tuntuu että hän on mustasukkainen lapselleen koska on aina itse tottunut saamaan kaikkien huomion ja nyt joutuu jakamaan sen lapsensa kanssa.
ovat saaneet erilaisen kasvatuksen kuin mummoikäiset.
He ovat turhan tarkkoja näistä pullapussi yms. huomionosoituksista.
He ehkä kokevat sen jonkinlaisena uhkana.
Ns. varpaille astumisena.
Mistähän se johtuukin kun nämä nykyäidit ovat usein niin turhan kriittisiä.
Se on sitä tasa-arvoa. Nuori nainen ei enään ole automaattisesti suvun sylkykuppi.
rajoja? Voisiko siinä olla syy siihn miksi miniä ei anna mummolla lapsia?
Tai jos olet "liian" innokas, niin että miniä on mustasukkainen lapsestaan?
Kuinka vanha lapsi on? Jos pieni, tuo em. saattaa hyvinkin olla totta.
Millaisia rajoja tarvitsee mummo, joka vie pullapussin tuliaisiksi?
Mummoilla täytyisi olla kristallipallot, että tietäisi millimetrin tarkkuudella rajansa...
.. ja kinkkumittari pakarassaan, etteivät tunteet lapseen käy liian innokkaaksi.
Itse olen mummo, joka liikkuu miniälän liepeillä tuntosarvet metrin ilmassa ja haistelee tuulta ettei tule tehtyä anteeksiantamattomia mokia.
Naurattaa eräs mokani noin 10 vuotta sitten, kun vein vanhoja vauvanvaatteita kirpparilta miniäselle ja vauvalle tuliaisiksi.
Arvaahan sen, ettei miniän naama ollut kovin aurinkoinen.
Hävettää vieläkin! Tajusin vasta myöhemmin mokani.