Onko mummoilla

Minulla ja lellityllä veljelläni on perheet molemmilla.
Kun minä mieheni kanssa aloin rakentaa taloa, äitini kommentti oli, että kannattaako se, ja onko se nyt ihan viisasta ym. vanhempiani ei kiinnostanut koko asia.
Mutta kun veljeni alkoi rakentamaan, se oli tosi upea juttu, ja vanhempani aivan intona mukana täysillä projektissa. Äitini käytti valtavasti aikaa selvittääkseen kuinka mikäkin asia kannatti tehdä, hän vertailutti ja kilpailutti hintoja, hankki tarvikkeita ym. Isäni puolestaan työmaalla aamusta iltaan joka päivä alusta alkaen.
Minun lapsilleni ei ole koskaan osteltu mitään, eikä heitä ole pyydetty mummulaan yökylään, koska mummu väittää ettei tulisi toimeen toisen lapsenin kanssa, jolla löytyy omaa tahtoa, ja uskaltaa pistää hanttiin.
(minä olin kiltti kuin lammas pienenä, sillä pelkäsin äitiäni, ja siksi helppo lapsi"
Mutta veljeni lapsi on ollut aivan pienestä äidillämme yökylässä tasaiseen tahtiin vuosikaudet.
Nyt heille on tulossa toinen lapsi, ja mummi esitteli yhtäkkiä ostamiaan vaattita tulevalle lapsenlapselle.
En ole kateellinen veljelleni, enkä siitä, että joku saa vauvalleen vaatteita, vaan itsekin olen ostanut tälle tulevalle vauvalle vaatteita.
Mutta se, että tunnen itseni aina niin syrjityksi kaikessa.
En olisi osannut kuvitellakaan että äitini ostaisi isot kasat vaatteita minun lapsilleni kun odotin heitä.
Mutta toki veljeni ja hänen vaimonsa odotus on eri asia kuin minun ja mieheni perheenlisäykset.

Tämä juontuu aivan lapsuudesta asti. Muistan aina olleeni katkera siitä, että veljäni suosittiin. Minä olin aina se tyhmempi, aina syypää kaikkeen, aina se jonka piti antaa veljelle periksi, ym.
Muistan kuinka olin järjettömän vihainen siitäkin kun minun piti vielä yli 10 vuotiaana tehdä voileipiä veljelleni, joka oli 9 vuotias. KELATKAA!
Sanokaa mulle, jos olen aiheettomasti pahoilla mielin tästä? En ole veljelleni kateellinen, olen kateellinen äitini rakkaudesta, joka ei ole tasapuolista, ja se näkyy nyt myös kuinka hän kohtelee minun ja veljeni lapsia.
Minä rakastan veljeäni, hänen vaimoaan ja heidän lastaan, olen iloinen heidän tulevasta vauvasta mutta minulle tulee aina paha mieli kun olemme vanhemmillani kylässä yhtä aikaa. Siellä tulee joka kerta selväksi se, kuinka toisarvoinen minä tai minun perheeni asiat ovat vanhemmilleni.
Joskus ajattelen että synkistelen turhaan, ja ajattelen aivan väärin, mutta vaikka kuinka yritän, niin silti tuo paha olo tulee joka kerta kun veljeäni ylistetään tai hänen perheensä asioita otetaan huomioon tavalla, jota minulle ei ikinä kuunä päivänä tehtäisi.
Jo tämän kijoittamisesta tuli syyllinen olo.
Mitä ajatuksia tämä rehellisesti teissä herättää?
211829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Äitisi ei ole mikään kunnon äiti eikä kunnon mummo, sellaiset kun eivät aseta lapsia arvojärjestykseen. Ja äitisi tuo räikeästi esille sen tökeröllä käytöksellään. Oma äitini on kuollut enkä tiedä millainen hän olisi ollut mummona koska hän kuoli kun poikani oli muutaman kk ikäinen. Hän kylläkin piti pikkusiskoani aina parempana ja sen kyllä huomasi ja siitä mieleni monasti pahoitin. Aikuisiällä otin sitten puheeksi sen pikkusiskon suosimisen ja äiti väitti ettei sellaista ole tapahtunut, ehkä hän ei itse sitä ollut huomannut. Kohteleppa äitiäsi samoin kun hän sinua. Kehu miehesi äitiä ja esittele äidillesi mitä olet ostanut anopille esim äitienpäivä tai joululahjaksi äläkä sitten osta äidillesi mitään. Ehkä äidin silmät avautuu kun häntä kohdellaan samalla tavoin.

Äänestä

Olen huomannut että äidit usein suosii poikijaan.

Äänestä
  • kolmen veljen siskona huomannut saman, vaikka oma äitini ei noin räikeästi kyllä ole ikinä käyttäytynyt. Pojat myös ehkä säilyvät äidin "pikkupoikina" vaikka olisivat 30 vuotiaita.

    Äänestä

  • siis siinä mielessä että miehelläni on vanhempi sisko ja heillä se toimii täysin päin vastoin. sisko on aina vienyt niin isäänsä kuin äitiään mennen tullen, saanut varmaan kaiken mitä kehtaa pyytää ja loputkin pyytämättä kunhan "surkeuttaan" tarpeeksi valittaa.

    mieheni on ollut sitten taas tyytyminen siihen kakkososaan. joskus jotain saanut varmaankin huonon omantunnon johdosta. voi taas isosiskoa lahjoa kun vähän on muistanut pikkuveljellekin raapaista... karkeimpana esimerkkinä että sisko sai _kolmannen_ isin ostaman lähes uuden auton (eikä todellakaan ole tarpeen, voisi sen hankkia itsekin jos haluaisi) koska irtisanoi itsensä töistä 5 km päästä kotoa kun "ei ollut kivaa" ja otti työpaikan vastaan 60 km päästä kun se kuulostaa paljon kivemmalta... puhumme siis lähes nelikymppisestä tyttärestä!!! hänellä on kyllä erittäin hyvin toimeentuleva mieskin, komea omakotitalo jne... hassua vaan että senkin talon laatat ja ikkunat ja sälekaihtimet pappa betalar. ja kuinka paljon muuta, en halua edes tietää.

    en ole omasta puolestani katkera, eivät ole minun vanhempiani enkä koe sen olevan minulta pois. mutta olen surullinen mieheni puolesta jota asia myös selvästi satuttaa, mutta ei puhu siitä paljoakaan. hän taas kun muutenkaan ei ole koskaan ollutkaan luonteeltaan mikään toisilla maksattaja. hän on samanlainen kuin minäkin: jokainen olkoon oman onnensa seppä. ehkä tämä ei muuten minua paljon harmittaisi, mutta kun tämä touhu on jo yltänyt lapsiimme asti, niin kuin muillakin näemmä =/

    tyttären lapset ovat etusijalla lastenvahtia tarvitessa, ovat olleet yökylässä ja laivalla ja vaikka missä. kun syntyivät, mieheni vanhemmat hommasivat heille pinnasängystä ja turvaistuimista alkaen lähes kaiken. meille tuli yksi body ja potkarit kun esikoisemme syntyi. eikä hän ole sen kummemmin kelvannut yökylään kuin muuallekaan, vaikka mieheni joskus jopa kysyi suoraan kun olisimme tarvinneet kahdenkeskistä aikaa omien tulehtuneiden väliemme vuoksi (eivät liity appivanhempiin).

    no, aika näyttää mitä tästäkin tulee. mutta se on ainakin selvää, ettemme me tule milloinkaan sortumaan tuohon. olemme tehneet keskinäisen sopimuksen että mikäli jompikumpi huomaa edes pienintäkin epäoikeudenmukaisuutta lapsia kohtaan toiselta, siihen puututaan heti. tuskin näitä tilanteita kylläkään tulee, kumpikin lapsemme on meille äärettömän rakas ja kauan kaivattu....

    Äänestä

  • pettynyt myös... kirjoitti:

    siis siinä mielessä että miehelläni on vanhempi sisko ja heillä se toimii täysin päin vastoin. sisko on aina vienyt niin isäänsä kuin äitiään mennen tullen, saanut varmaan kaiken mitä kehtaa pyytää ja loputkin pyytämättä kunhan "surkeuttaan" tarpeeksi valittaa.

    mieheni on ollut sitten taas tyytyminen siihen kakkososaan. joskus jotain saanut varmaankin huonon omantunnon johdosta. voi taas isosiskoa lahjoa kun vähän on muistanut pikkuveljellekin raapaista... karkeimpana esimerkkinä että sisko sai _kolmannen_ isin ostaman lähes uuden auton (eikä todellakaan ole tarpeen, voisi sen hankkia itsekin jos haluaisi) koska irtisanoi itsensä töistä 5 km päästä kotoa kun "ei ollut kivaa" ja otti työpaikan vastaan 60 km päästä kun se kuulostaa paljon kivemmalta... puhumme siis lähes nelikymppisestä tyttärestä!!! hänellä on kyllä erittäin hyvin toimeentuleva mieskin, komea omakotitalo jne... hassua vaan että senkin talon laatat ja ikkunat ja sälekaihtimet pappa betalar. ja kuinka paljon muuta, en halua edes tietää.

    en ole omasta puolestani katkera, eivät ole minun vanhempiani enkä koe sen olevan minulta pois. mutta olen surullinen mieheni puolesta jota asia myös selvästi satuttaa, mutta ei puhu siitä paljoakaan. hän taas kun muutenkaan ei ole koskaan ollutkaan luonteeltaan mikään toisilla maksattaja. hän on samanlainen kuin minäkin: jokainen olkoon oman onnensa seppä. ehkä tämä ei muuten minua paljon harmittaisi, mutta kun tämä touhu on jo yltänyt lapsiimme asti, niin kuin muillakin näemmä =/

    tyttären lapset ovat etusijalla lastenvahtia tarvitessa, ovat olleet yökylässä ja laivalla ja vaikka missä. kun syntyivät, mieheni vanhemmat hommasivat heille pinnasängystä ja turvaistuimista alkaen lähes kaiken. meille tuli yksi body ja potkarit kun esikoisemme syntyi. eikä hän ole sen kummemmin kelvannut yökylään kuin muuallekaan, vaikka mieheni joskus jopa kysyi suoraan kun olisimme tarvinneet kahdenkeskistä aikaa omien tulehtuneiden väliemme vuoksi (eivät liity appivanhempiin).

    no, aika näyttää mitä tästäkin tulee. mutta se on ainakin selvää, ettemme me tule milloinkaan sortumaan tuohon. olemme tehneet keskinäisen sopimuksen että mikäli jompikumpi huomaa edes pienintäkin epäoikeudenmukaisuutta lapsia kohtaan toiselta, siihen puututaan heti. tuskin näitä tilanteita kylläkään tulee, kumpikin lapsemme on meille äärettömän rakas ja kauan kaivattu....

    Siis silleen kävi huono tsäkä meillä, että minun äitini suosii veljeä ja mieheni äiti tyttäriään. Omillaan on ollut pakko tulla toimeen.

    Äänestä

  • Ainakin tätini perheessä pitää paikkansa. Pojalle on mm. kustannettu kalliit harrastukset, kun taas tytär ei päässyt mihinkään. :-|

    Äänestä

ja varmasti sinulla on syysi siihen.
Sanoisin vain, että mummokin on vain ihminen ja ihan samalla tavalla hänellä kuin kenellä tahansa voi olla sympatiaa enemmän toiselle.
Eihän meistä kukaan pidä kaikista ihmisistä samalla tavalla ja taisaisen yhtäpaljon ja muumuillakin on tunteet.
Siitä se vain johtuu. Jos nyt sinä olet jäänyt vähemmälle niin sinun on vainse hyväksyttävä eikä tehdä elämästäsi vielä hankalampaa olemalla kateellinen ja katkera.

Äänestä
  • ei etsi omaansa eikä perustu mieltymykseen, vaan vanhempi rakastaa lastaan sen tähden, että tämä on hänen lapsensa. Valitettavasti monilta ihmisiltä vain puuttuu tämä oikea äidin- tai isänrakkaus. Siitä syntyy sitten tämä puolueellisuus, jota näissä viesteissä on kuvattu. Mielestäni äidin- tai isänrakkauden pitäisi ulottua myös kolmanteen ja neljänteen polveen asti tasapuolisena ja vankkumattomana.

    Äänestä

  • Mummi minäkin kirjoitti:

    ei etsi omaansa eikä perustu mieltymykseen, vaan vanhempi rakastaa lastaan sen tähden, että tämä on hänen lapsensa. Valitettavasti monilta ihmisiltä vain puuttuu tämä oikea äidin- tai isänrakkaus. Siitä syntyy sitten tämä puolueellisuus, jota näissä viesteissä on kuvattu. Mielestäni äidin- tai isänrakkauden pitäisi ulottua myös kolmanteen ja neljänteen polveen asti tasapuolisena ja vankkumattomana.

    Kenelläkään vanhemmalla ei ole oikeutta rikkoa lastensa keskinäisiä välejä suosimalla yhtä yli muiden.

    Äänestä

  • Mummi minäkin kirjoitti:

    ei etsi omaansa eikä perustu mieltymykseen, vaan vanhempi rakastaa lastaan sen tähden, että tämä on hänen lapsensa. Valitettavasti monilta ihmisiltä vain puuttuu tämä oikea äidin- tai isänrakkaus. Siitä syntyy sitten tämä puolueellisuus, jota näissä viesteissä on kuvattu. Mielestäni äidin- tai isänrakkauden pitäisi ulottua myös kolmanteen ja neljänteen polveen asti tasapuolisena ja vankkumattomana.

    ellei kykene rakastamaan kuin yhtä lasta niin parempi sitten jättää ne loput tekemättä kaikkien mielenterveyden vuoksi.

    itsellä ainakin äitinä on tismalleen yhtä suuri sydän molemmille lapsille.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    ellei kykene rakastamaan kuin yhtä lasta niin parempi sitten jättää ne loput tekemättä kaikkien mielenterveyden vuoksi.

    itsellä ainakin äitinä on tismalleen yhtä suuri sydän molemmille lapsille.

    toinen lapsistasi loukkaisi sinua todella pahasti tai tekisi jotain muuta sellaista joka aiheuttaisi sinulle onnettomuutta ? Rakastaisitko häntä samalla tavalla näkyvästi kuin toista, joka käyttäytyisi todella hyvin ja kunnioittavasti ?
    Näyttäisitkö rakkautesi samalla tavalla molemmille ?

    Äänestä

  • jos.... kirjoitti:

    Suosimisasiat syntyvät perhedynamiikassa jo varhain. Kyllä on äidissä vikaa, jos pikkulapsen toilailuista loukkaantyy niin sydänjuuriaan myöten loppuiäkseen kuin kerrot. Toisaalta kun lapsi on aikuinen, niin mitä sellaista hän voisi tehdä, että äiti loukkaantuu aikuisen lapsen valinnoista, ellei hän sitten tee rikosta äitiään kohtaan. Esimerkiksi lapsensa puolisovalinnasta ei äidillä ole mitään oikeutta loukkaantua, mutta sellaistakin kuulemma tapahtuu.
    Lapset eivät synny vanhempiaan varten, vaan vanhemmat ovat olemassa lapsiaan varten. Vauvan asia ei ole luoda suhdetta äitiinsä. Äiti on se jonka varassa on suhde omiin lapsiinsa, jos ei onnaa, syyttäköön itseään loukkaantumisen sijasta.

    Äänestä

  • erilaiset anopit kirjoitti:

    kukaan ei liene täällä kertonut mitään pikkulapsen tekemistä toilailuista ja niistä loukkaantumisista, eihän jos tarkemmin luetaan.
    Vasta nuoruudessa ja aikuisena ne toilailut voivat olla sitä luokkaa että loukkaavat jotakuta, sen kai me ymmärrämme, kun kukaanhan ei liene meistäkään täydelinen.
    Omalla kohdallani ei ole kokemusta, mutta puhunkin ihmisistä yleensä.

    Äänestä

  • jos.... kirjoitti:

    toinen lapsistasi loukkaisi sinua todella pahasti tai tekisi jotain muuta sellaista joka aiheuttaisi sinulle onnettomuutta ? Rakastaisitko häntä samalla tavalla näkyvästi kuin toista, joka käyttäytyisi todella hyvin ja kunnioittavasti ?
    Näyttäisitkö rakkautesi samalla tavalla molemmille ?

    kaikin mahdollisin tavoin ja osoittaa heille, että he ovat _jokainen_ tärkeitä ja ainutlaatuisia omalla tavallaan.

    ja kyllä, rakastaisin lastani siitä huolimatta vaikka hän loukkaisikin minua. tosin, vaikea on keksiä asiaa mikä minua loukkaisi niin kovin, koska hänen elämänvalintansa esimerkiksi ovat hänen elämänvalintojaan. on kypsän vanhemman merkki, että osaa myös päästää lapsistaan irti. hyväksyä ja tukea heidän kasvunsa itsenäisiksi aikuisiksi, jotka tekevät/ovat vastuussa itse omista asioistaan ja päätöksistään. mutta hänen valintansa eivät voi olla minun rakkauteni JA tasapuolisuuteni mittari!!!

    edelleen olen sitä mieltä, että ellei kykene selvittämään itselleen sitä asiaa, että jokainen meistä, niin myös lapsemme, on oma persoonansa omine vikoineen ja ihanuuksineen, tekee omat ratkaisunsa, eivätkä ne ole aina kaikkien mieleen, niin sitten on parempi olla tekemättä niitä lapsia. et voi etukäteen määrätä millaisen lapsen saat ja jos sydän on valmis asettamaan omat lapset eriarvoiseen asemaan niin niitä ei tule tehdä. tai ehkä sitten se yksi, hän saa joka tapauksessa kaiken vaikka miten "loukkaisi" äitiään.

    syystäkin puhutaan "äidinrakkaudesta". se tarkoittaa, että äiti on aina äiti lapsilleen ja sydämessä on jokaiselle yhtä suuri paikka. on äidin vastuu ja velvollisuus jakaa huomionsa tasapuolisesti. hän on se aikuinen vanhempi!!!

    muut "rakkaussuhteet" ovatkin sitten eri asia tässä maailmassa, niissä voit toimia omien "loukkaantumisiesi" pohjalta.

    Äänestä

lapsia. Kaikki me olemme epätäydellisiä.
Kun ymmärtää itse olevansa epätäydellinen ja hyväksyy sen, niin ei niin paljon häiritse toistenkaan epätäydellisyys.
Monesti lapsessamme häiritsee se, että näemme hänessä samat viat kuin itsessämmekin.
Näin juuri äidit näkevät omat vikansa tyttärissään ja taas isät pojissaan.
Olen omassa perheessäni myös huomannut, että sisarkateus ei poistu vanhanakaan.
Monesti jo lapsena vanhempi sisarus on kateellinen nuoremmalle, ja taas nuorempi ei pidä siitä, että vielä vanhanakin vanhempi sisarus luulee tietävänsä kaiken paremmin.

Äänestä

Mummo on monesti sanonut minua suosikkilapsenlapsekseen. Lähinnä se johtuu siitä, että kaikista lapsenlapsista minä olen hänen kanssaan eniten tekemisissä. Perheeni nimittäin asuu hänen naapurissa, serkkuni melkein toisella puolella suomea.
Täytyy sanoa, että olen hyvä kuuntelija, joten meillä on mummon kanssa syvällisiä keskusteluja. Olen hänen keskimmäisen lapsensa keskimmäinen lapsi. Ehkä en ole kotona saanut niin paljon huomiota kuin sisarukset ja sen vuoksi viettänyt aikaa mummolassa.
Ei mummo kuitenkaan minua rahallisesti lelli, ja kyllä hän muistakin lapsenlapsistaan puhuu.

Äänestä
  • miten kokee mummon. Toisia ei voi muuttaa. On vaan katsottava peiliin. Kaikilla ei vaan suju kaikkien kanssa. Onneksi aina jollakin sujuu jonkun kanssa.
    Olen itse mummi kolmelle lapsenlapselleni, mutta minulla itselläni ei ole ollut koskaan mummoa.
    Rakastan näitä kolme kyllä mahdottomasti.Yritän olla tasapuolinen. Olen kyllä huomannut mustasukkaisuutta esiintyvän, kun he ovat meillä yhtäaikaa. Pienemmmät kun vaativat enemmän huomiota.
    Mieluummin otankin hoitoon aina yhden kerrallaan, jolloin hän saa kaiken huomioni.

    Äänestä

Tuo kertomasi oli monella tavalla kuin meidän perheestä, sillä erotuksella että minä olen pienestä pitäen ollut se lellikki.

Siskoni on ollut hyvin katkera kokemastaan aliarvostoksesta, joka jatkuu edelleen, niin isän kuin äidinkin suunnasta.

Siskoni on jo hyvin nuoresta pitäen (jo murrosiän kynnyksellä, ellei jopa aiemmin) antanut avoimesti palautetta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, mikä on aikaa myöten vain huonontanut etenkin hänen ja isän välejä. Itseni olen tuntenut tässä kuviossa ulkopuoliseksi. En todellakaan ole kaivannut äidin tai isän lellittelyä. Monesti olen kuitenkin lellittelystä johtuen saanut siskon kateuden niskaan ja koen että olen joutunut korvaamaan vanhempien arvostuksen puutetta hänelle mm. toistuvina palveluksina.

Nyt kuvioon on tulossa lisämaustetta. Siskolle syntyi lapsi kesän kynnyksellä. Vanhempamme ovat olleet lapsen tulosta iloisia, ainakin ovat olleet hyvin positiivisia lasta kohtaan, siskoa kohtaan eivät ehkä aina niin positiivisia. Meidän perheeseen taas on tulossa esikoinen loppusyksyn aikana.

Emme jääneet odottelemaan kuvion kehittymistä eteenpäin. Helpoin ratkaisu, joka onneksi oli mahdollinen myös toteuttaa ja sopi muutenkin elämäntilanteeseemme, oli muuttaa kokonaan toiselle paikkakunnalle. Näin lapsemme ja siskon lapsen ei tarvitse ainakaan omalla kohdallaan "taistella" vanhempiemme huomiosta, ainakaan päivittäin (sikäli jos meidän vanhempien huomio heille niin tärkeää onkaan). Ehkä sisko saa kuitenkin jatkossa enemmän oikeutettua arvostusta, kun hänen lapsensa on se, jota on mahdollista lähes päivittäin "lelliä".

Äänestä

oma tarinani. Meidän perheessä myös veljeä lellitään ja hänen projekteissaan ollaan mukana.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että en apua pyydä, enkä sitä tarvitse. Pärjään omillani. Mikäli veljeni tarvitsee apua, suotakoon se hänelle. Olen pienestä pitäen ollut omatoiminen, enkä ole toisilta kysellyt liion neuvoja tai apuja.

Äänestä
  • 1930 – 1960 luvuilla syntyneet, nyt aikuisten vanhemmat, ovat kasvaneet paljolti juurin vanhanajan kasvatus periaatteiden mukaan.
    On tarvittu erilliset lait naisten yhdenvertaisuudesta; periä omistaa käydä palkkatyössä hallita omaisuuttaan ja saada apua; 1973 Laki lasten päivähoidosta (L 36/1973)
    Tuo epätasa-arvo tuntui pahalta, siihen asti, kun tapasin samoin kohdeltuja ja keskustellen löysimme syyn historiasta, emme siitä että olimme naisia.

    Meillä nimenomaan äiti hoiti asian kauppakirjoilla: ei mennyt perintövero eikä lahjaveroa. Seitsemästä lapsesta, vain pojat saivat ostaa kiinteän omaisuuden, ikää kaupanteon aikana ostajilla oli 4 vuotta ja 19 vuotta. Tytöt eivät saaneet mitään edes irtaimesta, siitäkin oli kauppakirja.

    Äänestä

TÄMÄN PALSTAN TARKOITUS=

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001623
Isovanhempien jutut:
Tervetuloa mummut ja vaarit, ukit ja mummit, isoäidit ja isoisät keskustelemaan lapsista ja lapsenlapsista.

SIIRTYKÄÄ MUISSA ASIOISSA SEURAAVILLE PALSTOILLE =

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000288&subcat=630
Anoppi & appi
Keskustele anopista ja appiukosta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000376&subcat=1047
Väsymys ja masennus
Äitiys ei aina ole yhtä auringonpaistetta. Väsymys ja masennus saattavat iskeä ajoittain. Keskustele näistä oireista ja tue apua tarvitsevia.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000113&subcat=1015
Keskustele isyydestä ja isän roolista perheessä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=695&subcat=1049
Tuuleta hetki ajatuksiasi täällä. Pääroolissa on äiti itse, ei lapsi tai isä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suosikkilapsenlapsia? kirjoitti:

Minulla ja lellityllä veljelläni on perheet molemmilla.
Kun minä mieheni kanssa aloin rakentaa taloa, äitini kommentti oli, että kannattaako se, ja onko se nyt ihan viisasta ym. vanhempiani ei kiinnostanut koko asia.
Mutta kun veljeni alkoi rakentamaan, se oli tosi upea juttu, ja vanhempani aivan intona mukana täysillä projektissa. Äitini käytti valtavasti aikaa selvittääkseen kuinka mikäkin asia kannatti tehdä, hän vertailutti ja kilpailutti hintoja, hankki tarvikkeita ym. Isäni puolestaan työmaalla aamusta iltaan joka päivä alusta alkaen.
Minun lapsilleni ei ole koskaan osteltu mitään, eikä heitä ole pyydetty mummulaan yökylään, koska mummu väittää ettei tulisi toimeen toisen lapsenin kanssa, jolla löytyy omaa tahtoa, ja uskaltaa pistää hanttiin.
(minä olin kiltti kuin lammas pienenä, sillä pelkäsin äitiäni, ja siksi helppo lapsi"
Mutta veljeni lapsi on ollut aivan pienestä äidillämme yökylässä tasaiseen tahtiin vuosikaudet.
Nyt heille on tulossa toinen lapsi, ja mummi esitteli yhtäkkiä ostamiaan vaattita tulevalle lapsenlapselle.
En ole kateellinen veljelleni, enkä siitä, että joku saa vauvalleen vaatteita, vaan itsekin olen ostanut tälle tulevalle vauvalle vaatteita.
Mutta se, että tunnen itseni aina niin syrjityksi kaikessa.
En olisi osannut kuvitellakaan että äitini ostaisi isot kasat vaatteita minun lapsilleni kun odotin heitä.
Mutta toki veljeni ja hänen vaimonsa odotus on eri asia kuin minun ja mieheni perheenlisäykset.

Tämä juontuu aivan lapsuudesta asti. Muistan aina olleeni katkera siitä, että veljäni suosittiin. Minä olin aina se tyhmempi, aina syypää kaikkeen, aina se jonka piti antaa veljelle periksi, ym.
Muistan kuinka olin järjettömän vihainen siitäkin kun minun piti vielä yli 10 vuotiaana tehdä voileipiä veljelleni, joka oli 9 vuotias. KELATKAA!
Sanokaa mulle, jos olen aiheettomasti pahoilla mielin tästä? En ole veljelleni kateellinen, olen kateellinen äitini rakkaudesta, joka ei ole tasapuolista, ja se näkyy nyt myös kuinka hän kohtelee minun ja veljeni lapsia.
Minä rakastan veljeäni, hänen vaimoaan ja heidän lastaan, olen iloinen heidän tulevasta vauvasta mutta minulle tulee aina paha mieli kun olemme vanhemmillani kylässä yhtä aikaa. Siellä tulee joka kerta selväksi se, kuinka toisarvoinen minä tai minun perheeni asiat ovat vanhemmilleni.
Joskus ajattelen että synkistelen turhaan, ja ajattelen aivan väärin, mutta vaikka kuinka yritän, niin silti tuo paha olo tulee joka kerta kun veljeäni ylistetään tai hänen perheensä asioita otetaan huomioon tavalla, jota minulle ei ikinä kuunä päivänä tehtäisi.
Jo tämän kijoittamisesta tuli syyllinen olo.
Mitä ajatuksia tämä rehellisesti teissä herättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu