Hei!
Olen vajaa 30 v nainen ja olen maistanut eka kerran alkoholia ollessani 13 v. 14- vuotiaasta alkoivat satunnaiset viikonloppukännit ja ne jatkuvatkin yhä. Ainoastaan yksi, noin 9kk jakso on elämässäni ollut täysin kuivaa aikaa, ei raskauden, vaan muun henk. koht. asian takia.
Mietin tässä vain, että onkohan mulla a- ongelmaa? Omasta mielestäni en ole alkoholisti, mutta juomistani minun olisi syytä kenties miettiä...
Nimittäin sairastan masennusta ja minulla on siihen lääkitys. Jotenkin viina eisovi minulle ollenkaan; välillä on kivoja iltoja, välillä haastan riitaa jne. Muisti menee tosi usein ja harvoin pystyn pitämään jotain rajaa juomisellani, vaan juon niin kauan kunnes sammun tai en PYSTY enää juomaan. Juon myös välillä yksin kotona, ja voin juoda itseni ihan yksikseen kotona humalaan saakka, kun en jaksa lähteä baariin tai kukaan kavereistani ei lähde....
Juon alkoholia noin 2-4 kertaa kuukaudessa. En tissuttele kotona siis paria siideriä/ilta tai viinilasi/ ilta, vaan kun otan, juon itseni aina humalaan.
Morkkis on kamala ja krapulat voivat kestää jopa 3 päivää. Olen ollut myös töistä pois tänä vuonna 2-3 kertaa krapulan takia. Joskus saatan loiventaa edellisillan baari- iltaa vielä seuraavanakin päivänä. Sitä pääni ei kestä ollenkaan. Siis seuraavana päivänä masentaa TODELLA ja sitä seuraavana jne. Välillä olen vain maannut 2 päivää sangyssä ja itkenyt. Krapulan vuoksi.
Olen myös saanut elämässäni 2 rattijuopumustuomiota, sillä nuoruuteni oli villi ja alkoholi muuttaa persoonallisuuttani, niin että voin tehdä jotain tosi typerää!
Siltikin tykkään ottaa alkoholia aina silloin tällöin; mennä baariin kavereiden kanssa ja puhua potaskaa, rentoutua jne. Myös kaikki ystäväni tekevät niin. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa.
Silti välillä mietin, että olenkohan alkkis tms. Pystyn hyvin olemaan ilman viinaa, mutta sitten jos otan, otan helposti liikaa. Olen aina tehnyt niin. En osaa lopettaa ajoissa,kun on niin kivaa ja maistuu...
Toisaalta taas krapulani ovat sitä luokkaa, että saatan oksentaa seuraavana päivänä 18 h putkeen, ja sen on tosi rankkaa. Johtuu ehkä lääkityksestäni ja huonosta peruskunnostani?
Mitä mieltä olette?!?
Olen huomannut, että muutenkin lääkitsen masista ja ahdistusta joko JUOMALLA, syömällä tai sitten otan jotain nappeja....siis aina välillä, kun ahistus kasvaa tarvittavan suureksi. Ei se kyllä normaalia ole!
KÄyn töissä säännöllisesti enkä absolutistiksi halua. Olisiko teillä jotain hyviä vinkkejä, miten hallita omaa juomistaan????
Toisaalta tuntuu että olen ihan samanlainen kuin kaikki muutkin jotka ottavat viinaa, en sen enempää alkkis enkä sen vähempää. Itseäni kyllä syyllistän ja otan krapulat raskaimmin kuin kaverini...
Alkoholiongelma?
15
10296
Vastaukset
http://www.paihdelinkki.fi/
Pari hyvää kirjaa:
- AA:n Iso Kirja
- Raimo O. Kojo: Eroon viinasta- se kasvoi ja alkoi v..ttuttaa
Eli se masennus, joka siitä alkoholista mulle tuli syveni vain koko ajan, kun join. Vaikka vähensinkin ja harvensin itseäni kohtuu käyttöön, niin ei auttanut tilanne vain eteni, niin että jos otin kahtena iltana kuussa, niin masennus alkoi jo silloin kun otin, joten otin enemmän ja sain buustattua sen masiksen pois. No masikset jatkui seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Kolmas päivä ok. No arvelin kestäväni sen ja jatkoin harvoja ottokertoja, vaan ei auttanut masennus syveni ja pidentyi 4- 5 päivään viinan juonnin jälkeen.
Lopulta polttelin pilveä, joka toimi ok. Sain vähennettyä sillä alkoholin kulutusta, tajusin lopulta lopettaa juomisen kokonaan.
sitten alkoi se pilvi rassata, sekin toi masennuksen aluksi 1-2 min polttelun jälkeen ja synkät ajatukset. Sitten se tasaantui ja oli hyvä olla. Jatkoin sitäkin, mutta sekin tuli tiensä päähän. Joten lopetin senkin polttelun ja olen nyt täysin raitis. Pilven poltto oli helppo lopettaa, siihen en jänyt niin koukkuun kuin alkoholiin ja se auttoi minut eroon alkoholista.
se pilvi auttoi paremmin kuin bentsot. Se pakotti kohtaamaan ongelmat ja käsittelemään ne, ajattelemaan ja tuntemaan näkemään syvemmälle. Tuska oli välillä kova, mutta sen jotenkin vain kesti. Bentsot vain jumitti pään ja ongelmat jäi.
Kokeilin just noita diapameja ensin vaan niistä vasta p...fiilis tuli. Nollas pään kokonaan. Tunteet kaikki oli poissa oli vain tyhjä välinpitämätön olo. Ne ei auttaneet yhtään saivat vain "ajatuksen valon" sammumaan. Joten jätin ne heti alkuunsa.
Suosittelen lopettamaan kokonaan alkoholin ja kaikkien aineiden käytön pikkuhiljaa. Alkoholin ennenkaikkea se on syy lopulta masennukseesi, vaikket sitä tiedosta nyt. Ajattelet, että se masennus johtuu jostain mitä olet tehnyt tai mitä on sattunut, siinä sulle syy juoda.
Lopulta kun tarpeeksi pohdit, miksi on jotain sattunut tai miksi olet jotain tehnyt sopimatonta itsellesi, niin löydät sen syyllisenkin se johtuu siitä alkoholista ja sen holtittomasta käytöstä.
Alkoholista se minun masennus alkoi ja siihen se loppui. Kun lopetin sen käytön. ei heti mutta ajan kanssa.
Tosin en ole nyt täysin aineista raitis poltan edelleen tupakkaa. Haluaisin siitäkin eroon. Se on hiukan vaikeaa, mutta olen onnistunut lopettamaan.
Huumeilla ja alkoholilla ei lopultakaan ole suurta eroa. Se on alkoholi keskivahva huume ja ongelmatkin sen mukaiset. Pilvi on mieto huume joten ongelmatkin siitä oli pieniä. Joten se oli helppo lopettaa ja loiventaa sillä itsensä eroon alkoholista. En silti suosittele se on laitonta ja politiikka kiristyy edelleen.
Mutta kun yritäst eroon viinasta, niin kulje aina mielialalääkityksessäsi miedompiin lääkärin määräämiin lääkkeisiin älä annma nostaa annoksia tai itsesi siirtyä vahvempiin. Se johtuu toleranssin kasvamisesta lääkkeisiin. Ja lopulta ole suossa niidenkin kanssa. - Alkoholistit ovat selkärang...
miksi kirjoitat tänne jos et ole edes aikeissa lopettaa juomistasi. Miten luulet asian paranevan jos jatkat juomistasi?
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka töpeksivät kännispäissään, katuvat tekojaan ja silti jatkavat juomista.
Vastaus kysymykseesi on yksinkertaisesti kyllä, kyllä sinulla on alkoholiongelma ja vieläpä paha sellainen. Jos haluat eroon ongelmastasi on siihen vain ja ainoastaan yksi konsti ja se on alkoholin käytön totaalinen lopettaminen.
Voisin lyödä vaikka vuoden palkkani vetoa siitä ettei sinusta ole lopettamaan alkoholin käyttöä. Juu juu, kyllä sinä siihen pystyisit jos haluaisit joo joo. Olen kuullut noita samoja lässyn lässyn selityksiä niin monet kerrat, että ne alkaa jo ottamaan päähän.
Jatka vaan juomistasi ja elämäsi pilaamista ja siinä sivussa myös muiden elämän pilaamista. Varsinkin jos satut vielä autoa ajamaan kännispäissäsi. Minun silmissä sinä olet säälittävä luuseri. Tai ehkä en sääli sinua vaan ennemminkin halveksin.- voi hyvää päivää
parempi mieli?
- kun kalikka kalahti.
voi hyvää päivää kirjoitti:
parempi mieli?
No, jospa tuo kirjoittaja sai paremman mielen.
Vaan taitaapa olla minunkin mielestä aivan oikeassa. Ei nyt olisi noin v...mäinen kuitenkaan tarvinnut olla.
Vaikka kyllä tämäkin koira koiran tunnistaa. eli tämän avauksen tehneellä on selvästi suht. vakava alkoholiongelma.
Niin vakava, ettei tämä kirjoittelu tänne häntä auta. Hän juo edelleen, kunnes jotain todella pysäyttävää tapahtuu.
Itse join ja join. Minut kerran tavallaan "raiskattiin". Olin niin kännissä, etten välittänyt p...kaakaan, kuka mua panee. sitten aamulla olin niin kauhuissani, että pakotin "unohtamaan" tapahtuman. Ajattelin, ettei tuota saa koskaan enää tapahtua, että hallitsen itseni. No suunnilleen sama tapahtui uudelleen. Sitten palautui mieleeni se ensimmäinenkin tapaus. siihen loppui minun alkoholin käyttö. Tajusin, etten ole oma itseni enkä hallitse itseäni kännissä, joten oli pakko lopettaa. - Jammjamm
kun kalikka kalahti. kirjoitti:
No, jospa tuo kirjoittaja sai paremman mielen.
Vaan taitaapa olla minunkin mielestä aivan oikeassa. Ei nyt olisi noin v...mäinen kuitenkaan tarvinnut olla.
Vaikka kyllä tämäkin koira koiran tunnistaa. eli tämän avauksen tehneellä on selvästi suht. vakava alkoholiongelma.
Niin vakava, ettei tämä kirjoittelu tänne häntä auta. Hän juo edelleen, kunnes jotain todella pysäyttävää tapahtuu.
Itse join ja join. Minut kerran tavallaan "raiskattiin". Olin niin kännissä, etten välittänyt p...kaakaan, kuka mua panee. sitten aamulla olin niin kauhuissani, että pakotin "unohtamaan" tapahtuman. Ajattelin, ettei tuota saa koskaan enää tapahtua, että hallitsen itseni. No suunnilleen sama tapahtui uudelleen. Sitten palautui mieleeni se ensimmäinenkin tapaus. siihen loppui minun alkoholin käyttö. Tajusin, etten ole oma itseni enkä hallitse itseäni kännissä, joten oli pakko lopettaa.Miulla oli aikonaan myös tuommonen ongelma.
Olin ihan deeku!
Halusin oppia hallitsemaan juomistani ja opinki.
Muutamia aikoja meni niin, ettei mitää hätää.
Oli kivaa kun sialla rapakossa.
Sitten vaan aina välillä lipesi ja tuli mokailtua. Vitutti ja hävetti!
Mikä avuksi?
Täys käännös!
Ei tippaakaan viinaa ei missään muodossa!
Lenkille, syömään, tanssimaan jne, muttei viinaa.
Niin olisin kyllä jo lopettanut aiemmin, mutta kun vaimo ei ilmeisesti osaa relata muuten kuin pienesti tihneessä ja hän taas ei halunnut nappailla yksin jne.
Ihan oikeasti asia oli näin.
Sitten minä totesin, ettei minun tarvitse kantaa huolta hänen rentoutumisistaan.
Jos hänellä on ongelma niin sen ratkaisu on hänen tehtävänsä - ei minun.
Tämä minun päätökseni saattaa johtaa jopa eroon, koska tämä ei ole meidän ainoa ongelmamme, mutta jos näin käy niin antaapa mennä vaan.
Minulla on pirun paljon hauskempaa kun en tarvitse miettiä, että mitä vittua sitä tuli taas tehtyä ja sanottua.
Sitä paitti seksikin maistuu paremmalta selvänä... ja kaikki ne ihanat perversiot... no saatana - mitäs minä höpäjän?
- kokemusta on
Lääkitset masennusta juomalla,ja alkoholi masentaa sinua,kuitenkin odotat vain viikonloppua tms että pääset ottamaan masennuslääkettä.Sillon juomises on "hallinnassa" kun lähet pitämää hauskaa,mut ku vedät jurrin tarpeeseen vetää jurri,silloin menee överiksi.Eikö niin?
Nollatoleranssi on sulle ainoa oikea vaihtoehto,älä edes kuvittele että voit silloin tällöin muutaman ottaa.
Olen ite "korjaillu" burnouttii brenkulla huonoin tuloksin---> juomisen ja kaiken muun takia terapiaan---> luulo et juominen hallinnassa ---> A-klinikalle
Huomasin et parasta raittiudessa on se,et kaverit ja perhe jäi muu paskasakki häipy mun elämästä.
Itse et pärjää,apua joudut hakemaan. - kyllikki2345
onkin jo vierähtänyt!!! Katsoin vain tuota päivämäärää...
Kiitoksia vastauksistanne, tulihan sieltä asiallisia ja asiattomia, ei siinä mittään!!!
Joo, tilanne ei ole muuttunut oikeestaan kuukaudessa mitenkään...en oo tässä nyt absolutistiksi ryhtymässä, en ainakaan vielä. On ollut ihan kivoja iltoja pari kappaletta, jotka ovat piristäneet mua todella :-) on vain oltu ns. ihmisiksi!
Mutta sen edelleen huomaan, että krapulassa tuo morkkis on 1000 kertaa pahempi kuin frendeilläni. Tai sanotaan että päivän krapulat vielä joskus menee, mutta sitten kun tulee näitä 3 3 päivää niin HUH HUH!
Mutta hengissä edelleen ollaan ja välillä ahistaa enemmän, välillä vähemmän...
Ei tässä nyt mitään järkeä ollut tänne kirjoittaa muuta kuin että mukavaa syksyn jatkoa teille kaikille!!! - 15 v raitis
käy sivulla www.alkoholiongelma.fi
niin olen kauan ollut raittiina absolutisti, en tiedä mitä olen menettänyt, kivoja ryyppyhetkiäkö, ei vaan saanut uutta tilalle, vaihdoin kaveri piiriä ym, aloin liikkumaan missä ennen en ollut kulkenut, olin utelias. En pelännyt tarttua uusiin haasteisiin, jos jatkoin juomistani olisin ollut samoilla tapa tapahtuma samoissa rutiineissa, mitä elämää se olisi ollut.
se siitä, olet alkkis, itsehän kysyit!
Mutta hyvää uuta vuotta - -_niko_-
Itse raitistuin jo 20-vuotiaana, kun tulivat ongelmat niin suoraan päin näköä ettei niitä enää kyennyt kieltämään ja kiertämään. Alkoholisti/Päihdeongelmainen kieltää sairautensa loppuun asti, se on tämän taudin suuri traagisuus.
Eniveis, itse sain uuden raittiin elämän AA:n kautta. Kynnys ensimmäiseen AA-kokoukseen on äärettömän korkea ja pelottava. Mutta "suureen tuntemattomaan" hypänneenä voin kertoa, että helpotus on suunnaton, kun ei enää sen jälkeen ole tarvinnut taistella viinan suhteen. - s
Kiva kun kirjoitit oman tarinasi joka on muuten samanlainen kuin omani. Olen 27-vuotias poika ja olen alkoholisti. Halusin sanoa sinulle neuvona etta kysy itseltasi onko juominen OIKEASTI niin mukavaa etta kannattaa olla kolme paivaaa rikki sen jalkeen? Siihen etta ihminen edes alkaa pohtia mahdollista alkoholismia on aina syynsa... Voisin melko varmuudella sanoa etta sinulla on jonkin asteinen alkoholiongelma ja ne usein ajan myota pahenee vaikka alkaiskin vahemmalla juomisella. Puhun kokemuksesta ja please ymmarra etta haluan vain auttaa sinua sikali kuin pystyn. Jaksamisia sinulle.
- mitä sulle kuuluu
Olet oirestasi päätellen alkoholisti. Vieläkö olet mukana täällä palstalla?
- lebedev
Hei.Ei sinulla ole viinan suhteen ongelmaa.Ota laaketta,nimelta temesta viinan kanssa 2-3 kertaa viikossa,niin olo helpottuu ja ei tule kankaista.Dokaaminen on kivaa ja lepuuttaa hermoja.Kateellisten puhetta tollaset ongelmat,eika niista kannata valittaa.Aina,kun maistuu,niin pilleri huuleen ja tenuu peraan.
- tonttu
Hei sinä alkoholista kärsivä! Sen ainakin voin sanoa että masennuslääkkeet ja viina vain eivät sovi yhteen. Tulee tosi pahoja krapulatiloja ja kestää useamman päivän toipua. Itse olen kärsinyt nuoruudesta asti masennuksesta. Olen alkoholistiperheestä. Alkoholia olen käyttänyt koko ikäni ja aivan samanlaisia ongelmia on ollut (psyykenlääkkeet ja rauhoittavat ja viina).
Nyt on mennyt monta vuotta niin että en ota mitään lääkkeitä kun juon. Rakastan juomista. Olen silloin tyyni ja rauhallinen ja tunnen onnen hetkiä. Kuulostaa aika pahalta, eikö vain. Juon kolme päivää viikossa putkeen ja neljä päivää olen selvinpäin. Silloin joudun ottamaan unilääkkeitä selvitäkseni masennuksesta.
En muutu miksikään vaikka olen juovuksissa. En ala sekoilemaan enkä rikkomaan tavaroita. Haluaisin tutustua vastaaviin ihmisiin.
Kaikkea hyvää sinulle. En osaa mitään sanoa koska viina vaikuttaa niin eritavalla ihmisiin.
terv. Anne - Selviytyjä
Paljon ei tarvitse tehdä, myöntää olevansa alkoholisti!!!
Alkoholismi on vaikea sairaus, se vaatii suunnattomia ponnisteluja. Se ei helpota muutamassa kuukaudessa tai viikossa. Alkuaikana tulee tunne kuinka tämä on helppoa, tämän hämäävän tunteen taakse piiloutuu väärä ajattelutapa, olen selviytynyt! Tuohon halpaan olen itsekkin langennut liian usein, olen tullut huomaamaan kuinka pian ollaan humalassa.
Siitä alkaa!
http://alcoholismalcoholic.com/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005338556Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5367824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72203Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1601184Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17816Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40754Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68716- 46705
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36647