Näin viime yönä unta, että olin aurinkoisella hiekkarannalla leikki-ikäisen lapsen kanssa.Vesi oli kirkasta ja pohjassa näkyi säännöllisen välimatkan päässä toisistaan punertavan värisiä mustekaloja. Ne kaikki olivat syvällä pohjassa. Lapsi ei pelännyt niitä lainkaan ja meni veteen, mutta itse suhtauduin näihin jotenkin varovaisen kunnioittavasti. Rannalla oli myös sauna, jonka seinät olivat osittain lasiset.Kävimme saunan sisällä.
Mitä tämä uni voisi viestittää.
Mitä tämä uni voisi viestittää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mukavan tuntuinen uni. Kertoo oman itsesi uteliaan sisäisen lapsen pelottomasta suhtautumisesta syvempiin tunteisiin ja luovuuteen. Vesi on tunteiden tyyssija, syvyyksissä ovat syvimmat tunteemme ja kalat,lahjamme, luovuus. Olisiko siis syytä antaa sijaa luovalle lapselle, eikä olla aina niin "arvokkaan", aikuisen oloinen.
Sauna lasiseinillä kertoo puhdistautumisesta ja siitä, että estot alkavat poistua. Voisi liittyä tähän luovuuteen, joka on sinussa, syvällä kätkettynä sisimpääsi, olisiko aika vapautua nauttimaan avoimesti jostain lapsuuden luovasta harrastuksesta, jostain missä olet ihan oikeasti hyvä.
Leikkivä lapsi minussa kai pääsi esiin viimeviikon opetustehtävässä, jossa teoria sujui ja uskalsin sitten vähän vakavankin asian kanssa " irroitella ".
Saattoi olla noiden luentojen jälkimaininkeja tuo uni ?