hei, idea

yhteydessä YLE:oon tästä Vakuutusoikeuden ja vakuutusyhtiöiden toimintatavasta tyyliin, jolla asiaa esitettiin tuollon 1960-luvulla. Muistatte kai sen ohjelman, jossa Paasilinna oli mukana? Siis siihen tyyliin.

Pitäisi kertoa asiallisesti käyttäen omaa tai tuttavan tapausta esimerkkinä siitä, että asiat eivät todellakaan ole hyvin. Heille pitäisi tuoda esille myös tuon HE12/2006, jolla vakuutosoikeusasiakirjoja aiotaan saada salaisiksi jopa 100 vuodeksi!

JOtain tarttis tehdä, nyt näppikset sauhuamaan. Vielä riittää virtaa, kaikki nämä teot kantavat tulevaisuudessa hedelmää.
8565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Keskustelimme täällä Homesairaudet-palstalla jokin aika sitten YLE1:n ohjelmasta Vakuutusyhtiöiden toiminnasta vuodelta 1966. Ohjelma tuli uusintana ja mikään ei ole vakuutusyhtiöiden kohdalla muuttunut.

Laitoin kiitokseni YLE1:lle ohjelman toimittajille ja sain palautteen heiltä - tai tuolta toimittajalta.

Laitoin tämän viestiketjun osoitteen tuolle toimittajalle, jolta sain palautteen.

Jospa YLE1 vaikka tekisi jutun meistä tämän päivän vakuutusyhtiöiden uhreista.

Omat hoitavat lääkärimme toteavat meidät homesairaat työkyvyttömiksi. He ovat seuranneet vuosikausia terveytemme menetystä ja kaikkia terveysongelmiamme, joita homeinen työpaikkamme aiheutti. Ammattitautidiagnoosikin on tehty TTL:n rankkojen tutkimusten perusteella.

Silti vakuutusyhtiöiden "kaiken-alan-asiantuntija-lääkärit" (jopa eläinlääkärit) toteavat meidät työkykyisiksi ja terveisiksi, VAIKKA eivät ole meitä ketään nähneet eivätkä varmaan edes tutustuneet meidän papereihimme kunnolla.

Ollanpa todellakin yhteydessä !

Kiitos vihjeestäsi. Välitin sen eteenpäin YLE1:lle

Äänestä

"Te tuhannet homesairauksien uhrit" löytyy myös tähän asiaan liittyvää, siis vak.yhtiöistä ja siitä hallituksen esityksestä, joka saattaa loppuun tämän 90-luvun puolivälissä aloitetun peitto- ja salausoperaation. Eikä tämä ole mistään kuusta tämä juttu, vaan ihan Suomen maasta.

HOlkerin hallituksen aikaan 80-l:n lopussa tehtiin jo päätös, ettei maanviljelijöille, jotka sairastuvat homepölykeuhkoon, anneta korvauksia vaikka ovat niitä ikänsä maksaneet!

Äänestä

HE 47/2005 oli vasta alkusoittoa
Kirjoittanut: vakuutuslääkärien lausumat ... 26.9.2006 klo 07.15


Julkisuudessa puhutaan, että järjestelmä on oikeuden mukainen ja tasaveroinen.

Oikeusjärjestelmää kehitetään mukamas avoimempaan suuntaan jne.

Tosiasiassa tehdään juuri toisin. Menossa eduskunnsassa on hallituksen esitys, joka vakuutusoikeuden lausunnon mukaan toteutettuna piilottaa vakuutuslääkärien kolttoset perustuslain vastaisissa ns. liitepäätöksissä 80-100 vuodeksi!!!

HE 12/2006 pahalta näyttää oikeusturvan kannalta!!!

Lisääntyykö oikeudenkäyntien julkisuus asianomaiselle vakuutusoikeudessa ja ensimmäisen asteen lautakunnissa, jotka käsittelevät sosiaalivakuutuksia hoitavien vahinkovakuutusyhtiöiden sekä eläkeyhtiöiden päätöksistä tehtäviä valituksia:
http://www.om.fi/tulostus/33853.htm

Etsikää ja ladatkaa koneelleenne ainakin seuraavat lausunnot:

1. OMLS 2005:23, 6. Työtuomioistuin ja Vakuutusoikeus, PDF-tiedosto, 12 s.

Erityisesti sivut 6 (11), 7 (11) ja 11 (11) tuosta Vakuutusoikeuden lausunnosta lienevät valmistautumista orastavaan ryhmäkannemahdollisuuteen perustuslain vastaisiksi vakuutusoikeudessa ja ensimmäisen asteen lautakunnissa jo vuonna 1996 katsottuja ns. liitepäätöksiä vastaan.

2. OMLS 2005:23, 9. Lautakunnat, PDF-tiedosto, 18 s.
Tästä kokonaisuudesta ainakin Eläkelautakuntien osuuden sivu 3 Päätösharkinnan ja ratkaisuehdotuksen salassapitoja sivut 3-4 Menettelysäännöksistä.

Tapaturmalautakunnan osuudesta ainakin sivu 8 Asianosaisen oikeus tiedonsaantiin, Neuvottelusalaisuus, Sivu 9 Suullinen käsittely ja Menettely

Muuten. Mikäli tämä ns. liitepäätösasia asia kiinnostaa Sinua lisää, niin tilaa eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian kirjaamosta käyttöösi tuolloisen apulaisoikeusasiamies Riitta- Leena Paunion esitys 31.12.1996 dnro 2675/2/96 ja päätös 31.12.1996 dnro 489/2/96.
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/yhteystie dot.htx

Tutustu myös oikeusministeriön sivustolla olevaan Maija Sakslinin supistetulta pohjalta tekemään selvitykseen ”Oikeusturvan toteutuminen vakuutusoikeudessa”
http://www.om.fi/1146647474410

Ja onko edes 17.09.2003 annetut ehdotukset jo toteutuneet vakuutusoikeudessa?

”Lääketieteellisen arvioinnin avoimuutta olisi lisättävä ja sen merkitystä vahvistettava käsiteltäessä työkyvyttömyyseläkettä ja tapaturmavakuutusta koskevia valituksia vakuutusoikeudessa. Näin ehdottaa tutkija Maija Sakslin selvityksessään oikeusturvan toteutumisesta näitä etuuksia koskevien valitusten käsittelyssä vakuutusoikeudessa.”
http://www.om.fi/Oikeapalsta/Haku/1146647923082

Lukeekaapa uusimmasta Socius-lehdestä miten hyvin järjestelmä toimii tai ei toimi:

Kansalaisilta valituksia, päätökset harvoin muuttuvat

Jos työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä, siitä voi valittaa eläkelautakuntaan. Jos sosiaalitoimisto kohtelee asiakasta tämän mielestä huonosti, siitä voi kannella lääninhallitukseen. Ratkaisut muuttuvat harvoin. Onko se merkki siitä, että vakuutusyhtiö tai virkakoneisto on jo alun perin toiminut oikein?

http://www.stm.fi/Resource.phx/socius/socius-42006/sivu 7.htx

Jutussa yhtenä henkilönä haastateltu STM:n Tuulikki Haikarainen löytyy usealta pallilta. Lainsäädäntötyöstä, toimeenpanovallan ja tuomiovallan saralta. Uudenlaista suomalaista kolmikantaa?

Apulaisosastopäällikkö Tuulikki Haikaraisen STM:n vakuutusosastolta lautakuntapaikkoja:

1. Eläkeasiain neuvottelukunta

Eläkeasiain neuvottelukunnan tehtävänä on seurata eläkevakutuuksen kehittymistä, edistää kansaneläkelainsäädännön suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuvien tahojen yhteisymmärrystä ja yhteistoimintaa sekä tehdä Kelan hallitukselle esityksiä ja antaa lausuntoja eläkevakuutukseen liittyvissä kysymyksissä.

Kelan hallitus asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen toimintakausi on 1.1.2005-31.12.2007.

Kokoonpano:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/2006061238 27MK?openDocument

Haikarainen Tuulikki, hallitusneuvos, sosiaali- ja terveysministeriö

2. Kuntoutusasiain neuvottelukunta

Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta toimii Kelan sidosryhmä- ja asiantuntijaelimenä kuntoutustoiminnan sisällöllisissä ja strategisessa kehittämistyössä.

Kelan hallitus asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen toimintakausi on 1.1.2005-31.12.2007.

Kokoonpano:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/2006061332 13MK?openDocument

Haikarainen Tuulikki, hallitusneuvos, sosiaali- ja terveysministeriö

3. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta

Hankenumero: STM134:00/2005
Hankkeen nimi: Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta
Hankkeen ruotsinkielinen nimi:
Hankkeen lyhenne:
Asettaja: Sosiaali- ja terveysministeriö
Asettajan osasto/yksikkö: Vakuutusosasto
Asettamispäivä: 8.12.2005
Hankkeen tila: Käynnissä
Toimikausi/aikataulu: 1.1.2006 – 31.12.2010
Organisointitapa: Neuvottelukunta, Lautakunta
Yhteyshenkilö: Kullaa Kai, ylitarkastaja, [email protected]
Tehtävä: Muu
Tehtäväkuvaus:
Tavoitteet: Muutoksenhakuelin
Kotisivu: http://

Kokoonpano:
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=113 11&tVNo=6&sTyp=Selaus

Haikarainen, Tuulikki oikeustieteen kandidaatti – Varapuheenjohtaja

4. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta

Hankenumero: STM116:00/2003
Hankkeen nimi: Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta
Hankkeen ruotsinkielinen nimi:
Hankkeen lyhenne:
Asettaja: Sosiaali- ja terveysministeriö
Asettajan osasto/yksikkö: Vakuutusosasto
Asettamispäivä: 18.12.2003
Hankkeen tila: Käynnissä
Toimikausi/aikataulu: 1.1.2004 – 31.12.2006
Organisointitapa: Neuvottelukunta, Lautakunta
Yhteyshenkilö: Kullaa Kai, ylitarkastaja , [email protected]
Tehtävä: Muu
Tehtäväkuvaus:
Tavoitteet:
Kotisivu: http://

Kokoonpano:
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=878 6&tVNo=6&sTyp=Selaus

Haikarainen, Tuulikki oikeustieteen kandidaatti Varapuheenjohtaja

Äänestä

Tässä puhutaan allergisesta
Kirjoittanut: alveoliitista! 30.9.2006 klo 19.37


LAINAUS YLLÄOLEVASTA TEKSTISTÄ:
Astman on osoitettu yleistyvän ja astmaoireiden
pahenevan kosteusvaurioaltistuksen yhteydessä
(Jaakkola ym. 1993 ja 2002, Peat ym. 1998,
Kilpeläinen ym. 2001). Syntyvä astma ei aina
ole allergista, IgE-välitteistä, vaan kyseessä on
usein viivästynyt, soluvälitteisen yliherkkyyden
kautta välittyvä sairaus, jonka synnyssä tulehduksella
on vahva osuus. Kosteusvaurioaltistuksen
vaikutukset näyttävät liittyvän yleisemminkin
tulehdukseen.
LAINAUS PÄÄTTYY

Vertaa tätä tähän professori Tari Haahtelan tekstiin, joka löytyy erinomaisen Allergia-kirjan (1985), sivulta 84.

Nykyään, kun hiukankin ottaa henkeen, niin puhutaan heti astmasta, joka on täysin väärin. Elimistön ulkopuolelta hengityselimiin tullut hiukkanen (yleensä valkuaisainetta) aiheuttaa aina joko vasta-ainevälitteisen tai soluvälitteisen immuunivasteen. Nämä tulleet hiukkaset, jotka mahdollisesti aiheuttavat ongelmia keuhkoputken limakalvolla, aiheuttavat ns. IgE-vasteen. Myös tulehduspaikalta tai verestä on löydyttävä ns. eosinofiilisia valkosoluja, muuten ei astman kriteerit täyty. Sairastuneen verestä on siis löydyttävä sekä IgE-vasta-aineita ahtauman aiheuttajalle sekä eosinofiilisia valkosoluja.

Astmaan liittyy tärkeänä osana obstruktio, joka suomeksi tarkoittaa ahtaumaa tai hengitysilman virtauksen rajoittumista. Astman lisäksi obstruktiota esiintyy myös kroonisessa keuhkoputkitulehduksessa, emfyseemassa ja yllätys yllätys yliherkkyyskeuhkokuumeessa eli allergisessa alveoliitissa. Professori Tari Haahtela kirjoittaa, että alveoliitissa allergista reaktiota tapahtuu muuallakin kuin keuhkorakkuloissa. Hän nimittäin sanoo, että obstruktiivista ventilaatiohäiriötä tapahtuu erityisesti pienissä hengitysteissä. Hän jatkaa edelleen, että alveoliitissa esiintyy jopa keuhkoputkien lisääntynyttä supistumisalttiutta (Haahtela-Hannuksela-Backman: Allergia, WSOY 1985, ISBN 951-0-13174-1, sivu 84). Uusimmista allergologiakirjojen painoksista tämä tieto on ilmeisesti jätetty tahallaan pois, koska nimenomaan halutaan sellainen tilanne, että voitaisiin sanoa, että kosteusvauriomikrobeista sairastuneella on astma.

Kummassakin artikkelissa puhutaan aivan samasta asiasta eli allergisesta alveoliitista. Jostain kumman syystä tätä allergiseen alveoliittiin kuuluvia oireita ryhdyttiin vuodesta 1995 etenpäin kutsumaan virheellisesti astmaksi!

Tietääkö joku mitä tapahtui tuona vuonna? Tuliko kenties maksettavaa jostain valtiolle? Oliko sosiaali- ja terveysministerinä kenties homepölysairauksiin erikoistunut henkilö? Kertokaa se nyt meille!

Äänestä
  • kuka löytää?

    >>pitäsikö nauraa vai itkeä
    Kirjoittanut: kuin Mönkäre Saulin sanoista 1.10.2006 klo 13.46


    Lainaus tuosta edellisissä viesteissä esitellystä tekstistä.

    >> Myöhemmin kiinnostus
    homealtistuskokeisiin hiipui johtuen!!!!!!! ainakin alveoliitteihin liittyvistä hankalista
    keuhkoreaktioista ja epäilyistä allergeeniuutteiden toimivuudesta.>Homeallergioita on
    pidetty hankalana alueena. Kuitenkaan tekemättä ei opi.>Koska Raili Kreus on Suomessa
    tehnyt todennäköisesti enemmän homealtistuskokeita kuin kukaan muu, tämän lehden
    toimitus on pyytänyt häneltä artikkelin, jossa hän kuvaa kokemuksiaan homealtiskokeista.
    Samalla lehden toimitus toivottaa Raili Kreusille aktiivisia eläkevuosia ja toivoo Railin
    esimerkin mukaista nykyistä laajempaa ja ennakkoluulottomampaa suhtautumista
    homealtistuskokeisiin.>- toimituksen puolesta Markku Seuri.

    Äänestä

Täällä ollut
Kirjoittanut: jo vuosikausia 1.10.2006 klo 12.49


vakuutuslääkäriluettelo:

http://www.oikeusturva.info/vol/lista.htm

Suomen lääkäriliitto esti uuden päivityksen saamisen listalle!!!

Rekisteröidy käyttäjäksi foorumiin, saat tärkeää tietoa vakuutusyhtiöiden ja Suomen oikeuslaitoksen suorittamista vuosikausia jatkuneista huijauksista ja rikoksista, jotka kohdistuvat tapaturma-ja hoitovirhepotilaisiin sekä ammattitautien uhreihin.

Äänestä

iso osa noista mielenkiintoisista linkeistä ei tunnu toimivan. onko mikään muuttunut? tai siis parantunut sairastuneiden suhteen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollaanpa kirjoitti:

yhteydessä YLE:oon tästä Vakuutusoikeuden ja vakuutusyhtiöiden toimintatavasta tyyliin, jolla asiaa esitettiin tuollon 1960-luvulla. Muistatte kai sen ohjelman, jossa Paasilinna oli mukana? Siis siihen tyyliin.

Pitäisi kertoa asiallisesti käyttäen omaa tai tuttavan tapausta esimerkkinä siitä, että asiat eivät todellakaan ole hyvin. Heille pitäisi tuoda esille myös tuon HE12/2006, jolla vakuutosoikeusasiakirjoja aiotaan saada salaisiksi jopa 100 vuodeksi!

JOtain tarttis tehdä, nyt näppikset sauhuamaan. Vielä riittää virtaa, kaikki nämä teot kantavat tulevaisuudessa hedelmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu