Suomi tuomitaan ihmisoikeusrikoksistaan yhä useammin ja useammin.
IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMEN RUUHKA KASVAA NOPEASTI
Ihmisoikeustuomari MATTI PELLONPÄÄ toivoo suomalaisten pitävän tiukasti kiinni ihmisoikeuksistaan ja testaamaan niiden rajoja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa. Prosessi edellyttää kotimaisen kantelutien käymistä perille asti, joka käytännössä on turhaa ajanhukkaa.
Iltalehden haastattelussa 4.5.2002 Pellonpää sanoo, että tuomiosituimessa on vireillä 65 000 juttua, joista käsittelyyn on otettu 23 000. Näistä on suomalaisia 223 valitusta. Runsaan vuosikymmenen aikana Suomi on saanut 11 langettavaa tuomiota. Pellonpää pitää ihmisoikeustuomioistuimen vaikutusta suomalaiseen oikeuskulttuuriin sikäli hyvänä, että meillä "oikeuslaitos" on hiljalleen siirtymässä pykäläkeskeisyydestä oikeuden jakamiseen. Tie on kuitenkin vasta alussa.
Periaatteessa jokainen Euroopan neuvoston (EN:n) jäsenmaan kansalainen voi jättää asioitaan tuomioistuimen tutkittavaksi. Ensin on vain käytävä kotimainen kantelutie loppuun. Kantelukirjelmä saa olla vapaamuotoinen ja suomenkielinen. Ihmisoikeustuomioistuin ei voi muuttaa jo annettuja tuomioita, mutta päätökset voivat toimia purkuperusteena suomalaisessa oikeudessa. Strasbourgissa otetaan kantaa siihen, onko ihmisoikeussopimusta noudatettu vai ei, ja sopimusta rikkonut valtio voidaan tuomita korvauksiin.
MISTÄ VOI VALITTAA?
Ihmisoikeusloukkauksen tulee koskea valittajaa henkilökohtaisesti. Valituksen on kohdistuttava valtaakäyttävien viranomaisten kuten lainsäätäjän, hallintovirkamiesten ja tuomioistuimien toimintaan. Valitus on tehtäväkuuden kuukauden kuluessa lopulliseksi katsottavasta ratkaisusta. "Kotimaan kierroksessa" on esitettävä ainakin asiallisesti samat väitteet, jotka on tarkoitus esittää myös ihmisoikeustuomioistuimelle. Kaikki kirjeenvaihto on osoitettava tuomioistuimen pääsihteerille osoitteella
The Registrar
European Court of Human Rights
Council of Europe
F-67075 STRASBOURG CEDEX
Tuomioistuimen sihteeristö vastaa ensimmäiseen kirjeeseen vahvistaen, että asiakirjavihko on avattu valittajan nimellä. Sen jälkeen on viisasta noudattaa tuomiosituimen pyyntöjä ja aikatauluja, sillä epätäsmällisyydet voivat johtaa käsittelyn raukeamiseen. Valituksen tulee sisältää:
a) lyhyt yhteenveto valituksen perusteina käytetyistä tosiseikoista ja väitetystä ihmisoikeusloukkauksesta
b) ilmoitus siitä, mitä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista oikeutta valittaja katsoo loukatun
c) selvitys käytetyistä oikeussuojakeinoista,
d) luettelo kaikista ko. asiaa koskevista viranomaisratkai suista antopäivineen ja lyhyine selostuksineen ratkaisujen sisällöistä. Kopiot mukaan - ei alkuperäisiä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
kertoa. Myos siitä, miten luottamus oikeuslaitokseen on "korruptoitumattomassa" maassa samaa luokkaa kuin Perussa jne.
Transparency Internationalin tuloksesta vain on vaiettu ja korostettu täysin päinvastaista tulemaa eli puhuttu rahakorruption vähäisyydestä. Kts. http://www.oikeusturva.info
tietoisesti ihmisiä harhaan, ilmoittamalla ja vieläpä kirjallisesti hylkypäätöstensä lopussa, "tästä päätöksestä ei voi valittaa".
Molempien lopullisissa päätöksissä pitäisi lukea: tästä päätöksestä voi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen(EIT)6 kk:n aikana tämän päätöksen antopäivästä lukien.