Menimme mieheni kanssa naimisiin noin kuukausi sitten. Rakastan miestäni syvästi ja olen uhrannut hänen vuokseen osan elämästäni.
Nyt on suhteeseemme tullut ongelmia. Suutun jokaisesta pienesta ja turhasta asiasta miehelleni, syytän häntä vaikka tiedän sydämessäni ettei syy ole hänen. Luulen jopa nauttivani hänen kiusaamisestaan ja tiedän mitä nappulloita painella jotta saan loukattua miestäni syvästi.Lisäksi, mikä vaikein asia itseleni on hyväksyä, on että näyttelen salakavalasti ja uskottavasti tunteitani tilanteen mukaan. Lisäksi olen muuttunut myös enemmän fyysisesti agressiivisemmaksi, paiskelen tavaroita ja esineitä, ja tönin miestäni jotta saisin hänet reagoimaan vahvemmin.Lisäksimonesti yritän saada mieheni vahingoittamaan minua, koen saavani siitä jonkin asteista sairasta tyydytystä.Miksi olen tämä kamala epäinhimillinen olento? Eilen illalla viimeksi satutin häntä. Tietenkin nyt kaduttaa hirveästi, niinhän se aina menee näissä tapauksissa. En enää tiedä mitä tehdä. kuitenkin elämämme on vasta aluillaan. Olen pettynyt itseeni ja todella vihainenkin,olen todellakin epäonnistunut.En näe syyt antaa itselleni anteeksi. Toivon että mieheni voisi unohtaa kaiken pahan ja minä muuttuisin paremmaksi. Mieheni on luvannut jättää minut jos tilanne ei parane, ja se aiheuttaa lisää ahdistusta. Pelkään alati tekeväni virheitä ja silti tiedän etten pysty kontrolloimaan itseäni. Olen töissä hoito-alalla ja työssä olen kuin eri ihminen ja työkaverini pitävät minusta. Tunnen olevani mielisairas. Sitä sanoo myös mieheni suutuksissaan.
Onko ketään muita kenellä olisi samanlaisia kokemuksia. Itse elin aikaisemmin väkivaltaisessa parisuhteessa, itse uhrina tällöin. Halveksuin ja halveksin vieläkin edellistä kumppaniani. Nyt tiedän että itse olen samanlainen elukka kuin hän. Pelkään mennä kotiin töistä koska pelkään itseäni. Tiedän etten ole ainoa tässä maailmassa. Onko kohtalotovereita? Toivon saavani asiallisia vastauksia. En hae kenenkään hyväksyntää tai sääliä, koska en ansaitse sitä, joten se siiitä.. Jostain on yritettävä lähte uudelleen alkuun, en vain tiedä mistä.
Nyt on suhteeseemme tullut ongelmia. Suutun jokaisesta pienesta ja turhasta asiasta miehelleni, syytän häntä vaikka tiedän sydämessäni ettei syy ole hänen. Luulen jopa nauttivani hänen kiusaamisestaan ja tiedän mitä nappulloita painella jotta saan loukattua miestäni syvästi.Lisäksi, mikä vaikein asia itseleni on hyväksyä, on että näyttelen salakavalasti ja uskottavasti tunteitani tilanteen mukaan. Lisäksi olen muuttunut myös enemmän fyysisesti agressiivisemmaksi, paiskelen tavaroita ja esineitä, ja tönin miestäni jotta saisin hänet reagoimaan vahvemmin.Lisäksimonesti yritän saada mieheni vahingoittamaan minua, koen saavani siitä jonkin asteista sairasta tyydytystä.Miksi olen tämä kamala epäinhimillinen olento? Eilen illalla viimeksi satutin häntä. Tietenkin nyt kaduttaa hirveästi, niinhän se aina menee näissä tapauksissa. En enää tiedä mitä tehdä. kuitenkin elämämme on vasta aluillaan. Olen pettynyt itseeni ja todella vihainenkin,olen todellakin epäonnistunut.En näe syyt antaa itselleni anteeksi. Toivon että mieheni voisi unohtaa kaiken pahan ja minä muuttuisin paremmaksi. Mieheni on luvannut jättää minut jos tilanne ei parane, ja se aiheuttaa lisää ahdistusta. Pelkään alati tekeväni virheitä ja silti tiedän etten pysty kontrolloimaan itseäni. Olen töissä hoito-alalla ja työssä olen kuin eri ihminen ja työkaverini pitävät minusta. Tunnen olevani mielisairas. Sitä sanoo myös mieheni suutuksissaan.
Onko ketään muita kenellä olisi samanlaisia kokemuksia. Itse elin aikaisemmin väkivaltaisessa parisuhteessa, itse uhrina tällöin. Halveksuin ja halveksin vieläkin edellistä kumppaniani. Nyt tiedän että itse olen samanlainen elukka kuin hän. Pelkään mennä kotiin töistä koska pelkään itseäni. Tiedän etten ole ainoa tässä maailmassa. Onko kohtalotovereita? Toivon saavani asiallisia vastauksia. En hae kenenkään hyväksyntää tai sääliä, koska en ansaitse sitä, joten se siiitä.. Jostain on yritettävä lähte uudelleen alkuun, en vain tiedä mistä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
moi! Kuule kun olisin lukenut itsestäni.Tällä hetkellä olen kyllä rauhoittunut vähän.MUlla on kauhea tapa alkaa nalkuttamaan jostakin asiasta ja sitten se asia alkaa paisumaan kuin pullataikina suuremmaksi ja suuremmaksi.Lopulta asia muuttuu aivan eri asioiksikin kuin mistä lähdettiin.Loppujenlopuksi en muista edes itse mitä olen huudellut miehelleni,Tuntuu että pimahdan aina vaan uudelleen ja uudelleen :siis tässätapauksessa en edes pysty hillitsemään itseäni.Vaikka kuinka päätän että nyt en aloita niin unohtuu taas pian ja alkaa usi naputus ja raivoaminen.Selvinpäin en usein käy kiinni mieheeni mutta sitä useammin kun olen juonut,Olen purrut ja hakannut miestäni..enkä ole ylpeä,myös lapsilleni saatan saada järkkyjä kohtauksia kiinni en yleensä käy heihin korkeintaan otan tukasta kiinni tai huudan hillittömästi.Todellakin välillä pelkään itseäni ainä tällöin.Nyt kuitenkin olen syönyt lääkitystä joka tassaa mielialoja ja voin sitä suositella sinullekin ota neuvosta vaarija kaikkea hyvää sulle ystävä
On mukava kuulla etten ole yksin.Ei sillä että on hyvä että maailmassa meitä pahoja on. miten päädyit lääkityksen aloittamiseen? joskus tuntuu että se on ainoa vaihtoehto. Pelkään kuitenkin hullun leimaa, vaikka noh, sehän taitaa olla jo osa persoonaani. Miten miehesi jaksaa? saatte ilmeisesti kuitenkin aina sovittua. Itse en tarvitse edes alkoholia saadakseni silmittömän kohtauksen. Tunnen silloin etten hallitse itseäni enkä maailmaani, millään ei tunnu olevan mitään väliä. Joksus epäilen omia tunteitani koska en edes itse luota itseeni enää. sanon rakastavani miestäni, mutta entä jos kaikki on vain jotain typerää kuvitelmaani. Mieheni kärsii takiani aika ajoin. Kuitenkin meillä on todella hyviä hetkiä ja muistoja. En ole mustasukkainen ja luotan mieheeni 100%. Pelkään kuitenkin mitä sitten teen jos saan lapsia. Me olemme mieheni kanssa eri kulttuurista, joten uskon että hänen on vaikea ikinä ymmärtää tätä sairasta puoltani. Toivon elämän kantavan meitä eteenpäin, myös silloin kun on vaikeaa. Toivon ja rukoilen että pääsisin tästä "perkeleestä" eroon joka asuu sisälläni.
on turha pelätä. Et arvaakaan kuinka moni suomalainen syö psyykelääkkeitä kuka minkäkin takia. Siitä ei vaan puhuta eikä tarvitsekaan.
kuitenkin: ÄLKÄÄ TEHKÖ LASTA.
Sitten joskus, kun olette olleet naimisissa vaikka pari-kolme vuotta ja kaikki on sujunut hyvin, on aika ajatella jälkikasvua.
mennä keskustelemaan ongelmastasi mielesterveystoimistoon. Olet tajunnut, että jotain on pielessä ja haluat muuttaa itseäsi; silloin pystyt muuttumaan, mutta saatat tarvita ulkopuolista apua. Todennäköisesti entinen väkivaltainen suhteesi on ainakin osittain syyllinen käytökseesi.
No moikka! Joo saamma aina mieheni kanssa sovittua erimielisyytemme ja todella lääkityksen takia olen myös rauhoittunut ja nimenomaisesti tasaavan lääkityksen avulla.Tiedän että kun joku neuvoo laskemaan kymmeneen ennen kuin kiihdyt on aivan sama kuin et tekisi mitään koska kun se silmitön kiihtymyskohtaus tulee se sitten vain tulee..Itselläni tapahtuu aina sellainen pimahdus etten muista sen jälkeen tapahtumasta esim että mitä tuli sanotuksi ja se EI ole normaalia..puhumaan sallakiltti nyt vaan lääkärille.Mielenkiintoni heräsi kun puhuit eri kulttuurista en ymmärrä miten se voisi vaikuttaa asiaan? toivon että kertoisit asiasta miehellesi ja että hän ymmärtäisi ja jos niin vatii niin ota hänet vaikka mukaan lääkärille.Kirjoittelehan vielä jos tuntuu siltä
lähinnä on vaikeuksia selitellä näitä typeriä tekemisiäni hänelle, hän ei ole ennen nähnyt ketään naispuolista joka käyttäytyy kuin minä. Tiedän hänen rakastavan minua. Nyt on mennyt jo hieman paremmin, koska olen ruvennut enemmän tiedostamaan tätä ongelmaani. Matka on vielä pitkä. Lisäksi mieheni maltti on muuttunut, hänkin suuttuu helpommin nykyään. No naimisissa ollaan joten ei auta kuin yrittää. En näe (enää) tätä ongelmaa esteenä onnelliselle avioliitolle. =) kirjoittele ainäkin, pimahdetaan yhdessä joku kerta.
Täällä.Hyvä minä olen nyt löytänyt yhden hyvän keinon myös millä tasoittaa kuohuvaa mieltä,rääkkään itseäni nimittäin kuntoilemalla.Tänäänkin seitsemän kilsan hikilenkki sekä nyt kuntojumppaa pari tuntia ja kun tulen kotia ei ainakaan ekaksi jaksa pimahdella miehelle!Jospa nyt välitän näin bittitaivaan voimalla sulle rauhallisia uniajatuksia ja vihan hallintaa ja muista rakastaa miestäsi!:)
tuo on aika hyvä keino. Mä siivoan joskus pahimman ajan. tai hakkaan päätäni seinään jos en miestäni yritä... =/ Bittiunia sinne sister. =) ei oo hullun hyvä olla yksin.