En oikein tiedä, miksi kirjoitan tämän. Ehkä purkaakseni pahaa oloa ja saadakseni teiltä kokemuksia.
Eli taustaksi kerrottakoon; minä 30 vee, avomies 35 vee. Yhteistä taloutta asuttu 4 vee. Miehellä takana avioliitto ja kaksi murkkuikäistä lasta. Alkuaikoina mies oli ehdottomasti yhteistä lasta vastaan, mutta lopulta vastarinta mureni. Jätimme ehkäisyn, mutta emme suunnitellusti hankkiutuneet raskaaksi. Eli lapsi oli jonkinlainen yllätys. Mies odotti poikaa, lapsi oli tyttö. Miehen vanhemmat suhtautuivat negatiivisesti heti raskausuutisen kuultuaan. Omat vanhempani sen sijaan olivat onnensa kukkuroilla. Lapsen ensimmäiset viikot olivat taistelua, sillä hän vietti 2 kk sairaalassa. Tuo aika lähensi meitä miehen kanssa mielettömästi ja mies alkoi suunnitella jo seuraavaa lasta.
Nyt viime aikoina tuntuu kuin kaikki olisi muuttunut. Vauvan (4 kk) hoito on miehelle pikeminkin välttämätön paha kuin mukavaa yhdessäoloa. Lapsi on todella helppo ja aivan ihana söpöläinen. OK, välillä mies lepertelee vauvalle, mutta välillä taas ärisee tälle kireällä äänellä. Kerran jopa kutsui "juntiksi", kun vauva ei enää halunnut syödä! Minusta tuntuu, että lapsi vaistoaa tuon isänsä kireyden ja ärtyneisyyden ja siksi itkee hänen sylissään. Tuntuu, etten edes halua jättää lasta pitemmäksi aikaa isänsä seuraan. Toisaalta, tarvitsen miehen hoitoapua, koska kukaan muu täällä ei sitä pysty tarjoamaan.
No, kyllähän mies välillä lepertelee lapselle ja ostaa tälle vaatteita jne. Mutta sitten taas... Joskus hiljaa mielessäni ajattelen, kuinka moni mies olisi onnellinen, kun hänellä olisi noin ihana pieni tytär. Koska en todellakaan osaa sanoa, onko mies onnellinen vai ei.
Ja silloin kun nuo murkut ovat meillä, tuntuu kuin mies ei huomaisi vauvaa ollenkaan, joten silloin en varsinkaan missään nimessä jätä häntä miehelle.
Kysynkin, että onko tuollainen ns. normaalia käytöstä mieheltä vai onko tässä todellakin syytä olla huolissaan "perheemme" tulevaisuudesta?
Eli taustaksi kerrottakoon; minä 30 vee, avomies 35 vee. Yhteistä taloutta asuttu 4 vee. Miehellä takana avioliitto ja kaksi murkkuikäistä lasta. Alkuaikoina mies oli ehdottomasti yhteistä lasta vastaan, mutta lopulta vastarinta mureni. Jätimme ehkäisyn, mutta emme suunnitellusti hankkiutuneet raskaaksi. Eli lapsi oli jonkinlainen yllätys. Mies odotti poikaa, lapsi oli tyttö. Miehen vanhemmat suhtautuivat negatiivisesti heti raskausuutisen kuultuaan. Omat vanhempani sen sijaan olivat onnensa kukkuroilla. Lapsen ensimmäiset viikot olivat taistelua, sillä hän vietti 2 kk sairaalassa. Tuo aika lähensi meitä miehen kanssa mielettömästi ja mies alkoi suunnitella jo seuraavaa lasta.
Nyt viime aikoina tuntuu kuin kaikki olisi muuttunut. Vauvan (4 kk) hoito on miehelle pikeminkin välttämätön paha kuin mukavaa yhdessäoloa. Lapsi on todella helppo ja aivan ihana söpöläinen. OK, välillä mies lepertelee vauvalle, mutta välillä taas ärisee tälle kireällä äänellä. Kerran jopa kutsui "juntiksi", kun vauva ei enää halunnut syödä! Minusta tuntuu, että lapsi vaistoaa tuon isänsä kireyden ja ärtyneisyyden ja siksi itkee hänen sylissään. Tuntuu, etten edes halua jättää lasta pitemmäksi aikaa isänsä seuraan. Toisaalta, tarvitsen miehen hoitoapua, koska kukaan muu täällä ei sitä pysty tarjoamaan.
No, kyllähän mies välillä lepertelee lapselle ja ostaa tälle vaatteita jne. Mutta sitten taas... Joskus hiljaa mielessäni ajattelen, kuinka moni mies olisi onnellinen, kun hänellä olisi noin ihana pieni tytär. Koska en todellakaan osaa sanoa, onko mies onnellinen vai ei.
Ja silloin kun nuo murkut ovat meillä, tuntuu kuin mies ei huomaisi vauvaa ollenkaan, joten silloin en varsinkaan missään nimessä jätä häntä miehelle.
Kysynkin, että onko tuollainen ns. normaalia käytöstä mieheltä vai onko tässä todellakin syytä olla huolissaan "perheemme" tulevaisuudesta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
muutenkin nopeasti pinna? Vai vaan vauvan kanssa?
Voi olla että hän hengaa mieluummin murrosikäisten kanssa, kun kokee niiden kanssa hengailun helpommaksi. Ei tarvi olla niin epävarma tekeekö asioita oikein. Ehkä ärhentelykin on enemmän ärhentelyä itselle kuin vauvalle, jos kokee tehneensä väärin. Puhu miehen kanssa ja kysy miksi.
Normaaliudesta en tiedä, mutta kyllä munkin tekisi mieli välillä vittuilla mun vauvalle, kun väsyttää ja ärsyttää. Mutta eihän se vauva tahallaan ole vaikea, sen vaan on pakko jollain tavalla saada tarvitsemansa asiat, eikä sillä ole vielä kapasiteettia verbalisoida tuntemuksiaan. Varmista että miehesi myös tietää tämän, erityisesti jos hän ottaa itseensä helposti.
kun vauva ei edes ole vaikea. Ja mies joutuu hoitamaan häntä kovin harvoin. Noita murrosikäisiä sitten kohtelee ihan lapsina, tyyliin lässytys, saavat vaikka haistattaa veet päin naamaa ja jättää kaikki roskat/likaiset astiat ympäri huushollia ilman, että siitä tulee mitään sanomista. Eli käytös heitä kohtaan ei ole missään suhteessa käytökseen viatonta vauvaa kohtaan(?).
Ja hänellä ei tosiaankaan pala pinna muussa elämässä kuin äärimmäisen harvoin.
En tiedä missä mennään.
tekisi mieli ärhennellä vauvalle väsyneenä ja olen huomannut ärsyyntyväni juuri silloin, kun en osaa tulkita vauvan itkua. Eli oikeastaan olenkin pettynyt itseeni äitinä, enkä vauvaan.
kuulosta kauhean hyvältä...en itse sietäisi ollenkaan jos mieheni käyttäytyisi noin. Ymmärrän että olet masiksessa enkä halua masentaa enempää negatiivisella kommentillani. Varmasti tuo sattuu kun toinen käyttäytyy noin omaa suloista lasta kohtaan....voihan tosiaan olla että teinien kanssa on helpompaa mutta oletko kysynyt tiedostaako mies edes käytöstään vääräksi? Tiedätkö millainen hän on ollut kun hänen nyt teininsä olivat vauvoja? olen tullut siihen tulokseen että jotkut miehet eivät osaa olla vauvojen kanssa mutta kun vauva kasvaa,alkaa puhumaan ja liikkumaan niin suhde paranee (meille kävi niin kun sain lapsen ensimmäisen mieheni kanssa). Ja olen aivan varma että hän rakastaa lastaan hyvin paljon. Voimia sinulle...asioilla on tapana järjestyä :)
Kiitos symppiksistä :)
Luulen, että tuo lepertely teinejä kohtaan on jotain oman syyllisyydentunnon lievittämistä. Mutta tuntuuko miehestä sitten jotenkin väärältä, jos hän näyttää rakkautensa myös vauvalle. Eihän se ole teineiltä pois. En tiedä, millainen mies on ollut tuolloin kun teinit ovat olleet pieniä, enkä haluaisi aiheesta keskustellakaan. Mies ei oikein pysty käsittelemään ja analysoimaan omaa käytöstään.
Olet varmasti ihan oikeassa siinä, että mies ja vauva ei ehkä ole mikään toimivin yhdistelmä, kyllähän äiti ja äidinrakkaus on tuossa symbioottisessa alkuvaiheessa tärkeintä. Ja ehkä tilanne tosiaan muuttuu, kun pienokainen alkaa kävellä ja puhua, ja näyttää myös omia kiintymyksen tunteitaan isälle.
Ja voihan se olla ihan vaan sitäkin, että mies on jo vanha!!? Ja siten ärtyneempi. Itsekin koen, että tämä alkaa olla korkea ikä saada eka lapsi, koska välillä jaksaminen on kortilla. Ja olenhan minäkin toki muutaman kerran tiuskaissut vauvalle, enhän minäkään mikään yli-ihminen ole. Ehkä se on just eniten sitä, kun ei tiedä miksi vauva itkee.
Me ollaan miehen kanssa molemmat lähempänä 40vuotta. Minä kyllä jaksan loistavasti vauvan kanssa, pakkohan se on, ei sillä ole ketään muutakaan. Isänsä ei oikein tahdo jaksaa ja se kyllä pännii. Ukolla tahtoo hermot mennä jos joutuu olemaan vauvan kanssa muutaman tunnin, todella harmi.
kun mies nousi vuoteesta ennen minua, sanoin hänelle, että vilkaisee vauvaa ohikulkiessaan (pinnis makuuhuoneessamme). Mies ärähti minulle, että "no mikä sillä nyt olis hätänä". Voi hyvänen aika!! Kyllä oli tosi vaikea suoda nuo pari sekuntia sille, että lapsella varmasti on kaikki hyvin, peitto kunnolla jne.. Ja luulis, että on mukava nähdä pienokaista heti herättyään. Musta tuntuu, että mun sietokyky alkaa olla lopussa. Millaistakahan olisi elämä kahdestaan vauvan kanssa, kaukana täältä?
Vauva vaistoaa kyllä millä tuulella hoitaja/vanhempi on. Ja jo vauva-ajan kokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen!
Jos kerta haluat elämäsi tuollaisen ärhentelevän miehen kanssa jakaa, niin pidä edes vauvasta huolta äläkä anna vauvan olla miehellä silloin kun hän ärhentelee..!
"...niin pidä edes vauvasta huolta..."
En oikein ymmärtänyt tätä lausetta. Tuleeko tekstistäni jostain syystä se kuva, että MINÄ en pitäisi lapsestani huolta?
..jos annat vauvan olla isän sylissä, kun isä nimittelee häntä juntiksi niin..... ei millään pahalla, siihen vaan viittasin että älä anna isän nimitellä lastaan ja puolustuskyvyttömälle vauvalle ärhennellä, miltä mahtaa vauvarassusta tuntua :O
Annan yhden hyvän neuvon: ÄLÄ JÄTÄ VAUVAASI KAHDESTAAN MIEHESI KANSSA! Jos miehesi on tuollainen sinun läsnäollessasi, niin mistä sitä tietää mitä se sitten tekee kun et ole paikalla. Vauvasi turvallisuus on nyt näemmä sinun käsissäsi. Jos oma mieheni olisi tuollainen, ottaisin välittömästi puhutteluun ja jos ei auttaisi, sanoisin että meidän on parempi jatkaa eri suuntiin.
Oma mieheni lepertelee vauvalle jatkuvasti, ei pelkoakaan että ärhentelisi, pikemminkin minä saatan joskus vauvalle sanoa että "kyllä äidinkin on joskus syötävä", mieheni ei sano edes sellaista. Muista että vauva vaistoaa miehesi mielentilan. Toisin sanoen, jos sinulla on hyvä päivä, vauvallakin on, ja päinvastoin.
Tsemppiä ja selvitä mahd. nopeasti asia miehesi kanssa!
että en voi jättää vauvaa miehen hoitoon. Vaikka nyt turvallisuus ei olisi vaarassa niin en halua, että hän ärhentelee pienokaiselle. Toivottavasti nyt kenellekään ei tullut sitä kuvaa, että MINÄ en pitäisi lapsesta huolta. Päin vastoin, teen sitä 24/7, koska täällä ei ole ketään muutakaan, joka voisi häntä hoitaa.
..en tosiaan tarkoittanut sitä, ettetkö SINÄ pitäisi vauvasta huolta, mutta kuten tämä toinenkin kirjoittaja sanoi, älä jätä vauvaa kahdestaan miehen kanssa.. eli siltä osin se on myös sinun huolenpitoa, ettet jätä häntä huonoihin käsiin.
Miehet ovat nyt erilaisia kuin naiset! Harva mies lepertelee vauvalle samalla tavoin kuin useimmat naiset, en ainakaan tunne juuri sellaisia miehiä. Minusta on ihan ok, jos mies juttelee vauvalle ASIALLISESTI tai on vaikka puhumatta kokonaan, sillä ei hän välttämättä edes keksi mitä sanoisi! Asia on tietysti toinen, jos mies huutaa jatkuvasti vauvalle, tai käyttäytyy agressivisesti vauvaa kohtaan...
Mielestäni voit jättää vauvan miehellesi hoitoon, onhan hän sentään vauvan isä! Isän kuuluu hoitaa velvollisuutensa, oli se sitten hänestä sillä hetkellä hauskaa tai ei. Ja jos hänellä kerran on lapsia jo ennestään, kyse ei voi olla siitäkään, ettei hän osaisi vauvaa hoitaa.
Vauva ei kärsi, jos otat välillä tunnin-pari omaa aikaa ja jätät hänet isän kanssa. Vauva saattaa itkeä, ja isä ei ehkä osaa lohduttaa heti oikein, mutta siinähän sitä sitten kumpikin tottuu. Ethän voi ajatella, että olet aina lapsesi ainoa hoitaja? Entä jos sinulle tulee jokin pakollinen meno, tai esim. sairastut? Parempi että isä ja lapsi luovat jonkinlaisen suhteen jo näin alkumetreillä, kuin myöhemmin pakkotilanteessa!
Joo, turha hysterisoida liikaa. Kysymys ei tietenkään ole siitä, että mies jatkuvasti ärhentelisi vauvalle. Tarkemmin ajatellen, vain silloin kun hän on itse väsynyt. Hän esimerkiksi hoitaa toisen yösyötöistä, minkä olen huomannut väsyttävän häntä melkoisesti. Siksi olenkin yrittänyt itse hoitaa molemmat syötöt (siis harva mies kai osallistuu ollenkaan yösyöttöihin...) Varmaan johtuu osittain tuosta iästäkin. Samoin tänä aamuna hän oli aivan puolikuollut, mutta hänen oli pakko nousta ylös. Ehkä silloin tulee sanoneeksi jotain, jota ei ihan tarkoitakaan.
En todellakaan voi kuvitella, että varsinaista vaaraa olisi - mutta onhan selvä, että vauva aistii hoitajansa tunnetilan. Silloin kun tietää, että mies on väsynyt, on turha jättää vauvaa hänen hoitoonsa. Onhan tässäkin ketjussa äidit kertoneet, että välillä pinna palaa kun on riittävän väsynyt. Ärhentely on lähinnä tuollaista kovaan ääneen tiuskimista, ei huutamista.
Pitäisi kai tajuta, että toinen alkaa olla jo fyysisesti vanha yövalvomisiin jne. Eräs tuttuni, joka on 40vee äiti, valittaa jatkuvaa väsymystä, eikä meinaa millään jaksaa vauvan hoitoa. Toisaalta onneksi tuo vauva-aika on niin lyhyt, että pian jo helpottaa.
Minä 30, mies 35. Vauva on poika. Mies on meistä aina ollut mukavan ihmisen maineessa, mä taas jonkinlainen hermokimppu tiukkis ;-) Nyt on roolit vaihtuneet. Mä jaksan olla vauvani kanssa koko ajan, mies taas... no... ainakin hän pitää tosi tiukkaa kuria vauvalle. On pitänyt aina. Musta se johtuu siitä, että vauva on poika. Tytölle olis varmaan paljon lepsumpi. Mies tuskastui pienenä huutoon, nyt usein syömiseen ja paikkojen tutkimiseen. Ihan pienenä (ja vieläkin) laittaa lapsen usein pinnikseen odottelemaan kun itse juo kahvia tai ottaa torkut!! No, nykyisin on sentään samassa huoneessa vauvan kanssa eikä jätä yksin. Olin mä tosi hämmästynyt, kun lapsi oli meille työn ja tuskan takana tehdä ja tosi toivottu, niin sitten mies onkin tuollainen.
Välillä ovat pojat keskenään, mutta suoraan sanottuna en kovin usein tai ainakaan pitkäksi aikaa voi jättää.
Pidät varmasti hyvää huolta vauvastasi. Uskon, että meidän molempien miehet vielä parantaa tapansa, kun lapsi kasvaa ja muuttuu persoonallisemmaksi ja itsenäisemmäksi, jonka kanssa voi jutella ja puuhailla enemmän. Tsemppiä meille molemmille!
sellainen mahdollisuus, että ap:n mies olis tavallaan mustis ja ärhentelee siksi?? Meinaan vaan, että lapsi muuttaa väkisinkin suhteen tasapainoa. Äidin aika menee lapsen kanssa ja mies saattaa kokea jäävänsä ulkopuolelle. Tilanne vaan korostuu, jos äiti kokee, että lasta pitää suojella isältä.Jotain stressiä sun miehellä kuitenkin on, joka kiristää pinnaa. En tarkoita tällä kirjoituksella syyllistää sua äiti, sillä tuskin olet tehnyt mitään väärin. Ongelma on sun miehen (ja tietenkin koko perheen). Oisko mahdollista, että kun mies ärhentelee vauvalle, hän oikeasti tarkoittaa ärhentelyn sinulle?
Ei todellakaan normaalia käytöstä. Lapsi kyllä vaistoaa mielialoja varsinkin jos hermostunut tai ärtynyt. En antaisi itse silloin hoitaa, jos mies pahalla tuulella.