Helvetin enkeli

A/N: Olen juuri nyt niin laiska etten jaksa laittaa headeria. Eräs ystäväni Leela betasi. Ktos. Myös Rosa luki läpi. Lukekaa omalla vastuulla.


Helvetin enkeli

Mitä sinulle tulee mieleen, kun sinulle sanotaan ’Helvetin enkeli’? Se lukee mustien nahkatakkien selkämyksessä, niillä, jotka kulkevat Harley Davidsoneillansa ympäri maata, päristävät hulluna, ja saastuttavat luontoa mahdollisimman paljon. Ne minulle ennen tuli mieleen ensimmäisenä.

Mutta aikanaan, kun opettelin tätä maailmaa, näitä kulmakuppiloita ja pieniä kujia, löysin erään, jota se ilmaisu puki paljon paremmin, kuin ketään niistä vanhoista miehistä, jotka olivat ylpeitä kun heitä sanottiin äijiksi. He ovat niitä, jotka eläkkeellänsä ostavat aikanaan nahkatakin, ja sitten ylpeänä esittelevät sitä vaimoillensa, jotka epätoivoisena laskevat kasvonsa käsiinsä ja pudistavat päätänsä, mitäköhän naapuritkin tästä ajattelevat, ja pakenevat keittiöön josta on tullut heidän valtakuntansa, pakopaikkansa.

Mutta tämä tyttö oli erilainen, muutenkin kuin iältään ja tottumuksiltaan. Hän oli pitkässä hameessa ja kauluspaidassa, jotka olivat molemmat aivan mustia, vaikka hän kertoi, että kun hän ne löytämillään rahoilla osti, ne olivat olleet valkoiset. Viattomuus oli muuttunut mustaksi sekä sisäisesti, että ulkoisesti, täällä roskalaatikoiden takana, jossa hän yöpyi, ja kantoi löytämässään revenneessä repussa saamaansa hammasharjaa ja satunnaisia ruokapaloja. Hänellä itsellään ei ollut mitään, mutta silti hän antoi aina jotakin itsestään muille. Ja aina hän jaksoi heidät muistaa, kuten kaiken muunkin. Täällä oli muitakin hylättyjä, unohdettuja, ja tämä vei heille ruokaansa, piti heille seuraa, ja jäi kaikkien mieleen jotenkin niin viattomana.

Tapasin hänet ensimmäistä kertaa, kun joku niistä vanhoista äijistä oli ryöstänyt minut, ja työntänyt sivukujalle lyötyään. Heräsin vasta hämärän laskeutuessa, enkä pystynyt liikuttamaan toista jalkaani. En tiennyt missä olin, ja minua pyörrytti vieläkin. Silloin hän tuli hämyisenä kulman takaa, ja hetkessä vilahti luokseni. Kysyttyään mikä minun on, hän kaivoi tuon tyynynsä, joka oli varmasti tukenut niin montaa muutakin nuorta ja vanhaa päätä, laittoi sen hellästi omani alle, ja sanoi pitävänsä minusta kyllä huolta, että voisin nukkua.

Sanoin, että minun varmasti pitäisin mennä kotiin, ja näin jonkin särkyvän hänen sisällään, jälleen kerran, se sama joka pitää suojassa sydämen. Se on se lasisuoja, niin helposti rikki menevä, josta monet käyttävät ilmaisua äidinrakkaus. Joka särkyy kerrasta, ja särkymisen jälkeen särkyy uudestaan ja uudestaan, sirpaleiden viiltäessä joka kerta syvemmälle ja kipeämmin. Hän ei sanonut mitään, hymyili vain surullisesti. Hymyili ja silitti päätäni. Makasin siinä pitkään, mutta lopulta ymmärsin, että jos olin lähteäkseni, minun täytyi lähteä heti. Nousin istumaan, ja hän suuteli otsaani. Sitten hän lähti, ja olisin voinut vannoa, että muutama niistä askelista, jotka hän otti, nousivat maan yläpuolelle.

Silloin minun teki niin kovasti mieli huutaa hänet takaisin, ja sanoa, että jään tänne hänen kanssaan. Mutten voinut. Yksi niistä asioista joita olen katunut pitkään, sillä päätöksen teki järki, eikä sydän. Nousin hitaasti seisomaan, ja yllätyin kovasti, sillä jalkaan ei enää sattunut ollenkaan. Lähdin kävelemään, ja kun kujan päässä vilkaisin taakseni, näin hämyisen vilahduksen, kun hän nouti tyynynsä. Avasin jo suuni, tällä kertaa päättäessäni sydämelläni, mutta hän oli jo poissa.

***

Seuraavana päivänä tulin takaisin, ja etsin läpi kaikki kujat jotka vain löysin. Kysyin kaikilta niiltä, jotka istuivat niiden roskalaatikoiden takana, ovatko he nähneet häntä. Jokainen mietti hetken ja sanoi sitten, että ei ole nähnyt eilisen jälkeen. Iltaan asti etsin, ja lopulta näin sen saman hämyisen vilahduksen, kuin eilenkin. Itse asiassa se oli näkynyt pitkin päivää, mutta en vain ollut huomannut sitä.
Seurasin katua tuon hulmahduksen luokse, ja huhuilin häntä, vaikken hänen nimeään tiennytkään. Huhuiluni muuttui pikku hiljaa huudoksi, ja lopulta huusin hänen peräänsä, ilman nimeä, kyyneleet silmissä. Hän ei tullut. Valuin istumaan, ja annoin kyyneleideni valua, vaikken edes tiennyt miksi itkin. Mutta joku hänen silmissään, ja siinä pienessä särkymisessä oli lumonnut minut, enkä voinut päästää irti. Vietin sen yön ulkona, vaikka tiesin että äitini huolestuisi. En vain välittänyt siitä enää.

***

Vuosia myöhemmin joku yritti taas ryöstää minut, ja vaikka osasin jo pistää hieman kampoihin, en osannut tarpeeksi. Tämä tyyppi vain innostui asiasta, kenties koki minut haasteena. Jälkeenpäin minua hävetti kovasti, ja vaikka tiesin, että minun pitäisi mennä taas poliisin luokse, tyydyin vain keräämään ympäriinsä levinneitä vaatteitani nieleskellessäni niitä sen häpeän kyyneleitä. Se silmäpari tarkkaili minua taas, tunsin sen ihollani, mutta en halunnut etsiä katseen lähdettä, koska joka kerta kun sitä yritin, näin taas vain sen hämyisen vilahduksen, ja päädyin juoksemaan ympäri jo niitä niin tuttuja kujia, ja viettämään yöni ulkona itkien.

Valuin maahan, ja itkin silti, taas ne päivän patoutuneet kyyneleet, vaikken tahtonut, sillä olin oppinut, ettei niitä kovin pitkään kannattanut pidätellä. Sillä aikanaan padot murtuvat, ja silloin niitä ei pysäyttäisi mikään, ei edes se odottava häpeä, jota tietäisin tuntevani jälkeenpäin itkettyäni taas yleisellä paikalla.

Minua pyörrytti, ja nojasin seinään takanani. Yritin pitää silmäni auki, sillä tiesin, että jos sulkisin ne hetkeksikään, nukahtaisin tälle mielessäni niin turvalliselle kujalle, josta on tullut minulle toinen koti sen jälkeen kun olin muuttanut omaan kotiin. Ja tehnyt senkin vain siksi, että silloin pääsin lähemmäs tätä paikkaa, eikä kukaan tule tietämään, vaikka yöpyisin täällä.

Hätkähdän, ja vilkaisen kelloani. Puoli kolme. Tajuan nukahtaneeni, ja haluaisin vain itkeä suruani pois, vaikka tiedän, ettet sinä tule. Odotan sinua silti, joka kerta kun tulen tänne. Joka kerta lupaan itselleni, että jatkan elämääni, unohdan sen kauniin enkelin keskellä tätä helvettiä, joksi elämäni on muuttunut. Ja joka kerta tulen takaisin, ja itken taas silmäni punaisiksi ja sieluni pois kokonaan.

Ja jälleen painan pääni käsiini, ja toivon voivani nukkua, sillä enää vain unissani voin olla sinun kanssasi.