..olipa jotensakin tuskastuttava lukukokemus. On siinä muutakin, mutta suurelta osin kyse on työpaikkakiusaamisesta. En voinut lukea kuin pienissä erissä, kun tuli aina huono olo ja rupes kismittämään ne henkilöhahmot!! En silti sano että kirja olisi ollut huono, eiei. Ei sitä voinut lukemattakaan olla! Mutta kiwa että nyt pääsee jonkun köykäsemmän lukemiston kimppuun..heh. Mitäs muut on mielipuolta? Mainitkaapa samalla jos tulee mieleen jotain iloisia&hilpeitä tanskalaiskirjailijoita.
Poikkeus säännöstä
irtopippuri
6717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
joskin, kuten totesit aikas tuskastuttava lukukokemus. Yksi tämän syksyn parhaimpia kirjoja.
oli tuskastuttavaa? Jonotan ko. kirjaa kirjastosta.
yritän kuitenkin. Joissain vaiheissa tuli sellaine tunne, että olisi halunnut joillekin kirjan henkilöille "sanoa" että haloo, haloo, etkö nyt huomaa miten sinua viedään kuin pässiä narussa.
Kuten totesin, vakeata selitää ja kun en ole mikään verbaliikan ihmelapsi niin selostuskin on sitten mitä on...
Olen kokenut tämän saman muidenkin kirjojen kohalla, aikoinaan lukiessani mm. (valitettavasti en muista kirjan nimeä, muistaakseni nimessä mainittiin sana poika) kirjaa joka kertoi äitinsä pahoinpitelemästä lapsesta (tosi tarina), kirjan äiti oli kaamea, lasta kohdeltiin todella törkeästi ja mm. se, että lapsen isä tiesi tämän muttei puuttunut asiaan (pelkäsi vaimoaan), sai aikaiseksi eräänlaisen raivon tunteen minussa.
Ihmettelin ja ihmettelen edelleen miten sen tasoinen pahoinpitely oli mahdollista (jatkui vuosia) ilman että siihen kukaan ulkopuolinen puuttui (onneksi siihen sitten puututtiin mutta kovin myöhään).
Kirjassa kirjan päähenkilö antoi sitten äidilleen anteeksi kaiken jne.jne.
En ole mikään "kostonhimoinen" tms. ja ymmärrän että väkivalta synnyttää väkivaltaa jne., mutta sitä, että tämä mies antoi äidilleen anteeksi, otti jopa syyttä suotta syyt niskoilleen (äiti poltti lasta, katkoi luita ym. "mukavaa"), hän tunsi että ehkäpä hän oli ansainnutkin sen...
Niin, jos ihmistä alistaa tarpeeksi hänelle toki voi käydä niin, jos koko ajan mollataan ym. , hän voi ajatellakin olevansa täysi nolla, mutta....
Tunsin lukiessani tätä viimeksi mainittua kirjaa raivoa pojan äitiä ja isää kohden...
Valitettavasti en muista kirjan nimeä, luen sen verran paljon etteivät kaikkien kirjojen nimet jää mieleen.
..olisi halunnut päästä ravistelemaan niitä tyyppejä että HALOO, ihan kuten Päivikin sanoi. Että nostakaa nyt jo kissa kunnolla pöydälle hyvät ihmiset! Muutenkaan ei tietenkään ole miellyttävä lukea tuommosesta henkisestä välivallasta, mutta hyvä että tätäkin asiaa puidaan.
mitä tarkoitat, koska olen itsekin lukenut tuon kirjan pojasta, jota äiti pahoinpiteli. Ja minäkään en muista sen nimeä! Amerikkalainen se taisi kuitenkin olla.
Ihastuin kyseiseen kirjaan, niin että luin sen parissa päivässä.
Näkökulmat ja ihmiset sekä työyhteisö olivat uskottavia. Naiset, jotka olivat työssä kansanmurhia tutkivassa instituutissa sortuivat itse työpaikkakiusaamiseen.
Kirjailija näytti hienosti, kuinka ihminen kaunistelee omaa osuuttaan tapahtumiin, valehtelee itselleen.
Kirjassa osoitettiin kuinka totuus voi olla kuin veteen piirretty viiva. Meistä kaikista löytyy kiusaaja ja kiusattu. Selostukset kansanmurhista olivat järkyttävää taustaa naisten alkaessa kiusata yhtä työtoveriaan. Omasta mielestään he toimivat täysin loogisesti ja hyvin.
Kirjan teksti oli selkeää, ja juoni eteni koko ajan kiinnostavana.
Kirja oli mielestän paras tämän syksyn lukukokemus.