mulle taitaa tulla alkoholi ongelmaksi,oon jo vanha ukko(57),jokunen vuos sitten otin vain kerran kuukaudessa ja sit pari kertaa kuukaudessa ja sitä rataa, ja nyt hörpin muutaman olusen illassa,ite kyllä tiedostan nää vaarat,näin se varmaan rivee tämä homma,ajattelen joka aamu että tänään en ota yhtään olutta,mut kuitenkin jos vaikka tossa illalla pari kolme olutta ottas=)). nyt tarttee vissiin ottaa mopoa sarvista että ei ensimmäistäkään olutta.Mitä mieltä olette te kaiken kokeneet?
taitaa
mopo
12791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin, miksi? Janottaako? Maun tähden, tykkäät herkutella? Onko se unilääke? Humalanko takia, rentoutuaksesi?
Niin, alkoholistiksi pääsee vain yhdellä konstilla, juomalla alkoholia. Kun aikansa ahkerasti harjoittelee, voi onnistuakin niin, että on koukussa. Ei sitä etukäteen voi tietää, pysyykö homma hanskassa.Mutta ainakin silloin kannattaa terästäytyä, jos alkoholimäärät rupeavat kasvamaan. Sietokyky koko ajan nousee. Niin että tarkkailehan itseäsi.
Korjaan tuon väittämän, että alkoholistiksi 'pääsee' juomalla paljon. Se ei nimittäin pidä paikkaansa.
Eihän sokeritautikaan tule syömällä paljon sokeria eikä hermotauti hermoilemalla turhista.
Alkoholismi sairautena käsittää paljon, paljon muutakin kuin vain viinan suuhun kaatamisen.
Alkoholistin elämä saattaa olla 'alkoholistista' jo silloin kun juominen on vielä hyvin kontrolloitua (kuten minulla itselläni oli).
Alkoholismi on periytyvää, ja se saattaa jättää sukupolven väliin kuten esim. reuma tekee. Alkoholistin lapset eivät välttämättä ala juomaan, vaan heillä mahdollinen perimä oireilee muulla tavoin - toisenlaisina riippuvuuksina.
Tunnen muutamia ns. tosiuskovaisia, jotka eivät ole ikinä juopotelleet, mutta kotioloissa käyttäytyvät kuin 'perseeseen ammutut karhut'.
Tällaisissa tapauksissa alkoholi auttaisi 'äkäisyyteen', sillä alkoholismiin ainoa toimiva lääke on alkoholi.
Lääke vaan kääntyy käyttäjäänsä vastaan kun lääkitystä käytetään useita vuosia.
Minun mielestäni alkoholistiksi tullaan juuri juomalla liikaa. Joillekkin on siihen suurempi alttius vaan.
Tuo alkohlismin pukeminen sairaudeksi on aika kummallista. Mikä on sairaus? Mielestäni sellainen asia, joka tulee kun on tullakseen, mutta sitä ei voi poistaa itsestään niin halutessaan. Alkoholismista pääsee eroon omalla tahdolla, ei ulkopuolisten tahdolla. Moniko muu tunnettu "sairaus" toimii näin? Jos tulee vakava syöpä, niin siitä ei pääse eroon, vaikka kuinka haluaisi. Alkoholismista pääsee, kun halua ja tahtoa riittää, ja se onkin lohdullista tässä taistelussa.
mutta ympäristötekijät vaikuttavat tod.näk. sitäkin voimakkaammin.
Toipua voi.
Vaikka alkoholisti olisi ollut 30 v raittiina, hän pulloon tartuttuaan juo samalla intensiteetillä kuin edellisellä kännäyksellä. Todellisuudessa vieläkin kovemmin koska alkoholismi pahenee koko ajan ihmisen ollessa raittiinakin.
Luulenpa, että 'sähkömittarinlukija' on ainut ympäristötekijä, joka saa perheeseen syntyvän lapsen sairastumaan alkoholismiin.
Silloinkin lapsi kovasti muistuttaa kyseistä henkilöä, eli taitavat sittenkin perintötekijät olla vaikuttamassa.
Marita epäili, että alkoholismista voisi joskus parantua.
Itse olen ollut yli kuusi vuotta raittiina, ja olen varma, ettei minulle vieläkään ole sitä 'yhtä olutta'. Riittävän kauan sitä kohtuukäyttöä opiskelin.
Eli kyseessä on sairaus, josta todellakaan ei parannuta - koskaan.
Alkoholisti voi terapian avulla toipua ja oppia elämään sairautensa kanssa (ilman alkoholia tosin), mutta latenttina piilevä sairaus roihuaa välittömästi kun saa alkoholia.
Alkoholismin nimeäminen sairaudeksi antaa ikäänkuin vapaa kädet sille toimia. Tästä on kai väännetty kättä isommissakin piireissä. Ymmärrän kyllä, että kohtuukäyttö ei enää onnistu. Siis tämä on sairaus, jossa potilas voi hoitaa itseään, päinvastoin kuin monessa muussa sairaudessa. Mietin tätä kyllä ja arvaa montako kertaa päivässä? Nyt onneksi menee tuo kauppa kiinni, niin ei tartte hakea sitä bisukkaa.
Tällä palstalla on ennenkin kirjoitettu siitä vapaudesta piiloutua sairaus-käsitteen taakse.
Mutta se ei onnistu. Sillä "yksikään alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta hän on yksin vastuussa toipumisestaan".
Tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että kun alkoholistille kerrotaan sairaudestaan ja siitä ettei juominen ole hänen syytään, hänen on sen jälkeen otettava täysin itse vastuu omasta toipumisestaan.
Hän ei voi sen jälkeen enään paeta vastuuta kovan lapsuuden tai kovan työnteon tai v...maisen puolison tai työnantajan tai anopin taakse.
Hän ei enään voi syyttää juomisestaan muita ihmisiä tai olosuhteita, kun hän tietää että syy juomiseen on hänessä itsessään.
Mikäli hän ei ota vastuuta toipumisestaan, ei läheisten ihmisten tai työkavereiden tarvitse enään liioin peitellä, salailla, häpeillä tai valehdella tämän juopon takia. Puolison ei tarvitse enään pyykätä, kokata, siivota sotkuja tai jopa rahoittaa juomista, toisinsanoen mahdollistaa sitä.
Näin yksinkertaista on suhtautua alkoholismiin, sairautena.
Kirjoitat hyvin ja tunnet asian. Tuo sairausmääritelmä vaan on kaihertanut minuakin. Onko siis keuhkosyöpä tupakoitsijan itseaiheuttama, vaikka sen voi saada (mikä verbi sairaudesta!) tupakoimatonkin. Alkoholismia kun ei esiinny esim. lapsilla tai sellaisilla, jotka eivät koskaan ole holia nähneetkään. Lapsi puolestaan voi sairastua vakavastikin ilman, että on halunnut sitä tai siihen millään tavalla vaikuttanut. Itse hän ei voi parantaa itseään, mutta alkoholisti voi olla silti terveen kirjoissa juomatta. Siis nyt terveys versus sairaus. Saivarteluahan tämä on, mutta tätä kädenvääntöä voi tässä sunnuntaki-iltana pohtia, kun tuo ukkonenkin jo helpotti.
Alkoholismi on siitä erikoinen sairaus, että siinä diagnoosi tehdään itse. Maailman terveysjärjestö WHO määritteli alkoholismin sairaudeksi 1984.
Alkoholismi-sairaus on
-primaari (itsenäinen)
-progressiivinen (paheneva)
-krooninen (pysyvä)
-fataali (hoitamattomana kuolemaan johtava) sairaus.
Näin meille luennoitiin Kalliolan kuntoutusklinikalla 1989 ja on tuo sama litania voimassa edelleenkin. Terveisin Virdahebo
Alkoholistin lapsella on huomattavasti suurempi riski sairastua alkoholismiin kuin ei alkoholistin lapsella, tämäkin on nähty ja kuultu satoja kertoja, siis pelkästään minä olen nähnyt ja kuullut tämän. Minäkään en tarvinnut kuin muutaman vapauttavan kokemuksen murkkuikäisenä, siis humalatilan ja sen jälkeen alkoholi hallitsi minua eikä toisinpäin. Tiedän että ei alkoholistin on lähes mahdotonta käsittää tätä asiaa, sen vuoksi en yleensä edes yritä selittää tätä mutta nyt sorruin kirjoittamaan tästä aiheesta.
viiskytseittemän vuotias on ollu vanha?!
Tämä on vaan mun mielipide: jos juo ne kaljat rentoutusmielessä niin sillon ne määrät lirvahtaa hyvin nopeesti suuremmiks ja sitä rentoutuskeinoa on sen nopeuden takia liian helppo käyttää. Ihminen oppii hyvin äkkiä tarttumaan siihen kaikkein nopeimmin ja helpoimmin vaikuttavaan keinoon - minulla ainakin kävi niin.
Aamulla aina tiukka päätös ettei tänään sitten yhtään kaljaa mutta päivän mittaan aina joku "pätevä" syy löytyi niiden ostamiseen. Milloin oli syynä kiireinen työpäivä, milloin liian hiljainen tai sitten oikein mukava päivä antoi aiheen palkita itseään, ikkunanpesu riitti, mattojen tamppaus, menneisyydestä mieleen työntyvät ikävät asiat.... loputtomasti syitä. Ja joka päivä toistui sama surkuhupaisa itsensä huijaaminen: okei, nämä minä voin vielä juoda mutta sitten huomenna ei yhtään. Aina vasta huomenna.
Vaikeaa uskoa että kukaan maun takia joisi kaljaa vaikka jotkut niin väittävätkin tekevänsä. Makuasia - Itse olen elämäni aikana juonut saaavikaupalla kaljaa ja yksikään kulaus ei ole maistunut hyvälle.
Tietenkin jos oma kaljankulutus vaivaa mieltä oli se korillinen tai pullollinen, niin silloinhan kannattaa miettiä koko litkusta luopumista.