Ei voida sanoa, että kaikki pelastuvat. Että uskomalla miten vain pääsis taivaaseen.
Ei voida sanoa niin, silloin valehdellaan. Ja se olisi kauheaa, sillä sen myötä jumalanlastenjoukko alkaisi hajota.
Siksi on tärkeää pysyä totuudessa ja ei tule sanoa, että pääsee taivaaseen vaikka millä konstilla, vaikka jotkut niin pyytävätkin tälläkin palstalla sanomaan. He haluavat vain saada hyväksynnän ja vakuuttelut uskovaisilta, että he pääsevät taivaaseen konstilla millä hyvänsä. Sitten he olisivat tyytyväisiä, mutta sehän olisi kauhistus Jumalan silmissä valehdella niin.
Mutta hyvä on täälläkin välillä muistuttaa mitä usko on. Vaikka hyvä täällä ei olekaan uskovaisten olla, pahuutta täynnä koko keskustelupaikka.
Ei voida sanoa niin, silloin valehdellaan. Ja se olisi kauheaa, sillä sen myötä jumalanlastenjoukko alkaisi hajota.
Siksi on tärkeää pysyä totuudessa ja ei tule sanoa, että pääsee taivaaseen vaikka millä konstilla, vaikka jotkut niin pyytävätkin tälläkin palstalla sanomaan. He haluavat vain saada hyväksynnän ja vakuuttelut uskovaisilta, että he pääsevät taivaaseen konstilla millä hyvänsä. Sitten he olisivat tyytyväisiä, mutta sehän olisi kauhistus Jumalan silmissä valehdella niin.
Mutta hyvä on täälläkin välillä muistuttaa mitä usko on. Vaikka hyvä täällä ei olekaan uskovaisten olla, pahuutta täynnä koko keskustelupaikka.
Vastaukset 50
Vanhimmat
niin, riittääkö sinun mielestäsi,että uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana ristillä vuotaneen Jumalan Pojan verten kautta. Jeesuksen, joka on ylösnoussut kolmantena päivänä? (1.Kor.15:1-4)
Ja tietysti kastettuna seuraan Jeesusta. (Ap.t.8:35-39)
Entä, jos on täyttynyt vielä Pyhällä Hengellä ja tänäänkin rakastaa Jeesusta?
Mutta ei koe oikeaksi kuulua ev.luterilaiseen kirkkoon ja vl. ryhmään?
Uskallatko, tuomita uskon vääräksi, pahaksi, ja lausua kadotustuomion?
En kaipaa ihmisten vakuuttelua uskolleni, mikä on Jumalan antama lahja minulle. Haluaisin tietää, mitä tarkoitat "konstilla millä hyvänsä", koska et kertonut "omaa konstiasi" lainkaan?
"Hedelmistään puu tunnetaan" 1.kor.11:4. Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.
Meillä on lupa ja velvollisuus arvostella väärää oppia ja sen opettajia: "Älkäät tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaat oikia tuomio"(Joh.7:21). Tämä ei ole sama kuin kadotustuomion lausuminen, vaan oppituomio. Emmehän tiedä etukäteen kenenkään viimmeisiä hetkiä, saako parannuksen armon.
" Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista" (Matt.7:15), on Jeesusken sana.
Wehan mukaan taivaassa on paikat "uskoville" eli VLlle. Wehakin on monta kertaa vaihtanut suuntiaan ja oikeaoppiset on muuttuneet.
Jumalan valtakunnan löytänyt, ei tarvitse enään etsiä.
Miksi "weha" et voinut ottaa "puupapin" uskontunnustukseen kantaa? Onko oikeaa uskoa Raamatun mukaan Jeesukseen uudestisyntymisen kokeneena ja kastettuna, vai ei???????
Miten raamatun kohdat sopivat kyseiseen selkeään kysymykseen?
uudestikastajien tunnustukset ja opit. Asit voidaan muotoilla, mutta opissa onkin tekojen per-kele.
sanoa oppisi vääräksi, vaikka mitä sanoisit, koska olet eripaikassa, et halua meitä kuulla, etkä ole lähtenyt Herraa ja meitä seuraamaan opissa, elämässä ja vaivassa. Näin opettaa vain Raamattu ja me:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.
1.Joh.4:6. Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
1.Joh.4:6. Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet ja olette sanan monessa vaivassa, ilolla Pyhässä Hengessä, ottaneet vastaan,
"mutta opissa onkin tekojen per-kele."
Vl-puhujat opettavat, että on omavanhurskautta kääntyä rukouksen siltaa pitkin Jumalan puoleen ja pyytää syntejä anteeksi - kuten Jeesus opettaa "Isä meidän -rukouksessa". Tämän Jeesuksen opetuksen vl-puhujat nimeävät omavanhurskaudeksi ja omiksi teoiksi, joilla ei mennä taivaaseen.
Sen sijaan oikea tapa eikä mikään ihmisteko vl-puhujien mukaan on se, että saapastellaan toisen vanhoillislestadiolaisen luokse kykkimään syntejä anteeksi. Näin se pitää SRK:n ja vl-puhujien mukaan mennä.
Saatana on ovela. Se vastustaa kaikin tavoin puhtaan Jumalan sanan opettamista. Se on saavuttanut tavoitteensa jopa kokonaisen herätysliikkeen osalta.
oppi on synergismiä ja vanhurskauttamisoppi on eri kuin mitä Raamattu ja luterialisuus on opettaa. Uskonpuhdistuksen sanoma on tarpeen tänäänkin: "Pelastus on yksin armosta ja yksin uskon kautta, yksin Kristuksen tähden, ilman lain tekoja". Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä".
" Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." (Joh 20:23)
Matt.18:18. "Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu."
Ja ettei välikäsiä tarvittaisi; rippiin Raamattu ei pakota mutta kehoittaa, kuten Jaakob: "Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on." (Jaak. 5:16)
Rukoillaan pyytämään syntiä anteeksi, mutta Raamattu ei kerro kenenkään saaneen rukouksella syntiä anteeksi. Rukous on kiitosta, pyytämistä... Näyttäisitkö kohdan, jossa rukoilija on saanut synnit anteeksi rukouksella?
Kohta menee Raamatussa: "Lähestyköön sinun valtakuntasi….Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin kaikille meidän velvollisillemme anteeksi annamme." (Luuk. 11:4): Siis samalla tavoin.
"Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."
Tässä tarkoitetaan juuri sitä, että anteeksi antamuksen VOIMA tulee Jumalasta, eikä meistä ihmisistä. Me ihmiset olemme ainoastaan tämän anteeksi antamuksen "välittäjiä".
Tässä rukoillaan myös sitä, että me itsekkin antaisimme toinen toisillemme anteeksi.
Niin, on helppo uskoa omiin luuloihin, ilman evankeliumin päästösanaa. Niinpä sitten tehdäänkin seurakunta ja muut Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Niinpä sitten useiden suomalsiten usko onkin: "Sovin asiani suoraan Jumalan kanssa, en tarvitse siihen välikäsiä"= farisealaisuus
Kuka on uudestikasteesta puhunut? Uskon Jeesuksen vereen ja lahja vanhurskauteen puupappi pelastuksensa perusteli ja kasteensakin.
Väitätkö Raamatun sanan takana olevan "per-kele"?
Ole hyvä ja vastaa asiaan.
Lainteko on kun vauva kastetaan; lupaa kysymättä, ilman henkilökohtaista uskoa Jeesukseen, vain kaste ihmisten käskyjen, perinnäissääntöjen ja ihmishyväksynnän tähden. Kaiken lisäksi UT ei tunne yhtään tapausta, että vauvoja olisi kastettu vettä päähän valelemalla, Jeesuskin vain siunasi heitä laittamalla kätensä heidän päälleen. Opetuslapsia Raamatussa vain käskettiin kastaa Matt.28:19 ja uskon tunnustuskin pyydettiin ennen kasteta Ap.t.8:37. Kaste, mikä ei löydy UT:sta, ei voida pitää kasteena ja suoritustapakin on vastoin Raamatun mallia. Matt.3:13-17
"Vauvakaste" on mitä ihmisten oma teko ja yritys vanhurskauttaa toinen ihminen tiettynä heidän määräämänä hetkenä. Missä on silloin Jumalan sana?: "Kukaan ei voi tulla Jeesuksen tykö, ellei Isä vedä" tai "....jotka eivät ole syntyneet vedestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." Joh.1:12-13 "tehkää parannus ja ottakoon kukin teitä kasteen" Ap.t.2:38,40-41
Välittäjä tuntuu olevan tosi tärkeä vl, jopa ajaa Jumalastakin ohi, vaikka ei Raamatussa tuollaista ainaista ja jatkuvaa syntien anteeksi "julistamis-rallia" kertaakaan tehty. Mutta, kun ette Raamatusta välitä niin.....
Muuten kuinka usein jätetään julistamatta anteeksi vl seuroissa jonkun synnit, kun tiedetään hänen synnissä elämisensä ja parannuksen tekemättömyytensä?
Kuka siis todellisuudessa antaa synnit anteeksi?
a) toinen ihminen
b) vl:n srk
c) Jumala, Jeesuksen ristin veren tähden
d)kaikki yhdessä ( a-c )
e) jotakin muuta.
Voitko vastata tarkasti nyt ja laita Raamatun paikat näkyviin, enemmäin kuin yksi kohta ja esimerkit UT:sta, kiitos - vai et siis itsekään tiedä?
eripura ja rakkaudettomuus sekä tuomion henki on kyllä vanhoillisten sisälläkin, minkä hyvin huomaa palstaanne lukiessa.
Missähän kohtaa raamatussa lukee tuo "room.16:17 raamattu ja ME?"
Yhteinen seurakunta on hengellinen, siihen kuuluu kaikki maailman elävässä uskossa olevat kristityt, joka on sanottu uskon tunnustuksessa.
tuolla kastekysymykselläsihän sinä kyseenalaistat koko luterilaisen seurakunnan, et vain vl-oppia.
täällä hilluvat kaikenmaailman sekaoppiset toitottaen totuuttaan...Raamattu ei ole tekojen perkele, enkä sellaista ole väittänytkään...Sensijaan synergismi on. Lutherhan sanoo tästä Raamatun opetuksen mukaisesti: "Tietäkää vapaata tahtoa puoltaessanne olevanne Kristuksen kieltäjiä. Jos näet omalla halajamisellani saavutan Kristuksen armon, siihen ei armoa tarvitsekkaan. Minulla on Kristuksen armo" (sidottu ratkaisuvalta).
Tässä se uudestikastajien synergimi loistaa...Mutta kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun`?
Raamattu opettaa: ”Henki on se joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä” (Joh.6:63).
Edelleen: ”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava Hengellisesti” Ja ”Niin kuin kirjoitettu on: ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa” (11.Kor.2:14; Room.3:10-11).
”Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä: jatko kuuluu: ”jotka eivät ole syntyneet vedestä eikä lihan (ihmisen) tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta”(Joh.1:12-13).
”ei niin , että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta”(2.Kor.3:5).
Eiköhän tässä meidän lihamme käsivarsi, ja omat ratkaisut ja työt saaneet kyllin kyytiä.
Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen, koska he uskovat. Vanhoillislestadiolainen käsitys on Raamatun ja luterilaisen opin mukainen.
Lapset syntyvät kaksiosaisina maailmaan:
Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin:
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Toki aikuisenkin kaikki synnit on sovitettu, mutta paranusta tehdään omista tekosynneistä uskon ja ymmärryksen kautta.
Koska pienet lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan (perheväkeen) ja he uskovat, kuuluu heille myös kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen: Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).
”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).
Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden.
Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko": Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa. -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.
Augsburgin tunnustuksessa todetaan, että sakramentit vaativat uskoa ja ”niitä käytetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan ja niillä uskoa vahvistetaan”.
Uudestikastajien opetukset, että lapset pelastuisivat ilman usko, on Raaamatun vastainen.
"Ilma uskoa, ei ole kukaan otollinen Jumalalle" (Hebr.11:6)Ja "Kellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa (Room.8:9).
Etsivä löytää. Mitä tulisi etsiä ? Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa. Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi, ei hän suinkaan pääse sinne sisälle. Ootko sinä lukija, sen ottanut vastaan (kuin lapsi) vaan onko se abstraktio jonka olet oppikirjoista löytänyt ?
Lutheria tosin löytyy joka lähtöön. Oletteko lukeneet sen saarnan jossa Luther neuvoo näin etsimään Kristusta: Mene "seuroihin" ja kysy onko täällä Kistus. Jos he sanovat "on" niin tulee kysyä onko Kristus myös muualla. Jos he sanovat "ei Hän ole muualla" olet löytänyt Hänet. Lisäisin vielä yhden kriteerin: nuo uskovaiset täytyy ihan ehdoitta ja tenttimättä mitään sinulta olla valmiita saarnamaan sinun uskottavaksi koko Jumalan armon; saat uskoa epäuskosi ja kaikki elämän erheet ja synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Parannuksen armon saanut ihminen aina kiittää Jumalaa, ei koskaan ihmistä.
ENSINKÄÄN ET VASTAA PÄÄKYSYMYKSEEN LAINKAAN.
SILLÄ ET TIEDÄ KUKA ANTAA SYNTEJÄ ANTEEKSI vl seuroissa ihmiset vai Jumala vai molemmat, tämä kertoo paljon sinun Raamatun oppisi tasosta.
Sitten:
väität:
>>"Mutta kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun`?"
vastaan;
Jeesus on tullut syntisiä pelastamaan.Matt. 9:13, Luuk.15:7 Et ole selvillä Raamatun perussanomasta! Vaikea ymmärtää miten ottamasi Raamatun paikat sopivat asiayhteyteen (?)ja pidät jopa Jumalan antamaa kutsua ja pelastuksen vastaanottamista "lihamme käsivartena"
väität myös:
>>"Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen, koska he uskovat. Vanhoillislestadiolainen käsitys on Raamatun ja luterilaisen opin mukainen."
vastaan:
Useat ev.lut piispat ovat tunnustaneet, ettei Raamatussa ole ns."vauvakastetta" eli silloin on turhaa ja valheellista puhua "raamatullisuudesta". Niin Raamatulla et voi perustella roomaiskatollista "jännettä", minkä "väärän istutuksen" Luhter jätti sieltä.
väitit:
>>"Lapset syntyvät kaksiosaisina maailmaan:
Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi,"
vastaan:
Jeesus vertaa kastamattomia lapsia ITSEENSÄ ja sanoo Jumalan valtakunnan olevan heidän kaltaisten. Ihmettelen suuresti outoja käsityksiäsi, mitkä poikkeavat Raamatun sanasta näin paljon? Mark.9:36-37
väität:
>> "Eiköhän tässä meidän lihamme käsivarsi, ja omat ratkaisut ja työt saaneet kyllin kyytiä."
miten väität samaan aikaan lasten olevan autuaita ja että he eivät pelastu ilman uskoa?
1. Vauvan kyky uskoa on mahdoton asia. Jumala ei vaadi mahdottomia.
2. Kaste ei ole uskomista
3. Ihminen ei voi "omilla teoillaan" saada uskoa aikaan edes vauvaan. Ef.2:8-9
4. Et tunne raamatun tulkintaa, kun sovellat uskosta puhuvia kohtia väärin. Uskon ja lain ulkopuolella oleviin. (Koska "syntiä ei lueta, missä lakia ei ole" Room.5:13)
5. Puhut lapsesta, huomioimatta asia yhteyttä ja eri kehitys vaiheita mistä, milloinkin tarkoitetaan ja esimerkkinä: "uskomisen aitouteen"
väitit:
>>"Parannuksen armon saanut ihminen aina kiittää Jumalaa, ei koskaan ihmistä."
vastaan:
Miksi sitten käytätte ihmisen nimeä liikkeenne nimenä? Miksi vetoat näin:"Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen,"?
Lienee paikallaan sinunkin jatkossa keskittyä Jeesukseen ja Raamattuun ihmisiä enemmän, niin ettet ihmisiin vetoaisi ja heitä kiittelisi vaan yksin Jumalaan, mikä antaa jo sinänsä väärän pohjan koko keskustelulle kanssasi.
Vastaa vihdoin edell. kysymykseeni kuka antaa synnit anteeksi, MIKÄ KOHTA ON OIKEIN a, b, c,
d, ?
Tietääkseni kukaan ei ole väittänyt, että "halajamalla" ihminen pelastuu, mistä keksit nämä omat "juttusi"? Jeesuksen ristin perustuksesta on puhuttu.
-väitit:
>>"Tietäkää vapaata tahtoa puoltaessanne olevanne Kristuksen kieltäjiä."
-vastaan:
Minkä Raamatun opetuksen mukaisesti?
Jumala on antanut vapaan tahdo ihmiselle ja valinnan tahtooko hän pelastua. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja jokainen ihminen sai vapaan tahdon valita itse päättää ikuisuus kohtalonsa, Lutherin ja muiden selityksistä huolimatta.
Jumala kutsuu, Jumala valmisti pelastuksen Jeesuksessa, MUTTA IHMINEN VALITSEE.
HUOM! Kehotetaan uskomaan Jeesukseen, eikä mainita yhtä ainoaa kertaa "vl" nimeä. On Jumalan pilkkaa väittää olevansa "ainoa oikea uskovien ryhmä" Raamatun yhteydessä ja harhaoppista sanoa omistavansa "Jumalan Valtakunnan ainoat avaimet" kuin Paavi.
Mutta olette ilmeisesti "wehkaajien" ansoista joutuneet harjaoppiseen kohtalo-oppiin tai edeltä- määräämisoppiin, että ihmisen oma osuus ja Raamatun mukainen parannus ja usko Jeesukseen tulevat ilman ihmisen omaa tahtoa, tämä on puhdasta harhaoppia.
Jeesus sanoo:
"Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen." Mark.16:16
"Parannusta syntienanteeksi saamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." Luuk.24:47
"Menkää ahtaasta portista sisälle... Matt.7:13-14
"Kaikille, jotka ottivat Jeesuksen vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä." Joh.1:12
"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen" Ap.t.2:38
"Antakaa pelastaa itsenne..." Ap.t.2:40
"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" Mark.1:15
Huomaatko jo, että sinä joko "annat pelastaa itsesi" tai et. Niin oikeassa ei kannata olla, että alkaa enemmän ihmisiin turvata, kuin Raamatun sanaan ja evankeliumin hylkää.
laki ja evankeliumi kohtalokkaasti sekaisin.
Raamattu, Luther ja luterilainen oppi opettaa, että pelastus on armosta. Sentähden hengellisessä mielessä, vapaantahdon oppi kaikkine eri muotoineen hylätään ja kirotaan turmiollisena harhana. Niinkuin pyhä Paavali sanoo, että vaikka me, tai enkeli taivaasta julistaisi toisin, hän kirottu olkoot..
ef.2:8. Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
9. Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.
Vaihdat aihetta, että voisit säilyttää "katu-uskottavuutesi".
Jos Luther eläisi, et sinä häntä taivaaseen kelpuuttaisi ja et muita ev.lut.kirkon jäseniä, miksi minun pitäisi uskoa, että olet samaa mieltä kuin he. Vl uskoon kuuluu paljon lakia ennen kuin armo ansaitaan, olet täysin valheellinen, kun kehtaat väittää, että sinulla "pelastus on vain armosta", vaikka puupappi usko oli juuri Jumalan armoa perustuvaa. Olet väärä ihminen määrittelemään, mikä on evankeliumi, koska et pysy sitä itse mitenkään sanomaan.
Taas yhtä ala-arvoinen itse keksitty väärä syytös, vaikka puupappi nimenomaan puhuu edellä, lahja vanhurskaudesta. En voi muuta kuin todeta, että kanssasi on vaikea keskustella, koska sanat tarkoittavat sinulla eri asiaa kuin suomenkielessä yleisesti ymmärretään.
Et todellisesti vastaa Raamatulla mihinkään, miten voisitkaan, koska ei Raamattu ole ristiriitainen.
Paavali sanoo: "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi... katso nyt on pelastuksen päivä." 2.Kor.6:1-2
Sinun mielestäsi varmaan Paavali julisti väärää evankeliumia, tekoihin perustuvaa tässä kohtaa?
Ja Paavalilta meni laki ja evankeliumi sekaisin?
sinulle paljon kohtia ihmisen hengellisesti kuoleesta tilasta.
Uskonpuhdistaja Martti Luther taisteli oppia ihmisen tahdonratkaisua vastaan kirjassaan "sidottu ratkaisuvalta".
Me Jumalanlapset hylkäämme ihmisen oman ratkaisun mitä perkeleellisempänä oppina, kun monet puolustaa tuota turmiollista oppia.
Ei hengellisesti kuollut ihminen, voi tuota hengellistä ratkaisua tehdä (1.kor.2:14; room.3:10-11).
En minäkään ole sitä ratkaisua koskaan tehnyt, enkä tule koskaan sitä ratkaisua tekemäänkään, sillä ratkaisunteko on perkeleestä; Tämän voin hyvällä omallatunnolla Jumalan edessä tunnustaa.
Ihminen on perisynnin turmelema, lihasta syntynyt tähän maailmaan (Joh.3:6; room.5:12,18).Perisynti on äärettömän syvä turmellus ihmisen lihassa, ettei sitä voi ihmisen luuloteltu vapaa tahto poistaa (Joh.6:63), vaan Kristuksen työ (room.5:18).
On kolme oppia, joista pidän luterilaisena kiinni, nimittäin perisyntiopista, Jumalan lain ja evankeliumin oikeasta erottamisesta, sekä Lutherin kirjasta "sidottu ratkaisuvalta", unohtamatta oppia ihmisen vanhurskauttamisesta.
Turha meidän on perustaa uskoontuloamme turmeltuneisiin kokemuksiimme.
Kyllä meidän tunteemme ja kokemuksemme saavat synnin rotat ja hiiret järsiä. Silloin kun ihminen muuta väittää, hän ei ole nähnyt omaa syntisyyttään, kun laki ei ole sitä hänelle näyttänyt, eikä voi ymmärtää kuinka perisynnin turmelema on. Sillä me olemme luonnostamme läpeensä kyyn myrkyttämiä, eikä meissä asu mitään hyvää, sillä olemme luonnostamme perisyntiin kuolleita. Apostolit eivät koskaan sanoneet pelastuksestaan, näin minä koen tai näin minä tunnen, vaan näin sanoo Herra.
Kaiken Jumalan työn perustan, Jumalan Pojan perustamaan työhön, enkä turmiolliseen ihmisen vapaaseen tahtoon. On turha puhua kasteesta, ellei ensin selvitetä perisyntioppia ts. turmiollista ihmisen vapaata tahtoa. Oppia laista ja evankeliumista, on selvitettävä ensin. Emme voi vähätellä perisyntiä, pakenemalla, Kristuksen sovitustyöhön, vaan perisyntioppi on selvitettävä pohjaan saakka. Perisynnistä sikiävät myös tekosynnit.
Todellinen evankeliumi ilmenee Jeesuksen sovitustyössä ja veljien keskinäisenä lohdutuksena. Jeesus vanhurskauttaa meidät syntiset ihmiset, ilman lain tekoja yksin uskon kautta. Sillä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on, vanhurskas on elävä uskosta. Vanhurskauttamisesta käsin lähtee oikea pyhitys. Oikea pyhitys, ei ole muuta kuin syvenevää synnin ja armon tuntemista. Epäuskoiselle sanotaan, että Joka ei synny uudesti ylhäältä, ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Pelastus on kokonaan armosta, eikä meistä itsestämme, eikä meidän teoistamme. Pyhä kristillinen kaste on Jumalan tekemä armoliitto, eikä siedä rinnalleen mitään ihmistekoja, eikä ihmisoppeja. Jumala on hyvin tarkka kunniastaan.
Raamatun mukaan ei ole olemassa automaatio pelastusta - VAAN IHMINEN JOKO OTTAA KUTSUN VASTAAN TAI HYLKÄÄ ELI JATKAA SYNNISSÄ ELÄMISTÄ TAI TEKEE PARANNUKSEN JA USKOMALLA JEESUKSEEN KAIKKI SYNNIT ANTEEKSI, SILLOIN JUMALA VANHURSKAUTTAA SYNTISEN.
En toista edellisissä laittamiani Raamatun parannuksen kehotuksia, jos pidät niitä perkeleen puheena niin se on sinun ongelmasi, mutta Raamatusta et voi "automaatio uskoa" näyttää.
Tunteista en ole puhunut sanaakaan, mutta Raamattu lupaa omilleen "Jeesuksen antaman rauhan" ja pelastusvarmuuden, iloa. Voisin sanoa, että jos et ole mitään näitä kokenut on vahvasti syytä epäillä uskoasi Jeesukseen.
opettavat, että usko Jeesukseen omana henkilökohtaisena pelastajana ja vapahtajana ei riitä tuottamaan syntien anteeksiantoa ja sielun pelastusta (vaikka Raamattu näin opettaa).
SRK ja vl-saarnaajat opettavat, että tullakseen taivaskelpoiseksi ihmisen pitää uskoa vl-herätysliikkeeseen ja pokkuroida ihmisen (vanhoillislestadiolaisen) edessä saadakseen syntinsä anteeksi. Tällaista valtavaa valhetta saarnataan joka viikko Suomen rauhanyhdistyksillä. Rivi-vanhoillislestadiolaisilta pimitetään tahallaan Jumalan sanan totuus ja Raamatun opit, jotta saataisiin nostettua ihmistä (omaa itseä) ohi Jumalan sanan.
Erään kerran nämä opettajat vastaavat Jumalan sanan vastaisesta valheopetuksestaan.
PS. Tämä avaus oli täynnä täynnä Raamatun vastaista vl-hapatusta. Tupakka haisi tänne asti.
1.Tim.3:15. Mutta jos minä viivyn, ettäs tietäisit kuinka sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus.
Ilm.2:7. "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."
paljon muutakin kuin Joh. 20: 21-23. Senkin kohdan tulkitsen oikein enkä tahallaan väärin ja valheellisesti kuten vl-puhujat tekevät.
puhuva. Jos kerran Jeesus antoi omilleen vallan antaa syntejä anteeksi, eihän sitä ole eriseuroilla, joita on käsketty karttamaan:
Joh.20:21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
ei opeta, että synnit voidaan saada anteeksi VAIN ihmisen kautta. Ja että Jumala ei anna suoraan syntejä anteeksi. Sellaista opetusta ei löydy mistään kohtaa Raamattua. Se oppi löytyy vain SRK:n harhakätköistä.
Miksi kummassa Jeesus antoi sitten omilleen vallan antaa syntejä anteeksi, jos tämä valta olisi epäuskoisilla ja eriseuroilla?
Tätä vain vahvistaa asiaa: Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.
--Tämän mukaan Jumalan vanhurskaus siirtyy uskovaiselta toiselle.
ymmärrä suomen kieltä.
Ei Paavalikaan saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessään, vaikka eri hengellisyydet niin väittääkin, mutta tekstin mukaan niin ei ole.
apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
Tässä Ananiin kautta Paavalilta tippui suomukset ja hän näki ja täyttyi Pyhällä Hengellä.
Ihminenhän täytyy aina Pyhällä Hengellä, kun saa parannuksen armon:
kol.2:9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
10. ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
on seurakuntasi ja minkä arvon sille annat. Seurakunta ei ole sellainen, että sen sisällä tulisi hyväksyä ja sietää erilaisia opetuksia. Tästä on vallan hyvänä esimerkkinä kaikki ns. vapaat suunnat maassamme.
Ajatelkaa tätä.Kuinka pitkän rukousmatkan hoviherra teki, olematta elävässä uskossa?
27. Niin hän nousi ja meni. Ja katso, yksi Etiopian mies, Etiopian kuningattaren Kandasen voimallinen kamaripalvelia, joka oli pantu kaiken hänen tavaransa päälle, se oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan,
Tässäkin Jumala lähetti Philippuksen kamarinpalvelijan luokse. Eikä hoviherra saanut Pyhää Henkeä rukouksella, eikä Raamattua lukemalla, vaan toisen uskovaisen kautta (uskosta, uskoon Room.1:17):
31. Mutta hän sanoi: kuinka minä taidan ymmärtää, ellei joku minua johdata? Ja hän rukoili Philippusta, että hän tulis ja istuis hänen kanssansa...
34. Niin kamaripalvelija vastasi Philippusta: minä rukoilen sinua, sanos: kenestä propheta näitä puhuu? itsestäänkö eli jostakin toisesta?
35. Niin Philippus avasi suunsa ja rupesi tästä kirjoituksesta hänelle saarnaamaan evankeliumia Jesuksesta.
36. Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta?
37. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.
38. Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen.
39. Mutta kuin he vedestä astuivat ylös, tempasi Herran Henki Philippuksen, ja ei kamaripalvelia häntä enään nähnyt, vaan meni iloiten tietänsä myöten.
Voiko antaa esimerkin, muuten en väitteelläsi ole merkitystä.
Miten sinä voit mitään sanoa ja tietää "vapaiden suuntien" opetuksista, kun et tunnu omiasikaan tietävän, kun jätit vastaamatta tähän:
"Välittäjä tuntuu olevan tosi tärkeä vl, jopa ajaa Jumalastakin ohi, vaikka ei Raamatussa tuollaista ainaista ja jatkuvaa syntien anteeksi "julistamis-rallia" kertaakaan tehty. Mutta, kun ette Raamatusta välitä niin.....
Muuten kuinka usein jätetään julistamatta anteeksi vl seuroissa jonkun synnit, kun tiedetään hänen synnissä elämisensä ja parannuksen tekemättömyytensä?
Kuka siis todellisuudessa antaa synnit anteeksi?
a) toinen ihminen
b) vl:n srk
c) Jumala, Jeesuksen ristin veren tähden
d)kaikki yhdessä ( a-c )
e) jotakin muuta.
Voitko vastata tarkasti nyt ja laita Raamatun paikat näkyviin, enemmän kuin yksi kohta ja esimerkit UT:sta, kiitos - vai et siis itsekään tiedä?
Tosi ikävä tapa, kun et vastaa kunnolla mihinkään, vaan syyttelet ilman asia perusteluja.
Huomaatko, ettei hoviherran syntejä julistettu edes anteeksi, vaan hän uskoi ne anteeksi evankeliumin julistuksen aikana, hän uskoi Jumalan sanan.
Toiseksi et taida uskoa itsekään tähän Ap.t.(:35-39) kohtaan, koska sinulta puuttuu raamatun mukainen kaste, ja haukut Filippusta uudelleen kastajaksi, kun hän ei pitänyt pakanallisia rituaali kasteita pätevinä. Raamatun kasteessa opetuslapsi upotetaan kokonaan veden alle (kuvaa "vanhan elämän" hautaamista Room.6:1-22 ja uuteen nousemista), sen "kaiken vanhurskauden täyttämistä" ja "hyvän omantunnon pyytämistä, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta" jne.
Korneluiksen kotiseuroissa myös ihmiset uudestisyntyvät evankeliumin julistuksen kautta ilman mitään "omia" julistuksia ja täyttyivät Pietarin puheen aikana myös Pyhällä Hengellä jopa ennen kastetta. (siis ei vauvakaste uudestisynnytä, vaan Jeesukseen uskominen sanan ja Pyhä Hengen kautta 1.Piet.1:23, Joh. 1:12-13)
Sana tulee kerran olemaan tuomarisi.
Näin on wehan ihmisjärkeisoppi jälleen kerran punnittu ja keveäksi todettu. Jos ei tämä ihmisvetoinen harhaoppi kestä edes ihmisten edessä, miten sitten Jumalan tulikatseen edessä?
Siis kyllä hoviherra sai Pyhän Hengen filippuksen saarnasta. Kuinka hätääntynyt hän olikaan ja sanoi: "kuinka voin ymmärtää, jos ei joku minua johdata". Hänelle saarnattiin uskovaisen kauta evankeliumia Jeesuksesta. Kyllä yleisessä saarnassakin on syntein anteeksiantamus.
Lapset kastetaan, koska nämä uskovat ja ovat Jumalan lapsia. Kasteessa lapset siuntaan Jeesuksen nimeen: "mihinkä paikkaan ikänänsä minä säädän minun nimeni muiston, sinne minä tulen sinun tykös, ja siunaan sinua". (2.Moos.20:24). Olen kasteesta kirjoittanut toisaalla.
nyt. Jos ei Jumala ymmärrystä avaa, niin ei siinä mikään auta...
Kuka siis todellisuudessa antaa synnit anteeksi?
a) toinen ihminen
b) vl:n srk
c) Jumala, Jeesuksen ristin veren tähden
d)kaikki yhdessä ( a-c )
e) jotakin muuta.
Jeesus antaa synnit anteeksi omiensa kautta:
Matt.16:18. Mutta minä myös sanon sinulle: sinä ole Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.
19. Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.
Matt.18:18. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Joh.20:21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
2.kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.
1. Mutta me niinkuin apulaiset neuvomme teitä, ettette Jumalan armoa hukkaan ottaisi.
2.kor.3:6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi... 8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?
ETTÄ IHMISEN KAUTTA ANNETAAN SYNTEJÄ ANTEEKSI.
Laittamasi Raamatun kohdat tarkoittavat seurakuntakuriin liittyviä sitomisia ja vapauttamisia, eikä sovi käytettäväksi tähän kohtaan. En ymmärrä, mistä sellainen uskovien orjuuttaminen on kotoisin?
Tämä on harhaopetusta, sillä Raamattu ei opeta näin, VAAN "että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla Jeesukseen saa synnit anteeksi..."
Ap.t.26:18
Paavali kohtasi Jeesuksen Damaskon tiellä ja uudestisyntyi Jumalan lapseksi, ilman ihmisen apua.(Ananias vain rukoili parantumista ja Pyhän Hengen lahjaa, mikä on erillinen Helluntai-kokemus Ap.t.2:1-18, 8:15-17)
Ap.t.22:7-16.
Johtajat ja papit ovat sen keksineet kun haluavat olla "Paavin" asemassa, mutta APOSTOLIT EIVÄT OPETA EIKÄ UT SELLAISTA ANINAISTA SYNTIEN ANTEEKSI PYYTÄMISTÄ IHMISILTÄ. (et itsekään löytänyt Raamatun kohtia etkä esimerkkejä)
siitä minkä vallan Jeesus omilleen antoi. Paavali ei uudestisyntynyt Damaskon tiellä, sillä sellaista Raamattu ei kerro. Vaan nimenomaan Ananiaan kättenpäällepanon kautta sai näkönsä ja parantui...ja täytettiin myös Pyhällä Hengellä.
Kaikista tärkein asia on kun on synnit anteeksi ja nimi taivaan kirjassa. Tässä oisi hyvää kuunneltavaa. Jälkimmäinen kertoo asiasta:
http://www.netikka.net/hannuwegelius/ms.html
Jeesus ei kastanut vauvoja vain siunasi heitä!
Eikä antanut sellaiseen mitään lupaa, vaan kielsi lisäämästä mitään Raamatun sanaan Ilm.22:18, Sl.30:6..
Jos saarnassa on julistus syntienanteeksi saamisesta Jeesuksen kautta, miksi he eivät saa uskoa sitä automaattisesti, kuten Raamattu opettaa "verellään vihmottavaksi" ei siinä lue "ihmisten julistuksen armoille". Voi käydä niin, että jos menee välit rikki niin ei saakaan syntejään anteeksi, jos ja kun ollaan ihmisten varassa. Tai joku leipäpappi laittaa vähän raamattua tiukemmat ehdot evankeliumille ja teillä on käynyt niin.
Jeesus siunasi lapsia ja aikuisia. Kristillistä kastetta ei ollut Jeesuksen eläessä maanpäällä, vielä olemassakaan. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti kristillisen kasteen (Matt.28:19-20). Jeesus sai kasteen Johannekselta. Johanneksen kaste kuului juutalaisille (apt.13:21).
Raamattu puhuu kokonaisten perheiden ja omaisten kasteista. Tästä eivät ole lapsetkaan ulkopuolella. Lisäksi kaste kuuluu kaikille kansoille, joiden seassa myös pieniä lapsia on.
apt.16:33. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
Emme tarvitse maassamme luopuneenakaan uudesti kastamista, vaan uudesti uskomista.
Kaste kuuluu myös lapsille: apt.2:39. Sillä teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu, ja kaikille, jotka taampana ovat, kutka ikänä Herra meidän Jumalamme kutsuu.
Kol.2, puhutaan siitä kuinka ympärileikkausen tilalle tuli kaste. Näin myös Aabraham ympärileikattiin, kun hän uskoi. Näin myös ympärileikattiin poika lapset.
"Usko tulee kuulosta ja kuuleminen Jumalan kautta". Uskominen ei tule siis synergismistä.
väitit:
>>"Kristillistä kastetta ei ollut Jeesuksen eläessä maanpäällä, vielä olemassakaan." muuta.
vastaan:
Väärin. Jeesus on uudenliiton välimies se alkoi hänen toimintansa alussa heti. Jeesus julisti evankeliumia ja lähetti opetuslapset julistamaan, paransi sairaat jne. tämä kaikki oli Uudenliiton toimintaa.
Jeesus kastoi toimintansa alusta asti. Joh.3:22-23, 4:1-2 "Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi" (sama kuin Matt.28:19) Jeesuksen kaste ei ollut "Johanneksen kaste", vaan Uudenliiton kaste. (Matt.3:13-17)
Matt.28:19 "menkää ja tehkää kaikista kansoista minulle opetuslapsia, ja kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt pitää. (selkeää: vain opetuslapset kastetaan ja nekin upottamalla Ap.t.8:35-39)
Perheiden kasteet eivät tue vauvakastetta.
Vanginvartijan perhekunnasta sanotaan "hän iloitsi, että hän ja hänen perheesä olivat tulleet JUMALAAN USKOVIKSI" AP.T.16:34 Siis opetuslapsiksi ja jae 32 kaikki kykenivät kuulemaan Jumalan sanaa hänen kodissaan, siis ei vauvoja.
Ap.t.19:1-7 Kastettiin vain n. 12 miestä eikä heidän perheitään lainkaan. samoin 1.Kor.1:14, Ap.t.18:24-28, 8:35-39 vain hoviherra, Ap.t.2:40-41 vain uskoontulleet....
Sinulta puuttuu ainakin tämä "yksi kaste" Ef.4:5 uskostasi en tiedä mitään.
Kol.2:11 ympärileikkaus tarkoittaa kastetta edeltävää uudestisyntymistä ja jae 12 kasteesta ja taas 13-14 puhuu uskoa edeltävästä tilasta. Kasteessa ei saada syntejä anteeksi vaan "uskomalla Jeesukseen" ON vain yksi tie ja tapa saada synnit anteeksi. Ap.t.26:18, Room.10:9-13
Raamattu sanoo, että Paavali (Saul) kohtasi Jeesuksen "lähestyessään Damaskoa", (Ap.t.9:3)Ananias kutsuu häntä "veljeni Saul" (Ap.t.9:17)ja Jumala kutsuu Paavalia "hän on valittu ase"(Jumala ei sano jumalattomia "aseikseen")(jae.15) KJV antaa ymmärtää, että Paavali tuli uskoon kohdatessaan Kristuksen, Hänen sanoessa:"But rise, and stand upon thy feet: for I have appeared unto thee for this propose, to make thee a minister and witness both of these things which thou hast seen," Ap.t.26:16 Jumala teki Paavalista Jeesuksen palvelijan ja todistajan silloin ja hän myös alkoi uskoa Jeesukseen ja ojentautua Jeesuksen puheen mukaan:Hän nousi ja meni odottamaan, (mitä?) "Nouse mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mitä, mitä sinulle on tehtäväksi annettu" (Apt.22:10) Eikä puhuta enää
parannuksesta, vaan tulevasta kutsumuksesta, mihin kuuluu myös henk.koht. kristityn vaellus.
Raamatun mukaan Paavali oli jo uudestisyntynyt, tämän Jeesuksen kohtauksen perusteella:Jeesuksen kohtaaminen, kuuliaisuus, usko, rukous ja "veli" nimitys.
Ananiaksen tehtävänä oli:1.Parantaa Paavali (Ap.t.22:13, 9:17)
2. Siunata ja vahvistaa Paavalin kutsumus, minkä hän oli Jeesukselta saanut. (Ap.t.9:15-16)
3. Paavalille Pyhän Hengen täyteys; VAIN "PUHTAAT ASTIAT VOIDAAN TÄYTTÄÄ PYHÄLLÄ HENGELLÄ. (Vain opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä:Ap.t.2:1-18, valitettavasti monet sekoittavat sen uskoontuloon eli uudestisyntymiseen Joh.1:12, 1:Piet.1:23, mikä tapahtuu myös Pyhästä Hengestä, mutta vaikutukset ovat erillaiset)
"Täyttyisit Pyhällä Hengellä:"Niin Ananias astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi:"VELJENI (uskova miespuolinen henkilö)SAUL, HERRA LÄHETTI MINUT - JEESUS, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit että saisit näkösi JA TULISIT TÄYTETYKSI PYHÄLLÄ HENGELLÄ" Ap.t.9:17 -
Siis Ananias EI ENÄÄ kehoittanut häntä parannukseen, vaan RUKOILI USKOVAN veljen SAULIN PUOLESTA hänelle PYHÄN HENGEN LAHJAA - Huom! VÄLITTÖMÄSTI kun Ananias astui huoneeseen. (jae 17).
4. Ananias pyysi Paavalia uskovien upotuskasteelle. "nousi ja otti kasteen" Ap.t.9:18 "Mitä viivyttelet, anna kastaa itsesi".Ap.t.22:16 KJV eng. on tämän jäkeen sanat ", AND WASH AWAY THY SINS, CALLING ON THE NAME OF THE LORD." - Paavalin aikaan uskovia kutsuttiin nimellä: "jotka avuksi huutavat Herran nimeä" (1. Kor.1:12,Ap.t.9:14, Room.10:12, 2.Tim.2:22)
Tämä ei ole muutakuin uskovan uudessa elämässä jatkuvaa syntien anteeksi saamista eli "Herraan" turvautumista päivittäin (KJV on -ing pääte mikä tarkoittaa jatkuvaa toimintaa) JA TIEDÄMME, ETTÄ meidän pitää "huutaa" Jeesusta uudelleen ja uudelleen puhdistamaan synnistä, ("uskovien Vapahtaja), EIKÄ VAIN YHTÄ KERTAA. 1.Piet.1:1-2 "...valituille muukalaisille..jotka ovat valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja HÄNEN VERELLÄÄN VIHMOTTAVAKSI"
5.Ap.t.22:16 Vaikka olisit kanssani eri mieltä muista tämä kohta on Ananiaan puheen suora lainaus ja muiden kohtien samasta tapahtumasta perusteella ei anna oikeutta tehdä mitään uutta oppia. Kertomus uskovan aikuisen miehen kastamisesta, mitä ei voida selittää vauvojen kasteen perusteluksi ja tiedämme ettei vauvat "huuda" avukseen Herran nimeä ei ennen eikä jälkeen "perinnäissääntö toimituksen". huomaa suomalaisen Raamatun käännösvirhe, kun vertaat KJV:n eng. Raamattuun.
apt.9:3. Mutta kuin hän matkusti, tapahtui, että hän Damaskua lähestyi, ja äkisti leimahti valkeus taivaasta ympäri häntä.
4. Ja hän lankesi maahan ja kuuli äänen hänelle sanovan: Saul, Saul, miksi vainoot minua?
V: Kohta ei sano, kuten väität, että sauluksella olisi Pyhä Henki. Teksti osoittaa, ettei sinne päinkään.
17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
Vastaus: Siis Herra antoi tiedon Ananiaalle, että Saul etsi Jumalan valtakuntaa. Tottakai hän sanoi veljeksi, koska Saul/Paavali sai nyt evankeliumin kuulla. Paavali alkoi näkemään ja täytettiin Pyhällä Hengellä. Jokainen joka saa parannuksen armon, täytyy Pyhällä Hengellä.
Jae 15. ei sano, että Paavali oli jo uskovainen, vaan puhuu Jumalan ennaltatietämisestä:
"Niin sanoi Herra hänelle: mene! sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain, ja kuningasten, ja Israelin lasten eteen."
Jeesus ei kastanut itse ketään (Joh.4:2).
Hänen opetuslapsensa kastoivat, samalla Johanneksen kasteella.
Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen kaste (apt.19:1-6).
Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti kristillisen kasteen (Matt.28:19-2), koska Jeesus ei ollut tehnyt perustusta kasteelle (Room.6:3).
Raamatussa (uudessaliitossa) missään lue, että olisi ketään upottamalla kastettu. Ainoatakaan paikkaa siis ei Raamatusta löydy, että koko torso olisi upotettu: tämä on merkittävä ja ratkaiseva näkökohta noin laki henkisille vaatimuksille. Uudelleen kastajat ovat tehneet upotuskasteesta opin, vaikka pyhä Raamattu ei sitä kerro, eikä ole siitä oppia tehnyt. Kun vaatiditaan yksinomaan upotuskastetta, oikeana kasteena silloin ei saisi kastaa ketään, sillä näin merkillistä väitettä ei Raamatusta löydy. Olettaa tietysti voidaan, kun on ennalta päähänpinttymät ja kuvitelmat. Ei esim. ehtoollisellakaan ole merkitystä sillä, oli viiniä vähän tai enemmän. Nimittäin ”missä on Herran Henki, siellä on vapaus” (2.Kor.3:17). Kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen asetti kristillisen kasteen, hän ei puhunut veden määrästä mitään. Hän yksinkertaisesti vain sanoi, että pelastukseen kuuluu usko ja kaste ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark.16:16). Myöskään Jeesuksen opetus kasteesta ei puhu veden määrästä, vaan kasteen välttämättömyydestä.
Raamatussa ei siis ole mitään säädöstä kasteen muodosta, emme hyväksy sitä, että Jumalan nimissä vaaditaan mukautumaan yhteen kastetapaan ja hylkäämään valeleminen ja vihmominen, joihin niihinkin sisältyy kaunis vertauskuva. Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan puhdistusta synneistä ja elävän veden virtoja. Käytettiin mitä kastemuotoa tahansa, kastettava sai aina saman armon. Tuomitustapaan liittyvä kuva on vain erilainen.
Raamattu kertoo ainoastaan, että kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt.28:19). Kasteveden tuli olla myös puhdasta (Hebr.10.22; Hes.36:25). (Apt.9:38-39): kastaja ja kastettava menivät veteen, kuitenkaan upottamisesta ei puhuta eikä mainita mitään. Valelu kaste oli tässäkin tapauksessa mahdollinen. Miksi Johannes kastoi Jordanissa missä oli paljon vettä? Paljon on suhteellinen käsite. Meidän on kysyttävä mihin verrattuna on jotakin paljon. Kasteveden tuli olla puhdasta. Ihmisten jaloista seonnut vesi ei voinut kuvata kasteen puhdistavaa vaikutusta, vaan se olisi häväissyt kasteen pyhyyttä ja arvokkuutta. Ei voida näyttää toteen, että Johannes olisi tarvinnut paljon vettä upottamista varten, sillä sellaista Raamattu ei kerro.
Raamattu käyttää kastamisesta kreikan kielistä sanaa Babtidzein. Sana Babtidzein merkitsee kaikenlaista vedellä koskettamista Raamatussa.(Mark.7:4; Joh.13:10; Luuk.11:38; Hebr.9:10; Luuk.11:39; 1.Kor.10:1,2; 2.Moos.30:17-21 jne.). ”Meren syvyyteen upottamisesta” (Matt.18:6) ja veteen vajoamisesta (Matt.14:30) Raamattu ei käytä baptidzein sanaa, vaan aivan toista kantamuodossaan olevaa verbiä ”Katapontidzein”. Upotuskasteen kannattajat ovat suurissa vaikeuksissa ja mahdottomuuden edessä yrittäessään osoittaa upotuskastetta ainoaksi oikeaksi kastetavaksi. Mainittakoon ettei Luterilainen kirkko ole tehnyt kasteen muodosta lakia, vaan pitää sitä ehdonvallan asiana.
Usein ns. vapaat suunnat vetoavat Lutheriin, vaikka hän myöskin säilytti tässä kysymyksessä kristillisen vapauden. Vaikka Luther katsoi upotuskasteen parhaiten symbolisoivan kasteen merkitystä. Luther mm. itse suoritti valelukasteita. Kirjassaan Kirkon Baabelin vankeudessa, hän iloitsi siitä, ettei kiusaaja ollut voinut hävittää lapsilta kasteen merkitystä, ja kasteen muodosta hän kirjoitti: ”Kastaja valelee kastettavan…” . Lutherin sanonta edellyttää valelukasteen olevan yleisen. Myöskin vastoin kasteen muodon kiihkoilijoitten oppia, kasteen merkitys oli Lutherille hallitseva pääasia. Lähteenä käytetty : (”Lapsikaste on Raamatullinen”).
Paavali ei ollut tietenkään Jeesuksen kohtaamisen alussa (Ap.t.9:3-4)uskossa, mutta lopussa OLI!
Raamattu kertoo Paavalin alkaneen kutsua Jeesusta "Herrakseen", mikä on merkki myös uskoontulosta: "Ja minä sanoin:HERRA, mitä minun pitää tekemän? Herra sanoi minulle: Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sanotaan kaikki, mitä sinulle on tehtäväksi asetettu." Ap.t.22:10
väitit:
"Jokainen joka saa parannuksen armon, täytyy Pyhällä Hengellä."
vastaan:
Raamattu ei opeta näin, vaan parannus (ja kaste) opetuslapseksi tulo tuo "Lupauksen" Pyhän Hengen kasteesta: "... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä LUPAUS ON ANNETTU ja kaikille.... ketkä ikinä Herra meidän Jumalamme kutsuu." Ap.t.2:38-39 Siis lupaus tulee VOIMAAN Pyhän Hengen lahjasta.
(epäilen, että et tiedä mistä on kysymys, mutta tutustu Ap.t.19:6) On tapauksia, että Pyhän Hengen kaste voidaan saada uskoontulon yhteydessäkin, mutta se on harvinaisempaa; Ap.t.10:44-47, merkkinä Pyhän Hengen lahjasta on kielillä puhuminen, ennustaminen, armolahjat...
Jumala vain ilmoitti Paavalille kutsumuksestaan, mikä lienee Jumalan tapa usein toimia, omien lastensa kanssa.
Toinen merkki on, että hän TOTTELI JEESUSTA.
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy." Hebr.11:1
Kolmanneksi Paavali rukoili jatkuvasti:"Sillä katso hän rukoilee" Ap.t.9:11
väitit:
>>"Kohta ei sano, kuten väität, että sauluksella olisi Pyhä Henki. Teksti osoittaa, ettei sinne päinkään."
vastaan:
Tässä olen erimieltä edellä mainittujen seikkojen ja muiden edell. kirj. esitettyjen seikkojen mukaan.
väitit:
>>että olen väärässä?
vastaan:
Väärin. Ja monet rehelliset ev.lut ovat sen huomaneet:
Jos ihminen on REHELLINEN itselleen ja toisille
hänellä on varaa myöntää, että hänen kastekäytäntönsä ei ole raamatullinen.
Vaikka seuraavat henkilöt olivatkin lapsikastekäy-
tännön kannalla he olivat rehellisiä ja myösivät, ettei lapsikastetta löydy Raamatusta, mutta kirkon
perinne ja virka velvoittavat kastamaan lapsia:
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti
"Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):
"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa
mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että
lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa puuttuu."
Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää
Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:
"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa
ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun
vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):
"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui UPOTTAMALLA, niin ymmärrämme, että se
jo
ulkonaisestikuvasi kuolemista."
Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan
"Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):
"UT:n aikana kastamistapana oli UPOTTAA kastettava
kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden
sijalle tulemista."
Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:
"Uusi Testamentti EI MISSÄÄN erityisesti esitä
kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
käyttöä."
Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi
lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikaste olisi ollut
yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka
sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu?
Ja Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selit
ys).
Kun seuraa tämän palstan kiivaita lapsikasteen-
puolustajien kirjoituksia, niin herää kysymys:
Onko muna viisaampi kuin kana????
Johanneksen kasteella oli vain YKSI suorittaja JOHANNES KASTAJA ITSE. Välittömästi Jeesuksen alettua hän toimintansa väheni ja hänen kuollessaan loppui kastetta myöten.
Sana "kastaa" tarkoitta upottaa kokonaan veden alle. Kuvaan hautaamista Room.6:1-22, kokonaan ruumiskin hautaan laitettaan, ja vielä kun on vanhasta elämästä kyse.
Jeesus on uudenliiton välimies se alkoi hänen toimintansa alussa heti. Jeesus julisti evankeliumia ja lähetti opetuslapset julistamaan, paransi sairaat jne. tämä kaikki oli Uudenliiton toimintaa.
Jeesus kastoi toimintansa alusta asti. Joh.3:22-23,"koska siellä oli PALJON VETTÄ" 4:1-2 "Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi" (sama kuin Matt.28:19) Jeesuksen kaste ei ollut "Johanneksen kaste", vaan Uudenliiton kaste. (Matt.3:13-17 myös astuivat veteen: upotuskaste)
Matt.28:19 "menkää ja tehkää kaikista kansoista minulle opetuslapsia, ja kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt pitää. (selkeää: vain opetuslapset kastetaan ja nekin upottamalla Ap.t.8:35-39)
Perheiden kasteet eivät tue vauvakastetta.
Vanginvartijan perhekunnasta sanotaan "hän iloitsi, että hän ja hänen perheensä olivat tulleet JUMALAAN USKOVIKSI" AP.T.16:34 Siis opetuslapsiksi ja jae 32 kaikki kykenivät kuulemaan Jumalan sanaa hänen kodissaan, siis ei vauvoja.
Ap.t.19:1-7 Kastettiin vain n. 12 miestä eikä heidän perheitään lainkaan. samoin 1.Kor.1:14, Ap.t.18:24-28, 8:35-39 vain hoviherra, Ap.t.2:40-41 vain uskoontulleet....
Sinulta puuttuu ainakin tämä "yksi kaste" Ef.4:5 uskostasi en tiedä mitään.
Rakkaus Jeesukseen saa aikaan ojentaumista Raamatun sanan mukaan. Yksi oikea kaste riittää.
..näköjään palannut kehiin tauon jälkeen. Olit "kuivilla" jonkin aikaa:)
...että Jumala kuolee ihmisessä ristillä, ja joka uskossa turvautuu tuohon veritekoon, pelastuu. Hän olisi siis meidän "syntiemme" sijaisovittaja ja ulkopuolinen vapahtaja. Ei se niin mene, hyvä kristinusko ja oppisi! Vl:lla on siihen vieläpä omat kiemuransa: täytyy toiselta, oikeassa uskossa olevalta kuulla tai nähdä sanat: "kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."