... Moro, mä olen nuori, reilu kaksikymppinen jätkä ja mä en vois vähääkään välittää kenestäkään. En tarkoita että hakkaan mummoja kadulla tai että olen sekopää, mutta olen huomannut että mulla menee paremmin yksin.
Tottahan toki mä mietin iltaisin, että ois hienoa kun ois joku vierellä, joko se tyttöystävä tai sitten ystävä vaan, mutta ennen nukahtamista mä kuitenkin olen sitä mieltä, että paskat. Parit riitelee, lapset itkee, rahahuolet painaa, kaikkia vituttaa. Mä kartan konflikteja, ne ei ainakaan mua vituta.
Todellista ystävää ei ole ollut ikinä (olen luullut että on ollut, mutta väärin luulin) ja kavereita on riittänyt matkan varrella, mutta ne on tosiaan ollut vaan "kavereita", sellasia ketkä viimesenä hengaa mun kanssa. Vikaa löytyy musta ja muista, oon aina ollut tällainen.
Vanhempani luulivat että mussa on jotain vikaa kun olin pieni enkä puhunut paljoa tai ollut sisaruksiini verrattuna villi, aina he eivät edes tienneet että olin kotona koska olin niin hiljaa. Koulussa ja urheilussa olen aina ollut ikäryhmäni huippuja, suosittukin sälli sentään. Nyt opiskelen ja olen duunissa, kaikkialla menestyn perkeleen hyvin paitsi sosiaalisella rintamalla (lukuunottamatta koulu - työtiloja). Meinaan, että ulospäin vaikutan sosiaaliselta kaverilta, muut näkee että olen kaveri joka menee ja tulee koska on paljon tapahtumaa. Tosiasiassa menen kotiin, olen yksin, en tee niin paljon kun ihmiset luulevat. Panostan duuniin ja kouluun ja se riittää, aikaa ei jää ihmissuhteille.
Koska olen ihmissuhteissa periaatteessa epäonnistunut, olen valinnut oman tieni: tien menestykseen. Oon päättänyt että tulen olemaan JOTAKIN, vaikka mitä vaatisi. Myyn vaikka oman äitini, kunhan saavutan jotain vähäpätöisellä elämälläni. Se vie mua eteenpäin, ei kaverit tai ystävät. Niistä tuntuu olevan vain harmia.
Mun asenne toimii ainakin mulle. Perhe rakastaa, kai, se on hienoa. Ei riitä, ne kuolee ennen pitkää. Enkä valita, mulla on kaikkea. Olen nuori, erittäin terve, ok näköinen, talous suorastaan hyvässä kunnossa ja asenne menestykseen kova.
Halusin vaan tuoda elämäntavan ilmoille kun tämä yksinäisten palsta on, ja sellainen itsekin olen. Vaihtoehtoja kun nähkääs on, omani on yksi. "Kyllästyin" lukemaan ihmisten "ruikutusta" ja sen takia halusin tuoda ilmoille sen, ettei yksinäisyys välttämättä ole niin pahasta!!!
Tottahan toki mä mietin iltaisin, että ois hienoa kun ois joku vierellä, joko se tyttöystävä tai sitten ystävä vaan, mutta ennen nukahtamista mä kuitenkin olen sitä mieltä, että paskat. Parit riitelee, lapset itkee, rahahuolet painaa, kaikkia vituttaa. Mä kartan konflikteja, ne ei ainakaan mua vituta.
Todellista ystävää ei ole ollut ikinä (olen luullut että on ollut, mutta väärin luulin) ja kavereita on riittänyt matkan varrella, mutta ne on tosiaan ollut vaan "kavereita", sellasia ketkä viimesenä hengaa mun kanssa. Vikaa löytyy musta ja muista, oon aina ollut tällainen.
Vanhempani luulivat että mussa on jotain vikaa kun olin pieni enkä puhunut paljoa tai ollut sisaruksiini verrattuna villi, aina he eivät edes tienneet että olin kotona koska olin niin hiljaa. Koulussa ja urheilussa olen aina ollut ikäryhmäni huippuja, suosittukin sälli sentään. Nyt opiskelen ja olen duunissa, kaikkialla menestyn perkeleen hyvin paitsi sosiaalisella rintamalla (lukuunottamatta koulu - työtiloja). Meinaan, että ulospäin vaikutan sosiaaliselta kaverilta, muut näkee että olen kaveri joka menee ja tulee koska on paljon tapahtumaa. Tosiasiassa menen kotiin, olen yksin, en tee niin paljon kun ihmiset luulevat. Panostan duuniin ja kouluun ja se riittää, aikaa ei jää ihmissuhteille.
Koska olen ihmissuhteissa periaatteessa epäonnistunut, olen valinnut oman tieni: tien menestykseen. Oon päättänyt että tulen olemaan JOTAKIN, vaikka mitä vaatisi. Myyn vaikka oman äitini, kunhan saavutan jotain vähäpätöisellä elämälläni. Se vie mua eteenpäin, ei kaverit tai ystävät. Niistä tuntuu olevan vain harmia.
Mun asenne toimii ainakin mulle. Perhe rakastaa, kai, se on hienoa. Ei riitä, ne kuolee ennen pitkää. Enkä valita, mulla on kaikkea. Olen nuori, erittäin terve, ok näköinen, talous suorastaan hyvässä kunnossa ja asenne menestykseen kova.
Halusin vaan tuoda elämäntavan ilmoille kun tämä yksinäisten palsta on, ja sellainen itsekin olen. Vaihtoehtoja kun nähkääs on, omani on yksi. "Kyllästyin" lukemaan ihmisten "ruikutusta" ja sen takia halusin tuoda ilmoille sen, ettei yksinäisyys välttämättä ole niin pahasta!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sä olet tehnyt valintasi . Olet yksin , se on ok!
Mutta kaikille ei ehkä välttämättä sovi , he todella kaipaavat ystäviä / ystäävää ... ehkä omaa rakastettua rinnalleen .
Sulla on ihan selkeä , ehkä hiukan vihamielinen mielipiteesi , mutta luulen että on omat syyt käytökseesi , kirjoitukseesi .
Toisila on toinen , erilaisuus tässäkin asiassa täytyy meidän kaikki hyväksyä . Eikä oki se ole ruikuttamista , valittamista . Vaan tämä on hyvä palsta tuoda jokainen oma mielipide esille . Saada kenties avain johonkin uuteen .
Hyvä, että menestyt elämässä. Toivon, että ei käy niin, että joskus istut imperiumisi keskellä työpöytäsi takana, ja huomaat kaikkien hävinneen, vain sinä yksin.
Selkeä tavoite on aina hyvä, mutta kannattaa pitää silmät auki.
En kylläkään mielestäni kirjoittanut että menestyisin elämässäni . Vaan kirjoituksen tarkoitus oli ihan yleiseti kommentoida ja vastata kirjoitukseesi .
ENSINNÄKIN JOS OLISIN TÄYDELLINEN , MENESTYISIN TODELLA HYVIN .
- en istuisi tässä kirjoittamassa , lukemassa tätäkään palstaa
- totta selkeä tavoite on ihanne kuten itselläsi on
- itseltäni puutuu tai on hakusessa
- pidän kyllä silmänikin auki ehkä liiaksikkin
- ja lopuksi PODEN YKSINÄISYYTTÄ !!!!
Ekaan kommenttiin: toki ovat ihmiset erilaisia, mutta jos ihminen vain haluaa sitä yhtä ja ainoaa rinnalleen, onko tämä pidemmän päälle realistista? Tuleeko prinssi rohkea, prinsessa kaunotar ja vie huolet mukanaan, antaa kaiken hyvän ja pitää aina sylissään. Pah, tää on jo nähty monilla, ei parisuhde onnea tuo (lähellekään joka kerta). Viekö se yksinäisyyden? Joo, kiva vanheta kun "tuo joku" pyörii samoissa nurkissa. Mahtavaa elämää.
Kaverit/ ystävät ovat todella jees, ne vie yksinäisyyttä. Puukottaako ne selkään? Kyllä. Tahallaan? Ei kaikki. Ne kun haluaa vanheta "tuon jonkun" kanssa niin kyllähän se ystävä yksin äkkiä jää, tämäkin on nähty niin monen kohdalla. Jos et siis halua jäädä yksin, on yhteiskunnan kirjoittamattomien sääntöjen mukaan etsittävä kumppani jonkan kanssa vanheta (ei siis välttämättä rakasta), tai sitten ystävä joka ei ikinä jätä (toisin sanoen ei myöskään etsi tätä "rakasta" / henkilöä kenen kanssa vanheta).
Toiseen kommenttiin: varmasti havahdun imperiumin takaa että perkele, olenpas yksin eikä saavutukseni merkitse mitään koska ei ole ketään kenen kanssa sen jakaa. Tämä on tosi kuin vesi ja olen sentään sen tiedostanut. Mutta mitäs muutakaan? Ainakin voin kuollessani miettiä, että elinpäs täysillä! (tämä koska olen siihen mennessä / janjo nytkin nähnyt ja kokenut paljon, paitsi sitä suurta mysteeristä "rakkautta", LOL) Rikkauksilla ja kokemuksilla ihminen tuntee elävänsä, niitä minä tavoittelen.
Ymmärsitte molemmat pointtini, tämä vain täydentämään, koska kaikki eivät välttämättä ymmärrä.
En odota prinssi rohkaa tai leiki prinsessaa .
Yksinäisyyteen todellista ystävää . Se ei merkitse kohdallani että odotan rinnalle eläjää .
Elämän rikkaus ja kokemukset , elämä on kouluttanut , sen voin sanoa että voin 99% todeta että niitä löytyy laidasta laitaan verrattuna vaikkapa sinun kokemuksiin . Ne ovat kasvattaneet , tuoneet niin hyvää kuin pahaakin elämääni . Sama koulun mitä olen joutunut käymään , moni ihmettelee miten olen kestänyt kaiken , jaksanut !
Joen vaikka en olekkaan ikäloppu liiaksi olen menettänyt ja se etten usko ihmeisiin , vaan uskon siihen että jonain päivänä saisi ystävän jonka kanssa vaihtaa ajatuksia , vaihtelua edes välillä yksinäisyyteen . En kaipaa jatkuvaa ystävyyttä 24 tuntia vrk.ssa .
Kuulehan nyt, ei elämä ole noin mustavalkoista.
Ei voi odottaakaan että prinssi/prinsessa pelastaisi koko elämän. Se on kuitenkin osa elämää, ja aivan varmasti tuo myös iloa.
Ei myöskään kannata luovuttaa pelkästään takia että jotkut kaverisi ovat puukottaneet sinua selkään. Sellaiset eivät luonnollisesti ole kunnollisia kavereita, mutta sellaista sattuu ja on sattunut monelle muullekin. Monet tälläkin palstalla murehtivat jotain ikivanhoja koulujuttuja ja luulevat tosissaan että pettymykset siellä määräävät koko loppuelämän kulun.
Ystävien omistamisen vastakohta ei todellakaan ole se että alat joksikin menestyväksi, katkeroituneeksi visukintuksi. Luuletko että sillä jotenkin "näytät maailmalle" että sinulla on ollut paha olo tai että sinua on loukattu. Kukaan ei välttämättä edes ymmärrä viestiäsi ja siitä tulee vain itsellesi kova rasite.
Enkä ymmärrä miten siellä koulussa tai töissäkään jaksat loppujen lopuksi käydä ilman ystäviä. Eikö se ole aika stressaavaa.
toiset päihteillä
ajatuksiin, kannattaa ehdottomasti mennä juttelemaan tuosta ajatusmaailmastasi jonkun ammattiauttajan kanssa.
Millä alalla sä nyt sitten ajattelit menestyä ja tienata hyvin? Kirurgeista, tuomareista ja kokeista on pulaa. Nehän tienaa suht hyvin.
katos en olekkaan ainut jolla on sellanen ajatusmailma että yksin aina kaunihimpi :O:O